Pohjois-Ranskaa

[seku]

Pohjois-Ranskan keikka heitetty: Rouen, Le Havre, Reims. Kirjoittelin jo jonkinmoisen matkakertomuksen, mutta en usko sen niin hirveesti kiinnostavan. Toki voin sen panna sivuille, mikäli se jotakuta kiinnostaa. Siitä selviää majoitusten hintatasoja ja valitsemiani reittejä; ei mikään baanakartta. Lähinnä se on muistoksi tämän kesän keikasta, kun vaikutti siltä, että sinne varmasti vielä palataan. Ranska osoittautui yllättävän edulliseksi odotuksiini nähden.
Pieni varoituksen sana hellettä vältteleville: syyskuu on toiseksi lämpimin kuukausi, eli lämpöä riittää!

[Nomad]

Laitahan vain matkaraporttia. Kiinnostuneita löytyy takuulla.

[seku]

Lyhyt johdatus aiheeseen ”tsekkaa Pohjois-Ranska pikaisesti prätkällä”.

6.9.2006 On vielä duunia koko päivä. En päässy karkuun, ku kolmen jälkeen. Yritin siinä vielä tsekkailla pakkausta, mutta hivenen huolettomasti meni. Tavararulla ja reppu, se sai tällä kerta riittää; edessä oli korkeintaan kahden viikon reissu.
Stadista kohti Turkua; viime hetkessä varasin hytin ja kahden moottoripyörän kuljetuksen. Kaveri oli menosuuntaan mukana. SMOTOn alennukset kummallekin, joten Seawind bungas 63 egee yökuljetuksena hytin kera, siis yhteensä.
Satamassa venttaili bläkkärikuski, joka oli menossa jonnekin tsekkeihin. Kävimme läpi kuulumiset. Hämmästyksekseni hän koetti kehua Superfast’in viime vaiheita. Tarkistin tiedot sittemmin rekkakuskeilta: paskaa edelleen –ja syvältä! Ei pidä aina uskoa –edes motoristia.
Lähtö oli 21:45. Odotus, mukavassa säässä. Pyörät kiinni ja kaljalle. Etukäteen tiesin, ettei passaa pahemmin ryypiskellä. Ruotsissa usein puhallus odottaa ja saapuminen oli jo 7:30.

7.9.2006. Stokiksen rannikko on kaunis, mutta kun on nähnyt sen monta kertaa… Aamu oli harmaa ja sateli tihkua. Optimisteina emme vetäneet sadevehkeitä niskaan, mutta heti kun pääsimme pois satama-alueelta ja tällä kertaa puhaltamatta, oli sen kurahaalarin vuoro. Sit Stokiksen aamuruuhkassa. Aluks mentiin neljän pyörän letkassa, mutta kun kiersin yhden rekan, matkalla bongatut Portugaliin matkaajat, bemareilla, jäi jonnekin.
Nyköping-Norköping; Ruotsi: mikä tässä on ku tökkii? Oon niin monta kertaa tän tehny, liikennekulttuuri on Suomeen verrattuna hieno, matka taittuu, joskin ruotsalaiset näkyvät voittopuolisesti olevan sitä mieltä, että 110 on paperia. Niinpä Huskvarnan kohdalla, se poliisisetä, siellä taas tutkapistoolilla Volvosta osoittelee. Himmaa, prklle! Ei ylitä puuttumiskynnystä ja matka jatkuu, jälleen kerran, hannu hanhi…
Jonköping’issä kiskon kurahaalarit takaisin. Odeshögissä olin niistä luopunut, satelee.
Sieltä se Malmö tulee vastaa ja matkakaverini kaartaa tuttuun F1:een. Kaameeta: 36 egee koko kämppä. Niin ne hinnat nousee… Täällä paistaa aurinko. Suihkuun ja kylälle, onhan sen Malmökin nähtävä; kaupunki sekin…

8.9.2006. 8.9.2006. yöllä on satanut. Nyt paistaa aurinko. Oltiin ostettu aamiainenkin, yli 4 egee. Ei olisi kannattanut. Tää on, tää marmeladiversio. No opetellaan; tätä ne tuo jatkossakin.
Käydään pikaneuvottelu: lautalla vai sillat. Keli vaikuttaa siihen, että taas sillat. Tuulee navakasti. Ensimmäisen kerran huomaan, että sillat on konstruktioltaan erilaiset. Malmön sillan ripustusvaijerit on melkein palkit ja tuuli tuntuu jokaisen kohdalla. Ne voi laskea siitä, miltä tuuli tuntuu stongassa. Kaksi seuraavaa on ohuemmilla pystyvaijereilla. Ajotuntuma on niillä paljon parempi. Sivutuuli ei ole varoitusmerkkien mukaan vakava, mutta riittävä, että siitä varoitetaan; menee rutiinilla…’
Ohitetaan Kolding ja siitä kohti Flensburgia, mutta baana on molemmille liiankin tuttu, joten irrottaudumme tietä 200 kohti Husum’ia, josta Itzehoen kautta Glückstadt’iin. Siitä menee lauttoja tiheään Elben yli. Keretään just jonon perään, kun perässä tullut vanha bemarikuski töräyttää ohi mennessään tarkoittaen: ”Älkää nyt, helvetissä siihen jonoon prätkällä jääkö!”. OK, bemarin perään, ja ku ollaan koko jonon ensimmäisinä, pappa tulee bamlaamaan. Bemari on vuosimallia 84, vasta 130 000 ajettu; no problems. Pappa on 67 ja sanoo tästä syystä, että ”ilmeisesti hänen ei tarvitse enää vaihtaakaan”. Kyselee tarkkaan kaikesta. Jututtaa molempia, vaikka katselisin mielelläni Elbeä. Tätä lauttaa en ole ennen käyttänyt, kaveri on.
Siitä sitten tietä 495 ja sen jälkeen 74, kohti Bremeniä. Pienempää tietä ja näkee Pohjois-Saksaa.
Päivä menee pitkäksi ja vasta kuuden pintaan ajelen ennen Bremeniä Hotel Routelle. Bongataan yks, lähinnä omakotialueella. On kapakka ja hinta 60 egee. Ihan ok, vaikka hinta/laatusuhde ny ei oikein… syödään ja juodaan vielä 62 egellä. Kokki tuo alkusalaatin ja kehuu kaiken valmistettavan italialaisittain. Italiassa ne vois olla eri mieltä. Murut rinnan alle ja kaljat sisään ja goisimaan.

9.9.2006. Aamiainen on taas tää marmeladiversio. Kaveri valittelee tuoremehun puuttumista. Äkkiä baanalle; pitää kiertää suuret kaupungin ja Ranska häämöttää vielä kaukana. Huomaan sitten, että tultiin turhan kauas Ritterhudesta. Siispä pätkä baanaa, isolujaa ja baana on tällä kertaa se 1. Siitä sitten päästään eroamaan tielle 213. Tarkoitus on kiertää ”ne isot” sieltä rajan pinnasta. Jatkossa kaveri luki karttaa, joten mulle jäi vähän hämäräksi rajan reitti, muta koska kiersin ”ne isot” tullessakin rajan vierestä, huomasin, että olimme tulleet teitä 70 ja 58, Wesel’in ja Venton ohi. Siinä on ne kylät koko ajan, joissa joutuu himmaamaan 70:iin, joissakin jopa 50:’iin, mutta samalla sitä näkee maata –toisin kuin baanoilla ja ku lyö löylyn veks ajoissa, ni ei tarvi käyttää kahvaa eikä poljinta. Löydämme itsemme Maastrich’ista, lentokenttähotellista, kysymästä huonehintaa; 100 egee. Oho! Mesta on ihan kälynen. Hetkinen: kuuluu Accor-ketjuun. Sanoppa, tytsi, onks täällä F1 hotellia. Löytyy Kerkledestä, jonne on 30 kilsaa. Kuulostaa järkevältä kilometrikorvaukselta; baanaa sinne. Sisälle, suihkuun ja kylälle kaljalle. Siisti kylä ja varsin pientalovoittoinen. Ukot pelaa biljardia ja juo kaljaa. Panen merkille, että pirun pienistä laseista. Isäntä osaa silti myydä myös ison.

10.9.2006 aamu valkenee aurinkoisena ja vaikka Maastrich’isskin iltapäivälämpöä riitti, jokin on muuttunut. Lämpö puskee niskaa heti aamusta ja suosiolla jätän vain t-paidan rotsin alle. Tullessamme näille maille, on paljon varoituksia kameroista. Muistelen tätä Benelux-syndroomaa ja teroitan mieleen, että täällä kamerat kuvaa takaa päin, joten on aihetta suureen varovaisuuteen. Niinpä, ajellessamme hotellista jälleen kohti Maastrich’ia, panen merkille kyykkykuskin riemun ja paikallistuntemuksen: ”Tässä ei oo kameroita, joten”
Parempi kartta oli kaverilla, joten tiereitti jäi mulle taas hivenen hämäräksi, mutta Liegen ohi kohti Namur’ia ja jatkossa ehkä E19, kunnes 29 kohti Amiens’ia.
Katselen paikallista liikennekulttuuria nyt, kun ei rekat aja. On kolme kaistaa ja kun oikealta ohitetaan, kolmikaistaisella käydään aina myös sillä laitimmaisella oikealla. Sääntö näkyy olevan ehdoton. Jos en ohita olen kaikkein oikean puoleisella.
On sunnuntai ja kokemattomuus Ranskasta iskee. Pyrimme pois maksulliselta baanalta nähdäksemme jälleen itse maata. Sunnuntai: mitä pitää ajatella sunnuntaista? Ollaan automaattien varassa. Ei puhettakaan, että joku olisi töissä; tämä on Ranska! Kun sitten kurvaan bensa-asemalle ja alan tsekkaamaan, mikä kortti käy, ni ei mikään. Täällä on ihan omat kortit. Mittaillaan siinä sitten matkaa moottoritien bensikselle. Siellä käy kansainväliset kortit. Baanaverkosto kumminkin sotkee ja meinaa jo menovesi loppua, kun teemme pummin baanavalinnassa. Lopulta ollaan taas Total-ketjun asemalla –johon ei käy meidän kortit. Paikalle kurvaa paikallinen, jolle selitämme ongelman ja ehdotamme maksavamme käteisellä, jos hän maksaa kortillaan. Ok, avulias ukkeli ja matka jatkuu, mutta olen taas yhtä kokemusta rikkaampi. Älä luule, että aina rahallakaan saa…
Rouen tulee vastaan ja on pirun kuuma. Äkkiä pyörät torille ja kohti katedraalin sivussa olevaa turisti-infoa. Eiku kyselemään tytsiltä, että mistä löytys hotelli of reasonable prise. Niitä on monta ja giltsi valitsee yhden. Rotsit pyöriin kiinni ja kohti rautatieaseman vieressä olevaa valittua –ja prkle, on siesta ja se on kiinni. Lapsellinen moka: tytsi pannaan aina soittamaan infosta hotelliin. Kiroilen aloittelijamaisia edesottamuksiani. Saatiin kumminkin kartta ja kylähän on täynnä hotelleja. Eiku kävelemään ja tsekkaamaan. Lappu ovessa täynnä, täynnä, tulen 1½-tunnin kuluttua, kunnes tärppää: 44 egeä, suihku sisällä, veski käytävällä. Lopulta matkaa pyöriltä oli 400 metriä. Sisään, kamat huoneeseen ja hakemaan pyörät. On niin kuuma, että kypärätkin saa jäädä. Respan nuori tytsi ei oo koulussa oppinu englantia. Niinpä molempien fillarien parkeeraaminen kuulostaa maksavan 16 egee/pyörä. Too expensive. Sit ku on pistetty fillarit parkkiin; hälyt ja ketjut, ni se maksaakin vaan 6 egee ja yhteensä molemmilta. Ei ku purkamaan ja pyörät rautaporttien taa.
Kylä onkin jo sit iso. Multa meinaa loppua huumori, ku luulin tulleeni sivistysvaltioon ja olemme kävelleet useamman korttelin, eikä yhtään kuppilaa. On pirun kuuma ja nestetasapaino meinaa järkkyä. Lopulta bongaamme torin kirkon kupeessa ja sieltä montakin terassia. Grand pression on ilmaisu, jonka yritän painaa tajuntaani. Muutama tuoppi ja kylää jaksaa jo katella –ja kattelemista riittää. On vanha kylä ja perinteistä rakentamista. Rouen on ihan kannattava tsekkauskohde. Alun perin olin tehnyt itselleni selväksi, että se on Pariisista pohjoiseen tämä kerta, tällä aikataululla. Sapuskat on ihan yes; selvittiin muistaakseni alle 60egen –ja kaveri pisteli eturuuaks jo etanoita, kulinarismia.

11.9.2006. Aamulla hotellin omistaja, mies, on ilmeisesti itse hommissa. Pyörät on väärällä paikalla. Käykää siirtämässä heti paikkaan nro 13. Oli ollu liikaa tytsille silloin illalla, se paikan sanominen. Noh, no problem, mutta aamiainen, 4,5 egee, on taas se marmeladiversio. Kruisaillaan kohti Le Havrea –jonne on todella lyhyt matka. Mennään taas sen maksullisen motarin vieressä olevaa, maksutonta ja nyt se sujuu jo rutiinilla. Meno on aika hulvatonta niillä alueilla, jotka on kylien välillä. Eikös näillä pitänyt olla 90 katto? Hups, vastaan tulee poliiseja. Lasken, että niitä on ainakin kolmea lajia, eikä ne liiku yhdessä, paitsi sen lajitoverin kanssa. Meidän menoon ei kukaan puutu.
Bongataan Hotel Baladiens jälleen läheltä rautatieasemaa. 46 egee ja suihku sekä veski kämpässä. Miinus on, ettei pyörille ole parkkia. No teemme sellaisen hotellin eteen jalkakäytävälle. Jalkakäytävä on leveä ja siinä on puita, joiden väliin laitamme pyörät. Kukaan ei motkota ja prätkät saa olla koskemattomina. Huomamme, että paikallisia pyöriä on aika ajoin pysäköity samaan riviin. On vissiin ollu meitä ennenkin.
Le Havre on pikku pettymys. Tää on vissiin joskus pommitettu(?) Mistä ne nouskaan maihin? Katteltavaa kyllä riittää. Täältä lähtee laivoja sinne sun tänne, myös Englantiin ja satama on jonkinmoinen, samoin biitsit. Syömme hyvin ja se on edelleen siinä 30 egee per nassu, joskin lounas on halvempi. Nää syö vähintään kaks kertaa päivässä ja lounas kestää jopa kaksi tuntia, puhumattakaan illallisesta. Lounaalla tulen nauttineeksi näitä meren antimia ja epäilen syöväni mustekalaa ja ehkä jotain merianturaa. Listaa ei ole englanniksi. En syö eturuokaa, jolloin joudun odottamaan, että kaveri on sen tehnyt. Prkleen kulttuuri! Safka just putoo, mutta en mä tätä jatkuvasti tilaisi.

12.9.2006. Jumalauta! Aamiainen on ihan mannermainen –ei siis continental, versio. Saa taas juustoa ja makkaraa; rahvaan ruokaa. Kaveri, vapaaherra, suuntaa Lyoniin, mutta minun alkaa aika suunnata kohti kotoa, töihin, ei kumminkaan ihan vielä. Katselemme, mikä kohde sopisi molemmille ja kartalla se näyttää ilmeiseltä: Reims.
Matka suuntautuu kohti tuttua reittiä. Tästähän me tultiin, mutta katseltavaa riittää silti. E46 tulee tutuksi. Taas meno on hulvatonta ja ollaan perillä jo ennen neljää, mutta paikat on täynnä. Lopulta löydämme VIP hotellin, taas 46 egee huone ja päälle aamiaiset. Kyselemme matkan pituutta kaupunkiin. Tytsi kysyy: ”Mihin kaupunkiin?” Ilmenee, että ollaan 6 km varsinaisesta Reims’istä ja koska tästä menee Pariisin motari, syy huoneiden varausasteeseen alkaa olla ilmeinen. Itse Reims’iin menee viereisen kauppahelvetin vierestä bussi.
Hups! Tää city on melkein parempi, ku Rouen. On vanhaa ja historiallista ja näkymiä. Exhibition-viritelmä: kaikki istuu baarissa siten, että ne näkee kadulla käppäilevät. Osa käppäilijöistä ottaa Pariisin viestin vakavasti –hyvin vakavasti. Ihan ei heti sisäistä typyjen arvomaailmaa. Se menee niin äärimmäisyyksiin saakka, että vaikka on yli 30 astetta, ni koska on syysmuodin aika, ni on ollu pakko vetää ne vermeet niskaan. Mahtaa olla kuuma. Kattellaan kierrellään ja ihmetellään. Lopulta sitten skruudataan. Syön jo lopulta valkosipulietanoita itsekin. Kaveri vetelee simpukoita kattilallisen. Ei meinaa sitten jaksaa seuraavaa, vaikka on valinnu kevyttä. Pihvi on pihvi ja täällä pihviliha on hyvää: bon! Olen tyytyväinen valintaani.

13.9.2006 Syödään reissun viimeistä yhteistä aamiaista ja riemukseni se on taas tuttua tavaraa. No, croissant’it ny on tosi sikäläisiä, mutta juustot ja makkarat aamiaisella, bon! Ehkä mäkin joskin selvitän niiden croissant ja marmeladien ihanuuden perustan…
Lähden kohti pohjoista, vaikka tiedän törmääväni Belgiaan. Pohjois-Ranska on aika komeaa, mutta ilmeisesti köyhtyy, mitä pohjoisemmaksi mennään. Kylät näyttää kanssa olevan tosi vanhoja, etenkin raknennuskanta. Belgian raja on silti järkytys: elintasokuilu? Oikeasti olen ollut Belgiassa 33 vuotta sitten. Ajattelen, että nuoruuden ehdottomuus johti siihen, että jyrkästi diskriminoin maata. Valitettavasti en huomaa olevani yhtään enemmän belgiayhteensopiva. Pitää käydä joskus katsomaan isoa Belgiaa. Jotain hyvää maassa on pakko olla. Se vaan säilyy multa salassa.
Siitä sit äkkiä (!) kohti Liege, Aachen ja hupseutsland, Germany, olen tiellä 57, mutta päätän Alsdorf’in kohdalla hakea taas pienempää. Valitsen tieksi 221. Taas näen maaseutumaisemaa, kyliä ja täällä olis Gasthauseja ja hotelleja, keskellä ei mitään. Taas Venlo, Wesel, ja sitten Munster. Osnabruck’in kohdalla iskee väsy. Kurvaan siitä kohti kylän keskustaa, mutta ausfaurtit on kuorittu veks; on jälleen iso baanatyömaa. Lopulta yks on sulkematta. Ajan suoraan kohti keskustaa, mutta jo 1½ kilometriä ennen bongaan kolmen tähden hotellin. 55 egee with breakfast, jolloin kyselen, että löytyskö halvempaa? Respaukko avuliaasti kertoo, että tossa lähellä on, jolloin kyselen hintaa. Olis 46 egee -eli otanpa tän, pitäköön 9 egeä. Prätkälle löytyy suojainen hotellin parkkis ja minä kylälle. Nielasen pippuripihvin läheisessä hotellissa ja pari olutta, joista ensimmäinen on täkäläistä pintahiivaolutta. Toisen kohdalla vaihdan vähemmän elävään. Pintahiivaolut on alueen must, jopa Ranskassa oli sitä, eli se siitä ”englantilaisuudesta”.
Kattelen kylän, mutta ilta ehtii, enkä ole ihan varma huomisesta etapista. Tehokas nainen Suomessa on kumminkin jo selvittänyt SMOTOn hinnan Finnlines: Travemünde-Helsinki, 263 egee, omassa hytissä. Prkle, sillä hinnalla ei pääse täältä edes ajamalla, paitsi kerta vetäsyllä, joka taas olis vähän suorittamista. Nukun yön yli.

14.9.2006 Syön loistavaa aamupalaa ja pakkaan sen jälkeen prätkää matkalle. Illalla muistan nähneeni ennusteita etelästä lähestyvistä sateista. Katselen takarengasta ja totean 14000 kilometrin tehneen jälkensä Pirelli Diablo Corsaan. Kilosuklaan 20 000 huoltorajakin on ylittymässä, joten, vaikka olen kahden vaiheilla, päätän soittaa naiselle, että tilaa liput purkkiin. Suuntaan motaria 1 kohti Lyypekkiä. Arvelen, että Hampurin kohdilla voi olla ohjelmaa ja kyllä, stau on vastassa. Splittaus menee melko sujuvasti ja pitkään, kunnes yks nuija meinaa tukkia tien. Sen pääsee kiertämään vastakkaiselta puolelta ja taas mennään isolujaa, ku splittaus on ohi. Rastplaz’ien kohdalla rajoitus on 120, välillä on rajoituksia on myös tietöiden johdosta, mutta 2 markkaa onkin sitten ohituskaistalla hubaa. Kilosuklaa on naku, joten sillä ei voi ku hetkellisesti pitää yllä sitä nopeutta. Koettelen säätää nopeuden sellaiseksi, että voin nostelemalla, käymättä kahvalla, säätää nopeuden kaistojen välillä. Se ei onnistu, jos nopeus nousee yli 1,6 markan. Siitä, ku heittää löylyn veks, ni pääsee siten aina himmaamaan hitaammalle –ja niitä nopeita, ohi laskettavia, riittää. Merkittävää onkin hallita se liikennekulttuuri: nopeampi lasketaan aina ohi –ja se on sun vastuulla, että tiedät, milloin nopeampi lähestyy! Häpeä, jos se joutuu himmaamaan!!
Siinä suhahti Lyypekki. Tossa on Skandineviekain viitta. Meenpä tsekkaan Travemünden kylän. Ne on näppärästi erottanu sen satamasta. Siinä on alle 100 metriä kiellettyä ajosuuntaa, jossa vaan saa bussi ajaa. Sit alkaa kylä. Arvatkaa, meneekö siitä joku läpi. Vaihtoehto on kiertää jokunen kymmenen kilometriä. Ajelin kylää sinne tänne ja jäi vaikutelma, että tää on snadi, hetkessä nähty. Rantabulevardi oli ok ja sen kuppilat, mutta jotenkin jäi ymmärtämättä, että ne isot biitsit jäi tsiikaamatta. Ne näki heti laivasta. Se taas oli keskeneräinen purkki, joka luo ihan uuden sisällön käsitteelle ”italialainen laatu” on nimeltään FinnStar. On melko himmee tähti; surkea laiva, mutta loistava henkilökunta!
Kolme motoristia tuli samaan laivaan. Siinä kuuntelin enduromiesten Puolan retkeä. Bemariin sähkövika ja toinen sököks pudotessaan kuorma-auton lavalta. ZZR kuski kerto ajaneensa 800 000 km, respect! Otettiin sitten mukit ja heitettiin poski.

15.9.2006 Aamu on melko harmaa, mutta aamupala mahtava. Tällä, keskeneräiseltä purkilla (jopa suihkun kaato on saatu väärin päin, hitsisaumat näyttää siltä, että levy putoo mereen, jne), ei oo paljon muuta tekemistä ku syödä, juoda ja nukkua. Saunoa voi, mutta hikoilu ei oikein tämän matkan jälkeen innosta. Toki voi porealtailla.

16.9.2006 Aamu oli aikainen. 5:30 ylös suihkuun ja syömään aamiaista. Mitä helvettiä? Stadi on tossa! Kohta ollaan kaijassa. 6:45 piti olla perillä ja ollaan laiturissa jo ennen kuutta. Kamat pakettiin ja norkoileen autokannelle pääsyä.
Ystävällinen purseri, jota olin jo vaivannut arviolla ”koska tämä purkki on korjattu italialaisten jäljiltä?”, päästi minut ennakkoon irrottelemaan liinoja, jotka henkilökunta oli kiinnittänyt –ihan totta!
Pakkaan kamat, käännän fillarin niin, että pääsen etujoukoissa ulos, mutta sitten alkaa jonotus. Joku rekkakuski –toivottavasti ryssä, on jättänyt rekkansa ajorampin alle, eikä ilmaannu, joten kaikki venttaa. Pääsen ulos, n. 7:45 ja satama-alueelta puhaltelematta ja tarkistuksitta. Onpa kotomaan ilma kirpeää. Vielä Diablolla on pito asfaltilla… hanaa! Tallissa tsekkaan matkan määrän; melko tarkkaan 4000.

edit: korjasin loppupään päivämäärien kuukauden: typo

[Esalainen]

Ihan oli hyvä stoori ja reality bites siinäkin kun ajopäivän jälkeen on hotlan / syömisen jälkeen iltakävelyllä kylällä niin mitään alkukantaisia tarzan suorituksia ei jaksa enää tehä !?

[MJM68]

Mielenkiintoinen stoori Itselläkin oli tarkoitus käydä kunnon reissu, mut työasiat sekoitti koko homman! Sitten ens kesänä KYLLÄ

[tuosar]

mukavaa lukemista oli...
kiitos siitä

[seku]

Itselläkin oli tarkoitus käydä kunnon reissu, mut työasiat sekoitti koko homman! Sitten ens kesänä KYLLÄ

No, siis tämä on tää syksyretki. Alkukesän Italian keikka on dokumentoimisen osalta kesken –ja siihen sisältyi, paluumatkalta osuudelta jälleen Puola . Itse pyrin siihen: ”6000 alkukesästä, 4000 syksyllä”, systeemiin. Parastahan se olisi, putkeen ainakin 25000 ulkomailla, mutta ku pitää kerätä ne eget… ilman sitä baana kutsuisi kokonaisvaltaisemmin.