Tulokset 1:stä 14:een 14:sta
  1. #1
    Kilpailutin viikko takaperin vakuutusyhtiöt (pyörän liikennevakuutuksen ja kaskon osalta), nykyinen yhtiö kun ilmoitti nostavansa hintojaan mp:n osalta noin 5%. Kyselin samalla myös auto- ja kotivakuutusta. Mukaan kisaan osallistuivat kaikki yhtiöt, jotka sillä hetkellä löytyivät netistä. Muistaakseni: Pohjola, Tapiola, Sampo, Fennia, Pohjantähti, A-vakuutus, Turva ja Lähivakuutus.

    Kalkkiviivoille etenivät A-Vakuutus (BMW-kerhon bonuksineen) ja Turva. Näiden keskinäinen ero oli vain 30€/puoli vuotta. Muut yhtiöt jäivät selkeämmin kärkikaksikosta. Vakuutusturvissa ei ollut selkeitä eroja, niin kauan kuin ajellaan nykyisen EU:n ja muiden "turvallisten maiden" sisäpuolella.

    Täytyy silti ihmetellä vakuutuksien korkeita hintoja..
    Kyllä tästä lystistä saa maksaa..
  2. #2
    No pistä järjestys näkyville että tiedetään mikä yhtiö on kaikkein roistoin.
  3. #3
    >>TÄSSÄ<< yksi vertailu, taitaa olla ton Hanskin puljun tekemä *

    Eipäs ollutkaan vaan sen toisen Hanskin



    <p>Teknik sano ryssä kun saranan näki </p>
  4. #4
    Jep, pistähän hinnat näkyville jos viitsit.
    Halvimpia vakuutuksia mitä minä tiedän, on TFMK:n kautta saatava TURVAN kasko. Se on voimassa myös Baltiassa ja muissa entisissä Itä-Euroopan maissa. Eikä siinä ole siis mitään 25:n prossan omasvastuita.
    Liikennevakuutuksissa ei liene suuria eroja..
    S1000XR ja Winha 340. Aiempia K1300S, K16GT, K1200S, K1200RS x 2, Virago 1100, Kawasaki Mach III, Suzuki T250, Yamaha DT125, Mz 125 jne..
    Route 66 - 2006.
  5. #5
    Lainaa (Hanski R1100RT @ Huhti. 13 2004,13:10) kirjoitti
    Kalkkiviivoille etenivät A-Vakuutus (BMW-kerhon bonuksineen) ja Turva. Näiden keskinäinen ero oli vain 30€/puoli vuotta. Muut yhtiöt jäivät selkeämmin kärkikaksikosta. Vakuutusturvissa ei ollut selkeitä eroja, niin kauan kuin ajellaan nykyisen EU:n ja muiden "turvallisten maiden" sisäpuolella.
    Mutta jos Baltian alueelle meinaat suunnistaa niin varmaankin kääntyy Turvan puoleen...
    Itse viime vuonna vaihdoin A-Vakuutuksesta Turvaan. Perheen kaikki muut vakuutukset ovatkin Tapiolassa mutta mopoon ne ei koskaan ole saaneet sellaista tarjousta jonka olisi edes unissaan voinut hyväksyä.
    - vesku -

    "viestintä epäonnistuu aina - paitsi sattumalta"
  6. #6
    Teitkö pelkän netti vertailun vai pyysitkö tarjouksen?
    Tein saman kierroksen viime syksynä ja sitten kun sain IHMISEN tekemään tarjouksen niin hinnasta pystyi neuvottelemaan ja hinta tippui reilusti. Pääsin alle A-vakuutuksen tarjouksen kun siirsin auton ja pyörän samaan yhtiöön. A-vakuuksen mp-osuus oli halvin mutta auton kanssa jo kalliimpi. Toinen asia on sitten korvauskäsittely jos jotain sattuu. Moottoripyöräkauppias kertoi tylyä kieltä eri yhtiöden käytännöistä. Lähinnä toimintatavat ja nopeus vaihtelee ei niinkään lopputulos.
  7. #7
    Tekipä selain (tai selaaja) tempun kun näytti historia keskusteluja enkä huomannut mitään ennen vastausta
  8. #8
    Lainaa (J@ck @ Huhti. 14 2004,12:51) kirjoitti
    Halvimpia vakuutuksia mitä minä tiedän, on TFMK:n kautta saatava TURVAN kasko.
    Anteeksi tyhmyyteni, mutta mika tuo TFMK on?
    Dixi et animam levavi
  9. #9
  10. #10
    TFMK vaihtoi Iffiin....jatkoin itse edelleen silti Turvassa, mä en halua jossitella
  11. #11
    Lainaa (Köpi @ Maalis. 05 2005,11:29) kirjoitti
    TFMK vaihtoi Iffiin....jatkoin itse edelleen silti Turvassa, mä en halua jossitella
    Muistaakseni ne sanoi(=moottorinudistissa luki), että vanhat touringin vakuutukset jatkuu samoin ehdoin turvassa edelleen ja uudet tehdään sitten iffiin.
  12. #12
    Juuri noin mä yritin sanoa, mutta kömpelösti

    Eli siis olisin voinut vaihtaa Iffiin, jos ja jos...



  13. #13
    Lainaa (Köpi @ Maalis. 05 2005,11:29) kirjoitti
    TFMK vaihtoi Iffiin....jatkoin itse edelleen silti Turvassa, mä en halua jossitella
    Kannattaa tarkistaa sitten ne laskut kans eikä tuijottaa pelkkiä vakuutuskirjan summia jos on IF:n asiakas. Laskut on mun mielestä kyllä tosi sekavat; laskutusjakso on kyllä merkitty laskuun mutta silti siinä saattaa olla vaikka mitä taukaumia mitä ei oo erikseen selitetty ja jos kysyy ni ei sitä osata selittää sittenkään
    Itte valitin ja tappelin ku lasku oli mielestäni liian iso (ainahan ne on, mutta siis vakuutuskirjan hinnoilla laskettuna) ja lopulta myönsivät, että kyllä siinä jotain häikkää on. Kun sitten lopulta (melkein ½vuoden kuluttua) tuli lopullinen uusi "oikaistu" versio laskusta, olikin se kivasti vähän kalliimpi ku ensimmäinen lasku mikä sekin siis mielestäni oli liian iso...
    Kommentti oli vaan että "No, se oli sitten vissiin näköjään liian pieni se eka lasku!" Maksoin laskun ja sanoin bye bye IF:lle! Menettivät ihan jonniin moiset maksut kun kaks kotitaloutta ja yksi yritys vaihto firmaa...
    Sitäpaitsi vielä tuli säästöä ittellekki
    Hei juu ja elämänuraa, sukat kuin peltiä housussa kuraa...
  14.  
  15. #14
    Lainaa (Pena @ Huhti. 13 2004,21:25) kirjoitti
    No pistä järjestys näkyville että tiedetään mikä yhtiö on kaikkein roistoin.
    Toiselle roistoin voi olla toiselle edullisin. Ei sitä muuten tiedä ku itte kilpailuttamalla...
    Hei juu ja elämänuraa, sukat kuin peltiä housussa kuraa...