Tulokset 1:stä 25:een 25:sta
  1. #1
    Sitä saa mitä tilaa, voisi sanoa BMW organisaatiolle kun katselee tammi-elokuun myyntitilastoja. Uusien moottoripyörien myynti nousi 26.6% ja ainut tunnettu merkki, joka onnistui tyrimään on BMW, -10.5%.
    Luulisi olevan aika kuunnella vielä pyörällä ajavien mielipiteitä.
    Se ihme kuulemma on tapahtumassa että -05 hinnat laskevat,en ole muita malleja tarkistanut kuin GS:n. Edelleen todellisen hinnan ilmoittaminen on vaikeaa on erikseen rekisteröintimaksua ja toimituskulua yms. Kesällä pyörää ei saanut siis mitenkään listahinnalla kun aina mukana oli hälytinta yms. Vielä kun varaosapalvelu siirretään Ruotsiin niin eipähän tarvitse niitäkään suomeksi tilata.
    Minä kun kuvittelin että kun uuden pyörän ostajan prototyypin ollessa +40 varakas harrastaja niin BMWllä alkaisi kulta-aika. Väärässä olin
  2. #2
    Eiköhän ne laskenut kaikkien bemareitten hinnat. Kieltämättä tämä pääkaupunkiseudun myymälä ei paljoa ostoksille houkuta. Omaani olen vaihtamassa uuteen, ja muualta saan hyvitystä melkein kolme tuhatta euroa enemmän kuin Mototripillä tarjottiin. Ihan järjetöntä kaupantekoa niillä.

    Eikös viime vuonna Bike World vielä myynyt bemareita. Selittyisiköhän tuo pudotus sillä, kun toi yksi on niin syvältä.
    Dixi et animam levavi
  3. #3
    Luulen pudotuksen tulleen siitä että myyjäringistä tippui pois ne myyjät joille kelpasi vanhapyörä vaihdossa ja hintapolitiikka kun muilla hinta laski BMW piti ennallaan eli kääri veronlaskun itselleen.
    Omasta tein juuri kauppaa sekä Trippiin että Tampereelle eroa oli 300 toisen hyväksi. Muut joilta kysyin eivät näkemättä antaneet tarjousta.
    Mistä löytyy nyt se BMW kauppias jolle kelpaa myös vanha BMW vaihdossa?
  4. #4
    Tampereelta. Suosittelen!
    <p>2002-2014</p>
  5. #5
    Jos Tripistä puhutaan niin käykääpä katsomassa niiden vaihtopyörävalikoimaa netissä. Kyllähän ne on ottaneet pyöriä vaihdossa, eihän niillä muuten olis niitä myynnissä.

    En ota hintapolitiikkaan kantaa, mutta mun kohdalla ne ainakin ovat olleet erittäin palvelualttiita. Jopa niin että kun tietävät millaista pyörää etsin, ovat soittaneet perään että joku heidän asiakas on nyt myymässä juuri sellaista mitä etsin. Ovat vielä sanoneet että voimme käydä kauppaa keskenämme, mutta onnistuu liikkeenkin kautta, eli "ovat välittäneet" pyörän, saamatta siitä itse mitään välistä.

    Ja kokemuksesta sanoisin että juuri nämä "välitetyt" pyörät ovat olleet niitä "löytöjä", eli siis erittäin hyväkuntoisia/uuden veroisia ja vieläpä yleiseen hintatasoon verrattuna edullisia.
    Now: BMW R1200S. Old: BMW R1100S, Yamaha FZR1000
  6. #6
    Jos Tripin vaihtopyörävalikoimasta jätetään pois uudet ajamattomat ja esittelypyörät niin ei siellä niitä oikeasti montaa ole.

    Myyvät mielellään suoraan ja välittävät asiakkaidensa pyöriä ettei tarvitse ottaa vaihdossa.

    Vaihtokauppaa olen liikkeesä yrittänyt ja vanha on hinnoiteltu alta lipan eikä suorallakaan ostolla olisi uudesta annettu yhtään alennusta mutta toimituskulut olisivat olleet tuplat muihin liikkeisiin verrattuna.

    On jopa kieltäydytty ottamasta vanhaa vaihdossa selityksellä "Se on meille verolliseen myyntiin kannattamaton..."

    Silti, aion pyytää jatkossakin Tripistä tarjouksen uudesta, on se sitten R 1200 R tai K 1200 R, koska eihä sitä koskaan tiedä milloin nöyrtyvät myymään myös köyhille.

    Ja ettei vain negatiivistä niin kypärää ja muuta pientä sälää olen Tripin kautta hommannut.

    Aiemmin olen kirjoitellut muista liikkeeseen liittyvistä lieveilmiöistä.
    Stelvio NTX ´12
    V 650 NTX
    Tuareg 600 Wind
    CB 250 RS ´81 2x´82 ja ´83
    RD 250 LC
    Pegaso 650 Trail
    K 75
    R 45
  7. #7
    Lainaa (awaaja @ Loka. 14 2004,22:31) kirjoitti
    Luulen pudotuksen tulleen siitä että myyjäringistä tippui pois ne myyjät joille kelpasi vanhapyörä vaihdossa ja hintapolitiikka kun muilla hinta laski BMW piti ennallaan eli kääri veronlaskun itselleen.
    Omasta tein juuri kauppaa sekä Trippiin että Tampereelle eroa oli 300 toisen hyväksi. Muut joilta kysyin eivät näkemättä antaneet tarjousta.
    Mistä löytyy nyt se BMW kauppias jolle kelpaa myös vanha BMW vaihdossa?
    Ainakin täällä länsirannikolla asiat huononi merkittävästi,
    kun Moto Rauma ei enää saanut jatkaa merkin parissa.

    Asiat taitaa näyttää erilaiselta kun niitä katsoo Saksan suunnalta.
    -Pointti vaan on siinä, että ME täällä teemme ITSE ratkaisut siitä miten vähät rahamme käytämme.

    Ei ole näiden tempausten seurauksena ainakaan minun silmissäni BMW parantanut osakkeitaan.

    Tampereella kävin kesällä itsekin ihmettelemässä GS:ää
    ja silmiinpistävää oli kyseisessä liikkeessä juuri hieno asenne.
    -suosittelen

    Edit: Tampere nääs



    Kaikkea kannattaa kokeilla paitsi omaa siskoa ja kansantansseja
  8. #8
    Pyörän kuin pyörän täytyy olla todella ylivoimainen ominaisuuksiltaan jos pystyy sillä kuittaamaan huonon jälkihuollon.
    Kumminkin
  9. #9
    Varaosapalveluhan on itse asiassa ollut Ruotsin puolella jo vuosia. Yleisimpiä kulutusosia on jälleenmyyjien hyllyissä mutta varaosat tilataan Ruotsista. BMW-Suomi Oy:llä, siis maahantuojalla, ei tietääkseni ole mp-varaosia lainkaan.
    Ei sillä sinänsä kyllä käytännössä mitään merkitystä ole, yhtä nopeasti ne osat tulee Ruotsista Rovaniemelle, kuin Vantaaltakin.

    Tuohon Trippiin sen verran, että omituista on kauppapolitiikka ja nimenomaan vaihtopyörien osalta.
    Joskus 2000 paikkeilla tarjosin silloista 1100 Viragoa vaihdossa. Kuvan mp-liike Jyväskylässä olis maksanut Viragosta yli 30.000 mk enemmän kuin Mototripin tarjous oli.
    Jo silloin tein päätöksen, että Trippi kierretään kaukaa. No, varaosia sieltä on tullut haettua mutta muuta mp-kauppaa en taatusti edes yritä tehdä siellä. Tyhjän saa pyytämättäkin..
    S1000XR ja Winha 340. Aiempia K1300S, K16GT, K1200S, K1200RS x 2, Virago 1100, Kawasaki Mach III, Suzuki T250, Yamaha DT125, Mz 125 jne..
    Route 66 - 2006.
  10. #10
    Oma kokemus on ollut kyllä, että itse asiassa Puimuriin saa "hyllystä" normaaliosia huomattavasti jouheammin kuin aikaisempiin Nipponilaisiin. Mitä tulee Trip'iin, niin mielestäni palvelu on oikeasti (ainakin minulla) ollut äärimmäisen hyvää mutta arvokasta. Mutta eikös se saa noin ollakin???

    Kaupanteko, vaihturin kohtelu vaihdossa uuteen on kokonaan toinen asia . Ilmeisesti liikkeellä riittää vannoutuneita, varakkaita harrastajia, joiden ei tarvitse vaihtohinnan perään itkeskellä. Markkinataloushan näitä hommia ohjaa. Met persaukiset täällä vollotamme...

    Itse kävin tekemässä kaupat Tampesterissa ja sain siellä mielestäni hyvät kaupat aikaan. Tripissä olen taas käynyt varaosia vinkumassa ja pyörääkin ajoittain huoltamassa. Ei voi huollon laatua valittaa! Mutta koska en toiveistani huolimatta (vielä) ole miljonääri, pyrin huoltamaan Boksraattorin ihan itse, jos ei ole takuu- tai muita asioita painamassa.
    <p>2002-2014</p>
  11. #11
    Lainaa kirjoitti
    "Mitä tulee Trip'iin, niin mielestäni palvelu on oikeasti (ainakin minulla) ollut äärimmäisen hyvää mutta arvokasta. Mutta eikös se saa noin ollakin??? "
    Kyllä on arvokasta, Hatuttuaa kun sama huolto minkä Trippi tarjoaa 450€ on Tampereella 310€. Vaihtotarjouksessa oli 300€ RMn hyväksi.

    Toisaalta uuden pyörän toimituskulut ovat Tampereella 100€ kalliimmat kuin Tripissä.
    Köyhän pitänee alkaa itse huoltamaan, joskin taivasalla puuhastelu ei ole sitä mitä harrastukselta haluan.
  12. #12
    Jos tuossa viittaat RM-Heinoon, niin kysymys, onko Heinolla vielä Bmw edustus? Käsittääkseni BMW on ottanut edustukset pois kaikilta joilla on muidenkin merkkien edustuksia?? Vai onko pienemmillä paikkakunnilla tehty poikkeuksia??

    Jos näin on niin hintaero on tietenkin aivan ymmärrettävä. Jos liike keskittyy näin pienillä markkinoilla kuin Suomi, yhteen merkkiin, ei voi kuin olettaa että kannattavan liiketoiminnan aikaansaaminen vaatii että hinnat on hiukan yläkantissa. Mutta toisaalta taas luulisin että asiantuntemus pitäisi olla parempi kun on vain yksi merkki edustettu. En usko että joku Härmän pyörä ja pensas joka huoltaa vuodessa yhden BMW:n ja sata ruohonleikkuria, omaa kovin kummoista asiantuntemusta BMW:stä. Voin olla tietysti väärässäkin.

    Lisäksi ne liikkeet joilla on paljon merkkejä, ovat yleensä sesonkiaikaan melkoisen ylityöllistettyjä, voipi olla että siinä sivussa ehkä hiukan saattaa työn laatukin kärsiä ?? Itse sain Tripistä kiireisimpään sesonkiaikaan elokuussa ison huollon heti seuraavaksi päiväksi.
    Now: BMW R1200S. Old: BMW R1100S, Yamaha FZR1000
  13. #13
    R.M Heinolla on edelleen edustus ja huolto. BMW:n esittelyhalli on eristetty muusta myyntitilasta ja huollosta on nimetty yksi kaveri BMW - huoltajaksi. Täyttää maahantuojan vaatimukset.
    Kumminkin
  14. #14
    Kyllä täällä "pienemmillä paikkakunnilla" on Bmw-kauppiailla myös muita edustuksia.

    Uskoisin, että jos liiketoiminta moottoripyöräkauppiaalla on vain Bemarin varassa, niin eipä taitaisi pääkaupunkiseudun ulkopuolella kauppiailla leipä riittää.
    "Kun väittelet idiootin kanssa, pidä huoli ettei hän tee samoin"
  15. #15
    Oulussa Euro Motor Centerilläkin on BMW lisäksi muita edustuksia mm. Honda. Bemari on kyllä ainut jolla on erillinen osasto BMW esittelypyörille.
    SL125, CB500Four, CX500, K75RT, K1100LT, K1100LT, NX250, K1200LT, F650GS, K1100LT, 1200LT, nykyinen GL1800
  16. #16
    Niin, RM-Heinolla on tosiaan kokonaan erillinen rakennus BMW-myynnille, eikä edes käytetyt Bemarit taida majailla siinä toisessa rakennuksessa (joka on paaaaljon hienompi, kun siellä Ducateja).

    ...että silleen täällä pienemmällä paikkakunnalla.

    www.rmheino.fi
    On tärkeää erottaa terve innostus ja addiktio. Terve innostus tuo jotain elämääsi, mutta addiktio vie jotain pois.
    -prof. Mark Griffiths
  17. #17
    Laajensin tarjouskyselyni Ouluun ja näin se vaan on että mitä pohjoisemmaksi menee sitä paremman tarjouksen saa.
    Euro Motor Center tällähetkellä selvästi edellä RM-Hienoa ja Motorippiä.
  18. #18
    Lainaa (awaaja @ Loka. 19 2004,17:39) kirjoitti
    Laajensin tarjouskyselyni Ouluun ja näin se vaan on että mitä pohjoisemmaksi menee sitä paremman tarjouksen saa. *
    Euro Motor Center tällähetkellä selvästi edellä RM-Hienoa ja Motorippiä.
    Kuinka paljon paremman? Satasia? Kuljetukselle tuonne & takaisinkin kai pitää joku hinta laskea...?

    Uuden pyörän kanssa hankinta kaukaa on aika mitäänsanomaton juttu kaikkialla voimassaolevine tehdastakuineen, mutta käytettyyn vaihtaessa pitänee hetki myös miettiä tuota mahdollista jälkitukeakin, jos kaikki ei mene kuten pitää... Aika pitkä matka työntää huoltoon - sano...
    <p>2002-2014</p>
  19. #19
    Ero vaihtohyvityksien välillä 750€. Toimituskuluissa 100 ero joten nettoa 650€. Sillä ajelee kummasti Oulussa. Koska olen sieltäpäin kotoisin se on vain yksi syy lisää käydä kotipuolessa kääntymässä ja saa tulla uudella pyörällä takaisin.
  20. #20
    en ole ko:merkin omistaja mutta ilmoitan että kun raision bikeworld lopetti? bmw myynnin niin nykyisin sitä myy TR-pyörä joka siaitsee turussa on toiminut aikaisemmin koyörien korjaus/huolto korjaamona (myös muiden merkkien) näin tääl turuus
  21. #21
    PSmo:n avatar
    Liittyi Jun 2002
    UusKuopijolainen, savonkielen opiskelija!
    Oulusta minäkin R1200GS:n hain kesällä, vaikka Espoossa asun. Onneksi on Kuopiossa välietappi, jossa saa lepuutella p..settään.
    Muutoin olisin varmaan tehnyt kaupat Jyväskylässä, mutta myöhästyin pikkuisen, kun viimeinen peli sillä erää meni. Mototripin hinnat oli omilla luvuillaan, oli kuulemma niin paljon K1200RS:ä tarjolla, ettei kannattanut ottaa vaihdossa.
    Veikkaanpa vaan, että ellei Tripin kauppapolitiikka muutu, kaupankäynti hiljenee pikkuhiljaa. Tähän asti on pärjännyt (nämä hurjat vuodet) siksi, kun näitä uusiomotoristeja (varakkaita keski-ikäisiä) on tullut pilvin pimein, joilla ei ole ollut vaihtopyörää. Kohta alkaa kaikilla näillä varakkaillakin, jotka alkavat motoristiksi, olla jonkinlainen vaihdokki tarjolla, ja minkä minä rikkaita tunnen, eivät ne rahojaan lahjoita, edes Mototripille
    PSmo
    - Luotettavia asiantuntijalausuntoja aiheesta kuin aiheesta, niistä mitään tietämättä -
    *
    http://www.tiet.fi/liity.htm
  22. #22
    Lainaa (Ctrl+Alt+Del @ Loka. 19 2004,19:26) kirjoitti
    Kuinka paljon paremman? Satasia? Kuljetukselle tuonne & takaisinkin kai pitää joku hinta laskea...?
    Espoon ja jyväskylän välinen hintaero oli 8000 mk keväällä 2001 kun ostin nykyiseni. Oulusta olisi saanut samaan hintaa mutta lopulta Oulussa ei ollut toimittaa mustaa.
    Stelvio NTX ´12
    V 650 NTX
    Tuareg 600 Wind
    CB 250 RS ´81 2x´82 ja ´83
    RD 250 LC
    Pegaso 650 Trail
    K 75
    R 45
  23. #23
    Sanoisinko "Ihmeiden aika ei ole ohi" tai Mototrip käänsi takkinsa,
    tai ehkä siellä on joku alkanut seuraamaan tätä foorumia.

    Trippi tieki asiallisen vaihtotarjouksen ja sai kaupan. Nyt alkaa vain pitkä odotus kevääseen.....
  24. #24
    Lainaa (jarijii @ Loka. 20 2004,00:02) kirjoitti
    en ole ko:merkin omistaja mutta ilmoitan että kun raision bikeworld lopetti? bmw myynnin niin nykyisin sitä myy TR-pyörä joka siaitsee turussa on toiminut aikaisemmin koyörien korjaus/huolto korjaamona (myös muiden merkkien) näin tääl turuus
    Eipä tuntunut TR-pyörääkään vaihtopyöräkauppa nappaavaan kun puimuria kävin kyselemässä. Kai sitä on sitten tarjottava rahojaan muille paikkakunnille. Kyllä harmittaa, että BW lopetti puimurimyynnin, just kun BMW teki ensimmäisen pyörän joka olis mulle kelvannut. BW:n kanssa asiointi muuten hoitui loistavasti Turussa. (Ostaisko joku hyvän pikkubanditin alta pois?)

    Toinen vaihtoehto on tietysti, että se on BMW, joka kärsii moisista idioottimaisista jälleenmyyjärajoitteistaan, jos ostankin nipponivalmisteen. Taidankin ilmoittaa sen maahantuojalle, vaikka ei se mua taida enää lohduttaa...
    // Honda Blackbird 1100 XX
  25.  
  26. #25
    BW on tehnyt myös minulle aina parhaan tarjouksen vaihdokista niin nytkin. Todella harmi kun heiltä ei saa enää bemaria niin jäi se väliraha saamatta.