Mutkapelko, mitä tehdä ?

Morjensta kaikille.

Tilanne on seuraavva:

Piikin jälkeen (~10 v sitten) hommasin hiljattain ensimmäisen ison pyörän. Pyörä on yhden litran Yamaha YZF.

Piikin sain ympäri aikanaan tiukasta kaarteesta, jossa tienpinnassa soraa. Piikillä uskalsin vielä kantata kaarteeseen ihan kunnolla. Tuon tapahtuman jälkeen en enää ollutkaan niin kovin varma kaarteista.

Nykyisellä pyörällä en uskalla kantata kaarteeseen suorastaan yhtään. Olen ollut jo jokusen kerran tilanteessa jossa kaarre tuntuu menevän pitkäksi. Kyseessä ei ole ylinopeus vaan rauhallinen alle 60 nopeus. Samaisen kaarteen ajaisin autolla 100 ilman mitään ongelmia. Kaarteessa tulee tunne että nyt kaadutaan jos kanttaan yhtään enempää ja paniikki iskee ja jarrua... Jarrulla vielä varmasti menen joku päivä nurin...

Olin pari viikkoa sitten ennakoivan ajon kurssilla keräämässä itsevarmuutta, mutta tuli kyllä lähinnä tunne että se vei itsevarmuutta entisestään. Väistö ei onnistu vastaohjauksella ollenkaan ainaisen kaatumisen pelon vuoksi. Kouluttaja kyllä oli asiallinen ja rakentava, mutta vika kyllä taitaa olla korvien välissä.

Onko muilla ollut vastaavaa ongelmaa ja miten saan päähäni taottua ettei se pyörä kaadu ja saisin vähän mielekkyyttä asiaan. Nykyiseltään tuntuu että moottoripyöräily ei ole kivaa jos sitä pitää pelätä. Kunniotan pyörää kyllä, mutta ei se ole oikein sitä pelätä. Nyt ajan vain isoja teitä joissa ei tarvitse mutkassa tehdä suorastaan mitään... Mutkateitä (niitä joissa haluaisin ajaa) kartan kuin ruttoa...

Tuntuu jälleen kerran siltä että pyörä myyntiin kun tästä ei kerran tule mitään. Jo yksistään rahallisen panostuksen vuoksi se ei ole järkevää ja tärkeimpänä moottoripyöräily on helvetin kivaa hommaa...

Mitä tehdä? Pyörä myyntiin vai onko parempia ideoita ? Kaikki kommentit vinkit ja neuvot ovat tervetulleita ja arvostan niitä suuresti.

[Tylyttäjä]

Kannattaa etsiä syrjäinen paikka, jossa on sopiva hyväpintainen mutka. Liikennettä ei sais olla.. Aja sitä mutkaa edes takas, pikkuhiljaa nopeutta ja kallistuskulmaa kasvattaen. Siitä se alkaa varmasti sujumaan.

Kannattaa pitää mielessä se, että kyllä sitä pyörää kestää niin paljon kallistaa, että rojut ottaa maahan, ennen kuin pito loppuu, jos sulla on vain ok renkaat eikä tiellä ole hiekkaa tms.

Tai sitten menet radalle tahkoamaan ihan rauhassa...

[CBF600S]

Ei mitään myyntiä... Kyllä mäkin olin ihan paskat housuissa kun ekan kerran lähdin isolla pyörällä yksin ajelemaan... Kanttaukset tuntu just samalta... Kyllä se varmuus tulee ajamalla ja treenaamalla... Liikenneympyrät on aika hyvä paikka treenata kanttaamista, niin minä ainakin tein... Aikasin aamulla kun lähden duuniin niin liikennettä ei juurikaan ja kaksi liikenneympyrää duunimatkalla... Ei kun ajoa ja reenaamista, kyllä se siitä lähtee... Isolle parkkikselle vaan treenaamaan vastaohjausta...

[ardu]

Siinä suurin ero piikkiin verrattuna on se takapatti joka on huomattavan paljon leveämpi ja alkuun se tuntuu varmaan vaikealta kantata ja tuntuu menevän vaan suoraan, paljon harjoittelua niin siitä se helpottuu, kesähän on vasta aluillaan ja jännitystä riittää jo muutenki niin eiköhän se mutkissaki ajelu vielä iloksi muutu

[Muerte]

Ikävä juttu, mutta korjattavissa. Lähde opettelemaan vastaohjausta tutulle pätkälle. Tutustu tiehen kunnolla ja opit muistamaan mutkat ja suorat. Aloita harjoittelu hitaalla nopeudella ja lisää vauhtia sen mukaan kun pää antaa periksi. Jokaiset toistokerrat lisäävät itseluottamustasi ja näin luulisin sinun pääsevän eroon pelostasi. Älä anna periksi vaan käytä aikaa ja toista mutkat useasti.

Tärkeää on, että älä kanttaa vaan käytä vastaohjausta. Mitä paremmin sen osaat niin sen paremmin mutkatkin alkavat tuntumaan mukavalta. Lue lisää täältä:

http://www.motoristisurvival.fi/Ajo_Hanskassa/

[tsili]

Muuta Ouluun täällä ei muuta olekaan kuin suoria teitä

Vähän vaikea on neuvoa kun olet ollut ihan asiantuntevassa opastuksessa mutta pari asiaa tuli mieleen.

Mihin katsot mutkissa ja väistäessäsi? Katse kannattaa pääsääntöisesti pitää siellä mihin on menossa ja tarpeeksi kaukana edessäpäin, eli jos tuijotat T-risteyksessä vastapäistä ojaa jonne et halua joutua on ajaminen paljon vaikeampaa kuin että katsot sinne minne olet oikeasti menossa.

Toinen juttu on että kantatessa pitää pitää pää suorassa vaikka pyörä ja kroppa onkin kallellaan.

[verner]

Kuulostaa jo ihan oikealta fobialta. Oletko kaatunut jossain välissä? Moni alkaa pelkäämään onnettomuuden jälkeen.

Ajele hissukseen jotain tuttua mutkapätkää rauhallisena aikana ihan omaan tahtiisi, ja "kokeile" mutkia. Älä aja yhtään lujempaa, kuin haluat ja mukavalta tuntuu. Pikku hiljaa voit kokeilla tuttuun mutkaan hiukan nopeammin ja nopeammin. Treenaile vaikka yhdessä ja tietyssä kohdassa. Suoralla mutkittele ja koita samalla rentoutua.

Kysy, jos joku kokeneempi haluaisi tulla rohkaisemaan ajamalla vaikka mutkia edeltä. YZF on mopo, joka ei taatusti kaadu mutkaan vaan nuolee asfalttia vaikka tappi maassa, jos vain haluat.

Ainakaan et ole yksin ongelmasi kanssa, monet pelkäävät kallistaa pyöräänsä ja melkein jokainen kyllä oppii homman, kun vain treenailee rauhassa.

Tsemppiä

[JP_445]

Välttämättä liikenneympyröissä en alkaisi harjoitella... (ellei halua ylimääräisiä ahaa elämyksiä)... Suuret parkkipaikat jotka on jo siivottu ja rauhallinen mutkatie sunnuntai aamulla... Rata on toinen paikka jossa hyvä harjoitella... Kyllä se mullakin otti vastaan ensin, mutta alkoi sujumaan melko hyvin harjoittelun jälkeen... Silti liikenneympyrät tulee ajettua neitimäisesti... parit pahat luisut niissä löytäneenä ei viittis enään kokeilla....

[fzr1000]

kyllä minä myös mutkissa aristelen varsinkin jos outo tie ja kyllä tutuillakin tiepätkillä nykyään löysäilen ...(ettei muiden moottoripyöräilijöiden vak.maksut nouse ...No,taitaa toi itsesuojeluvaisto lyödä jarruja päälle)...mitä lie paskaa tiellä voi ollakkin,on säikähdetty pari kertaa...mutta kun kävin radalla ajamassa eka kertaa,muutaman kiekan jälkeen uskalsin kantata enemmän ja vaikka muutaman kerran meinas perä mennä edelle ...silti alkoi tuntua mukavalta toi radalla ajo vaikka pyörinkin muiden jaloissa,ajo ne niin lujjaa noi mutkatkin...no,nätisti net ohittelivat...mites radalle ajamaan,,siellähän vois harjoittella mutka- ajoa(kin) rauhassa(kin)..oiskohan siittä sulle apua....

[kawjo]

Etsi joku mutka josta on näkyvyys (esim pelto yms) pitkälle.
Näin tiedän milloin joku tulee vastaan.
Aja ensin rauhallisesti tai jopa kävele ja tarkista hiekat.
Sen jälkeen aja se läpi, käänny ympäri ja koita lisätä vauhtia.
Toista tätä niin kauan kuin itsestäsi tuntuu hyvälle.
Vähitellen alat luotaa pyörääsi ja itseesi. Hyvätkin treenaa ja sillä saa kammoa pois. Tärkeetä on etsia turvallinen mutka jolla aloitat. Onnea

[duracl]

Tuttu tunne, piikkiaikana olin itsekin lippojen jälkeen aivan suossa kanttaamisen kanssa. Mutta opettelin siitä eroon ensin sovittamalla vauhdin itselleni sopivaksi -toisin sanoen ajoin mutkiin just niin hitaasti kuin tuntui hyvältä- ja siitä sitten pikkuhiljaa nopeutta kasvattaen kun luottamus tielläpysymisen mahdollisuuteen palasi.

Radalla harjoittelu lisäsi itsevarmuutta ällistyttävän paljon, lisäksi siellä voi kokeilla pyörän ulottuvuuksia ja käyttäytymistä kaarreajossa ihan eri tavalla kuin normaalissa liikenteessä. Kun tajusi käytännössä sen, miten paljon tuota pyörää voi kallistaa ilman että tappi ottaa maahan, sai ihan uuden ulottuvuuden pyörän käsittelyyn. Lisäksi siellä voi harjoitella ajolinjoja, siitäkin on suuri apu mutkapätkillä ajamiseen. Suosittelen siis lääkkeeksi muutamaa ratapäivää

Se on sitäpaitsi huisin kivaa

[Karban]

Rata-ajoa suosittelen minäkin.

Kannattaa siellä vaan tehdä niin, että heti kun tuntuu että menee hyvin niin käy varikolla. Tai ajaa vaan seuraavan kierroksen rauhallisesti.

[NewmanRS]

Joo, ratapäivän jälkeen varaudu siihen ettei ne mutkatiet olekaan enää niin kivoja kun ne ei nopeusrajoitusten puitteissa tunnu enää miltään.

[JP_445]

Yleisenä sääntönä: Heti kun tuntuu jotta homma alkaa sujumaan niin 20 pois vauhdista, muuten kohta napsahtaa tai tulee niitä kakkaa_huosuihin_tilanteita. Radalla aina homma niin että pikkasen jännittää, mutta ei kroppaa... Heti kun varmuus löytyy niin jännittäminen jää taustalle... Heti kun tulee olo että tämähän sujuu todella hyvin, varikolle ja kunnon kertaus tauko...

[Shadow77]

Ajoa ja harjoittelua lisää, pyydä jotain kaveria vaikka videokuvaamaan ja jotain kokenutta motoristia analysoimaan. Voi olla että sitäkään ei tarvitse vaan näet itsekin miltä meno näyttää. Katso-Gp kisan kuskien kantauksia niin kyllä siihen on vielä matkaa ainakin minulla, mutta toisaalta tien kunnosta ei ole ajellessa 100% tietoa millainen sen kunto on. Hiekka ja öljy ovat tiellä kyllä inhottavia, ne hidastavat menoa. Mukavia kilometrejä.

[kava10]

Loivakaarteinen tienpätkä kuten Siuntio-Virkkala on hyvä harjoitteluun. Vauhtia silleen sopivasti, katse kohti menosuuntaa ja pikkuhiljaa huomaat, että pyörä ja Sinä olet yhtä. Ei aikaakaan, kun huomaa, että fysiikan lait toimivat. Eli ei tarvii miettiä paljonko se pyörä kanttaa. Ja fiilikset on niin mahtavat kuin vain voi olla. Suorat eivät sen jälkeen tunnu miltään, pitää aina päästä hyville pikkuteille. Ainoa ongelma ovat nuo iänikuiset 60-nopeusrajoitukset!

[Ekip]

Muuta Ouluun täällä ei muuta olekaan kuin suoria teitä *

Kyllä Oulustakin / oulunalueelta mutkia löytyy. Joskin paljon on myös näitä ns, suoria pätkiä. Erityisen hieno mutkapätkä reissu oulusta on Muhos->kylmälänkylä->Rokua->Vaala->ja sitten vaikka samalenkki takaisin, ja vaikka kylmälänkylästä Tyrnävän kautta Ouluun. Mutkia on varmasti tarpeeksi, ja Vaalassa voi alkaa jo paikkoja pakottamaan jatkuva kanttailu.

Sitten itseasiaan. Kanttailu pelkoa voit helpottaa harjoittelemalla esim jossain tyhjällä parkkialueella, Vauhtia ei tarvitse paljoa, ja alueet on pääosin niin puhtaita, että kaatumisvaaraa ei pitäisi olla. Ja jos kaadutkin, niin vahingot jäävät minimaalisiksi, naarmuiksi, ja kolhuksi itsetuntoon. Tämän jälkeen mopotin ylös, ja uudestaan harjoittelemaan. Tuolta kun olet hakenut vähän kokemusta pyörän pidosta ja ohjauksen käyttäytymisestä jykissä kanttauksissa, niin sitten johonkin hiljaiselle tielle, ja kohta oletkin jo tuttu moposi kanssa, ja uskallat ajella "normaaleja nopeuksia" ilman että joudut väkisin viemään pyörää kurveihin.

[Tylyttäjä]

Tuli vielä sellanen mieleen, että jos sulla on keskeltä lättänäks ajetut renkaat, niin vaihda ne uusiin. Sen jälkeen kanttailu on huomattavati turvallisemman tuntuista, kun se pyörä kallistuu helposti ja tasaisesti, eikä rengas muljahda "reunan" yli. Mutkassa ajaminen on uusilla pyöreillä renkailla täysin erilainen kokemus kuin vanhoilla kulmikkaiks ajetuilla kumeilla.

[ajf]

Mitä tehdä? Pyörä myyntiin vai onko parempia ideoita ? Kaikki kommentit vinkit ja neuvot ovat tervetulleita ja arvostan niitä suuresti.

Mulla on oikeastaan vaan kaksi vinkkiä, enkä tiedä toimiiko, mutta..

1) vanha kunnon mielikuvaharjoitus. Kuvittele miltä se mutka tuntuu kun kallistat sitä pyörää pikkusen enemmän, ja toista tarpeeksi monta kertaa. Jos on jotain videopätkää tmv missä ajetaan vaan mutkaa vinossa niin siitäkin voi olla apua. Tuumaat vaan että miltä tuntuu ja meneepä nätisti, ja lopetat jos alkaa tässä vaiheessa huipata. Tän voi tehdä ja saattaapa jopa sujua paremminkin hieman humaltuneena.

2) Katso tarpeeksi kauas - se kaatumisen tunne lähtee siitä ettet näe horisonttia (vaakatasoa) kunnolla, eli silmät niin pitkälle mutkaan kun vaan tietä riittää. Pyörä menee kyllä sinne sitten aikanaan...

Sitä pahinta panikoimista kannattaa varmaan hioa pois ennen kuin lähtee radalle, mutta kun alkaa sujua niin rata on sitten oikea paikka hakea loput tuntumaan.

Kyllä se siitä...

[hannuman]

Teki oikein pahaa lukea viestis.
Mulla on nimittäin paniikkihäiriö ja tunne, vaikka
kyseessä onkin eri pelko, on aivan sama.
Olen olevinani niin kova etten välitä paniikista
mitään, mut se tulee vaan kun tilanne on läsnä.
Tilanne on mulla tukehtuminen. Meinasin tukehtua
ja ajattelin, että nyt kuolen, taju alko mennä, niin
tuli sattumalta paikalle ambulanssikuski, oli kahvilla ja
sai puristettua väkisin tukoksen pois, kurkkua vähän kyllä
aristi. Eli tunne tulee, se pelko, heti jos kurkussa tuntuu
jotain.
Sulla on kyseessä perimmäisenä se säihkähdys ja
tieto että olisit voinut kuolla. Et välttis myönnä sitä.
Itse olen käynyt vuoden psykologilla, jota vois suositella terveillekkin. Se autto.
Ohje ois se että meet vaan tilanteeseen ja suljettu
alue on ehdottomasti paras, ei pelkoa muista!!

TSEMPPIÄ JA kilometrejä!!!!!

[samu69]

niin juuu... reenaamalla .. kait siitä pääsee... mutta älä nyt hywä ihminen ainakaan siinä mutkassa ala jarruttaan ellei oo ihan pakko se nostaa waan pyörää pystyyn ja sit pian kippaa / menee leweeksi... pikkusen kaasua ennemmin siinä mutkassa

[hannuman]

Joo ei etujarrua paljoo tartte näyttää ku menee jo leveeks

[Tuppi Nurin]

Mitä tehdä? Pyörä myyntiin vai onko parempia ideoita ? Kaikki kommentit vinkit ja neuvot ovat tervetulleita ja arvostan niitä suuresti.

Mulla on oikeastaan vaan kaksi vinkkiä, enkä tiedä toimiiko, mutta..

1) vanha kunnon mielikuvaharjoitus. Kuvittele miltä se mutka tuntuu kun kallistat sitä pyörää pikkusen enemmän, ja toista tarpeeksi monta kertaa. Jos on jotain videopätkää tmv missä ajetaan vaan mutkaa vinossa niin siitäkin voi olla apua. Tuumaat vaan että miltä tuntuu ja meneepä nätisti, ja lopetat jos alkaa tässä vaiheessa huipata. Tän voi tehdä ja saattaapa jopa sujua paremminkin hieman humaltuneena.

2) Katso tarpeeksi kauas - se kaatumisen tunne lähtee siitä ettet näe horisonttia (vaakatasoa) kunnolla, eli silmät niin pitkälle mutkaan kun vaan tietä riittää. Pyörä menee kyllä sinne sitten aikanaan...

Sitä pahinta panikoimista kannattaa varmaan hioa pois ennen kuin lähtee radalle, mutta kun alkaa sujua niin rata on sitten oikea paikka hakea loput tuntumaan.

Kyllä se siitä...

Toisesta kohdasta löytyy pitkälti totuus.
Katse sinne minne olet menossa. Jos tuijotat sitä ojanpohjaa tai tienpientaretta, niin olipa se vauhti lähes mikä vaan kaarteessa, niin sieltä tiensivusta löydät itsesi. Katse reilusti vaan menosuuntaan niin pitkälle kuin silmä kantaaaaaaaaaa, sinne se pyörä menee, jos vauhtia ei ole aivan älyttömästi.

Toinen on se vastaohjaus, mitä monessa viestissä jo ehdotettiinkin. Sillä saat pyörän vielä kesken kaarteenkin muuttamaan nopeasti suuntaa puoleen tai toiseen tarpeen vaatiessa. Pelkää painopisteen siirto vartalolla ei riitä noin ison pyörän hallitsemiseen muutenkaan.

Ei muuta kuin harjoittelemaan tielle tai radalle. Molemmissa on hyvät ja huonot puolet. Tiellä jos alat harjoittelemaan, niin ajat pätkän etukäteen ja tiedostat sen kunnon. Lisäksi olis hyvä olla riittävän hiljainen tie. Radalla ongelmana saattaa olla liian kova vauhti ja harjoittelu menee sen vuoksi piloille ja väärin opittu tapa vain korostuu. Radalla vaan on se hyvä puoli, ettei tarvitse välittää vastaantulevasta liikenteestä ja pystyy keskittymään oleelliseen.

Kylä lähtee ja muista se katse mahdollisimman kauas sen jälkeen, kun olet kaarteen ajolinjan valinnut.

[seku]

Kun huomasin, ettei mulla ole rajattomia pedagogisia kykyjä, aloitin opetettavan kanssa seuraavalla metodilla:

Yks ja sama 10-kilometrin pätkä ja sitä sahaamaan. Neljä kertaa viikossa. Toisella jaksolla alko pyörä yht’äkkiä kallistua. Naurattaa se näky vieläkin. Just sitä kallistelua oli selitetty pelättävän. Se tappava rutiiniharjoittelu tuo oivalluksen. Kanttauskulma kasvaa nopeasti luottamuksen synnyttyä.

Loistava opettaja pystyy saamaan tulosta aikaiseksi nopeammin, mutta mun opetusmetodi on noviisien kohdalla aina sama. Prätkää oppii ajamaan kolmella tavalla: harjoittelemalla, harjoittelemalla ja harjoittelemalla.

Se, mitä harjoitellaan, on pelkistettävä, jotta nimenomaan se toisto tehdään tappavan usein. Kun oivallus sitten syntyy, sen kokija pohtii, että ”mitä ongelmaa tässä joskus on voinut olla”. Polvi maassa kanttaajaa ei tuu monestakaan -eikä oo tarvettakaan.

[kepparik4]

rohkeesti roikottaan vaan

[mocadam]

Jaa-a. Olikohan aiheen aloittajan suurin ongelma se, että pelkää pidon lähtevän äkkiä renkaiden alta, vai se, että vastaohjaus on hakusessa. Jospa se kuitenkin on pelko, joka jäykistää yläkropan ja hartiat? Ja sen jälkeen, kun rentous löytyy, alkaa homma sujua.

Eli pitäisi löytää vähän itseluottamusta, niin homma näyttääkin jo samalta kuin tällä kaverilla:

Varmaankin jo mainittu katseen kohdistus voisi olla avaintekijä. Tosiaankin pyörä kulkee melkein itsestään katseen suuntaan (jos on rentona). Ja kun katse on tarpeeksi kaukana edessä, näkee ne mahdolliset hiekatkin hyvissä ajoin ja pystyy hidastamaan ennen kurvia. Ja jos vastaohjaus on hanskassa, niin ajolinjan tiukennuskin käy helposti kesken kaarteen.

Pitäisi varmaankin löytää joku leppoisa mutkapätkä, jota pystyy ajamaan kohtalaisella vauhdilla niin, että tuntee hyrrävoimien pystyssä pitävän vaikutuksen. Kuitenkin sen verran rauhallisesti, että antaa itselleen virhemarginaalia.

Kyllä se siitä

[MattiR]

Pelko on ihan hyvästä .. mutta kauhu pahasta ..

Radalle siittä .. hus ..

(Pape)Rossi väitti, että MotoGP-kuskeja, jotka ihan oikeasti
hallitsevat isoja pyöriä, ei ole kuin alle kymmenen. Tiedä sitten
oliko hupaisaa propagandaa vai mitä lie .. ?
(.. tän piti lohduttaa mukamas .. )

Vähitellen etenet ja radalla mieluummin. Yleisillä paikoilla pitää olla
niin satavarma, ettei ole muita ja muita taas pitäisi olla, että
pääsee purkamaan ja puhumaan ja siltä varalta, että jotain sattuisi.

Kaikilla meillä on oma nopeutemme .. eikä sillä ihmistä ihan oikeasti mitata.
Suotta murehdit.

[CJ]

Tärkeää on, että älä kanttaa vaan käytä vastaohjausta. Mitä paremmin sen osaat niin sen paremmin mutkatkin alkavat tuntumaan mukavalta. Lue lisää täältä:

http://www.motoristisurvival.fi/Ajo_Hanskassa/

Toi Muerten(hyvä nicki tässä yhteydessä..) laittama linkki oli ihan asiaa. Kävin itse tsekkaa sen, ja oli ihan pakko tulostaa se itselle, vaikka pyöreesti 20tkm alla muutaman vuoden ajalta. Vielä on varaa parantaa... *

Reilu 10v. sitten vedin huolella fillarilla ympäri. Menin pää edellä kallioon. Kova pää kun on, niin ainoastaan pikkurilli murtui. Tosin päähän ommeltiin lähemmäs 40 tikkiä... Traumasta päästiin pian eroon käymällä pyörän päällä uudestaan; silloisen tyttöystävän jättämästä traumasta eroon pääsy kesti huomattavasti pidempään...

Läheltä piti -tilanteita tulee jatkuvasti, mutta pärjätty ollaan kun on osannut ennakoida(fillarilla-ajoa läpi talven vuosien ajalta). Ei ole näköjään uitetuissa audeissa tai pemareissa vilkkuja katsastusvarusteena saksanmaalla, kaasussakin on vain kaksi vaihtoehtoa... *

Tsemppiä! *

[FJ20]

Ja siitä vastaohjauksesta.
Se ohjausliike on lähinnä aavistuksen omainen "häviävän vähäinen" liike vastasuuntaan. Kokeile niin näet. Ei siinä riuhtaista tangosta vaan liike on vähäinen.

Kiitos kaikille vinkeistä ja neuvoista.

En uskonutkaan saavani aikaan näin paljon keskustelua

Kaikkien kommenteista paistaa harjoittelu. Ymmärrän kyllä että vain harjoittelu tekee mestarin ja sama pätee tässäkin lajissa. Tähän asti on vain ollut kovin "vaikeaa" tuo harjoittelu kun paljon mieluummin ei mene mutkapätkälle ollenkaan. Sekin pelko on varmaan voitettava. Sinänsä onglemaksi tulee "tuen" puute. Tällä tarkoitan sitä että olen kuitenkin pelon kanssa kuitenkin yksin. Tietysti on ihmiset joille voi puhua asiasta, mutta tarvitsisin jonkun mukaan tueksi ja turvaksi joka sitten sanoo ettei ole mitään hätää...

EAK:ssa kouluttaja ajoi minun pyörällä ja olin itse kyydissä. Kovasti hän yritti minua motivoida siihen ettei se kaadu. Itseä kyllä hirvitti olla "pelkääjän paikalla". Eihän se sillä mihinkään kaatunut, vaan tunne jo siitä että kohta mennään riittää...

Rata kävi itselläkin mielessä, mutta näen siinä kaksi epäkohtaa:

1) Radalla on aina väkeä. Siinähän olisin ihan täysin radan tukkeena.

2) Pelkoa ei ainakaan vähennä se ettei vakuutusyhtiö avustakkaan jos se sitten kaatukin.

Edellisessä jo mainitsinkin tuesta mitä tarvitsen. On vain jotenkin aivan kauhea kynnys puhua tällaisesta muun motoristin kanssa kasvokkain. Eihän (suomalainen!)ihminen halua puhua ongelmistaan muille, saatikaan sellaisille jotka juuri harrastavat itse samaa. Oli jo kynnystä kirjoittaa tännekkin. Kynnystä kuvastaa sekin etten ole oikealla tunnuksellani kirjoittelemassa...

Sulla on kyseessä perimmäisenä se säihkähdys ja
tieto että olisit voinut kuolla. Et välttis myönnä sitä.

Siinähän ongelman ydin tulikin kaikessa lyhykäisyydessään...