Omalta kohdaltani olen kokenut putkenvaihdon täysin tarpeettomaksi. Tehonlisäyksen hinta putkimuutoksissa on huikea, n. 100-200 euroa/ heppa. Nykyinenkin teho riittää. Ääntä en kaipaa lisää, mieluummin vähemmän, koska muutenkin ajan joko korvatulpat päässä tai musiikkia kuunnellen. Ulkonäköönkään ei kauheasti tarvi muutoksia, koska vakioputkikin on jo 1000RR:ssä hyvin piilossa perän sisällä.
Nauru nuorentaa, rakkaus kaunistaa.
Lady, Sexy Lady.
Mun just hommaamassa Gixxerissä on kyllä Yoshimuran slipari. On hieno ja hienot äänet. Kieltämättä mietityttää joudunko kuseen sen kanssa ens kesänä?
And the Road Warrior?
That was the last we ever saw of him.
He lives now only in my memories.
Onko joku oikeasti saanut sakot "tehoputkesta", siten että sakotusta on edeltänyt siistiä, rauhallista ja tieliikennelain mukaista ajoa. Nyt en tarkoita mitään 50cc mopon teharia. Olen nimittäin vahvasti sitä mieltä, että tuollaiset putkista sakotukset ovat virkavallan keino puuttua kaahaamiseen, jonka he voivat varmasti väittää tapahtuneen, mutta jota he eivät ole omin silmin olleet todistamassa.
Tuskin olen ensimmäinen, joka tämän näkökulman tuo esiin. Kummastuttaa silti harhautuneiden lampaiden jännitys. Tuleekohan sitä kesää ollenkaan? Mitä jos lumi ei sulakaan? Mitä jos...
Äänet... ja se tosiasia että putken mentyä rikki, orkkis äänenvaimennin olisi maksanut listan mukaan 600 € enemmän kuin slipari![]()
Yamaha FZ6-S -06
Kawasaki ZX-10R -06
Yamaha YZF 1000 R Thunderace -00
Suzuki GSF 600S Bandit -01
Suzuki GR650 -89
Eihän moottoripyörässä lähtökohtaisestikaan ole mitään järkeä, pelkkää hauskuutta, joten ei noita järjellä ajatella. Niillä vaan maksimoidaan homman hauskuutta, rahat menee kuitenkin.
on se nyt per.. virityksillä parannetaan pyörän ominaisuuksia itellä oli kerran nuhapumppu africatvini mikä ei vääntänyt pieniltä kieroksilta paljon p..kaakaan kokeilin tehdä siihen omankin tehoputken mutta ei tehot noussut ollenkaan päin vastoin vaikka olin jo aikaisemmin asentanut siihen valmiiksi tehtaalta säädetyn kaasuttimien kalibrointi sarjan (dynojet) ja vapaasti virtaavan ilmansuodattimen (k&n) sitten päätin tilata tähän tehdastekoisen laser pro duro vapaastihengittävän tehoputken ja avot ! härkä heräsi henkiin ja alkoi vääntöä löytymään että pjaska lensi kaaressa takanakista kiihdyttäessä ja vääntöä oli tyhjäkäynniltä punarajalle asti että lopettakaa se pskanjauhaaminen ettei viritys auta mitään ps. jos et vaihda kaikkia viritys osia mitkä kuuluvat yhteen viritys epäonnistuu tähän pyörään vaihdoin vapaasti hengittävän ilmansuodattimen tehtaalla oikeaksi säädetyn kaasuttimien kalibrointi sarjan missä oli huomioitu vapaasti hengittävä ilmansuodatin ja pakoputki siis kaikki osat synkkasivat yhteen ja sen kyllä huomasi
ks
Eli tässä lainauksessa hyvä esimerkki että tehot+väännöt kyllä nousee suht' vähälläkin osien vaihtelulla, toisissa pyörämalleissa enemmän ja toisissa vähemmän. Se riippuu aika paljon pyörästä, toisissa voi riittää pelkkä vaimentimen vaihto, toisissa joutuu lisäksi vaihtamaan suuttimet + ilmansuodattimen ennen kun mitään alkaa tapahtua, kun taas joissakin ei edes nuo kaikki em. yhdessä vaikuta just mitään.(honda man @ Huhti. 16 2007,03:03) kirjoitti
Kattelin tässä taannoin Mtv3MAXilta motobike-nimistä ohjelmaa, jossa vaihtoivat sliparit Z1000-Kawaan (vm.2004 muistaakseni) ja mittasivat tehot ennen vaihtoa + vaihdon jälkeen. Saivat dynossa mittaamalla tehoksi vakioputkella 120 heppaa, ja todellakin pelkkien sliparien vaihdon (mitään muuta ei pyörään tehty) jälkeen dyno näytti yli 140 hepoa! Minusta tuollanen lisäys alkaa noissa teholukemissa olemaan todellakin jo muutaman satkun sijoituksen arvoinen asia!! Ja plussana ne paremmat äänet...
On kai ihan järkeenkäypää että esim. uusimmissa ZX-10R-, R1- ja GSX-R1000-malleissa ei pelkällä höpinäpöntön vaihdolla paljon muuta saavuteta kun paremmat äänet (+parempi ulkonäkö), ja epäilen ettei paljon apuja lisää vaikka vaihtais koko putkiston. Eikä noiden pyörien tehoissa todellakaan enää muutama extra-polle tunnu missään, varmaan tarttee pari-kolkyt hepoa lisää ennen kun mitään huomaa? Tietty jos putkella saa esim. vääntökäppyröitä yms. tasoteltua, tuskin siitä haittaakaan on... Voisin kuitenkin kuvitella että jo pyörän suunnitteluvaiheessa ovat vähän jopa putkistojakin joutuneet miettimään... Meinaan että jos litraisesta koneesta aikoovat kutitella ulos n.180 kaakkia, niin ei siellä perässä passaa uutenakaan ihan mikä tahansa pilli olla.
Mut luulempa että ite tulevana 10R:n onnellisena omistajana (ehkäpä vielä tän kesän aikana) hommaan pyörään sliparin (ellei siinä satu jo valmiiks olemaan) ihan jo pelkästään äänien takia!! Nykyisessä 6R:ssä on Devilin putkisto, ja vittu sentään että naukuu nätisti!!!
Sit kun on verrannu moniin muihin pyöriin joihin ei ole mitään tehty, niin olen tullu siihen tulokseen että ite en ainakaan ala omasta pyörästä sellasta onnetonta hurinaa kuuntelemaan... Johan se rupee nukuttamaankin sellanen pehmee hurina...
Eihän tietty kaikki pyörät vakionakaan niin kovin hiljaisia oo, mut kyllä pyörässä pitää PYÖRÄN äänet olla!
Ninja forever, man!
Äänet tekee vähintään 10% ajonautinnosta
Tehon ja väännön lisääntyminen on vain plussaa
Putkien vaihtoon kuuluu tietty putsarin vaihto, ecm ym.
Tällä hetkellä putki pohdinnassa lähinnä äänien ja kevennyksen/ulkonäön kannaltaTosin pelkkä vaimennin siis harkinnassa
![]()
Sanotaan että uusimmissa tonnisissa,ainakin kawa ja suitza mukaanlukien on niin järkyttävän näköiset putket kiinni että vaihto toisiin on oikeastaan väistämätöntä. Eli itselläni kriteerinä oli ulkonäkö,äänet ja kaupanpäälle tuli mukavan näköinen tehokäppyrä verrattuna vakioon. Suuri miinus 07vm kawassa ja K7;ssa on että esim.akran slipareista saa pulittaa jo yli 1000e ja siihen boxit ja muut kamat päälle.
Hyi helvetti että on suolanen hinta pätö pömpeleillä!!(kawa zx10 @ Huhti. 16 2007,14:01) kirjoitti
Eli pitänee suunnata katse sellasiin 10R:iin joissa jo slipari (tai kokoputket) ym. hilppeet on jo valmiiks hankittuna
(Hakusessa olis meinaan suht' vähän ajettu, siistikuntoinen 10R vm.04-06
, kunhan siis ekaks saan joskus kämpästä rahat irti...
)
Ninja forever, man!
Eikös se oo silleen, että omia rahojaan kaverit kiinni laittelee. Elikkä mikäs siinä kunhan eivät mun ikkunan alla aamuyöstä pitkiä aikoja joukolla hörpöttele.(Ron Jeremy @ Elo. 18 2004,21:12) kirjoitti
En minä äänten lisäyksen tai minimaalisen tehon lisäyksen takia tollasta summaa investois, mut jotkut laittaa ja tykkää siitä, niin mikäs siinä.
![]()
![]()
"If a..holes could fly, this place would be an airport"
samoilla linjoilla mennään(veeäm @ Elo. 20 2004,10:58) kirjoitti
![]()
Elämä On!
Just tilasin prönön VFR:ään...
Yamaha Tenere 700 2019 "Ghost"
Previous bikes:*Yamaha FZS 600 2001>Honda VFR 800 V-tec 2004 ABS DCBS PGM-FI H.I.S.S Staintuned>Honda XL650V TransAlp 2002*
*Does my bike make my butt look fast?*
Mua kiinnostaisi tarvikeputket priorisoituna 1) tehon/väännön optimoimisen 2) riittävien äänien saamisen ja 3) ulkonäön takia. Painolla ei mitään merkitystä kun se puoli hoituu helpoiten kuskin lenkkeilyn lisäämisellä.
T U O N O 2 0 0 5 R
Aprilia Club Finland
Olen tuolla Wikakasa -foorumissa hehkutellut jo uusien putkien vaikutuksista, mutta laitetaan nyt tännekin.
Oman VN800 Kawan koko luonne muuttui putkien ja Dynojetin Dtage1:n vaihdon jälkeen. Tehoa ja vääntöä tuli kautta rekisterin n. 8% lisää (Dyno kertoi - ei siis perstuntumaa). Ennenkaikkea ajettavuus parani, kun alakierroksilla veto on tervettä eikä vakion kakomisesta ole tietoakaan.
Maantieajossa vakioputkilla tuulen suhina peitti moottorin äänet, joten usein tuli turhaan kokeiltua, löytyykö laatikosta vielä isompaa vaihdetta (VN:ssä ei ole kierroslukumittaria). Nyt kyllä kuulee, millä pykälällä ajaa. Autot jättävät tällä hetkellä taakse mukavan turvallisuusvälin, joten tuokin lienee plussaa.
HD-äijienkin lapanen nousee reippaaseen tervehdykseen, kun pikkukawa huutaa heidänkin moottorinsa yli. Toisaalta juuri tuo mekkala osoittautui matka-ajossa sen verran puuduttavaksi, että jatkoprojektina on hiljentää putkia hieman - ei kuitenkaan vakiotasolle.
Painoerokin putkistossa on melkoinen, mutta merkittävää on ulkonäköero. Nämä uudet V&H:t näyttävät pakoputkilta, eivätkä miltään kalansavustuspöntöiltä.
Kawasaki VN800 Classic -99
No dulihan sidde yksi kidjoitusvidhe, mudda idea on gaid selvä? Eli Dynojetin Stage1 -setti Kawaan laitettiin.
Kawasaki VN800 Classic -99
Äänten vuoksi. Omassa tuli tosin möykkäputket jo ostettaessa, mutta olisin sellaiset laittanut jokatapauksessa.
Enskuun alusta tulee tulee dynojetin suuttimet, k&n filsu ja dynossa säätö. Vääntöä alakierroksille toivoisin näillä eväillä pää-asiassa.
On se juhlava trumpan twinin paukutus kun kääntää kahvaa maantiellä. Aaaajai.![]()
Honda CB 750 k7 (Tuutti) 1979 -> Triumph Speedmaster 2006 -> HD FXDB Streetbob 2007 -> Triumph Street Triple R 2010 -> Suzuki DR 650 R 1993
Omassa oli kans pöntöt ja putket valmiina... ja ne äänet![]()
Punainen Honda VFR 750F -90 -> Honda VTR 1000F -97 -> Aprilia SL 1000 Falco -00
V2 = Voima + Vääntö
Enpä tiedä miks porukka niitä ostaa, mutta omalta kohdaltani voin sanoa, että ostin sen takia, kun sain kätevästi pyörän samassa kaupassa.
jamaha 02 --> riumppi 11
Blue's brother
ittelläni on akrapovickin putki ja sekin just tuli pätkästyä *(vuohi @ Huhti. 17 2007,13:20) kirjoitti
ihan vaan ulkonäön vuoksi!
nyt luulis olevan mekkalaa tää kylä piukas, kuhan saanvaan säädettyy sen paikoilleen *![]()
Näitä perusteluita lukiessa muistui mieleeni kuulemani sotajuttu Kannakselta. En tiedä onko se totta vai tarua, mutta jotakuinkin näin se meni:
"Eräs suomalainen pataljoona joutui Neuvostoliiton suurhyökkäyksen aikana lyödyksi ja etenevän puna-armeijan motittamaksi. Pataljoonan rippeet kokoontuivat esikunta- ja huoltokomppanian alueelle ja päättivät yrittää murtautua ulos saartorenkaasta omien joukkojen yhteyteen. Eräs upseeri käski irrottaa kolmesta kunnossa olevasta kuorma-autosta pakoputket, niin että vain pakosarja jäi jäljelle. Kuorma-autot lähetettiin kärkijoukkueen mukana hyökkäykseen.
Ja niinhän siinä kävi, että ryssät hermostuivat lähestyvien "tankkien" äänestä niin paljon, että lähtivät asemistaan. Siinä vaiheessa kun harhautus paljastui, oli jo liian myöhäistä, ja suomalaiset pääsivät motista!"
Joten: "Loud Pipes Save Lives", aivan totta!![]()
![]()
ZZR 1200
Nyt on sitten Bemarissakin slipari kiinni.
Se alkuperäinen pönttö nyt vaan on niin uskomattoman ruma, että siitä oli pakko päästä eroon.
Slipari maksoi alle 300, että ei se kovin kallis ole.
Tehoa tuskin tulee lisää, mutta kyllä se rapiat 160 koneesta on toistaiseksi riittänyt.
"Kun väittelet idiootin kanssa, pidä huoli ettei hän tee samoin"
Hieman offtopic, anteeksi siitä, MUTTA...
Oulun korkeudella on essonbaarintarinoiden mukaan tänä kesänä ruuvattu kilvet pois pyörästä ja lähetetty konttorille liian kovien äänien perusteella. Tässä ei sinänsä ole varmastikaan mitään uutta, kun mökäpönttöjä on jos minkälaisia, mutta (<- jotenkin se on hieno sana) uutta ja ihmeellistä oli, että miekkataksin kuljettajilla oli ratsian yhteydessä DB-mittari matkassa, jolla toimenpiteen totesivat tarpeelliseksi.
Lisäksi lähes tornihuhun luotettavuuden omaavat tahot ovat asiasta puhuneet, ja tilanne on ilmeisesti se, että miekkatakseilla on tänä kesänä laajemmaltikin uutena varusteena juurikin kyseinen mittari matkassa. Jos mietitään tehoputkia, slipareita yms, niin harvassa taitaa meluarvot jäädä sinne laillisen puolelle...
Mielenkiintoisen tilanteesta yleisestikin tekee sen, että pakoputkistoon tehtävät muutoksethan ovat AINA muutoskatsastuksen alaisia muutoksia. Eli jos tämän kesän "teema" pyöräratsioissa on juurikin putkistot ja niiden muutokset, niin ongelma ei taida koskea enään pelkästään fighterkansaa... Tässä on montakin ylilyönnin tilaisuutta virkavallalla ja konttoreilla on nopeasti kohtuulliset jonot...
Taidan ostaa HD:n vuodelta miekka ja kivi, niin ei tarvitse moisia asioita miettiä...
Edit. Niin ja itselläni kyseessä oli täysin ulkonäköön vaikuttava tekijät vaihdon takana
-Mielipiteeni on voinut muuttua, mutta ei se tosiasia, että olen oikeassa.
(jyke @ Huhti. 18 2007,18:10) kirjoitti
![]()
![]()
Paras selitys tähän mennessä. Muiden kohdalla on enempi tunteet kuin järki pelissä.
Kawasaki H2 SX SE ja Mv Agusta Brutale dragster rr -16
Ei kyllä mun pyörään ole tulossa uutta pönttöä..Monille tuntuu olevan henki ja elämä tuo kovat äänet pyörässä, mutta mulla ainaski iha itsetunto kohillaan ilmankiNii ja kaikenlisäksi voi naapureitakin morjestella!
zx-6r -02
Nykyään uusien ja miksei vähän vanhempienkin pyörien äänenvaimentajat muistuttavat todellakin erehdyttävästi perässä vedettävää savustuspönttöä. Kilogigserin vm-04 änkkäri painaa varmaan 7 kg ja on melkein metrin pitkä ....(ainaski *85 cm ) ja -07 Jammun FZ 1 :n äänenvaimentaja on vaan yksinkertaisesti helvetin ruma (makuasioista voi aina ja iänkaikkisesti kiistellä).
* Ja six toisex ... jotkut tuhlaavat rahansa veneisiin , toiset taas naisiin (en ymmärrä ) ja jotkut reissaa ympäri muailmaa .. jokainen tehköön minun puolestani rahoillaan mitä haluaa , mutta kyllähän mopossa nyt ÄÄNET pitää olla *
![]()
![]()
Totta toinen puoli, mutta eikö se kuitenkin olisi terveellisempää aloittaa sen painonpudotus vaikka kuljettajasta ? On muuten helvetin kallista keventää mopoa 10 kg, mutta TODELLA terveellistä keventää ne kilot kuskista (tiedän, tiedän. Emme/ette kaikki ole ylipainoisia, mutta jos tilastoja katsotaan niin hemmetin moni meistä on)(Puppe 67 @ Huhti. 23 2007,13:23) kirjoitti
Äänimaailma on shitte ihan eri asia, ne on ne tunteet
Ja jos meillä on vihreänliiton kirja, niin pidetään ne orggisputket ja säästetään luontoa
![]()
Kawasaki H2 SX SE ja Mv Agusta Brutale dragster rr -16