Tulokset 1:stä 12:een 12:sta
  1. #1
    Mitä mallivikoja on kyseisellä pyörällä?? Olisin kiinnostunut XX:stä paljonkin ja sellaisen haluaisin joskus. Mistä vuosimalleista lähtien on tehty parannuksia ja korjattu vikoja ja puutteita?? Tai mihin vuosimalleihin??

    Kyseistä pyörää valmistetaan kait edelleenkin, mutta nyt tulee kait isommalla kuutiotilavuudella ja mitä muitakin parannuksia lienee. Mistä vuodesta lähtien XX:ää on alettu valmistamaan? Miten vaikea on huoltaa XX:ää??

    Ja muutenkin tietoja kyseisestä pyörästä, jos saisin, olisin kiitollinen.
  2. #2
    xx valmistetaan vielä, ainakin 2004, samalla iskutilavuudella kuin alunalkaenkin 1997 lähtien eli 1137cm3, ollen siis hieman ylikokoinen tonnisatasluokkaan. kaasarimalleja olivat ensimmäiset ja ruiskukone tuli, mutu, 1999.

    erilaisia tehoversioita on useita, ainakin seitsemää eritehoista on valmistettu.

    käyttäjät kehuvat konetta kestäväksi. suurin miinus lienee jarrujärjestelmä, ns. dual brake, joka on vaarallinen tiukoissa tilanteissa, erityisesti sateella ja liukkaalla, koska jarruttaa etu ja takajarruilla yhtäaikaa painat sitten kumpaa kahvaa tai poljinta tahansa. em. systeemin voinee tosin ohittaa halutessaan ja muuttaa turvallisemmaksi perinteisemmäksi.
    Delvac 1400 Super 15W-40 luokituksiltaan on ylihyvää useimpiin prätkiin. *pöriö. Delvac inside. Delvac moottoripyöräkerhon ylipappi, hallelujaaahh!! )
  3. #3
    Tuosta löytyisi threadi jossa selvenee noita xx vuosimalli eroja. Kyselin noita itse vähän aikaa sitten kun olin hankkimassa xx:sää
    vuosimallierot
  4. #4
    Lainaa (kawabata @ Heinä. 24 2004,23:43) kirjoitti
    suurin miinus lienee jarrujärjestelmä, ns. dual brake, joka on vaarallinen tiukoissa tilanteissa, erityisesti sateella ja liukkaalla, koska jarruttaa etu ja takajarruilla yhtäaikaa painat sitten kumpaa kahvaa tai poljinta tahansa. em. systeemin voinee tosin ohittaa halutessaan ja muuttaa turvallisemmaksi perinteisemmäksi.
    Ei tietääkseni ns. "tyyppivikoja".
    Dual jarrut ovat paremmat ja turvallisemmat kaikissa muissa tilanteissa, paitsi radalla "ammattilaisen" kynsissä, kun jarrutetaan voimakkaasti suurilla kallistuksilla ja takarangas ilmassa. Varsinkin liukkaalla ja sateella ne antavat selvästi enemmän "anteeksi", kuin perinteinen järjestelmä. Ts. helpommat.
  5. #5
    Aloitin moottoripyöräilyn 9 vuotta sitten ja kilometrejä on taittunut alla vino pino monella eri vempaimella. Ostin keväällä xx:n ja käydessäni kesäkuussa 6000 km huollossa. Kysyin huoltomieheltä onko pyörässä mitään tyyppivikoja, joita kannattaa tarkkailla? Vastaukseksi sain, että ainut tarkkailtava on tyyppivika on nopeus - lukemat mittarissa karkaa helposti korkeiksi. Pitää muuten paikkansa!
  6. #6
    Toi nopeus kyllä pitää aivan paikkaansa... * *Noista jarruista on itsellä vain hyviä kokemuksia. Pyörä on erittäin vakaan tuntuinen jarrutuksissa ja tuntuukin pysähtyvän melkoisen sujuvasti kovistakin nopeuksista. Itse en enää edes nykyään koske takajarruun oikeastaan ollenkaan.. Ainostaan hiekkateillä kyllä tulee käytettyä takajarrua ja sitäkin melkoisen varovasti, ettei vain etuseen tule liikaa jarrupainetta.. Onko kellään muuten kokemusta saako etujarrun lukittua takajarrulla asfaltilla/hiekkatiellä?

    Omasta mielestä XX on yksi varmatoimisin pyörä mitä on olemassa. XX ei ole nopein/tehokkain nykypyörä, mutta kyllä tuollakin kerkää välistä aivan liiankin hyvin.
    Alla punainen -04 tupla-X
  7. #7
    Lainaa (John83 @ Heinä. 24 2004,22:45) kirjoitti
    Mitä mallivikoja on kyseisellä pyörällä??
    Mallivikoja ? Hondassa ja vieläpä Blackbirdissä, ehei ! *
  8. #8
    No, tuo on kyllä mukava kuulla, mitä kerroitte: ei tyyppivikoja, oi joi joi.. No, se on nyt päätetty; laitan joskus 2-3 vuoden sisällä tuon pyörän!! Hondista olen aina tykännyt. =)
  9. #9
    Vanhemmissa (97 - xx) latauksen säätimen sijoittelu. Kapistus on sellaisessa paikassa takakatteen alla, ettei ilmavirta pääse jäähdytämään sitä ja se voi hyvinkin palaa ajan myötä. Näin kävi eräälle taistelijalle. Uudemmissa säädin on siirretty takahäkin toiselle puolelle, kuskin paikalta katsoen oikealle. Tarkkaa tietoa vuosimalleista ei ole, mutta ainakin 97:ssa se on vasemmalla puolella.
  10. #10
    Lainaa (rosmo @ Heinä. 30 2004,13:30) kirjoitti
    Vanhemmissa (97 - xx) latauksen säätimen sijoittelu. Kapistus on sellaisessa paikassa takakatteen alla, ettei ilmavirta pääse jäähdytämään sitä ja se voi hyvinkin palaa ajan myötä. Näin kävi eräälle taistelijalle. Uudemmissa säädin on siirretty takahäkin toiselle puolelle, kuskin paikalta katsoen oikealle. Tarkkaa tietoa vuosimalleista ei ole, mutta ainakin 97:ssa se on vasemmalla puolella.
    -98:ssakin se on vasemmalla puolella....läpimänä käy...
    "On mahdotonta olla masentunut, jos sinulla on ilmapallo."
    -Nalle Puh-
  11. #11
    Toi Dual Brake systeemi on vissiin muuttunu jossain vaiheessa, ku omassa VFR:ssä takajarru ei vaikuta ku toisen etujarrusatulan yhteen mäntään. Mites muissa?
    EDIT: Niin ihan kelpo jarruilta on tuntunu tähän asti...



    BMW F800GS -11
  12.  
  13. #12
    Lainaa (rosmo @ Heinä. 30 2004,13:30) kirjoitti
    Vanhemmissa (97 - xx) latauksen säätimen sijoittelu. Kapistus on sellaisessa paikassa takakatteen alla, ettei ilmavirta pääse jäähdytämään sitä ja se voi hyvinkin palaa ajan myötä. Näin kävi eräälle taistelijalle. Uudemmissa säädin on siirretty takahäkin toiselle puolelle, kuskin paikalta katsoen oikealle. Tarkkaa tietoa vuosimalleista ei ole, mutta ainakin 97:ssa se on vasemmalla puolella.
    Tutulla 02. Meni käämit laturista ja säädin myös. Kumpi aiheutti kumman tuhon - siinäpä pulma.

    Falconer