Sivu: 21 / 61:sta EnsimmäinenEnsimmäinen ... 11192021222331 ... ViimeinenViimeinen
Tulokset 601:stä 630:een 1802:sta
  1. #601
    No niin, pitihän se vielä ajokauden kynnyksellä pistää yläkerta koneesta levälleen jotta saa toivoa lunta ja pakkasta vähän aikaa. Alkuperäiset pakokäyrät on sisähalkaisijaltaan luokkaa 25mm eli uusiksi menevät, nokkaprofiiliksi tulee alustavasti joku Yoshimuran bussin profiileista, koneistamo tsekkaa saako vakionokkaan hiottua eivät olleet neljätoistasatasen nokkia aikaisemmin hioneet.

    Litistykset on sitten vähän ongelma, kannesta ei saa suoraan kuin nippa nappa millin siivun mäkeen, pitää joko laskea reilusti vinoon tai upottaa imuvenoja, nähtävästi kallistun jälkimmäiseen kun ei noita kansia taida puissa kasvaa. Kannentiiviste on alunperin kolmepeltinen, kaksi lähtee mäkeen jolla saa pari kolme kymppiä kantta mäntiä lähemmäksi, vakiona männät jää noin puoli milliä lohkon tason alle joten paljerakoa jää ohuemmallakin kansipahvilla ihan riittämiin.

    On ne läppärungot aika ankean kokoiset, mutta toisaalta ei tossa pannussa ole imuventtiilitkään kuin 28-milliset. Mutta kai tuosta jonkun kymmenen kaakkia luulis saavan alkuperäisten seuraksi kaivettua....

    Onkos jollakin tiedossa mistä saisi halvalla noita 7,5mm shimmilevyjä sarjan joissa löytyy vanhvuudet 3,5mm asti?
  2. #602
    Tuosta tuli aikamoinen gaselli tuosta moposta kun sitä korotti eikä ihan heti tarvitse haaveilla polven maahanraapimista...

    Mistäs ja kenen valmistamia ohjausiskareita teillä on kiinni, löytyykö suoraan jonkin valmistajan pulttaa kiinni sarjaa?

    E:
    Oiskos muuten kellään lainata päiväksi Yoshimuran trioval sliparia ja Tüv lappusta?

    Nordöstersjökustartilleriflygspaningssimulatoranlä ggningsmaterielunderhållsuppföljningssystemdiskuss ionsinläggsförberedelsearbeten
  3. #603
    Lainaa (MustaSurma @ Maalis. 11 2008,16:42) kirjoitti
    Tuosta tuli aikamoinen gaselli tuosta moposta kun sitä korotti
    Aluksi tuntuu korkealta mutta kotvasen päästä tuuntuu että voisi olla enempikin.
    Vakiolla ajaminen sen jälkeen tuntuukiin vain jäykältä lehmältä.
    Suzuki GSX 1400
    Hayabusa Gen 2
    MY OTHER FAVOURITE TOY HAS TITS ..
  4. #604
    Lainaa (naukkis @ Maalis. 11 2008,16:30) kirjoitti
    No niin, pitihän se vielä ajokauden kynnyksellä pistää yläkerta koneesta levälleen jotta saa toivoa lunta ja pakkasta vähän aikaa. Alkuperäiset pakokäyrät on sisähalkaisijaltaan luokkaa 25mm eli uusiksi menevät, nokkaprofiiliksi tulee alustavasti joku Yoshimuran bussin profiileista, koneistamo tsekkaa saako vakionokkaan hiottua eivät olleet neljätoistasatasen nokkia aikaisemmin hioneet.

    Litistykset on sitten vähän ongelma, kannesta ei saa suoraan kuin nippa nappa millin siivun mäkeen, pitää joko laskea reilusti vinoon tai upottaa imuvenoja, nähtävästi kallistun jälkimmäiseen kun ei noita kansia taida puissa kasvaa. Kannentiiviste on alunperin kolmepeltinen, kaksi lähtee mäkeen jolla saa pari kolme kymppiä kantta mäntiä lähemmäksi, vakiona männät jää noin puoli milliä lohkon tason alle joten paljerakoa jää ohuemmallakin kansipahvilla ihan riittämiin.

    On ne läppärungot aika ankean kokoiset, mutta toisaalta ei tossa pannussa ole imuventtiilitkään kuin 28-milliset. Mutta kai tuosta jonkun kymmenen kaakkia luulis saavan alkuperäisten seuraksi kaivettua....

    Onkos jollakin tiedossa mistä saisi halvalla noita 7,5mm shimmilevyjä sarjan joissa löytyy vanhvuudet 3,5mm asti?
    Miksi et aja ryhmästä pois siivua, saat männät dekkiin ja lisää puristuksia "oikealla" tavalla? Näin mun olis ainakin tarkoitus tehdä, viimeistään ensi talvena.

    Vakionokat ovat niin ujot, ettei niistä varmaan kovin rajuja saa hiottua, kun matskua on niin vähän..
    Kirjoitukseni ja mielipiteeni ovat henkilökohtaisia. En edusta kirjoituksillani mitään yritystä tai organisaatiota.

    *** Suzuki GSX-R 1070 K5, +200mph Motorcycle Club Edition ***
  5. #605
    [QUOTE= (Tylyttäjä @ Maalis. 12 2008,11:03)]
    Lainaa naukkis,Maalis. 11 2008,16:30 kirjoitti
    Miksi et aja ryhmästä pois siivua, saat männät dekkiin ja lisää puristuksia "oikealla" tavalla? Näin mun olis ainakin tarkoitus tehdä, viimeistään ensi talvena.

    Vakionokat ovat niin ujot, ettei niistä varmaan kovin rajuja saa hiottua, kun matskua on niin vähän..
    Oli tuo blokin plaanauskin mielessä, mutta ei kun ei ole muuta syytä avata alakertaa niin jää väliin. Enkä tiedä mitä pytyn pinnoite tykkää plaanauksesta, alapäästähän ei nyt pikku hilseily juuri haittaisi. Mitä lie pytyn pinnoite, näyttää ihan valuraudalta hoonausjälkineen mutta ei tuossa blokissa sylinteriputkia näyttäisi olevan.

    Niin ja mitä lie tarkoitit "oikealla tavalla", ei se kannen plaanaus ole sen väärempi homma ja tuon GSX:n vakiolitistykset on niin onnettomat että blokin plaanaus ei yksinään mihinkään riitä, kannesta tarvitsee ottaa parin millin siivu pois jotta saisi rutut oikealle alueelle. Nokat kun hiotaan niin venoja voi upottaa huoletta tieltä pois eikä se vinoon laskeminenkaan niin epätavallista ole....

    Saa niistä nokista jotain aikaiseksi, sehän on vain siitä kiinni kuinka ylös paininkupit päästää, pari milliä ei vielä varmaan hirmuisesti lyhennä kannen elinikää ja sillä varalla saa jo suht järkevää profiilia hiottua.

  6. #606
    Lainaa (Sika-nauta @ Maalis. 12 2008,10:45) kirjoitti
    Aluksi tuntuu korkealta mutta kotvasen päästä tuuntuu että voisi olla enempikin.
    Vakiolla ajaminen sen jälkeen tuntuukiin vain jäykältä lehmältä.
    Vois melkein ottaa muutaman ylimääräsen pehmustesentin satulasta pois. Ei meinaa oikein jalat ottaa maahan ja muutenkin satula on vähän turhan pehmoinen.

    Väkertelimpä muuten Pipercrossin ilmanputsaimen kiinni ja nyt tuntuu 1-3 vaihteella tuo kaasu olevan "on-off" tyylinen. Tarttee viedä vissiin säädettäväksi - taas.

    Niin, niitä ohjusiskareita...?
    Nordöstersjökustartilleriflygspaningssimulatoranlä ggningsmaterielunderhållsuppföljningssystemdiskuss ionsinläggsförberedelsearbeten
  7. #607
    Ei kellään olis myydä korotuspaloja perään? Jos ei, niin mistäs kannattais tällä hetkellä tilata?

    Edit: malttamattomana en jaksanutkaan odotella, joten tilasin palat JustBandits -nimisestä puljusta Briteistä. Toivottavasti tulevat joskus perille

    Kirjoitukseni ja mielipiteeni ovat henkilökohtaisia. En edusta kirjoituksillani mitään yritystä tai organisaatiota.

    *** Suzuki GSX-R 1070 K5, +200mph Motorcycle Club Edition ***
  8. #608
    Lainaa (Tylyttäjä @ Maalis. 16 2008,15:00) kirjoitti

    Voihan tuo olla, että tulevat nopeastikin, vaan itsellä kesti niin kauan, että melkein unohdin koko tilauksen ennenkuin yksi kaunis päivä posti toi noutolappusen. Pari kuukautta melkein sain muistaakseni odotella.
    "Monsterilla ajaminen on kuin ratsastaisi krapulaisella härkäsammakolla. Eli siis hel-vetin siistiä!"

    "Ei se ole vika, se on ominaisuus"

    Spagettihirviö 800i.e
  9. #609
    No niin, tuli sit hommattua tällänen Suzukin isolohko.

    Tämä kesä menee varmaan vielä nykyisellä varustuksella eli micron sliparit, korotettu perä ja minivilkut.
    Ns125R -> CBR1000F -> XX -> 1000RR -> GSX1400 -> Gen2 Busa -> S1000RR -> K9 Gixxer
  10. #610
    Lainaa (Tylyttäjä @ Maalis. 16 2008,15:00) kirjoitti
    Ei kellään olis myydä korotuspaloja perään? Jos ei, niin mistäs kannattais tällä hetkellä tilata?

    Edit: malttamattomana en jaksanutkaan odotella, joten tilasin palat JustBandits -nimisestä puljusta Briteistä. Toivottavasti tulevat joskus perille
    Mulla kanssa kesti hetken aikaa toi Just Banditsin tilaus. Tosin ne kyllä ilmotti että nyt saattaa kestää kun niillä ei ollut jarruletkuja himassa.

    Kuinkas korkeet palat otit?
    Nordöstersjökustartilleriflygspaningssimulatoranlä ggningsmaterielunderhållsuppföljningssystemdiskuss ionsinläggsförberedelsearbeten
  11. #611
    Lainaa (MustaSurma @ Maalis. 17 2008,14:41) kirjoitti

    30mm nostaa:

    http://www.justbandits.com/shop....related

    Eiköhän tuo ole ihan sopiva..?
    Kirjoitukseni ja mielipiteeni ovat henkilökohtaisia. En edusta kirjoituksillani mitään yritystä tai organisaatiota.

    *** Suzuki GSX-R 1070 K5, +200mph Motorcycle Club Edition ***
  12. #612
    Lainaa (Tylyttäjä @ Maalis. 17 2008,15:05) kirjoitti
    Lainaa (MustaSurma @ Maalis. 17 2008,14:41) kirjoitti
    Lainaa (Tylyttäjä @ Maalis. 16 2008,15:00) kirjoitti
    Ei kellään olis myydä korotuspaloja perään? Jos ei, niin mistäs kannattais tällä hetkellä tilata?

    Edit: malttamattomana en jaksanutkaan odotella, joten tilasin palat JustBandits -nimisestä puljusta Briteistä. Toivottavasti tulevat joskus perille
    Mulla kanssa kesti hetken aikaa toi Just Banditsin tilaus. Tosin ne kyllä ilmotti että nyt saattaa kestää kun niillä ei ollut jarruletkuja himassa.

    Kuinkas korkeet palat otit?
    30mm nostaa:

    http://www.justbandits.com/shop....related

    Eiköhän tuo ole ihan sopiva..?
    Hyvät nuo 30mm palikat niin ylettyy jalatkin vielä maahan.
    Verhoilutin ja muotoiltiin penkin uusiksi talvella niin nyt tuntuu että kantapäät ylettyy nippanappa maahan.
    Suzuki GSX 1400
    Hayabusa Gen 2
    MY OTHER FAVOURITE TOY HAS TITS ..
  13. #613
    Jos ja kun joku tilaa tälläset 30 mm korotuspalat, voisin olla mukana kimppatilauksessa jakamassa toimituskustannuksia.
    Kuinka monella muuten on omassa gipro/tre vaihdenäyttö, asensin omaani juuri, käyttökokemuksia? Onko käytännössä merkitystä tehoihin. Laitoin devilin vaimentimen ja säädätin rikkaammalle, äänet kyllä luo tehokkaamman vaikutelman kun otin noisekillerin pois
  14. #614
    Lainaa (Sika-nauta @ Maalis. 17 2008,17:20) kirjoitti
    Lainaa (Tylyttäjä @ Maalis. 17 2008,15:05) kirjoitti
    Lainaa (MustaSurma @ Maalis. 17 2008,14:41) kirjoitti
    Lainaa (Tylyttäjä @ Maalis. 16 2008,15:00) kirjoitti
    Ei kellään olis myydä korotuspaloja perään? Jos ei, niin mistäs kannattais tällä hetkellä tilata?

    Edit: malttamattomana en jaksanutkaan odotella, joten tilasin palat JustBandits -nimisestä puljusta Briteistä. Toivottavasti tulevat joskus perille
    Mulla kanssa kesti hetken aikaa toi Just Banditsin tilaus. Tosin ne kyllä ilmotti että nyt saattaa kestää kun niillä ei ollut jarruletkuja himassa.

    Kuinkas korkeet palat otit?
    30mm nostaa:

    http://www.justbandits.com/shop....related

    Eiköhän tuo ole ihan sopiva..?
    Hyvät nuo 30mm palikat niin ylettyy jalatkin vielä maahan.
    Verhoilutin ja muotoiltiin penkin uusiksi talvella niin nyt tuntuu että kantapäät ylettyy nippanappa maahan.
    Missä verhoilutit tuon penkin uusiksi ?
    Olen tossa yrittänny bongailla uutta penkkiä tuohon GSX:ään mut ainoa jotka sattui on Grizzley:n penkit mutta ne tulee lontoosta ja on kohtuu hintasia ja sitten noita Stormilta saatavia touring penkkejä.

    Itelläni on 30mm korotuspalat ja ihan ei kantapäät yllä maihin.
    Ns125R -> CBR1000F -> XX -> 1000RR -> GSX1400 -> Gen2 Busa -> S1000RR -> K9 Gixxer
  15. #615
    Tuli sitten tänään tilattua undertray ja huggeri.

    Pyörälle varattiin samalla myös maalaamoona aikaa, tosin jos säät ei parane maalaus menee ensi syksyyn/talveen.

    eli primer värisestä tulee joko titaanin värinen tai sitten ei...
    Ns125R -> CBR1000F -> XX -> 1000RR -> GSX1400 -> Gen2 Busa -> S1000RR -> K9 Gixxer
  16. #616
  17. #617
    Lainaa (Matso @ Maalis. 17 2008,22:16) kirjoitti
    Itelläni on 30mm korotuspalat ja ihan ei kantapäät yllä maihin.
    Hyvä kun mulla ottaa edes päkiät maahan, just ja just.

    Niin, oliko kenellä kaikilla Yoshin trioval japan slipari mopossa?
    Nordöstersjökustartilleriflygspaningssimulatoranlä ggningsmaterielunderhållsuppföljningssystemdiskuss ionsinläggsförberedelsearbeten
  18. #618
    Penkin verhoilua: Verhoilu Prima
    http://www.verhoomoprima.com/
    Siellä teetätin omani, maksoi jonkun 300 €.
  19. #619
    Lainaa (MustaSurma @ Maalis. 18 2008,10:28) kirjoitti
    Lainaa (Matso @ Maalis. 17 2008,22:16) kirjoitti
    Itelläni on 30mm korotuspalat ja ihan ei kantapäät yllä maihin.
    Hyvä kun mulla ottaa edes päkiät maahan, just ja just.

    Niin, oliko kenellä kaikilla Yoshin trioval japan slipari mopossa?
    Mulla on ko. pönttö mopossa, ainakin 10-kertaa tyylikkäämpi kuin alkuperäinen savustuslaatikko .
    Suzuki Gs 125 -84
    GSF 600S -97
    GSF 1200S -97
    GSX 1400 -06

    Omalla luvalla jo vuodesta 1977.
  20. #620
    Lainaa (Matso @ Maalis. 17 2008,22:21) kirjoitti
    Tuli sitten tänään tilattua undertray ja huggeri.

    Pyörälle varattiin samalla myös maalaamoona aikaa, tosin jos säät ei parane maalaus menee ensi syksyyn/talveen.
    Sama juttu mutta toisinpäin eli samat kamat valmiina maalaamossa ja käyn hakemassa ne viikonloppuna kotiin.

    Teetin penkin Andy`s Leatherissa. Jälki mielettömän hieno ja odotukset ylitty kymmenkertaisesti

    Penkiä muotiltiin uudelleen että emäntä ei valu selkään (kiitos korotuspalojen) ja kuskinkohdalta palapois että penkki koveni ja leveni .. tyyliin ->

    Pintaan tuli hiilikuidun näköistä ja normaalin tasaista nahkaa.
    Tyyliin ->

    Aluksi meinasin ostaa penkin Stormilta mutta onneksi en ostanut semmosta muovi pulkkaa mitä siellä myydään öky hintaan.
    Vaan sain juuri semmosen oikeasta nahasta tehdyn kuin kuvailin ja näytiin esimerkkejä kuvista.

    Suzuki GSX 1400
    Hayabusa Gen 2
    MY OTHER FAVOURITE TOY HAS TITS ..
  21. #621
    saiskos kysellä kuin suolanen hinta oli penkissä näyttää tosi hyvältä
    Sillä välin kun te mietititte, minä olen ehtinyt tehä jo viis virhettä !
  22. #622
    Laitoin kyselyä Andys leatheriin, katsotaan mitä .ko projekti maksais.
    Ns125R -> CBR1000F -> XX -> 1000RR -> GSX1400 -> Gen2 Busa -> S1000RR -> K9 Gixxer
  23. #623
    Lainaa (tumpelo @ Maalis. 18 2008,19:14) kirjoitti
    saiskos kysellä kuin suolanen hinta oli penkissä näyttää tosi hyvältä
    Siis tuo oli vaan mallit aikasemmilta linkeiltä otettuna. Oma on enemmän BAGSTER satula valmistajan tyylinen omilla mausteilla toki, mistä tykkäsin enemmän mutta sieltä en vaan osaa linkittää kuvaa tänne.
    Tuolta ORG shopin kautta pääsee kyseisille sivuille .
    Sivut on kyllä tosi huonot, mutta tuolla voi hahmotella mitä haluaa ja millä materiaaleilla.Noiden hinta pyörii noin 250-500€ välillä mitä olen nähnyt myytävän .

    Toi hiilikuidun näköinen nahka on todella hyvän näköistä eikä minkään kumipainatuksen esikuvan kauhistus . Taisi olla andys leatherin omaa tuotantoa ettei sitä löydy muualta.
    Eikä sitten liuvu p*rseen alla pätkääkään vaan saa todella hyvän ja tukevan otteen. <-- jos sitä voi "otteeksi" sanoa

    Suzuki GSX 1400
    Hayabusa Gen 2
    MY OTHER FAVOURITE TOY HAS TITS ..
  24. #624
    Lainaa (Sika-nauta @ Maalis. 18 2008,19:37) kirjoitti
    Toi hiilikuidun näköinen nahka on todella hyvän näköistä eikä minkään kumipainatuksen esikuvan kauhistus . Taisi olla andys leatherin omaa tuotantoa ettei sitä löydy muualta.
    Eikä sitten liuvu p*rseen alla pätkääkään vaan saa todella hyvän ja tukevan otteen. <-- jos sitä voi "otteeksi" sanoa *
    Suosittelen ajamaan housut jalassa vaikka "kova" ote oiskin
    Ns125R -> CBR1000F -> XX -> 1000RR -> GSX1400 -> Gen2 Busa -> S1000RR -> K9 Gixxer
  25. #625
    Tarjoutui mahdollisuus vaihtaa oma möhkö zx12r:ään. Olen nyt kahden vaiheilla. Nykyinen on minun 8:sas ilma/öljy jäähy peli. Vaihdanko vai en?
    Käsitykseni mukaan 1400 GSX:ä on tulossa pikku hiljaa Classikko?
    Auttakaa miestä mäessä, tarvitaan mielipiteitä!
  26. #626
    Lainaa (ilokaasu @ Maalis. 19 2008,09:37) kirjoitti

    Fiilis juttuja, suosittelen odottamaan kauden alkuun ja heittämään pitkän koe-ajo lenkin ja teet sen pohjalta ratkaisun

    Jos kawa tuntuu paremmalta ja sopii paremmin sulle niin miksi ei.
    Ihan hyvän näköinen laite sekin on.

    2 niin eri tyyppistä pyörää että ei niitä voi vertailla.

    Nii ja onhan se 12r myös tavallaan klassikko.
    Ns125R -> CBR1000F -> XX -> 1000RR -> GSX1400 -> Gen2 Busa -> S1000RR -> K9 Gixxer
  27. #627
    Lainaa (ilokaasu @ Maalis. 19 2008,09:37) kirjoitti
    Tarjoutui mahdollisuus vaihtaa oma möhkö zx12r:ään. Olen nyt kahden vaiheilla. Nykyinen on minun 8:sas ilma/öljy jäähy peli. Vaihdanko vai en?
    Käsitykseni mukaan 1400 GSX:ä on tulossa pikku hiljaa Classikko?
    Auttakaa miestä mäessä, tarvitaan mielipiteitä!
    Vaihtaen vaan ... Ei muuten kannata mutta kun myyt mulle sun tilaamat tts nokat ..
    Suzuki GSX 1400
    Hayabusa Gen 2
    MY OTHER FAVOURITE TOY HAS TITS ..
  28. #628
    Lainaa (ankkalinna @ Maalis. 17 2008,17:36) kirjoitti
    Jos ja kun joku tilaa tälläset 30 mm korotuspalat, voisin olla mukana kimppatilauksessa jakamassa toimituskustannuksia.
    Minä kanssa
    Kun ihmisellä on omatunto, se on yleensä huono.
    (Eugene Ionesco )
  29. #629
    Tehdään näin: Mikäli päätän vaihtaa voin myydä nokat hintaan 800.00€(alle omakustannuksen). Mutta joku ostaa sitä ennen multa noin ilkoaasut(bolt-on) hintaan 500.00€ ja taas tulee takkiin. Sitten olisi komeat mustat LSL billet kahvat, niistä 100€ ja vanhat ehjät kahvat vaihdossa. Myynnissä vain mikäli aion vaihtaa. Lähden tästä viikoksi miettimään tätä asiaa ulkomaille 23.03-30.03.08. Kun tulen takaisin olen paljon viisaampi.
  30.  
  31. #630
    Lainaa (mikzu @ Maalis. 19 2008,19:47) kirjoitti
    Lainaa (ankkalinna @ Maalis. 17 2008,17:36) kirjoitti
    Jos ja kun joku tilaa tälläset 30 mm korotuspalat, voisin olla mukana kimppatilauksessa jakamassa toimituskustannuksia.
    Minä kanssa
    Ja minä myös.

    Tai jos jollain on muita paikkoja mielessä mistä kysyä tai pistää tilaukseen niin kertokaa!
    <p>MT09, RX125, pirkcafe</p>