Tulokset 1:stä 8:een 8:sta
  1. #1
    Eilen oli taas jännät paikat Lahden väylällä kun piti nousta sivurampille kunnolla jyrätyltä tieltä. Suoraan näissä rouhituissa kaistoissa vielä voi ajaa vaikka renkaat meinaavat ohjautua minne sattuu, mutta olivat sitten jättäneet tasoittamatta sivurampille johtavan nousun.

    Kiva muuttaa ajokulmaa jyrkemmäksi keskellä vilkasta liikennettä että pääsisi siitä n. 5-10cm korokkeesta yli ilman lipsumisvaaraa. Onneksi ei ollut tiet märkänä. Muutenkin ärsyttää vaihtaa kaistaa näistä jyrätyistä "monttu"kaistoista kun joutuu sen reunan yli hyppimään.

    Miten noihin pitäisi yleensä ajaa? Riittääkö että yrittää tulle niihin mahdollisimman jyrkässä kulmassa?
  2. #2
    Itse olen miettinyt ja pienessä mielessä kironnut vastaavia ongelmia.
    Taas toisaalta niiden reunat ovat niin korkeat ja terävät, että olen alkanut vakavasti miettiä mahdollisuutta rengas vaurioille. Entä jos näin onnettomasti käy mistä haethan kompensaatiota??
    Toistaiseksi olen vaan vältellyt moisia leikkauksia.
    Siitäkin huolimatta, että net ovat epämiellyttäviä, ovat ne kuitenkin tarpeellisia toimia tie verkkomme edes jonkinlaiseen ylläpitämiseen kuuluvia toimia. Niiden kanssa on vain elettävä.
    Miehen voi saada pois Lapista, Mutta Lappia ei saa pois miehestä.-LORDI-

    Läskillä on aina lämmin.

    TouringTurbo
  3. #3
    Teillä on sentään leveämpiä renkaita mopottimissanne...
    Kör som du kan, om du kan inte köra som du vill.
    Puhun usein - mutta paskaa.
  4. #4
    Lainaa (Elazi @ Touko. 29 2006,10:04) kirjoitti
    Teillä on sentään leveämpiä renkaita mopottimissanne...
    ...jotka ovat siitä syystä uraherkempiä.
  5. #5
    Lainaa (kaasunalle @ Touko. 29 2006,17:26) kirjoitti
    Lainaa (Elazi @ Touko. 29 2006,10:04) kirjoitti
    Teillä on sentään leveämpiä renkaita mopottimissanne...
    ...jotka ovat siitä syystä uraherkempiä.
    Uus tieto, saisko pienet perustelut tms.? (ja omaa tietämättömyyttäni kysyn, koska kuvittelen että kapeammat ois vähä herkemmät..)
    Kör som du kan, om du kan inte köra som du vill.
    Puhun usein - mutta paskaa.
  6. #6
    Lainaa (Elazi @ Touko. 29 2006,17:28) kirjoitti
    Lainaa (kaasunalle @ Touko. 29 2006,17:26) kirjoitti
    Lainaa (Elazi @ Touko. 29 2006,10:04) kirjoitti
    Teillä on sentään leveämpiä renkaita mopottimissanne...
    ...jotka ovat siitä syystä uraherkempiä.
    Uus tieto, saisko pienet perustelut tms.? * (ja omaa tietämättömyyttäni kysyn, koska kuvittelen että kapeammat ois vähä herkemmät..)
    Leveällä renkaalla enemmän pinta-alaa keskiviivan ulkopuolella, mihin voimat voivat vaikuttaa, nk. vipuvarsiefekti. Huomaa hyvin, kun on päässyt etunen vajaapaineille; rengas painuu hiukan kasaan, leveämpi osa koskettaa tien pintaa ja reuhtoo joka hiivatin urassa.
  7. #7
    Lainaa (Skatti @ Touko. 29 2006,08:52) kirjoitti
    Eilen oli taas jännät paikat Lahden väylällä kun piti nousta sivurampille kunnolla jyrätyltä tieltä. Suoraan näissä rouhituissa kaistoissa vielä voi ajaa vaikka renkaat meinaavat ohjautua minne sattuu, mutta olivat sitten jättäneet tasoittamatta sivurampille johtavan nousun.

    Kiva muuttaa ajokulmaa jyrkemmäksi keskellä vilkasta liikennettä että pääsisi siitä n. 5-10cm korokkeesta yli ilman lipsumisvaaraa. Onneksi ei ollut tiet märkänä. Muutenkin ärsyttää vaihtaa kaistaa näistä jyrätyistä "monttu"kaistoista kun joutuu sen reunan yli hyppimään.

    Miten noihin pitäisi yleensä ajaa? Riittääkö että yrittää tulle niihin mahdollisimman jyrkässä kulmassa?
    nuo on kyllä pirullisia. olin mennä viikon torstaina tulossa kaxpäällä lahden väylää hesaan päin kotilon perässä, ja tietty nopeimpien kaistalla. vettä tuli ku eshterin p..... nii eihä siinä nähnyt mitää, ennen ku olinki jo jyrsityllä alueella. taakse oli ilmestyny kotilo, joka ei aivan tainu ymmärtää kun rupesin himmailee vauhtia, tiedostaen, ettei nuo jyrsityt kaistat ikään lopu silleen loivasti. vaan niinkuin nyttenki, niin korkeusero oli korjattu n. 1m pituisella asfalttiluiskalla. täräyttää ihan kivasti.
    650GR, gsxf600, gsf1200s, zzr1200, 650gs dagar, gsx1400, gsx1400, 650xmoto, versys650, gsx-r1000, versys650, tiger950, zr7, gsf1200, xt660r, gsx1000r, varadero xl1000, 650versys, r1150rt, 1100xxblackbird, tdm900.
  8.  
  9. #8
    Juu kyllä siinä on ihan *skajäykkänä kun pelkää että ajaa reunaan liian loivasti ja vetää siitä sitten kunnon highsiderin...

    Kieli keskellä suuta vaan.
    When in trouble, or in doubt
    run in circles, scream and shout.