Sivu: 2 / 2:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 12
Tulokset 31:stä 51:een 51:sta
  1. #31
    Toi ketjun kiristin, (öljynpaineella ja jousella toimiva patruuna) on noissa vanhemmissa boxer versioissa sellainen, että se valuttaa seisoessa öljyt sisältään pois. Mutta se aiheuttaa pientä jakoketjun kalinaa VAIN käynnistettäessä ja joitakin sekunteja käynnistyksen jälkeen. Kolina ei ole vaarallista, mutta ilmeisesti koska asiakkaat valittivat asiasta niin paljon, BMW muutti kiristimen rakennetta sellaiseksi että se pitää paremmin öljyt sisällään. Ja koska vain vasemmanpuoleinen kiristin on siten päin että pääsee tyhjenemään, kolina vaivaa vain vasenta jakoketjua.

    Kuten sanoin, kiristin täyttyy uudestaan öljyllä jonkun sekunnin kuluttua käynnistyksestä, siis jos yleensäottaen edes on tyhjentynyt. Tästä johtuen jos kone käydessä kolisee, ei vika johdu kyseisestä kiristimestä. Toki itse jakoketju voi olla niin venynyt että pitää ääntä, mutta ei pitäisi olla mahdollista ellei myllyllä ole ajettu normaaliajoa lähemmäksi kaksisataa tonnia.

    Mainitsit aiemmin että paininkupit "keikkuu", ei paininkupit saa liikkua mitenkään muuten kuin nokan liikuttamina pesässään edestakaisin ja myöskin niiden pitää päästä pyörimään herkästi. Mutta jos tarkoitit paininkupin ja keinuvivun välissä olevaa lyhyttä "työntötankoa", saattaa se keikkua myöskin sivuttain jos sitä sormin liikuttelee, mutta se taas on normaalia.

    Tuosta öljymäärän tarkastamisesta sanoisin että omassa R1100S:ssä kun ei ole keskiseisontatukea, niin tarkastan öljymäärän kun kone on kylmä, työntämällä pyörä sivutuelta pystyyn ja kurkkimalla mittasilmää silloin. Tällä menetelmällä ei ole ollut koskaan mitään ihmeellistä tai omituista tuossa pinnan tarkastamisessa, eikä jäähdyttimessä luuraava öljy koskaan "vääristä" mittausta koska sivutuella pidempään seisoessaan jäähdytin aina valuu tyhjäksi. Eiköhän koko öljymäärän tarkastamisen oleellinen asia ole se että sen tekee aina samalla tavalla.
    Now: BMW R1200S. Old: BMW R1100S, Yamaha FZR1000
  2. #32
    Luin ne keskusteluketjut pariinkiin otteeseen läpi. Joku tiesti kertoa, että kyse ei oikeastaan ole niinkään kiristimestä kuin värähtelynvaimentimesta, niinpä vaikutusta keirjoittajien mukaan on alueella 0-4k rpm kylmänä ja kuumana. Ei siis ilmeisesti pelkästään juuri käynnistyksen jälkeen.
    Tehdas on kirjoittajien mukaan muuttanut kiristimen rakenteen, eikä vanhaa alkuperäistä mallia edes ole enää saatavilla. Malli taisi vaihtua jopa kaksikertaa. Keskustelujen päivämääristä päätellen uusin versio tuli saataville -05 alkusyksystä. Se koostuu kahdesta osasta. Erillistä joustakaan ei näyttäisi enää olevan.

    Niin ne painekuput. Kun venttiili on ylhäällä (eli kun välys on olemassa) se pieni keinuvivun päässä oleva härpäke mikä painaa venttiiliä pääsee tietysti keikkumaan. Sehän on pallonivelen päässä keinuvivussa. Pakopuolella missä välykset on isommat tuo pääse keikkumaan aikas paljonkin. Luulin, että tuon keikkumisesta tulee se kilinä.



  3. #33
    Juuh. Se "vanha" kiristinpatruuna koostuu pesästä, jousesta ja painintapista, eli kolme toisistaan erillistä osaa. Uudempi kiristinpatruuna on käsittääkseni rakennettu kiinteäksi kokonaisuudeksi, eli toisistaan erillisiä osia ei ole. Mutta kuitenkin uudemmankin kiristimen sisällä on edelleen samat rojut mitä vanhassakin, eli kyllä siinä uudemmassakin on se jousi.

    Tuo "härpäke" keinuvivun päässä minkä mainitset, on tosiaankin työntötanko, joka saa/pitää liikkua jonkinverran silloin kun systeemissä on välys, eli nokka ei paina paininkuppia.

    Mutta mainitsemasi "värähtelynvaimennin",,,,, mikä se on ja missä sijaitsee??? Käsittääkseni tuon "oilhead" boxerin jakopäässä tai venttiilikoneistossa ei ole mitään erityistä värähtelynvaimenninta. Ainut mitä voisin kuvitella moiseksi on jakoketjun laahaimet, eli ketjun kireällä puolella on muovinen ohjain/laahain joka estää ketjun värinän. Ketjun löysällä puolellahan on vastaava osa jota aiemmin mainittu kiristinpatruuna painaa kiristäen ketjun. Nuo laahaimet on käsittääkseni bemarissa todella pitkäikäisiä, koska ketjun nopeus ja kuormitus on todella pieni verrattuna vaikka rivinelosiin missä ketjun nopeus on kaksikertaa suurempi ja kuorma suuren venttiilimäärän takia suuri. Tässähän kumpikin ketju välittää voiman vain neljän venttiilin heiluttamiseen.
    Now: BMW R1200S. Old: BMW R1100S, Yamaha FZR1000
  4. #34
    Se vaimennin on juuri se mitä kutsutaan kiristimeksi. Kirjoittajien mukaan öljyn paine ei itseasiassa kiristä ketjua vaan toimii kuten iskunvaimennin eli vaimentaa värähtelyjä. Ketjuhan pomppii muuten ylös alas aivan kuten joissakin pyörissä (mitä lienee) oleva toisio vedon ketju.
    Tyrkyttävät muuten huollossa (kirjan mukaan) sitä välimallin settiä kokonaisuutena. Hinta on sama kuin jenkeissä (250$). Nuo erilliset osat on hinnaltaan myös samat eli 50$-> n. 40e.
    Katsotaan nyt ensi mitä tehtaalla sanovat noiden halvempien osien soveltuvuudesta. Kaikkeen nettikeskusteluun ei oikein uskalla suoraan luottaa vaikka palsta olisikin hyvämaineinen.

    En olisi ihan varma tuosta ketjuasiasta. Bemarissahan on oikeastaan kaksi venttiiliä ketjun kannalta, venttiilit kun on samassa keinuvivussa. Tuo johtaa aikas nykiviin voimiin ketjussa. Tästä tulee juuri myös se värähtely. Voisikohan olla niin, että löysemmät jouset pienempien maksimikierrosten vuoksi on syy pieneen kuormitukseen. Boxerin kierroksethan on aikas samat kuin autoissa. Vaikka luulen silti, että mopottimissa esiintyvät ketjukiristimien ongelmat on vain suunnittelun kukkasia. Kyllä se pystyttäisiin tekemään kerrastakin oikein. Ehkä kustannukset rajoittavat kun tilat on pienet ja painoakaan ei saisi tulla korkean toimintanopeuden vuoksi. tjsp..
  5. #35
    Tällainen sattui silmään surffaillessa ja tuli mieleen keskustelut kilinöistä.
    Löytyi tällaiselta sivulta

    http://www.boxerdesign.de/

    Tickerkiller for R 850 / 1100 - R 1150 - R 1200 will not fit Cruiser Models

    "The Bing butterfly valve on the right side will start chattering after a while because there is no valve potentiometer on that side. A lot of people think that the chattering is caused by the valves and rockers in the cylinder head. If the chattering is still heard after properly adjusting valve clearances then it is the butterfly valve making the noise.
    To verify this, you should hear the chattering, if you wiggle the accelerator cable at the throttle body attachement point with the butterfly valve barely opened.

    The Tickerkiller will fix this problem. It is an adjuster that will take play out of the shaft with an adjustable ballhead.
    It is installed on the right side in place of the cap, will not corrode, works and looks great.

    No more chatter. And you won't have to buy a new butterfly valve."
    Kumminkin
  6. #36
    Oma GS:ni on mallia -02 ja sillä on ajettu noin 35tkm. Ei helise eikä kilise. Käynti on kuin samettia. Paitsi tiukemmissa jarrutuksissa, jolloin kuuluu koneesta rapina kuin olisi orava liesituulettimessa. Nokkaketjut ne siellä rapajavat?
  7. #37
    Mulla oli R1100S:ssä juurikin tuo "vika" että oikeanpuoleinen kaasuläppä naputti tyhjäkäynnillä. Johtui hiukan liian tiukalle säädetystä kaasuvaijerista joka veti läppää juuri sen verran aukipäin että palautusjousi ei jaksanut pitää läppää kiinni vaan moottorin imu sitten aukoi joka imutahdilla läppää hiukan.

    Tuo ei varmaankaan ole mitenkään vaarallista, mutta ehkä paljon kaupunkiajoa ajettaessa (paljon tyhjäkäyntiä) saattaa läppärunko kulua nopeammin??

    Noista moottorin "rapinoista" ja "kolinoista" sanoisin että, kun itsellä tulee jonkinverran kaupunkiajoa ruuhkassa seisomisineen, olen huomannut että jos ei ole vähään aikaan käynyt "polttamassa karstoja" maantiellä, alkaa kone pitämään kaikenlaista ihme kilinää ja naputusta. Mutta kun käy heittämässä maantielenkin missä vedetään "naru tiukalla" punarajalle asti ja muutenkin käsketään konetta vähän rankemmin. Mylly on tälläsen jälkeen taas niin hiljainen että ei kuulu mitään naputuksia.
    Now: BMW R1200S. Old: BMW R1100S, Yamaha FZR1000
  8. #38
    Ketju onkin näemmä taas elossa olen vielä odottelemassa ketjun kiristintä mitä US palstoilla on suositeltu.

    Tuo ticker-tacker mikä lie vaikuttaa lisämassalta mutta kiertyyköhän kuvassa oleva messingi möllykkä läpän mukana. Jos nimittäin kääntyy, on aikas vaarallinen peli jos vaikka saapas painaakin jarrutuksessa läppää, tai no eihän mihinkään kiihdy kun bensa määräytyy vasemman puolen mukaan mutta silti.
  9. #39
    NO? Onko kukaan kokeillut sitä uudempaa ketjunkiristintä.
  10. #40
    Osat on ollut tallissa hyllyllä jo pari kuukautta mutta kun nyt on kuulemma talvi niin enpä ole vielä ruuvaillut paikalleen. Jospa kevään aikana saisi kerättyä motivaatiota
  11. #41
    Mikä talvi?. Gessu pesty jo tusinan kertaa talviteloille.
    Eilenkin piti käydä se sotkemassa.
    Tuo kiristimen voisi laittaa uusiksi talven mittaan.
    Kytkinlevykin alkaa olla vaihtorajalla ja kasa jo hommattuja osia odottaa talviseisokkia.
  12. #42
    Moro!
    Tarkista samalla se lerpake mikä se nyt oikeelta nimeltään on siellä venttiilikoneistossa joka painelee venttiiliä,
    että se pääsee pyörimään vapaasti .
    Mulla kilisi varsinkin lämpimänä ja kyllä sitä vikaa haettiin...
    Jos "lerpake" ei pääse pyörimään niin siihen kuluu kolo ja ääni tulee siitä.
    Tämä sattui muutamia vuosia sitten r1100rt pyörään.
    Erkka Korpiaho sen vian sitte löysi ja kilinät loppui siihen(pyörä oli sieltä ostettu)
    Ja voi sitä naurua naamalla kun boxeri kävi nätisti sutkuttaen
    <p>R 1200 RT</p>
  13. #43
    Jahuu. Nyt on Gessu saanut uuden nokkaketjun kiristimen. Koekäyttö jäi vioittuneen ruiskurungon tiivisteen vuoksi tekemättä.

    Olipahan pirullinen vaihdettava. Sen vanhan kirisitimen pois saamisessa meinasi tulla uskon puute. Se holkki mikä on kiristimen rungon sisällä nousi aina mukana ja niinpä kiristintä ei päässyt poistamaan. Vasta kun sain sen hokin jäämään alas, sain revittyä jousen rautalangalla pois ja sitten tulikin kiristimen runkokin pois.

    Uusi kiristin on paljon jäykempi kuin vanha. Siis oikein reilusti jäykempi.
    Lauantaina on ensilenkin aika. Saapas nähdä menikö ruiskusynkka sekaisin kun ruiskurunkoa liikuttaessa kaasuvaijeri kuitenkin piti taivauttaa jonnin verran. No se ei ole kuin vartin säätely ja onhan se mukavaa pöryyttää mopoa pihassa

    Jos Tampereen tuntumassa suhahtaa kilinätön gessu, se voipi olla minä
  14. #44
    Lainaa (Puksuttaja @ Heinä. 26 2006,01:13) kirjoitti
    Olen saanut surginginkin käytännössä kokonaan pois.
    Miten? Ja mikä pyörä?
  15. #45
    Jos tuo Surging ja sen poistaminen kiinnostaa, niin siitä ei montaa sataa keskustelua Netistä löydykään...

    Aloittaa säätämällä venttiilit kunnolla kohdalleen, jatkaa säätämällä ruiskurungot synkkaan, jatkaa vaihtamalla tulpat niistä alkuperäis-Bosch'eista seksikkäämpiin, jatkaa poistamalla/vaihtamalla (mallista riippuen) "CAT-code" plugin ja kun miään noista ei ole auttanut (kuin hetkeksi) asentaa pyörään Techlusion-ruiskunsäätöboksin, jolla koneelle saa puuroa enemmän kuin vaikiona sinne syötettävän (ja sen surgingin aiheuttavan) mummon pierun verran.
    <p>2002-2014</p>
  16. #46
    Tuosta tasakaasu nypytystä saa vähennettyä,kun nyppää ilmanputsarin päällä olevan lämpötila-anturin liittimen irti.
    Mopo luulee ,että on kylmä ja antaa soppaa enenmän.
    Meikäläisen mopottimessa saa seosta säädettyä potikasta .(ei kattia).

    Kaasuvaijerin vaihto poisti tuota naputusta, joka tuli oikeasta läppärungosta.
    Vanhaa vaijeria yritettin säätää moneen otteeseen. Uudella vaijerilla naputus vaimeni huomattavasti.


    Antti
  17. #47
    Ihme juttu. Uusimman mallinen nokkaketjun kiristin on paikallaan mutta kilinä ei lähtenyt. Sitä kuuluu edelleen n. 2000 rpm kieppeillä.
    Voisikohan syynä olla ne keinuvipujen painikekupit?
  18. #48
    Nokkavivuston päittäisvälys.

    Mutta - Kuten joku jo aikoinaan totesi. Missä on kone, siellä on liikkuvia osia, missä on liikkuvia osia, siellä on välystä, missä on välystä, on mekaanisia ääniä.

    Jokainen Bokseri, joka minulla on ollut (1100, 1150, 1200) on kilissyt ja helissyt. Pane tulpat korviin, kierrätä sitä, vaihda pakoputki ja aja...
    <p>2002-2014</p>
  19. #49
    Lainaa (Puksuttaja @ Maalis. 24 2007,19:23) kirjoitti
    Ihme juttu. Uusimman mallinen nokkaketjun kiristin on paikallaan mutta kilinä ei lähtenyt. Sitä kuuluu edelleen n. 2000 rpm kieppeillä.
    Voisikohan syynä olla ne keinuvipujen painikekupit?
    Tää voi nyt olla aika kaukaa haettu..Mutta..
    Tuli mieleen kun joku joskus valitti samanlaista niin vika oli niin yksinkertainen kuin löysällä ollut tulppa.
    Tosin varmana tääkin vaihtoehto on tullut tutkittua..En vain jaksanu lukia koko ketjua läpitte..
    Vaikka myö itte sen sanommakin,niin..
    -Ei osa kijirottaa,koetaj arvata tarjkotus.Palju virheitä.

    Ego sum rex Romanus et supra grammaticam

    Kuustonenki sen tietää
    -Gut-
  20. #50
    Lainaa (Puksuttaja @ Maalis. 24 2007,19:23) kirjoitti
    Voisikohan syynä olla ne keinuvipujen painikekupit?
    Väittäisin näin olevan.
    <p>R 1200 RT</p>
  21.  
  22. #51
    Ilma/öljyjäähdytteisistä koneista kuuluu kaikenlaisia ääniä. Itsellä pannussa kuuluu kaikkea muuta vaan ei haitarinsoittoa. Pitää oppia kuulemaan millä kierroksilla mitäkin ääniä kuuluu.

    Jos on vanhempi tai paljon ajettu kone, ääniin on vain totuttava. Ainakin vanhemmissa amerikan vehkeissä välykset on sitä luokkaa että ääniä syntyy.

    Siellä ääntä, missä voimaa.

    -hanski-
    <p>Tallissa odottelee ajovuoroa: WLA45-1942 _FLH74-1957 _FLSTC-1994 _T120R -969 _K100RS-1991 _CR500Hm-2005 _CR 500-1988&nbsp; _RD125-1970 _HVA125-1974_KTM EXC300-2005_R 1200 GSA -2011_ Kawasaki G5 100_CR 250 -1996</p>
Sivu: 2 / 2:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 12