Olen nyyppä näissä kuvioissa, joten tarvitsisin hiukan asiantuntija-apua...
Eli kiikarissa olis -94 VFR, jolla on nykyisen omistajan mukaan ajettu vain 24000 km. Pyörä on saksantuonti-verme ja ollut saksassa kahdella omistajalla sekä suomessa yhdellä(tuoja) ennen nykyistä omistajaansa.
Vähäiset kilometrit vaan hiukan mietityttää, joten kertokaapas asioita joihin kannattaa kiinnittää huomiota pyörää paikan päällä syynätessä?
Lisäksi vielä hämmennystä aiheuttaa veropäätös, jonka mukaan pyörän verotusarvo on n.~1500 euroa vähemmän kuin samoihin aikoihin käyttöönotetun toisen pyörän verotusarvo. Voiko tuosta päätellä mitään, vai onko toi vaihtelu tosiaan noin suuri noiden verotusarvojen kanssa?
Veropäätöksestä et voi päätellä yhtään mitään. Ole vaan onnellinen. Aika randomilla tulee noi veropäätökset.
Vanhasta pyörästä voit arvioida kilsoja virta/tanko-lukosta; kovin paljon käytetyt ei yleensä ole kovin jouheita. Jos taas lukko on astetta kirkkaamman ja tuoreemman olonen kun ympäristö, se voi olla vaihdettu. Voit tsekata onko satulan kangas vaihdettu. Satula irti ja tsiigataan onko vanhoja kiinnitysniitin jälkiä. Jos ei näyttäis olevan vaihdettu niin vinyylikin venyy ja kuluu ja sitä voi yrittää pällistellä. Katteen korjaukset näkyy monasti katteen sisäpuolelta kun kurkistelee. Ja ton ikäsessä on varmaan perinteinen vaijerimittari, semmonen on aika toimintavarma peli eikä sen kiinnityksessä etupyörälle pitäis olla paljon pihdin/jakarin jälkiä, ellei sitten pyörästään huolta pitänyt huolellinen omistaja ole säästänyt mittaria turhalta rasitukselta ja ruuvannut sen välillä irti renkaasta...
Jos pääsee pyörää kattomaan niin koittaa käyrää että kone on varmasti kylmä ja sitten varjossa (kontrastin takia) käyntiin ja savustus-astetta analysoiden. Kovin runsas savu kertoo jonkinlaisesta koneen kulumasta. Paremmin tietävät saavat kommentoida savun värejä, sekä koneen mahdollisia äänivirheitä. Tietty perusjuttuja kuten ohjauslaakerin löysyyttä ja stefojen vuotamattomuutta voi tarkistella. Mutta stefat on kyllä vaihdettu ton ikäsestä pyörästä.
"For a 1,600MW (nuclear) unit, that means a construction cost of up to €5.6bn. We see very little prospect of these costs falling and every likelihood of them rising further."
-Citigroup Global Markets, 2010
Ei ole vaijerimittaria ei, ainakaan RC36II-mallissa. Vähän on kyllä -94:ksi ajettu, ei voi kieltää.. -Ja 1500:n verotusarvoero voisi kieliä korkeammasta mittarilukemasta tullausvaiheessa, tiedä häntä..
Eikös nuissa ole mittari vain xx xxx -asti? Elikkäs sadassa tonnissa menee ympäri. Ja etelämmässä euroopassa ajokausi on huomattavasti pidempi kuin täällä pohjolassa. Vois näin kylmiltäänkin melkein väittää että pistät sen ykkösen eteen tuohon lukemaan...
Ittellä espanjasta tuotu cbr 1000F -89 mittarissa 23tkm, 21 kun ostin. Elikkä 123 tai 223tkm todellisuus. Mutta hyvin kulkee eikä ole tielle jättänyt. (Pihalle tosin on, mutta sekin oli vain venynyt bensaletkun pää...)
Joo, noihan on hyviä pointteja. Kiitoksia vaan.
Onkos vielä lisää tsekkauskohteita mitä tulee mieleen?
Kyllä luulisi että 124000 km ajetusta pyörästä alkaisi kilometrit näkyä jo jollain tavalla, jopa VFR:ssä...
Niin paitsi jos pyörään on sitten vaihdettu jokaikinen kuluva & haalistunut osa...
Ei kuitenkaan haluttaisi maksaa 124000km ajetusta pyörästä 24000 km ajetun pyörän hintaa![]()
Mä oon jostakin kummasta saanut sellasen kuvitelman että jos pyörä on hyvin pidetty ja huollettu yms. niin ei niillä kilometreillä niin väliä. (No okei, ehkei nyt ihan järjettömiä määriä...) Ja eikös käyntiääni jo kerro melkosen paljon? Mutta jos pyörää siis huoltaa niin ensimmäinen ongelma mikä pitäisi tulla vastaan on moottorin "löystyminen", yhen pyörän olen (huiman kahden vuoden kokemukseni aikana) tavannut johon on tehty moottoriremppa yksinkertaisesti moottorin löystymisen takia. Nokat heilu useemman millin joka suuntaan tms...Tämä pyörä oli 500cc norton vuodelta -53.
Mutta korjatkaa nyt ihmiset minua jos olen täysin väärässä.
Välttämättä en tuohon käynti ääneen niin luottaisi. Ainakin omassa vfr:ssäni 1990 mallia käynti ääni muuttuu selvästi eri öljyillä. Paskat moiveet sisässä niin rohina on melkoinen ja vaihteet kolahtelee ikävästi.
Toisaalta sitten kunnon öljyillä käyntiääni on ruusuinen ja vaihteet menee sisään kun meisseli vanhaan naiseen. Mut eniveis. Itse ostin saksantuonnin ja tosiaankin 1990 mallia ja mittarissa 27.ooo ja edellinen omistaja suomessa (pyörän tuoja) oli sen lipannut. katteen korjausta ja homma pelaa.
/edittiä suosittelisin kahtomahan syyläräreiden kunnon kun tuo peli on ilma/vesi jäähdytteinen ja öljykin vielä kiertää oman syylärin läpi, niin huonokuntoinen syyläri ja joha on lämpönen ajaa.
Itse jouduin syylärit korjauttaa/huollattaa kun oli niin huonossakunnossa, ties mitä mörköjä siellä saksanmaalla asustaa mutta ainakin ikävämpää jälkeä tekevät kun meidän kotoiset hyttyset
pyörää vailla.
Meikäläisen seeprassa ei ainakaan syylärin kunnossa oo valittamista kun mittari ei paljoa alarajan yli nouse edes kaupungissa. Kertaakaan en oo nähny sen nousevan puoleenväliin mittaria.![]()
PS. asiasta kukkaruukkuun, eikös tuo ole Eddie joka riehuu tekäläisen logossa?
JMR: eddiepä hyvinkin \,,/ (o.0) \,,/
ja mitä tuoho syyläri hommaan tulloo ni, miul kuumeni runko kananmunan paisto asteelle jos ol yli +20 lämmintä ja seisoit parikin kertaa valoissaei kiva ei ollenkaan
pyörää vailla.
Joku sanoi että jos kone ei lämpene kunnolla niin se haittaa öljynkiertoa melko pahasti että en tiiä kannattasko tuosta pyörän lämpötilasta olla huolissaan...
Olipas yhdessä Englantilaisessa alan lehdessä juttu yhdestä motoristista. Oli vuoden 1990 mallin vfr llä ajanut 850 000 mailia. Elikkäs pikaisesti laskettuna 1 200 000km. Elikkäs ei taida yksi satatuhatta kilometriä vielä tuntua! Tietysti jos huonosti pidetään niin toki kuluu eri tavalla! Kuulostaa uskomattomalta määrältä mutta niin siinä jutussa kerrottiin. Koneen oli vaihtanut jossain 600 000 mailin nurkilla. Kun oli tuo kansipahvi mennyt niin oli päättänyt koko myllyn vaihtaa. Mitään remontteja ei ollut tehnyt. Kehuipa jopa parhaimmaksi pyöräksi ajaa. Oli omistanut toistakymmentä pyörää. Ajoi normaaleilla auton öljyillä kun noi prätkä öljyt olivat niin kalliita ja huollot niin tiheästi.![]()
Kyllä tämä todellakin on parasta mitä housut jalassa voi tehda!
Honda vfr vtec
Jep, eihän tuop kone , eikä loora ole yhdestä 100 tuhannesta miksikään, juuri myin 113 tkm ajetun pelin, eikä se tod. savutellut / vienyt öljyä.
Koneesta kuuluu sellanen "kellon tikitys" tyhjäkäynnillä, alkaa tuossa n. 80 tkm.;n kohdilla. Tulee varmaan nostajien kuluneisuudesta - - ei haittaa ajoa mitenkään.
Käyrien alkupäät pakkaa ruostumaan pinnasta täällä suomessa, siitä voit tiirailla ja takavieteri väsähtää myös n. 80 tkm paikkeilla. Tankin korkin lukko on kans yks paikka. Ketjut pitäs huollettuna olla noilla kilsoilla alkuperäset....riippuu paljo käyttäjästä. Ohjauslaakeri on melko varmasti vaihdettu 100 tkm;iin mennessä, ainakin kiristetty, onko yläkolmio otettu pois ?
Suzuki RGV 250-87--> Kawasaki Gpx 500R-89--> Honda VFR750 F-91 --> Honda VFR 800 Fi-99 --> Honda VFR V-Tec 800-03 / Kawasaki ZZR 500 + Honda 1200 VFR -10 Tenere 700-20/ Honda Cbr 1100xx
Oolrait, tässähän alkaa jo olla tsekkauskohteita ihan mukavasti..
Ketjujen ja rattaiden alkuperäisyyttä voip olla hankala todeta. Mikä sitten lienee ensiasennusketju VFR:ssä...
Onkos koeajolenkillä mitään huomioimista? Ilmeisesti tulee kulumisen/kilometrien myötä tiettyä "väljyyttä" esim. vaihdelaatikkoon jne. ?
...ei tämä tästä...
Kellon tikitys kuuluu kyllä VFR:n koneesta aina. Liittyy ratasvetoisiin nokka-akseleihin. Ja kuuluu siis asiaan.(-O- @ Kesä. 22 2005,20:33) kirjoitti
Itsellä kesti VFR:n alkuperäisketjut 54tkm, ei paha suoritus...
94-97 VFR:ssä muuten on miljoonamittari !
Ainoa tyyppivika on lataussäädin, jonka toiminnan pystyy tarkistamaan yleismittarilla (koneen käydessä pitää olla joku yli 14V napajännite, rikkonaisella säätimellä ei nouse siitä 12V:stä). Lataussäätimeksi suosittelen (hinnasta huolimatta) Hondan alkuperäistä paranneltua mallia, sen jälkeen ei pitäisi olla huolta enää ikinä...
Kitka miehen tiellä pitää!
Jarrulevyjen kulumisesta saattaa voida paatella onko mittarissa 23000, 123000 vai 223000 km. Tunnustele etujarrulevyn paksuutta palojen kohdalta ja vieresta.
ZZR 1200
No mulla on kokemusta tollasesta 24 tkm ajetusta tosin vuosimalli -93. Olen sitä mieltä että oma pyöräni oli vähän ajettu kun sen 3 vuotta sitten hankin (nyt mittarissa 43 tkm).![]()
Pyörä oli (ja on edelleen) tosi siistin näköinen ja kun olen vertaillut sitä suomessa vastaaviin enemmän ajettuihin voin vakuuttaa että kilmotrit pyörässä näkyvät kyllä selvästi. Esim. yhdessä liikkeessä oli 56 tkm ajettu vastaava kaikkialla oli kulumisen jälkiä, naarmuja; sen vain näki. Esim. etuiskarien suojaputkien kivenhakkaamat ovat yksi hyvä tarkastuskohde.
Minulle tuli kaupan mukana vanhoja saksalaisia huoltoliikken kuitteja joissa oli kilometrit ja niistä pystyy päättelemään jotakin kilometrien oikeellisuudessa.
The Black line
Moi!
Vanteista on hyvä katsella renkaanvaihdoista aiheutuneita jälkiä. Noilla kilometreillä ei välttämättä renkaita ole kovin montaa kertaa vaihdettu.
BMW F800GS -11