JEs! ilmaisu: "Nähdä Napoli ja kuolla" tulee ymmärrettäväksi vasta kun on ajanut italiassa....(Yamaha1 @ Huhti. 13 2005,16:45) kirjoitti

matkasohvalla keuliva kukkahattupelle!
No jaa, olen käynyt Italiassa mopolla neljästi ja jokusen kertaa useammin rekalla. Kyseisen maan liikenne vaikuttaa alussa kaaottiselta häiläämiseltä, mutta mielestäni se toimii yllättävän hyvin, pl. isojen kylien keskustat. Makunsa kullakin.(issu @ Huhti. 13 2005,17:55) kirjoitti
Länsiväylällä (on tullut erinäisiä vuosia sitä ajettua) pääsee taatusti ohi esim. oikeanpuolimmaisen kaistan (=bussikaista) kautta koukkaamalla. Olen tehnyt sen autollakin kun joku on kiusallaan körötellyt vasemmalla kaistalla eikä keskimmäistä kaistaa ole päässyt ohittamaan. Täytyy vain olla ripeä manöövereissä, että nopeusero on riittävän suuri. Eli aina keinot keksitään. Sakkojakaan ei ole Länsiväylällä tullut vuosien sitkeästä yrittämisestä ja jatkuvista ylinopeuksista huolimatta.(MattiR @ Huhti. 13 2005,18:33) kirjoitti

Mitään ei ole jaettu yhtä oikeudenmukaisesti kuin tervettä järkeä - kukaan ei tunne tarvitsevansa sitä lisää.
tänään joku oman elämänsä sankari ohitteli viihden ruuhkassa autojonoa kaistojen välistä. autoilla vauhtia n. 50-60km/h. itsekin huomasin pyörän vasta kun se oli ohittanut oman auton. Mitään ei kuullut eikä nähnyt, yhtäkkiä pyörä vaan tuli vierelle ja meni ohitse. Todella turvallista(MattiR @ Huhti. 13 2005,18:33) kirjoitti
Onneksi näin kauden alussa ajetaan varovasti niin että autoilijatkin osaavat ottaa taas pyörät huomioon. Lisäpisteitä kuskille oikeasta ajoasun valinnasta: Farkut suojaavat pitemmältäkin liukumalta asfalttia pitkin![]()

Mua on vuosia huvittanut asia että autoilijat kuvittelevat olevansa turvassa kun ovat auton sisällä ja osoittelevat mieltä. Jos joku joskus tahalteen tulisi mun kaistalle yrittäen kiilata mut tietäen että olen kaistalla niin sehän on taponyritys. Oon kerran Tuusulantiellä yhtä taksi-suharia seurannut käärmetalon risteykseen valoihin ja hyppäsin autosta ulos. Huusin taksin lasin takana että tule vittu jätkä autosta ulos. Valot pelasti ja jätkä lähti liikkeella. Mutta kyllä nautin kun näin kuskin pelästyneen naaman *
(Niin jouduin 110kmh vauhdista vetää lukkojarrutuksen hetkellisesti kun jätkä vaihtoi kaistalle eteeni ilman vilkkua).
Oli ollut muutenkin huono päivä *
And the Road Warrior?
That was the last we ever saw of him.
He lives now only in my memories.
Muistakaa myös että moottoripyöräilijöille ei koskaan satu ns. inhimillistä erehdystä.
suomessa on eniten mailmassa asennevammaisia kotilokuskeja, harmittaakohan se siinä diesel nokivasaramesessä istuminen niin paljon kesä kuumalla?
Ei hyvältä näytä..mutta..mikäpä se siinä..kun se on semmosta tämmösenä aikana.
Kyllä se varmaan on enemmän kiinni siitä ihmisestä kuin siitä millä ajaa. Eilenki illalla kehä ykkösellä länteenpäin hiukan juuri leppävaaran jälkeen joku veteli kyykkypyörällä niin miten sattuu kyllä, ilman vilkkuja, tietenkin. Lähti vasemmalta kaistalta oikealle, josta vielä sitten kaikkein oikeanpuoleisimmalle kaistalle. Mutta kas, siinä olikin edessä auto joten ei muuta ku takas keskikaistalle ja ohi. Ja sama vielä kertaalleen ja sen jälkeen katosi turun motarille. Kaikki tämä ilman vilkkuja. Kyllä minua ainaki hävetti taas *Mutta toisaalta mitä sitä huolehtimaan toisten ajotavoista, kunhan ite ajaa niinku pitääki. Vai *

Näinpä .. taitaa siinäkin olla ihan tarpeeksi tekemistä itse kullakin ..(Samzoss @ Huhti. 13 2005,22:41) kirjoitti
Tosta splittaamisesta vielä:
Kerran olin tilaisuudessa, jossa oli runsaasti autoilijoita, heitin kysymyksen, että mitä mieltä olette motoristien spittihommista? Keskustelu oli vilkasta ja kaikilla tuntui olevan sama käsitys, että siinä on kyse samanlaisesta kiilaamisesta kuin lippujonoissa tai kaupan kassajonoissa etc. Ymmärtäähän tuon asenteen melko helposti ja senkin, että se kiehuttaa joitakin. En erityisemmin tehnyt julki, että itse olen motoristi - ei siitä mitään erityistä lisäarvoa olisi ollut. Yritin kuitenkin kertoa, että eihän siinä olla samanlaisessa jonossa johonkin tiettyyn yhteen paikkaan, vaan kysymys on yleisestä liikenteen sujuvuudesta etc. Hyvin selvästi kuitenkin heidän näkemyksensä tuli ilmi. Suomessahan on yleisesti ottaen aina karsastettu kiilaajia.

Joko se ärsyttävä -merkki on anarkistinenkin ? Ennen kuin jatkat höpinöitä "kansanliikeen" ajatusmaailmasta - suosittelen tutustumaan aiheeseen http://www.kotisivut.org/x/(Jyri @ Huhti. 13 2005,14:22) kirjoitti
Voin muuten myös myöntää, että en yleensä selviä hiiltymättä jos henkeäni tarkoituksella uhataan. Ensimmäisellä isolla pyörällä ajellessa tuli jokseenkin vastaava tilanne eteen. Viereinen pakettiauto vaihtoi tarkoituksella kaistaa "päälleni". Epäilen, että kyseinen autoilija (nainen btw) ei toista kertaa yritä vastaavaa tempausta. (Kävimme "keskustelemassa" tapahtuneesta)
*** Poliisi on parasta huumetta! ***
[url="http://www.adressit.com/liikenne"]Adressi: Liikennettä tulisi kehittää tielläliikkujat huomioiden[/url]
[url="http://www.tiet.fi/"]-= TIET.FI: Tielläliikkujien Etujärjestö ry =-[/url]
Minua ei haittaa kassajonossa yhtään ne ihmiset, jotka eivät pysähdy maksamaan... Minusta olisi typerää, että kassajonossa jonottaisi myös esimerkiksi henkilöt, jotka eivät osta mitään(Gartza @ Huhti. 13 2005,23:54) kirjoitti
Koeta seuraavalla kerralla tarjota tätä vaihtoehtoa - olen aina halunnut tietää miksi asiat halutaan tehdä huonommin / vaikeammin, kuin on mahdollista.
*** Poliisi on parasta huumetta! ***
[url="http://www.adressit.com/liikenne"]Adressi: Liikennettä tulisi kehittää tielläliikkujat huomioiden[/url]
[url="http://www.tiet.fi/"]-= TIET.FI: Tielläliikkujien Etujärjestö ry =-[/url]
Tuossa splitatessa pitäisi sitten seuraavissakin valoissa pysähtyä kaistojen väliin, muuten menee kiilaamiseksi.(Gartza @ Huhti. 13 2005,23:54) kirjoitti
'pääasiassa ei huvita yhtään mikään, mutta v***ttaa kaikki'
Niin minä ainakin teen. Ei ne autot kuitenkaan perässä pysy lähtiessä vaikka vähän viivan päällä sutaisisikin.(DoubleTwin @ Huhti. 14 2005,09:14) kirjoitti
Edit: Siis pysähdyn kaistojen väliin niin että molemmille puolille mahtuu auto.
Mitä sitten ? Kuulostaa edelleen siltä, etä isoin häiriö on siitä, että toisella on varaa moottoripyörään.. Moottoripyörän liittyminen takaisin jonoon ei vaikuta todennäköisesti ollenkaan siihen kuinka monta ajoneuvoa edellisistä valoista pääsi vihreillä liikkeelle. Isompi vaikutus on sillä jos yksikin autoilija lähtee epätavallisen hitaasti liikkeelle.(DoubleTwin @ Huhti. 14 2005,09:14) kirjoitti
Onko jonkun mielestä oikeasti järkevämpää, että mahdollisimman moni etenee hitaammin kuin mahdollista ruuhkissa ? Haluaako porukka kehä I:lle vielä pidempiä jonoja ?
Ja lopuksi: olisiko kesällä ollenkaan ruuhkaa esimerkiksi helsinki-espoo välillä jos kaikki yksin autolla töihin matkaavat ottaisivatkin skootterin/moottoripyörän allensa ?![]()
*** Poliisi on parasta huumetta! ***
[url="http://www.adressit.com/liikenne"]Adressi: Liikennettä tulisi kehittää tielläliikkujat huomioiden[/url]
[url="http://www.tiet.fi/"]-= TIET.FI: Tielläliikkujien Etujärjestö ry =-[/url]
[QUOTE= (MattiR @ Huhti. 13 2005,18:33)][quote=Bomber,Huhti. 13 2005,17:13Line splittingiä voi tietenkin harrastella .. mutta tiesittekö, että sekin kiva on
kiellettyä, jos jompsi kumpsi autojono liikkuu tai peräti kummatkin ..
Molempien jonojen on siis oltava seis, niin sitten saa varovasti mennä .. Suomessa ..[/QUOTE]
Tuosta tuli juteltua yhden puolitutun kanssa joka on täällä Jyväskylässä moottoripyöräpoliisina ja hänen kanta oli kyllä että lanesplitting on kiellettyä liikkuivat tai eivät sitten jonot liikkuneet eli aivan sama.
Ei hyväksynyt selittelyjä että ei ylitä keskiviivaa. Kuulema voi tulla kolareita ym jos joku avaa vaikka yllättäen oven tms. (tämä keskustelu käytiin baarin tiskillä vielä suht terveessä ruumiin ja sielun voimissa)

[QUOTE= (Samiv @ Huhti. 14 2005,10:29)][QUOTE= (MattiR @ Huhti. 13 2005,18:33)]Milläköhän perusteella se sitten voisi olla rangaistavaa, jos poliiseilleBomber,Huhti. 13 2005,17:13Line splittingiä voi tietenkin harrastella .. mutta tiesittekö, että sekin kiva on
kiellettyä, jos jompsi kumpsi autojono liikkuu tai peräti kummatkin ..
Molempien jonojen on siis oltava seis, niin sitten saa varovasti mennä .. Suomessa ..[/QUOTE kirjoitti
itselleen asia on ristiriitainen. Ymmärrän hyvin, että jos asiaa ei
tiedetä/ymmärretä tmv niin silloin se kielletään *huoh*.
Täällä Helsingissä splittaaminen on kovin yleistä .. tai yleistä ja yleistä .. ,
mutta sitä näkee kyllä ja mp-poliisit harrastelee sitä itsekin ja ilman
näkyvää pisnessyytä, kuten hälytyksiä tai muita liikenteen ohjailua etc...
Toisaalta en kyllä tiedä, että kuka heille sitten menisi valittamaan,
että ei noin saa tehdä.
..rock...rock...rock...rock...ro...........
-"Onko maapallolla älyllistä elämää?"
-"Kyllä, mutta olen vain käymässä."
En tiedä mutta luulisi että kaikkea sellaista saa tehdä mitä poliisit tekevät ilman että hälytyslaitteet ovat päällä?(MattiR @ Huhti. 14 2005,10:46) kirjoitti
Ööh, taidanpa mp-poliisin splitatessa koettaa avata auton ovea...tai edes pestä sopivasti tuulilasiani(MattiR @ Huhti. 14 2005,10:46) kirjoitti

Joo. Kyllä sitä lanesplittingiä tulee itsekin sopivissa raoissa tehtyä ja Helsingin ruuhkissa nopeuttaa matkantekoa mukavasti. Ei kuitenkaan kannata yllättyä jos Jyväskylässä siitä saattaa tulla penaltyä/huomautusta. Tosin en tiedä olisko virkaintoisuus parin vuoden prätkällä ajelun jälkeen tältäkin polisilta jo vähän vähentynyt kun tuosta jo pari vuotta jo on. Taisi silloin olla ensimmäistä kesää kahdella pyörällä liikenteessä virka-aikana. Täytyisikin varmaan kysäistä kun seuraavan kerran näkee että mikä on tämänhetkinen tulkinta asiaan.(MattiR @ Huhti. 14 2005,10:46) kirjoitti
Eräs toinen hyvin tuntemani poliisi tuossa kerran totesikin että kyllä heilläkin on virkaintoisia m****ja jotka sakottavat/tai huomauttavat varmasti joka asiasta jos vain aihetta vähänkin löytyy.

Jaahas .. tätä mun uneni tiesi ...(Samiv @ Huhti. 14 2005,11:20) kirjoitti

..rock...rock...rock...rock...ro...........
-"Onko maapallolla älyllistä elämää?"
-"Kyllä, mutta olen vain käymässä."
Niin tuskinpa tuo nyt uutinen tietysti kenellekään oli(MattiR @ Huhti. 14 2005,11:33) kirjoitti
Kuitenkin itsekin myöntävät että joillakin saattaa tuo suikka vähän liikaa kiristää päätä...

Just eilen kaveri kertoi soittaneensa poliisille ja kysyneensä splittauksesta ruuhkassa. Vastaus oli ollut: saat tehdä, ei tule sakkoja. Lisäksi tämä poliisi oli kehottanut ajamaan pitkät päällä aina että tulisi huomatuksi (toinen vähän väliä puheena oleva asia). Tuntuu vähän, että kaikki tekeentyy tietämään asiat, koska kuulostaisivat hölmöltä jos ei suoraa vastausta osaisi antaa. Muistaakseni oli vielä siviilissä pyörämies itsekin. No, tämä vain kaverin puheista kuunneltuna, joten ei niin suurta fakta-arvoa![]()
Laitoin tänään sähköpostikyselyn tästä splittaamisesta Liikkuvaan
ja toivottavasti saan tolkun vastauksen. Ilman muuta tuuppaan
sen tänne kunhan/jos vain saan sen ensin. Oli mitä hyvänsä.
Ihmetellään sitä sitten.
Aika sekavaa, kun yksi sanoo toista ja kolmas neljättä etc...
Eihän tämä asiana nyt noin mutkikas voi olla ..
Siitähän nyt ei mitään tule, jos J-kylässä saa lapun ja Helsingissä ei etc ...
Edith:
Nonni .. nyt laitoin kyselyn pitkistä valoistakin ..
Vastaus, kunhan sen saan, joutuupi täällä sitten ihmeteltäväksi.
..rock...rock...rock...rock...ro...........
-"Onko maapallolla älyllistä elämää?"
-"Kyllä, mutta olen vain käymässä."
Aika kauniissa unimaailmassa elät jos luulet että sakotus olisi aina tasapuolista.(MattiR @ Huhti. 14 2005,11:50) kirjoitti
Ihan vihjeeksi: Ei ole.
Herätys.
Energy of the gods, adrenalin surge
Wont stop til I hit the ground, I'm on my way for sure
Up here in the air, this will never hurt
I'm on my way to impact, taste the high speed dirt.
(sakuc @ Huhti. 14 2005,21:21) kirjoitti
niinpä

..rock...rock...rock...rock...ro...........
-"Onko maapallolla älyllistä elämää?"
-"Kyllä, mutta olen vain käymässä."
Pääkaupunkiseudullakin aiheesta on jaettu sakkoja.
http://www.bomber.fi/forum/viewtopic.php?t=10500
Tampereella en ole vielä kuullut sakoista aiheesta - itselleni siviiliauto vilkutteli sinisiä takavaloja ja kavensi kulkureittiä, kun lähestyin kaistojen välissä. Eivät kuitenkaan pysäyttäneet kun jäin heidän taakse ajamaan. Tämän jälkeen 3-4 pyörää ohittivat meidät "keskikaistaa" - ajoivat sen verran nopeampaa, ettei poliisit ehtineet kiilailemaan.
Edit: Lisää aiheesta http://www.bajahill.net/s-h-m-FAQ-2.html#2.5
*** Poliisi on parasta huumetta! ***
[url="http://www.adressit.com/liikenne"]Adressi: Liikennettä tulisi kehittää tielläliikkujat huomioiden[/url]
[url="http://www.tiet.fi/"]-= TIET.FI: Tielläliikkujien Etujärjestö ry =-[/url]
Tosielämässä pitää paikkansa... Itäväylä, Banaani katolla, poliisin perässä 70 kympin rajoitusalueella 110 km/h. Siitä seurasi pysäytys, josta selvisin selityksellä "no mutku tekin" *Polliisilla ei siis ollut sireeni tai vilkut päällä...(Köpi @ Huhti. 14 2005,10:56) kirjoitti
nim. moukan tuuriako???
Yamaha FZ6-S -06
Kawasaki ZX-10R -06
Yamaha YZF 1000 R Thunderace -00
Suzuki GSF 600S Bandit -01
Suzuki GR650 -89
Oho... totahan mun piti lainata...(Spede1 @ Huhti. 14 2005,10:54) kirjoitti
Yamaha FZ6-S -06
Kawasaki ZX-10R -06
Yamaha YZF 1000 R Thunderace -00
Suzuki GSF 600S Bandit -01
Suzuki GR650 -89