No niin, viime viikko oli aikasta p**seestä! Edellisenä viikonloppuna varastettiin pyörästä vaimennin ja peilit. Eilen taisi sitten olla osaltani ajokauden päätös...
Olin ajelulla Parikkalan maisemissa mukavalla mutkatiellä. Vasemmalle kääntyvässä mutkassa tuli auto vastaan puolittain minun kaistallani. Muistan väistäneeni autoa. Seuraava muistikuva on kun kynnän asfalttia kypärällä. Seuraava mielikuva on kun pötkötän tien pientareella ja joka paikkaan sattuu... Pyörä lensi tien vieressä olevaan pari metriä syvään kanavaan ja jäi sinne keula tulosuuntaan päin renkaat kohti taivasta.
Ilmat lähti pihalle ja henkeä haukkoen kömmin pystyyn ja kokeilin, että kaikki raajat toimii --> luut oli ehjänäKypärä pois päästä, hengittäminen on todella vaikeaa, edelleen joka paikkaan sattuu... Soittelin vaimon velipojalle, että tulee viemään mut sairaalaan. Ambulanssia en soittanut, kun tolpillaan kuitenkin pystyin olemaan. Vastaantullut auto ei jäänyt katselemaan, miten kävi. Huomasikohan edes, että kaaduin...?
Pyörä jäi ojaan ja pääsin Parikkalan terveyskeskukseen tarkastukseen. Koko yläkroppa on kuin lihamyllyn läpi vedetty, lonkka aivan sairaan kipeä. Hengitys oli todella vaikeaa iltaan saakka ja päätä särki aivan jumalattomasti. Päänsärky kuitenkin helpotti, joten pääsin pois terveyskeskuksesta anopin (ammatiltaan sairaanhoitaja) tarkkailuun aivotärähdyksen diagnoosi mukanani. Koko yö meni nukkumatta, kun joka paikkaa särki eikä särkylääkkeet auttaneet mitään.
Varusteista: AGV GP-PRO kypärästä hioutui pari kerrosta pois. Richan nahkatakki sai damagea koko vasemman kyljen, käsivarren, selän, ja vasemman olkapään kohdalta. HANXin selkäsuojassa oli kuluma vasemman lonkan kohdalla. Racing- nahkahanskoista kului kämmenestä nahka puhki ja kevlar- vahvikkeissa oli hankausjäljet rystysissä. Oxtar (toiseksi paras malli) oli muutamia hankausjälkiä. Se mikä eniten ihmetyttää, että jalassa mulla oli vain kevyet kangashousut, mutta jalkoihin ei tullut muutamaa mustelmaa ja pientä haavaa lukuunottamatta mitään jälkiä...
No, 3700km ajettu huhtikuussa ostettu Bandit 1200N olikin sitten kohtuu surullisen näköinen. Kaikki hallintalaitteet, mittaristo, valot aivan tuhannen säpäleinä, umpion kiinnitykset poikki, tanko mutkalla, tankki lommoilla ja melkein puhki kulunut, tankin vieressä runkopalkissa 1-2mm syvät naarmut, sylinterinkannessa 2-3mm syviä jälkiä, vaihdepoljin poikki, takasivukatteet naarmuilla, etulokari naarmuilla, putkisto vääntynyt melkein takarenkaaseen kiinni ja vaimentajassa kolhuja ja naarmuja, naarmuja molemmilla puolilla koneen kylkiä, matkustajan kauhukahva naarmuilla.
Mitäs mieltä olette, meneekö noin uusi pyörä lunastukseen, vaikkei rungossa olisi vääntymiä? En ainakaan haluaisi, että se menisi korjattavaksi. Sitten olisi takuulla kesän ajot ajettu, kun huolloissakin on jopa viiden viikon jonotukset ja osia joutuu kuitenkin odottelemaan. Lisäksi korjattu ei ole sama kuin uusi pyörä, joka tämä minun pyöräni mielestäni on vielä (alle 4000km ajettu ja ennen kolaria täysin naarmuton). Mitään maalaushommia en meinaa hyväksyä tehtäväksi, vaan eikös tässä tilanteessä pitäisi vähintään vaatia uudet osat naarmuntuneiden tilalle?
Keskiviikkona tuleepi tarkastaja antamaan tuomion Banditille...![]()
Suzuki Bandit 1200T -97
KTM 690 Enduro R -15
Ex: Suzuki GSX 1100 T (-89), Yamaha YZ 450 F (-08), KTM 640 LC4 Supermoto -03, Suzuki Bandit 1200N -05, Kawasaki ZZR 1100 -97, Kawasaki GPX 750R -89, Kawasaki KX 125 -90, Yamaha YZ 80 -89, Helkama Raisu -??
Todennäköisesti osat+työt tulisivat maksamaan niin paljon, että menee lunastukseen...
Noin äkkisltään kuultuna (jos vaurioden määrä pitää paikkansa) ei taida olla kovin epäselvää että meneekö lunariin vai ei, menee.(Julle @ Heinä. 18 2005,19:25) kirjoitti
Tosin kyllä ne joskus korjauttaa aivan kauheitakin rytökasoja, mutta tuskinpa enää noilla vaurioilla...
ZX-10R + ZX-6RR
Sinähän se varsinainen epäonnen soturi olet.
Kyllähän se pääsääntöisesti menee lunariin, kosmeettisia vaurioita voivat joskus korjailla, mutta jos on epäilystä rungon suhteen yhtään, niin minun tietääkseni aina lunariin.
Bring M. Backalive
Hippopotomonstrosesquippedaliophobia
Menee lunariin aivan varmasti!!!
Viime keväänä oli Vahinkokeskuksessa Suskan gsx 1400, oli kuorma-auto peruuttanut päälle vahingossa(?). Ei ollut kuin takarengas luokilla ja runko kiero=lunariin. Hinta 9500e ja joku osti...
Life is hard, then you die...
Kyllä parasta on, että säilyit ite toimintakuntoisena!
--
jiji
No huhhuh, pitikö sulle sitten sattua tämäkin sen edellisen episodin jälkeen... No pääasia tässä kuitenkin on että kuski säily ilman murtumia tms muita vakavampia vammoja! Pyöriä saa aina uusia... joten ei muuta kuin sitten uutta katselemaan heti kun vakuutustarkastaja lunastaa pyörän. Eiköhän se noilla vaurioilla mene lunastukseen. Pikaisia toipumisia!![]()
Kyllä oli säkää mukana... ajatteleppas, että olisit voinut päätyä vaikka sen vastaantulleen kokkaan kiinni!! huh... Mitenkähän menee vakuutuskorvaukset tollaisessa tapauksessa?? ei kait sentään kaskoa rokoteta?? pitääkö tehdä rikosilmoitus jos tollaiseen joutuu joskus??
Koita toipua, sentään se "ainua" jäljellä, jota ei sit palauta mikään vakuutusyhtiö itsellesi, jos se menee!!!
Ja autoilija ei jäänyt edes kysymään kuinka kävi?
No voe hemmetti sun kanssa, ei sitte riittäny se että se änkkäri ja speegelit vietiin, vaan sun piti ihan välttämättä mennä ajamaan koko mopo paskaksi?
No ei vaiskaan.Hyvä munkki että vaan puoliksi oli kotilo sun kaistalla ja vain tilapäisesti ilmat pihalla.
Teitkö rikosilmoitusta tms. siitä holtittomasti ajaneesta kotilokuskista? Tiijä vaikka ois kännissä kurvaillut...
Tosin pahahan se on mennä varmaan ees mitään kunnon tuntomerkkejä moisessa tapauksessa antamaan, kun yhtäkkiä eteen tulee osittain lainatulla kaistalla.
Hm, sepäs olikin sitten epäonninen bandiitti, jos nyt tuosta jo lunariin meni.
Voi vitun vittu, ja minä luulin että mulla on paska säkä kun oman pyöräni sain kaadettua kaverin hiekkapihalla.
Onneksi oot sentään hengissä ja yhtenä kappaleena. Ihan varmasti menee pyörä lunariin, on niitä pienemmilläkin vaurioilla menny.
Jep, jos runko saa näkyvää vauriota -> lunastetaan.
Nyt kun kävin jälkeen päin katselemassa paikkaa, niin säkää oli myös siinä etten mennyt pyörän mukana kanavan pohjalle. Siellä oli melkoisia kiviä ja kantoja pystyssä. Samoin tieltä ei pyörää näy ellei osaa oikein katsoa, koska tiputus oli kuitenkin reilu pari metriä ja pientareet kasvaa heinää. Eli siellä olisin saattanut olla jonkin kannon lävistämänä ja jumissa pyörän alla, eikä kukaan olisi edes tiennyt että olisin maannut loukkaantuneena kanavan pohjalla. HUH HUH!(TBus @ Heinä. 18 2005,22:59) kirjoitti
Näillä näkymin koko vahinko menee mun kaskosta, koska vastapuolesta ei ole tietoa. Mun ainoa muistikuva vastaantulijasta on, että auto on punainen ja kantikkaan muotoinen, eli ei mikään uusi auto. Eilen kävin poliisilaitoksella kuulusteluissa ja tänään saan noutaa rikosilmoituksen. Meinasivat pistää tapauksesta ilmoituksen paikallislehteen, josko vastapuoli ilmoittautuisi. Jotenkin olen vain pessimistinen, että vapaaehtoisia karkaajia löytyy *
Suzuki Bandit 1200T -97
KTM 690 Enduro R -15
Ex: Suzuki GSX 1100 T (-89), Yamaha YZ 450 F (-08), KTM 640 LC4 Supermoto -03, Suzuki Bandit 1200N -05, Kawasaki ZZR 1100 -97, Kawasaki GPX 750R -89, Kawasaki KX 125 -90, Yamaha YZ 80 -89, Helkama Raisu -??
No olipa hyvää tuuria huonon tuurin seassa. Toivottavasti tuo autoilija ilmottautuu tai saadaan muuten todettua onnettomuuden aiheuttajaksi.
Nuo vauriot ovat sen tyyppisiä, että ne voidaan korjata, mutta toivotaan, että korjaus tulee vakuutusyhtiölle liian kalliiksi ja menisi lunariin.
TH
Bandit1200S
Näinhän tämä systeemi menee - epärehellinen kolaroija joka pakenee paikalta pääsee kuin koira veräjästä jos häntä ei kyetä tunnistamaan ja se syytön osapuoli kärsii vahingot omasta lompuukistaan(Julle @ Heinä. 19 2005,08:57) kirjoitti
Kaskostasi maksettu korvaus = bonarimenetys => makselet aika kauan tuotakin tapahtumaa yhtiölle takaisinpäin
Luulisi nyt vak.yhtiölle riittävän että kaveri tekee rikkarin tapauksesta = syytön, vahinkoa kärsinyt osapuoli => korvaus otettaisiin vak.yhtiöiden yhteisestä kassasta tms. eikä suinkaan sulta, syyttömältä vahingon kärsijältä, mutta kun ei niin ei
No nyt vak.yhtiö joka tapauksessa käsittelee asiaa sen heille suodut 30pv ajan = sulla "riittävästi" aikaa tähystellä pyörällesi seuraajaa. Tosin se taloudellinen korvaus lunarista voi tietty olla mitä on => et välttämättä saa edes samanlaista vakiopyörää kaupasta tilalle. Tämän jälkeen kalkuleerataan millaseen on varaa, laitetaan tilaus uudesta sisään ja toimitusaikaa 4-6vko päälle niin ... No onpahan sitten ensikaudella bränikkä fillari allaVai kannattaisiko suosiolla vain ventata ensikevään "ylivuotisia" kunnon rabateilla
![]()
Suzuki GSF 1250 SA GT ABS Bandit -08
menee lunariin.
eikun uus pyörä ja
kangashousut kesti, koska kynsit päälläsi sitä maata.
hyvä ettei pahemmin käynyt.
we cannot tolerate zero tolerance!
BMW R1200GS & Speed triple 1050
Mikähän on vakuutustarkastajalla vikana...? Hän lupasi tänään käydä katsomassa pyörääni ja pyysin soittamaan, kun on menossa pyörän luo että voin itsekin olla paikalla. Äsken soittelin ja kyselin aikataulua, hän vain ilmoitti että oli jo eilen illalla käynyt paikan päällä katsomassa
Perjantaihin mennessä meinasi selvitellä osien hintoja ja soitella sitten. Harmittaa vain, että joudun lähtemään tänään tai huomenna Parikkalasta kotiin Ouluun ja pyörän raato jää nyt sitten tänne. Saapa nähdä mitä tarkastaja päättää suuressa viisaudessaan. Paikalliset korjaamoyrittäjät sanoivat hänen olevan todella hankala kaveri...
Suzuki Bandit 1200T -97
KTM 690 Enduro R -15
Ex: Suzuki GSX 1100 T (-89), Yamaha YZ 450 F (-08), KTM 640 LC4 Supermoto -03, Suzuki Bandit 1200N -05, Kawasaki ZZR 1100 -97, Kawasaki GPX 750R -89, Kawasaki KX 125 -90, Yamaha YZ 80 -89, Helkama Raisu -??
Sattuu sitä pienelläkin kylällä. Oliko tour de Simpeleenjärvi vai joku muu reitti? Joku paikallisisäntä tietty ollu liikkeellä - saattaishan tuon auton joku tietää / tuntea, kun tienoo on tiedossa.
<p>-- Backman</p>
Kyseessä oli Kesusmaan tie. Intsilästä n. 4-5km ko tietä eteenpäin.(MrB @ Heinä. 20 2005,11:10) kirjoitti
Muistaakseni näin meni noi paikannimet. En oo paikkakuntalainen, niin voi hieman nimet olla vähän sinne päin![]()
Suzuki Bandit 1200T -97
KTM 690 Enduro R -15
Ex: Suzuki GSX 1100 T (-89), Yamaha YZ 450 F (-08), KTM 640 LC4 Supermoto -03, Suzuki Bandit 1200N -05, Kawasaki ZZR 1100 -97, Kawasaki GPX 750R -89, Kawasaki KX 125 -90, Yamaha YZ 80 -89, Helkama Raisu -??
Juu, kyllähän noi ihan koherentisti meni kohdalleen. Varmaan ihan mukavaa pätkää, joskus teiniaikoina kurvailtu tuotakin tietä. Ei vain valitettavasti oo niin tuttua tienoota että voisi esittää valveutunutta arvausta syyllisestä.(Julle @ Heinä. 20 2005,11:15) kirjoitti
Tässä kuun vaihteessa suunta olis hyvin pitkäli sama - Kiimingistä Parikkalaan. Vähän polttelis pyörällä lähtee, mutta kaks henkee ja parin viikon rojut Dominatorilla voi olla vähän extreme =)
<p>-- Backman</p>
Lunariin menee, onneks oot ite ehjänä eikä o luita poikki.
Ite oon opetellu kans ottaan suurimmat iskut vastaan päälläni ja osin käsilläni, voi ajaa kesälläki ihan huoletta vaikka t-paidalla.![]()
Heinäpään Härkä, zx-10r
Kaks henkee ja neljän viikon kamat 650 DR:llä on kokeiltu... Oli se vähän extremee, mut päästiin me PK-seudulta Hankoon ja sit Rostockista Hannoveriin asti... enempää ei tarvinnukaan. Kyllä täytyy sanoa, että perse puutuu ku asentoa ei oikeen voi vaihtaa... alettiin sit vuorotellen seisoen lepuuttamaan ahteria, niin matka eteni kyllä... Tulipahan kokeiltua, mut ei ehkä ihan heti uudestaan(MrB @ Heinä. 20 2005,11:37) kirjoitti
Ja sori off-topic.
Lunariin luulis menevän, runkokin syvillä naarmuilla...
No niin, lunastukseenhan se Bandiitti meni. Eli nyt aletaan miettimään, mikä olisi seuraava ajopeli...
Aika hyvän tarjouksen sain jo KTM 640 LC4 supermotosta![]()
Suzuki Bandit 1200T -97
KTM 690 Enduro R -15
Ex: Suzuki GSX 1100 T (-89), Yamaha YZ 450 F (-08), KTM 640 LC4 Supermoto -03, Suzuki Bandit 1200N -05, Kawasaki ZZR 1100 -97, Kawasaki GPX 750R -89, Kawasaki KX 125 -90, Yamaha YZ 80 -89, Helkama Raisu -??
No kaikkea sitä sitten sattuu, kun vauhtiin pääsee. Onneksi ei kuitenkaan ruhjeita pahempaa. Ja supermotoon? Eli terveellisempään vekottimeen et sitten ainakaan vaihda..?![]()
Nii siis joo, oikeastaan tälläkin tarinalla voi sitten olla onnellinen loppu, kun siitä sukisukista päästiin eroon ja nyt on sitten tilaisuus katsella jotain kunnollista ajopeliäkin...(Julle @ Heinä. 22 2005,16:33) kirjoitti
![]()
![]()
Voihyväntähen ja nyt vasta huomasin tämän. Onneksi kuski säilyi ehjänä!
(Älä vaan punasta nakubandiittia hommaa, voi olla että joku pöllisi sen)
Four wheels move the body.
Two wheels move the soul.
Siehän vaihat pyörää ku paitaa(Julle @ Heinä. 22 2005,16:33) kirjoitti
![]()
, pysy nyt merkissä eli 400 sm seuraavaksi.
Bring M. Backalive
Hippopotomonstrosesquippedaliophobia
Kuski on suurinpiirtein ehjänä, vielä tosiin melkoisen kipeä... Toivottavasti(tsili @ Heinä. 22 2005,18:21) kirjoitti
auttaa kipuihin.
En hommaa punaista nakubandittia, musta sen pitää olla!![]()
Suzuki Bandit 1200T -97
KTM 690 Enduro R -15
Ex: Suzuki GSX 1100 T (-89), Yamaha YZ 450 F (-08), KTM 640 LC4 Supermoto -03, Suzuki Bandit 1200N -05, Kawasaki ZZR 1100 -97, Kawasaki GPX 750R -89, Kawasaki KX 125 -90, Yamaha YZ 80 -89, Helkama Raisu -??
Vaihtelu virkistää... 400 sm taitaa jäädä rannalle tehonpuutteen vuoksi. Kävin vastaavaa enduroversiota ajamassa ja tuntui melkoisen lussulta...(Mik@ @ Heinä. 22 2005,18:36) kirjoitti
Suzuki Bandit 1200T -97
KTM 690 Enduro R -15
Ex: Suzuki GSX 1100 T (-89), Yamaha YZ 450 F (-08), KTM 640 LC4 Supermoto -03, Suzuki Bandit 1200N -05, Kawasaki ZZR 1100 -97, Kawasaki GPX 750R -89, Kawasaki KX 125 -90, Yamaha YZ 80 -89, Helkama Raisu -??
No näköjään ainakin välittömästi senkirjoitti
:n jälkeen. Ainakaan fillarilla suoraan päin teräsverkkoaitaa ajaminen ei haitannut yhtään.
Tai no, aamulla olikin sitten arka kuviollinen mustelma/kuhmu otsikossa, kun lääkityksen vaikutus alkoi haihtua.