Ylinopeudet vähenisivät
Ylinopeudet säilyisivät nykyisellään
Ylinopeudet lisääntyisivät
Mitenhän kävisi jos ylinopeuksista jaettavat rangaistukset lievennettäisiin selvästi. Siis pienemmät sakot sekä ajokieltoihin löysempi linja.
Oma arvioni on, että ylinopeudet lisääntyisivät.
Tuskinpa ne ylinopeudet lisääntyvät kun eivät ne vähentyneet vaikka ajokieltojen pituuksia jatkettiin.
<br /><br type="_moz" />
Jos pienehköt ylinopeudet lisääntyisivät, se tuskin kansakuntaa juurikaan hetkauttaisi, mutta tod. näk. myös nämä 150/50-ylitykset kasvaisivat siinä samassa ja jälki voisi olla aika ikävää. Esimerkkejä jos kurin äkillisestä höltymisestä haluaa hakea, niin liikenteestä niitä tuskin paljoa löytyy, mutta muuten kyllä; vaikkapa Neuvostoliiton ja Jugoslavian hajoamiset. Kun kuri ja rangaistuksen pelko häviää, niin mullehetikaikkitänne ja naapurilta henki pois, jos ei se sitä anna. Tiedetään, tiedetään, että on kaukaa haettu esimerkki, mutta joillekin yksilöille pitää kärjistää todella rajusti, että menisi edes jotain jakeluun.
Pienet yksittäiset ylinopeudet eivät varmasti ole olleet tulilinjallakaan kun linjan tiukentaminen on tehty. Törkeisiin ylinopeuksiin ja "taparikollisiin" on uskoakseni tarkoitus puuttua.
Kaikkinensa tiukentuneet rangaistukset ovat pelkästään pienen ryhmän ongelma. Se äänekäs marginaaliryhmä motoristeja. Ne jotka tarvitsevat ajokortin työnsä vuoksi niin eivät takuulla riskeeraa korttiaan tuollaisen syyn takia. Mutta jos rangaistus ei olisi tuntuva niin mikä ettei, kivaahan kovaa ajaminen on...
Mää oon koko viikon koittnu pitää kaasukättä kurissa nottei heti alkukaudesta napsahda...Ylinopeudethan todennäköisesti lisääntyisivät jos rangaistukset höllentyisivät... Semmosta se vaan on.
![]()
<span style='font-family:Comic Sans MS'><span style='colorurple'>Amsterdamin yöt
rock, rauha ja rakkaus...</span></span>
<span style='colorurple'>(¯`•.¸¸.•´¯`•.Yamaha TZR 125.•´¯`•.¸¸.•´¯)</span>
<span style='colorurple'>(¯`•.¸¸.•´¯`•.Honda CB900F Hornet.•´¯`•.¸¸.•´¯)</span>
<span style='colorurple'>(¯`•.¸¸.•´¯`•.Yamaha MT-01.•´¯`•.¸¸.•´¯)</span>
Ääh.. paskanjauhamista. Ei ne siihen loppunutkaan vaikka nyt saa jo "murha"-tuomion ylinopeudesta. Että vitut...![]()
Mä olen niin saita, että kymmenienkin eurojen sakot kyllä kyrsii. En usko, että merkittävästi vaikuttaisi.
Jos sensijaan oikeasti haluttaisi vähentää ylinopeuksia, niin nopeusrajoituksia pitäisi korottaa! Nykyään ajonopeudet on kuristettu mielestäni ihan kipurajalle ja usein sen allekin. Joissain paikoissa niitä vaan ei pysty noudattamaan.
Ajakaapa vaikka Kirkkonummen keskustaa ympäri! Lääniä on joka suuntaan ja enemmän tai vähemmän suoraa tietä riittää kilometrikaupalla ja lisäksi joka tien vieressä kulkee uutuuttan hohtava pyörätie, niin että kellään jalankulkijalla ei pitäisi olla asiaa tielle, mutta 40 on rajoituksena koko alueella. Arvatkaapa noudattaako sitä kukaan? Onneksi ei tarvii usein käydä! Länsiväylälläkin on sama juttu, ei siellä poliisitkaan kahdeksaakymppiä aja. Hanuria kaikille:
Olisipa kiva tietää millä perusteilla sanktioita lieventämällä ylinopeudet vähenisivät?
Todennäköisesti pysyisivät samana. Kaipa ne ylinopeudet lisääntyvät tai laskevat valvonnan määrän mukaan.
Joo mietin, ettei oo vähentyny vaikka sanktiot lisääntyny.![]()
Kovat kundit ei tanssi.
Oikeestaan merkityksetön äänestys prätkäfoorumilla, koska motoristien ylinopeudet eivät ole tilastojen mukaankaan aiheuttaneet minkäänlaisia ongelmia. Ilmeisen fiksua porukkaa siis olemme!
Kirjoitukseni ja mielipiteeni ovat henkilökohtaisia. En edusta kirjoituksillani mitään yritystä tai organisaatiota.
*** Suzuki GSX-R 1070 K5, +200mph Motorcycle Club Edition ***
Tokkopa se mihinkään siitä oikeastaan muuttuisi. Ne jotka ajaa ylinopeutta niin ei sillä sakonsuuruudella tunnu olevan paljon merkitystä. Joskus kun itsekin tietoisen riskin ottaa niin laskee vaan hyvän tuurin varaan, jos ei natsaa niin sitten maksetaan. Sillä siisti.
Onkohan esim. Tylyttäjä kanssasi samaa mieltä(Pena @ Huhti. 23 2006,08:48) kirjoitti
![]()
No ei yhtikäs mitenkään. Mitään merkittävää muutosta suuntaan tai toiseen ei juuri tapahtuisi. Eihän ennen tätä älytöntä linjaa ollut sen kummempaa härdelliä kuin nytkään. Ihmiset ajavat ja ajaisivat edelleen kuten nytkin, mutta sujuvuus ja joustavuus liikenteessä voisi pragmattisemman valvonnan ja lievempien sanktioiden myötä jopa lisääntyä. Pientä heiluriliikettä voisi toki heti isomman muutoksen jälkeen olla, mutta tasaantuisi taas nopeasti.(MagnaMan @ Huhti. 22 2006,17:17) kirjoitti
Liikenne sujuu Suomessa kokonaisuutena melko hyvin eikä (yli)nopeus ole ollut eikä ole nytkään mikään oikea ongelma. Siitä on vaan väkisin ja keinotekoisesti sellainen tehty. Taidokkaasti suomalaisten perusluonnetta ja taipumuksia hyödyntäen.
Just näin!(canepazzo @ Huhti. 23 2006,11:38) kirjoitti
Kirjoitukseni ja mielipiteeni ovat henkilökohtaisia. En edusta kirjoituksillani mitään yritystä tai organisaatiota.
*** Suzuki GSX-R 1070 K5, +200mph Motorcycle Club Edition ***
Magna, mitä ajat takaa? Sitäkö että kasvaisiko/laskisiko ylinopeudet kappalemääräisesti vaiko sitä että laskisiko/nousisiko ylitykset km/h. Omasta mielestäni nopeuksia laskee vain näkyvä valvonta, ja valvonnan nollatoleranssi ylityksien suhteen. Näkyväksi valvonnaksi en laske mukaan kameratolppia. Niiden tehosta kun ei uutuuden viehätyksen jälkeen ole jäljellä enää edes psykologista pelotetta. näkyväksi valvonnaksi en katso myöskään siviilipoliisiautoja - vaan vain reilusti virka-autoilla tapahtuvan valvonnan. Nykyisten sanktioiden aikana poliisin ja muiden silmääpitävien tahojen uutisointi tuntuu antavan mielikuvan, että rajut ylinopeudet on kasvaneet sekä määrällisesti, että km/h vaikka vaikutus piti liene olla päinvastainen? Pitäisikö tuon kehityksen perusteella nyt tulkita, että suhteettoman ankarat sanktiot koetaan tässä maassa masokistimaisesti palkkioksi tehdystä "rikoksesta"?
Yamaha Diversion600 -00, Kawa ZR-7S -02, Honda CBR1100XX -00, Busa -03, Fireblade 1000RR -04, Honda CBR1100XX -99, Busa -07, Busa -12, Busa -05.
”Hovikuvaaja”. Kuvia Motorg ry.:n ratapäiviltä : https://www.flickr.com/photos/holtsu/albums
lisääntyisivät..muttei vauhti tapa.. muistakaa se
Ei hyvältä näytä..mutta..mikäpä se siinä..kun se on semmosta tämmösenä aikana.
veikkaampa, että jos on pienempi riski lähtee ajaa ylinopeutta, niin enemmän sitä tapahtuisi. En toki vastusta yhtään ajatusta, että ylinopeudet pysyisivät ennallaan.![]()
Vaan mitäpä, jos poistettaisiin nopeusrajoitukset? Siirryttäisiin siihen ihanaan vapauden olotilaan, joka vallitsi vapaiden nopeuksien aikana ja jolloin kuoli n. 1200/vuosi ajoneuvokannan ollessa alle kolmasosa nykyisestä.
Miksi mennä äärimmäisyydestä toiseen - senhän seuraukset on jo etukäteen arvattavissa? Mutta joku lievennys, verraten esim. Saksan moottoriteiden vapaisiin nopeusrajoituksiin? Noilla suomen 120-rajoituksisilla moottoritieosuuksilla voisi rajoitusta hiukan nostaa ilman että se rumentaisi tilastoja lainkaan.(kaasunalle @ Huhti. 23 2006,12:16) kirjoitti
Yamaha Diversion600 -00, Kawa ZR-7S -02, Honda CBR1100XX -00, Busa -03, Fireblade 1000RR -04, Honda CBR1100XX -99, Busa -07, Busa -12, Busa -05.
”Hovikuvaaja”. Kuvia Motorg ry.:n ratapäiviltä : https://www.flickr.com/photos/holtsu/albums
Veikkaisin että ylinopeudet säilyisivät ennallaan, mutta ehkäpä kynnys lähteä karkuun olisi suurempi kuin nykyisillä rangaistuksilla.
Superbike #7
Ei kait tuolla kysymyksellä ole tarkoitus ajaa takaa muuta kuin se, että saa jonkinlaisen käsityksen motoristien mietteistä tässä asiassa. Siis kokonaisuutta asiassa niin kappalemääräisesti kuin ylitysten suuruudessa.(Holtsu @ Huhti. 23 2006,11:54) kirjoitti
Omia mietteitäni asian tiimoilta:
Jatkuvasti pieni, mutta äänekäs osa motoristeista purnaa nykyisiä seuraamuksia. Entäs jos tämä purnaus tuottaisi tulosta ja sanktiot lievenisivät? Pysyisikö nykyinen suunnilleen hallinnassa oleva tilanne entisellään? No ei varmasti vaan rajut ylinopeudet kasvaisivat.
Nykyisessä systeemissä on epäkohtia ja tarkennettavaa ja sellaisen keskustelun ymmärrän varsin hyvin sekä uskon tarkennuksia asiaan tulevankin. Tiukemman linjan meille kaikille ovat aiheuttaneet reikäpäiset idiootit rajuilla ylinopeuksilla älyttömissä paikoissa niin mopottimilla kuin kotiloillakin. Pakkohan sellaiseen on puuttua rajullakin kädellä kun aiempi käytäntö ole riittänyt.
Hiukan nostaa? Sehän on jo käytännössä tapahtunut. Pysäyttävätkö miliisit + 15 km/h ajavia?(Holtsu @ Huhti. 23 2006,12:20) kirjoitti
Mielestäni virkavalta hiljaisella sopimuksella sallii pienet nopeuden ylitykset ellei tapahtumaan liity muuta rikettä.
Riippuu täysin poliisista. Kaikki ei jaksa vaivautua, mutta on niitäkin jotka lukevat ohjesääntöä kuin piru raamattua. Onhan tuolla toisaalla foorumissa hyvä esimerkkitapaus jossa kortinpolton toisena perusteena oli +10km/h ylinopeus kun se toinen oli +20km/h.(MagnaMan @ Huhti. 23 2006,12:31) kirjoitti
Yamaha Diversion600 -00, Kawa ZR-7S -02, Honda CBR1100XX -00, Busa -03, Fireblade 1000RR -04, Honda CBR1100XX -99, Busa -07, Busa -12, Busa -05.
”Hovikuvaaja”. Kuvia Motorg ry.:n ratapäiviltä : https://www.flickr.com/photos/holtsu/albums
Ok. Tarkennan sen verran, että tarkoitin lähinnä taajaman ulkopuolisia nopeuksia. Tosin taajama-alueellakin sellaiseen puuttuminen on erittäin harvinaista. Siis ellei tapahtumaan liity muuta rikettä. Niistä rikkeistä ruikuttajat eivät yleensä "muista" mainita(Holtsu @ Huhti. 23 2006,12:33) kirjoitti
40 km/h alueella 60 km/h, joten ylitys on jo 50%!
Tiukemman linjan meille kaikille ovat aiheuttaneet kukkahattuiset ja rahanhimoiset päättäjät (liikenneministeriössä varmaankin?) ja muutamat hysterian lietsojat (poliisi, lehdistö ja muutama huuhaa "tutkija" on hoitanut sitä hommaa).(MagnaMan @ Huhti. 23 2006,12:27) kirjoitti
Tässä maassa ylinopeudet eivät ole minkäänlainen ongelma. Hyvin on propaganda tehonnut esim Magnaan, jos hän aidosti kuvittelee, että tässä maassa ylinopeudet aiheuttaa niin hirveästi ongelmia.
Teinit ja rattijuopot ajelee jurrissa mettään joka tapauksessa, oli rajoitukset tai rangaistukset mitkä tahansa. Niistä ei pääse eroon rangaistuksia nostamalla.
Kerropa Magna, mitä ongelmia nuo ylinopeudet on tässä nyt niin aiheuttaneet, että rangaistukset on pitänyt nostaa tälle tasolle
Kirjoitukseni ja mielipiteeni ovat henkilökohtaisia. En edusta kirjoituksillani mitään yritystä tai organisaatiota.
*** Suzuki GSX-R 1070 K5, +200mph Motorcycle Club Edition ***
Miksi virkavalta ei sitten vahtaa ja hae niitä reikäpäitä? Vaan kun sakko rangaistuksia jaetaan kuitenkin suurimmaksi osaksi pienistä ylinopeuksista, ovat ne suhteessa reikäpäiden tekosiin liian isot. Valtio katta budjettiaan sakoilla monessa kohtaa. Törkeimpiä paikkoja missä itse olen nähnyt rahan keruuta on ohitus kaistat.(MagnaMan @ Huhti. 23 2006,12:27) kirjoitti
Mielestäni sakko rangaistuksen alapäätä pitäisi pienentää. Mahdollisuus lieventäviin esim taajaman ulkopuolisella alueellahan on, mutta käytäntö on mielivaltainen ja monetkaan eivät tunnu hyötyvän siitä. Samoja sakkoja jaellaan koulun pihoilta kuin moottoriteiltä. Asia joka ei mene yksinkertaisen oikeustajuni sisälle. Riskit kuitenkin ovat taajamassa, lasten lähellä mielestäni suuremmat. Ylinopeudet eivät mielestäni lisääntyisi jos sakko käytäntöä muutettaisiin pienissä ylityksissä lievemmäksi, mutta valtion tulot pienenisivät.
Honda cr 125 er5/05, *cb seven fifty/02, *Suzuki sv1000s/04, *cbr 600 f/98, *zx-6r/04, sv1000s/07 gsx-r750/08
m 72 projekti
Samaa mieltä, että tämän käytännön ovat aiheuttaneet kukkahattuiset junilla kulkijat joille side liikenteeseen on tunteen tasolla suurempi kuin käytännön. Ja sekä ne valtion kätyrit jotka laskevat tarkoin mistä sitä rahaa on saatavilla. Monasti kun näitä liikenteen uudistuksia tutkiskelee pienessä mielessään, niin tekee sellaisen huomion, että ne sanktiot joita tehdään, eivät oikeastaan koske niitä joita niillä takaa ajetaan ja en näe mitään muutakaan syytä siihen kuin tyhmyyden tai tahallisen tyhmyyden. Näillä törkeillä sanktioilla saadaan; ne jotka kuitenkin ajavat asiallisesti ajamaan vieläkin asiallisemmin, jopa liikenteen vaarallistamiseen asti ja ne joihin niiden pitäisi purra ne eivät pure.
Honda cr 125 er5/05, *cb seven fifty/02, *Suzuki sv1000s/04, *cbr 600 f/98, *zx-6r/04, sv1000s/07 gsx-r750/08
m 72 projekti
Aika paljon olen samaa mieltä että tarkennettavaa asiassa löytyy. Eli nimen omaan tarkennettavaa pienten ylinopeuksien rangaistuksissa eikä yleistä löysäämistä.(rammus @ Huhti. 23 2006,14:15) kirjoitti
Täytyy nyt kumminkin muistaa, että pääsääntöisesti maantienopeuksilla sallitaan pieni ylinopeus eli jonnekin +15-20 km/h asti. Hyvin harvoin niihin puututaan jollei asiaan liity jotain muuta rikettä. Taajama-alueella tuollaiset ylinopeudet eivät mielestäni ole enää pieniä ylityksiä kun puhutaan kumminkin 50% ylinopeuksista.
Itse olen saanut pari kertaa varsin asiallista selitystä miksi miliisit ovat tutkan kanssa olleet liikkeellä. Omat ylinopeuteni olivat 20-30 km/h:
5-tiellä nopeusrajoitukset vaihtelevat 80 ja 100 välillä ja en sitten huomannut 80-lätkää ja mainitsin asiasta kirjoitusta osaavalle miliisille. Ko. alueella on kuulemma voimakas hirvikanta ja sen vuoksi rajoitus on pienempi. Ymmärrettävää...
Myrskylänlien alkupäässä miliisit sanoivat, että tien varren asukkaat ovat valittaneet ylinopeuksista ja sen vuoksi he silloin tällöin ovat pakotettuja ratsaamaan paikan...
Eli ei ne nopeusrajoitukset ole huvikseen laitettuja. Suorat päätiet ja motarit ovat sitten taas oma lukunsa. Liikennettä on usein paljon ja jos silloin jotain sattuu niin sattuu pahasti.
Mutta joka tapauksessa, jos rangaistuksia lievennettäisiin niin takuuvarmasti rikkeet lisääntyisivät.
Kyllä tässä nopeusrajoituskulttuurissa jotain omituista on. Kun ajelee EU-alueella, on sitten kovin vaikeaa totuttautua täkäläiseen tasoon. Miksi suomalaiset ovat niin hel#t#n paljon huonompia kuskeja, että täkäläiset nopeusrajoitukset ovat niin merkittävästi Saksaa, Itävaltaa, Tsekkejä, Italiaa, yms alhaisempia. Mikä alikykylandia se Suomi on?
... jotain piti muistaa