Oheisessa linkissä on oikein äänitetty eri ääniä, ei ihan aukene mikä on on pohjimmiltaan ollut ongelma tai ei ollut?
Jos se on se pieni rasahdus, kun kaasuttaa uudelleen laskeviin kierroksiin, niin sitten on uusi vehje tallissa jo valmiiksi rikki.
Kuuluu ensimmäisessä ääninäytteessä.
Ymmärtääkseni iso moottori ei kuitenkaan ole massoiltaan ihan samanlainen kierrospajatso kuin 600:set
No voi olla että ennakkotieto vaikuttaa, mutta minusta venttiilien "tiksutus" kuuluu tyhjäkäynnillä ja kaasutettaessa 2-4 kiekkaa tiksutus muuttuu metalliseksi sirinäksi joka taas häviää myöhemmin kierrosten noustessa.
Tiedä häntä....
Omassani oli jätetty huollon jälkeen tankin takakiinnike kiristämättä ja se resonoi määrätyillä kierroksilla. Ja pikkaisen se on kuumana tikittänyt ihan uudesta asti.
Mitään noista tikutuksista ei ole koskaan kuulunut ('03 FJR), eikä vastaavasti löytynyt venttiiliohjaimistakaan mitään. Näistä FJR ohjurivioista on kyllä raportoitu, muttei ole henkkoht havaintoa. Tikutus kuuluu myös ton "kalt1":n loppupuolella.