Itä-Suomessa mutkatiet ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta oikeastaan aika harvinaisia. Tämäkään Puruveden kiertoreitti ei ole kauttaaltaan yhtenäistä kurviparatiisia, mutta on kierroksessa omat puolensa.
Lähdemme Punkaharjun keskustaajamasta ja suuntaamme kohti luodetta ja Savonlinnaa. Alkupätkä valtatie 14:ä pitkin. Lähes heti käännymme Punkaharjun kansallismaisemassa kulkevalle harjutielle, jota turistit valitettavasti joskus lomakaudella tukkivat matkailukotteroillaan pilaten kurvikivasta nauttimisen. Mutta jos baana on vapaa, tie on helmi. On vaikeata päättää katselisiko maisemia vaiko kääntäisi kahvasta. Mitäpä jos ajaisi pätkän pari kertaa...?
Harjutie loppuu aikanaan (liian pian) ja on aika palata valtatie 14:lle. Suunta jälleen kohti Savonlinnaa ja puolenkymmenen kilometrin jälkeen käännös oikeaan kohti Kerimäkeä (tie 4793, vanhan GT-kartan mukaan 4794). Tie on vauhdikkaan kaarteikas, eikä liikenteestäkään ole paljon riesaa.
Saavumme Kerimäelle. Kerimäen (puu)kirkonkylän läpi ohjastamme ajokkimme tie 71:lle, jota myöten jatkamme Villalan kyläseen saakka. Nesteen huoltoaseman jälkeen reitti kääntyy oikealle ja tielle 480, joka johtaa Kesälahdelle.
Tämä pätkäpä onkin jälleen varsin mukiinmenevä motoristinkin kannalta. Loivat kaarteet sallivat melko avokätisen kaasunkäytön, nopeusrajoitus tosin on 80 km/h.
Kuutostielle saapuessamme napsautamme vilkun nakuttamaan oikealle. Ohitamme Kesälahden ja about 15 kilometriä 6-tien suorista nautiskeltuamme käännämme konepyörän oikealle Punkaharjulle päin.
Tie 479 eli ns. Kissalantie on jälleen keskimääräistä mukavampi kahvankääntöosuus, etenkin hieman ennen Punkaharjua Pakkasenharjun päällä luikerteleva pikataival on sopivan mutkikas. Tosin ajoittain on varottava irtohiekkaa parhaissa mutkissa.
Kuten alussa tuli todettua, tämänkään kiertueen tiet eivät tarjoa loputtomasti ässämutkia, mutta toisaalta näin järisyttäviä järvimaisemia ei kohtaa kovin monessa paikassa.
AndersReisen
Reissuverkko
"Musiikki ei ole se, mikä soi, vaan musiikki on se, miksi se, mikä soi, soi niin kuin se soi, silloin kun se soi."
- Leif Segerstam, kapellimestari
Uppeethan ne on maisemat Saimaalla.
Reissuverkko
- Naura itelles ennenku muut kerkiää. -
- Emmie mittää tiiä, ku mie vain istun kyy'issä. -
"Ja nyt onkin jo aika kiiruhtaa
pahaa tekemään ja syntiä
sen lyhyen ajan mikä jäljellä on."
- Harriet Löwenhjelm, runoilija
"Harrasta seksiä talvella, älä kesällä. Syksyllä ja keväällä se tärvelee vähemmän kuin muulloin, mutta aina se rasittaa ja haittaa terveyttä." - Pythagoras, filosofi
Majoitusta (leirintäalueita, lomamökkejä, retkeilymajaa jne.) ko. reitin varrelta löytyy monenmoista, mutta upein sijainniltaan on pienen sivukoukkauksen päässä oleva Papinniemen pieni mutta vaatimaton leirintäalue Uukuniemellä.
Ajetaan 6-tietä etelään Kesälahdelta n. 13 km ja kurvataan Venäjälle päin, kun tienviitta käskee kääntymään Uukuniemelle (tie 404). Kapeahko kiemuratie vie Kummunkylän kautta Niukkalaan, josta ampaistaan kohti Uukuniemen kirkonkylää hauskaa 402:a myöten. Kirkonkylän jälkeen Y-risteyksestä vasempaan ja reilun kilsan päästä hiekkatietä oikeaan Papinniemeen leirintäalueelle. Jos em. Y-risteyksestä kääntyy oikeaan, päätyy lopulta kalasatamaan, josta voi tiirailla järven yli Venäjälle (mikä tuntuu kiinnostavan yllättävän monia alueella liikkuvia turismoja).
Mikäli matka suuntautuu jatkossa etelään kannattaa Niukkalasta jatkaa suoraan 402 pitkin Tarnalaan ja kuutostielle. Kaarteita löytyy tältäkin pätkältä.
AndersReisen
Reissuverkko
"Musiikki ei ole se, mikä soi, vaan musiikki on se, miksi se, mikä soi, soi niin kuin se soi, silloin kun se soi."
- Leif Segerstam, kapellimestari
Täytyykin olla jatkossa tarkkana mökkitiellä, kun siellä näyttää liikkuvan muitakin motoristeja. Kannattaa myös tarkkailla tienpintaa, jos joku tonne oikeasti eksyy, on nimittäin aika paljon routavaurioita ja pinnoite muutenkin aika kulunut. Muuten tie on tosi mukava ajaa ja ruuhkia ei ole koskaan.(AndersReisen @ Syys. 03 2003,18:20) kirjoitti
Don´t brake until you see god then brake like hell
Aina oppii uutta,nää on tervetulleita juttuja.Pitäis vaimon kans lähtee kesällä pyörillä itä-suomee kierteleen,jos lomat
olis vaikka samaan aikaan....![]()
Punkaharjulla lisäksi vielä kolme ehdottomasti tutustumisen arvoista mutkapätkää.
Tieltä 479 (Kissalantie) alkuperäisen ohjeen mukaisesti Kesälahdelta päin tultaessa käännytään Hiukkajoen kohdalla vasemmalle Rajavaaraan. Uusi päällyste, mutkaa ja korkeuseroja - lisäksi tämä tie päättyy kutostielle (josta voi suuntia vaikkapa Papinniemeen, ei ole kaukana).
Toinen, pitempi siivu mutkaa (ja valitettavasti Punkaharjun osuudelta huonoa päällystettä) löytyy, kun lähdetään Punkaharjun keskustasta 14-tietä Parikkalaan/Särkisalmeen päin ja käännytään 8km jälkeen oikealle (Vuoriniemi). Tätä tietä päästään Ruokolahdelle saakka ja jälleen kerran vähintään maisemat palkitsevat... Lisäksi taas ollaan kutostiellä, josta kukin voi haarukoida reittiä eteenpäin.
Kolmas suosittu ja hyväkuntoinen mutkareitti löytyy, kun ajetaan Punkaharjun keskustasta 14-tietä kohti Savonlinnaa ja Kulennoisen kohdalla käännytään vasemmalle (Moinsalmi). Tätä tietä voi jatkaa Moinsalmeen tai kääntyä oikealle kohti Savonlinnaa (ehdottoman suositeltavaa).
Hei te ketkä tunnette Parikkalan seutua: Minkälaista tietä on seuraavat reitit? Kartan mukaan pitäisi olla ainakin päällystettyä tietä kokonaan...
1. Parikkalan kohdilta lähdetään 4011-tietä, käännytään vas. Intsilän kohdalta, päättyy 6-tielle.
2. Tie 4021
3. Tie 4040
4. 4040 ja 4021 välinen tie, joka näyttäis menevän Taphuuvinsalo-nimisen paikan kautta.
2. tie 4021 6-tieltä Uukuniemelle: muutama makea mutka, ikävästi routatöyssyjä siellä täällä. Uukuniemellä upeat maisemat ja uskomattoman puhdas järvi.(zpete @ Heinä. 04 2006,18:18) kirjoitti
Majoituspaikkoja leirintäalueella tai virkistyskeskuksessa (uskispaikka),
molemmissa mökkejä, telttapaikkoja,saunamahd. , mutta virkistyksestä saa myös kotiruokaa...
3. 4040 paremmassa kunnossa, muutama makea mutka ja muutama vielä makeampi, kiva laskettaa tulemaan kortinlähtörajalla...
Reality will kill your dreams...
With only one exception...
-1000RR-
---Life sucks... And then you marry one that doesn't---
Aaa, armaan alkukotiseudun mutkat.(zpete @ Heinä. 04 2006,18:18) kirjoitti
4011 Intsilään ja edelleen Kesusmaan kautta 6-tielle ihan mukavaa mutkaa, aika paljon routaheittoja ja paikkauksia joita kannattaa varoa. Myös muutama piha-alue, joissa rajoituksia kannattaa katella. Paikallisia vastaantulijoitakin kannattaa varoa, muistaakseni viime kesältä oli joku tapaus jossa vastaantulija oli aiheuttanut kolarin eikä ollut edes pysähtynyt. Olisiko ollut Juhan(?) Banditti joka taisi mennä lunariin...
6-tieltä vaihtoehtona jatkaa suoraan Uukuniemen tielle 4021 tai mennä Akonpohjan läpi kohti Saaren kirkkoa, josta Jantusenryhmän kohdalta vasemmalle kohti Honkakylää ja sieltä edelleen vasemmalle Tarnalaan. Tienumerot on nyt hukassa, mutta reitti päällystettyä ja mukavaa mutkaa, edelleen jonkun verran routaheittoa joita kannattaa katella. Tarnalassa sitten liitytään tuolle tielle 4021 ja lähdetään oikealle kohti Niukkalaa ja Uukuniemeä. Välillä 6-tie - Tarnala - Niukkala aika paljon noita routaheittoja, sen sijaan Niukkalasta Uukuniemelle todella makoisia mutkia, korkeuseroja ja hyvää asfalttia. Papinniemessä mahtavat hiekkaranta/Pyhäjärvi-maisemat, ainakin jäätelölle kannattaa pysähtyä.
Uukuniemeltä takaisin Niukkalaan, josta nami jatkuu tien 4040 merkeissä. Samanlaista kuin Niukkala - Uukuniemi, mutkia, hieman korkeuserojakin ja hyvää asfalttia. Muutama piha-alue joissa kannattaa höllätä.
4021 - 4040 välisistä teistä ei kokemusta (Kangas - Taphuuvinsalo - 4040 ja Hiiltamo - Kumpu), mutta taitavat olla päällystettyjä molemmat.
6-tieltä sitten vaikka vähän matkaa kohti Kesälahtea ja Hiukkajoen kautta Punkaharjulle (tie nro 479)...
Köy.
Toi Tarnala-Niukkala-osuus kannattaa nyt jättää kokonaan väliin ennenkuin saavat siihen uuden pinnan. Routavauriot on siellä tosi pahoja, mutteivät tunnu missään sen perkeleen sepelin jälkeen. Löytyy siis semmoisia muutaman sadan metrin pituisia pätkiä nyrkinkokoista sepeliä joka oli ainakin painavalla matkakyykyllä jokseenkinkokemus. Ekasta selvittyäni ja nähtyäni että sitä on vielä lisää x km oli pakko puhallella vähän aikaa tienposkessa, kääntää pyörä ympäri ja palailla soratietä takaisin 4040:lle.
Edit: Nyt on jo uutta pintaa joten eikun
MV Agusta Brutale 910R -08
Ex: Suzuki SV 1000S -06