Pyörä on päässy uuteen kotiin.
Etuiskarin stefa taisi asettua muovipallalla putsaillessa ainakin toistaiseksi. Talvella sitte perusteellinen huolto näille.
Kliparien, kahvojen, jalkatappien jne asentoja säädetty vähän paremmin sinne päin sopiviksi, mutta nyt kytkin- ja jarrukahva ottaa kiinni mittariston viereisiin sulakerasioihin kun kääntelee esmes parkkiksella. Johtunee tarvikekahvojen muodosta.
Ihmettelin myös kun tuo on kovin kiikkerä taajamanopeuksissa suoraan ajaessa, ts. haluaa koko ajan viettää jommalle kummalle puolelle, mutta kääntäessä enempi pitää vähän suostutella taittumaan mutkiin.
Silmiin pisti että etuiskarit on liki tasan yläkolmion kanssa ja interwebin mukaan tehtaalta lähtiessä olisi 4/5 viivaa näkyvissä. Pitääpi ensi tilassa tipauttaa keula tuohon korkeuteen ja katsoa miten käytös muuttuu.
Hassu laitos kaiken kaikkiaan. Harmi vain että mutkapätkien kanssa saanee odotella suosiolla ensi kauteen.
Viimeksi muokannut: Kerberos; 30.09.2019 klo 08:54. Syy: Typoja
UwU Jäsenvastaava UwU
Gsx-r 600 Bukkake Kawai!
Aprilia RSV Mille R -03
Oh senso. potrei essere ancora un po' Kobe?
Ei oo tehty ajettavaksi putket kolmion tasalla.
Sellainen kolme-neljä viivaa näkyvissa, eli neljännen tai viidennen tasalla, on hyvä. Ylimmäinen viiva sen korkin saumasta laskettiin vissiin mukaan. En muista taas nyt, eikä voi katsoa, kun putket pajalla, mutta kyllä asian hiffaa, kun on mopo vieressä.
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Perjaattees jos keula on pitkänä ts putket yläkolmion tasalla, niin sen pitäis olla vakaampi ajaa, kun ohjauskulma on loivempi.
Jos se vetelee, niin arvaan, että vaimennukset on persiellään ja/tai öljyjä ei ole jne.
Tuo keula purkautuu tavallisilla työkaluilla ja on erittäin yksinkertainen huoltaa.
Jokkis #11 | Ural S1000RR
ohjainlaakeri rikki tai liian kireällä tekee tuon hidasajon kiikkeryyden. (tai rengas lussu)kovin kiikkerä taajamanopeuksissa suoraan ajaessa, ts. haluaa koko ajan viettää jommalle kummalle puolelle, mutta kääntäessä enempi pitää vähän suostutella taittumaan mutkiin.
we cannot tolerate zero tolerance!
BMW R1200GS & Speed triple 1050
Onnea superbiken kanssa.
Harrastus menee aina vaan vakavammaksi.
Näköjään itse kullakin.![]()
H2 SX SE -18
ZX-6R -05
projekti GPz750 turbo -84
Päästiin duunikaverin avustuksella tarkistaa tuo emäputken laakeri. Juuri ja juuri tuntuva pieni välys keulan alapäästä kokeiltaessa, ei pykäliä.
Toki pykälät saattaa tuntua ja oirehtia vasta kuormattuna. Joka tapauksessa menee talvella purkuun ja uusiksi jos on vähääkään epäilystä.
Ekana tuo keulan geometria kohdilleen ja sitte vois perehtyä vähän alustan säätöihin.
Niitä ei oo tullu katsottua vielä lainkaan.
UwU Jäsenvastaava UwU
Gsx-r 600 Bukkake Kawai!
Aprilia RSV Mille R -03
Oh senso. potrei essere ancora un po' Kobe?
Taisi jäädä kehäkessat väliin.
Oon tässä ajanu liki yhden tankillisen ja 15km ennen himaa syttyi bensavalo. Lähellä kotia alkoi sitte alakierroksilla pätkiä, eli terävästi kaikki veto pois sekunnin murto-osiksi , mutta kaasulla lähti taas laulaa.
Laitoin purkin täyteen ja ajelin kilsan-pari lähistöllä eikä helpota yhtään. Alkoi pätkiä jo isommallakin kaasulla. Tyhjää käy nätisti ja lähtee käymään normaalisti .
EFI-valo ei syttynyt vielä.
Ihan kuin ois vettä tankissa tms. Ei paukkunu havaittavasti putkeen tai ilmanputsariin.
Koneen lämmöt oli 95 ja flektit toimi.
Näin se motorsport alkoi![]()
UwU Jäsenvastaava UwU
Gsx-r 600 Bukkake Kawai!
Aprilia RSV Mille R -03
Oh senso. potrei essere ancora un po' Kobe?
UwU Jäsenvastaava UwU
Gsx-r 600 Bukkake Kawai!
Aprilia RSV Mille R -03
Oh senso. potrei essere ancora un po' Kobe?
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Nilkutin uhkarohkeuspäissäni rantatien nesteelle toivoen löytäväni injector cleaneria tms, mutta oli vaan masinolia. No sitä sitte paremman puutteessa tankkiin. Totesin että kokeillaas nyt samalla valuuko masinol pois tankin kauluksesta.
Ei valunut. Sama vaiva siis kuin Monsterissa.
Nyt vaan joutokäyntiä ja kohta ajoa perään.
UwU Jäsenvastaava UwU
Gsx-r 600 Bukkake Kawai!
Aprilia RSV Mille R -03
Oh senso. potrei essere ancora un po' Kobe?
https://youtu.be/S8YaslW74ms
Tommosta oiretta. Nyt käy tossa tyhjää joka ei sekään ole enää kovin vakaata.
Paskat se ollu vettä tankissa, vaan lataus porsi. Siksi alkoi kipinä ja suuttimet puutua.
Jos ois osannu käyttää tota mittaristoa, ois nähny latausjännitteen![]()
UwU Jäsenvastaava UwU
Gsx-r 600 Bukkake Kawai!
Aprilia RSV Mille R -03
Oh senso. potrei essere ancora un po' Kobe?
Tämä on siis jo ennalta suunniteltu toimintamalli ensi kesää ajatellen.
Alastaron varikolla kesällä ideoitu.
Fanituotekuvasto.jpg
Siinäpä meidän fanituotekuvasto.![]()
H2 SX SE -18
ZX-6R -05
projekti GPz750 turbo -84
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Mitäs jos tekisit tästä pyörästä oman ketjun tuonne JMH:n Aprilia ketjun viereen?
Tästä voi tulla mielenkiintoista seurattavaa, kun alat pistämään talvella tuota laitetta osiin ja tarkastelemaan mitä se on syönyt. Puhumattakaan alkuvastoinkäymisien selättämisestä, joita nyt tässä lajissa tulee lähes aina.
Tarkoituksen ei ole veetuilla, vaan ihan vaan seurata vierestä mitä aiot tehdä.
CBR1000RR - radalle & kadulle
Kai sentään myytiin "projektina"?
Aprilia RSV4 1100 Factory (sold), Ducati 999X, KTM 350 SX-F, Vespa Primavera 50.
Pistetään tuo päiväkirja harkintaan.
Keskiviikoisin on töissä romuilta, eli pääsee kuorimaan potilaan ja kaivelee sisälmyksiä.
Onneksi siellä on 2-kanavainen skooppi niin pääse tarkistaa staattorin ihan kunnolla. Samalla kai vois katella kipinäkuvat jne.
Just kun alkoi tyhjäkäyntikin heikentyä, alkoi kärsään pistää kitkerä, kärähtäneen muovin käry. Huikealla tuurilla sieltä vois olla se staattorin ja säätimen välinen liitin ottanu lämpöä, tai joku päähojtosarja alkanu sulaa johonkin sylinterikanteen kiinni.
UwU Jäsenvastaava UwU
Gsx-r 600 Bukkake Kawai!
Aprilia RSV Mille R -03
Oh senso. potrei essere ancora un po' Kobe?
Toi savu saattanut tulla jommasta kummasta vaihtovirtapuolen liittimestä. Valkoinen ”tynnyriliitin” about sylintereiden välissä oikealla puolella ja/ tai ruskea liitin jännitteensäätimen vieressä takahäkissä oikealla.
Nuo liittimet latauksen heikko kohta ja monissa Milleissä ohitettu jo aikojen alussa.
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Googlasin tuota brown connector-ongelmaa ja sen sijainti täsmäisi kyllä hyvin siihen hajuun (kyllä, tunnistan ranskalais-italialaisen liitinmuovin hajun muista sähkökäryistä. Muutama vuosi citroenin sähköjen kanssa työkseni tapellut). Outoa että tuo kikkare olis näin kauan kestäny, mutta onhan nää kestävän pelin maineessa![]()
UwU Jäsenvastaava UwU
Gsx-r 600 Bukkake Kawai!
Aprilia RSV Mille R -03
Oh senso. potrei essere ancora un po' Kobe?
Itellä kärys edellisen 02 Millen valkoinen liitin 2015 about 63 tonnin kohdalla valkoisen savun säestämänä müncheniläisen hotellin autotallissa. Ajoi sillä silti vaikka aika ruskeaksi oli liitin sisältä mennyt.
Ruskea liitin oli siinä, ja nykyisessä ohitettu. Se valkoinen v-mäinen siitä, että tarttee aukoa jos koneen tiputtaa ja liittimessä on vaihtovirran piuhat ja muistaakseni kampiakselin asentotunnistimen piuhat kanssa.
Vaikee löytää mitään tilalle.
Edit: ja muuten, ei ole poissuljettua ollenkaan, että sulla on vettä tankissa sekä lataus heikkona. Pyörä ei mitä ilmeisimmin ole paljon ajossa ollut.
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Myyjän mukaan oli noin 3 tuhatta ehtiny ajaa vuoden aikana, joten tankin tyhjäys ei välttis oo tyhmä homma, mutta mieluiten tekis sen ajamalla
Talvella sitte pumppu pois, suotimet jne .
Yleiselektroniikka on sattumalta ihan vieressä, joten kaikki paskaliitokset vaihtuu AMP:in tms vesitiivisiin ja ylimitoitettuihin.
UwU Jäsenvastaava UwU
Gsx-r 600 Bukkake Kawai!
Aprilia RSV Mille R -03
Oh senso. potrei essere ancora un po' Kobe?
Kun keksit siihen liittimen, niin postitas mullekin?
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Olihan maailmalla liitinmodeja pyöreäänkin.
Jännitteensäätimen lisäjohdot auttoivat mulla latausta entisestään.
Benstankin sisäiset letkut kannattais katsoa ja kaipa siellä jotakin alipaine/ylivuoto/vedenvalumaletkuja oli jotka monessa vamhemmiten aiheuttavat huolta, en ole itse vaan joutunut huolimaan, isot pojat kertoivat.
Kawasaki Gpz900R '86, ZL1000 Eliminator '87, ZZR1100C '90, Ltd454 '88, KZ440D '75
H#nda CR 250R '96 (viimein valmis)
Aprilia RSV Tuono '03, RS250 '97
ex: Kawasaki Z750 LTD Twin '83, ZZR1400 '09, Aprilia RSV Mille '03, Tuareg 125 '88
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Finjectorin Marko Suurnäkki tarjosi paria vesitiivistä ratkaisua. Tosin johtojen paksuus saattaa tolla vähän kintaalla.
Tämä tais olla noin 13A huoneenlämmössä per johdin.
www.finjector.com/fin/deutsch_dt_3_napainen_liitinpari_0_75_2_mm2_krympa ttavat_pinnit-p-532363
Tässä oli yli 20A per johdin
https://www.finjector.com/fin/3_napa...t-p-522157-229
Viimeksi muokannut: Kerberos; 01.10.2019 klo 15:55. Syy: Korjattu amppeerimäärät
UwU Jäsenvastaava UwU
Gsx-r 600 Bukkake Kawai!
Aprilia RSV Mille R -03
Oh senso. potrei essere ancora un po' Kobe?