Tuttavapiirissä tapahtunutta:
Osa 1
Kaveri osti K 1200 RS:n, jossa oli ns. täydellinen huoltokirja. Eka kertaa itse huoltaessaan pyörää huomasi vaihteistoöljyä olleen melko vähän ja mittasi sen määrän. Asiasta kysyttäessä Tripistä sieltä vastattiin, että tehtaan uusi ohje on kuulemma, että öljyn määrää on pitänyt vähentää. Niin tai näin ja pari muuta seikkaa lisäksi tähän keskustelu päättyi siihen, että Tripin puolelta uhattiin lakimiehellä, jos näistä huoltoon liittyvistä asioista levitellään tietoja eteenpäin.
Se, että on erimielisyyksiä tehdyistä tai tekemättömistä huolloista ei ole mikään ihmeellinen asia mutta tuo lakimiehellä uhkaaminen on kai jo lapsellista.
Osa 2
Toinen kaverini tarvitsi maalia R 1100 RT:n peilin kotelon maalamiseksi. Tripistä sai maalin mutta oli väärän värinen. Oli tilattu sulakerasian kannessa olevan koodin mukaan, mutta kun piti olla vaaleanvihreä olikin punainen. Tietysti maali palautetaan. Tässä oli mielestäni käynyt se virhe, että oli pelattu vain koodilla eikä oltu mainittu tai kysytty itse väriä. Trippi veti herneen nenään tässä vaiheessa ja kertoi ettei ko. koodia ole olemassakaan (osasi kuitenkin lähettää punaisen maalin) ja että pyörä on maalattu uudestaa. Lisäksi Trippi ilmoitti pidättävänsä oikeuden olla myymättä kaverilleni vastaisuudessa yhtää mitään eli tarkoitaa kai porttikieltoa. Ja kaikki tämä reilun 10€:n maalista.
Pyörä on alkuperäisessä maalissaan. Olen seurannut itse pyörän vaiheita uudesta asti, koska se on ollut koko ikänsä lähipiirissäni ja nyt toisella omistajallaan. Väri koodi on irroitettavassa sulakerasian kannessa ja jos koodi oli väärä, on mahdollista, että alunperin on jo laitettu väärä kooditarra tai koko kansi on vaihtunut jo ennenkuin se on ensimmäiselle omistajalleen myyty.
Eli näinkin voi sattua. Henkilökohtaisesti olen aina pärjännyt ko. liikkeessä lukuunottamatta pyöränvaihto- tai ostoyrityksiä. Vaihtokampetta on ylenkatsottu tai liikkeen tarjous suoralla ostolla on ollut liki 10000 mk kalliimpi kuin muualla. Toimitukulutkin olivat kaksinkertaiset muihin liikkeisiin verrattuna. No se on vain bisnestä ja aion vast´edeskin pyytää Tripistä tarjouksia jos siellä joskus myytäisiin köyhillekin.
Stelvio NTX ´12
V 650 NTX
Tuareg 600 Wind
CB 250 RS ´81 2x´82 ja ´83
RD 250 LC
Pegaso 650 Trail
K 75
R 45
Jaahas, ja tuohon puljuun en astu jalallanikaan.
Kawasaki GPX 750R -89
Kawasaki ZZR 1100 -95
Hyvin toimi palvelu mulla kun aikanaan bemarilla ajelin. Tosin hinnoista ei kannattanut edes yrittää tinkiä koskaan. Samat kokemukset vaihtopyörien suhteen. Yritin tarjota omaa bemaria vaihdossa käytettyyn -> ei onnistu. "Osta meiltä uusi BMW niin voidaan keskustella.."
Ducati Diavel Dark
En myöskään astuisi jalalani tohon byrooseen
Aivan alaarvoista palvelua maksavalle asiakkaalle.
Driving Saab turbo may cause serious addiction!
En voi tarinoita kiistää, eikä ole intressissänikään. Itse olen aina tarvitessani (=harvoin) MotoTripistä saanut erinomaista palvelua. Hieman olen kuitenkin luonteeni mukaisesti skeptinen toisen käden "kaverille tapahtui" tarinoihin. Tarina kun on on aina yhden osapuolen mahdollisesti jopa värittynyt versio tapahtumista ja mitä useampia tarinan kertojia/välittäjiä ketjuun tulee, sen varmemmin alkuperäinen juttu katoaa....
Kuten totesin - en kiistä, mutta hieman kriittisesti näihin suhtaudun. Jos tätäkin foorumia lukee, ei oikeastaan mistään liikkeestä voi ostaa mitään. Kaikkiallahan on sama tympeä palvelu ja epäystävälliset myyjät... No luulisi olevan markkinarakoa perustaa palveleva, ystävällinen myymälä. Pitäisiköhän harkita ammatin vaihtoa(ai niin en ole itsekään kovin empaattinen luonne)
![]()
<p>2002-2014</p>
Ohessa lainaus jälkimmäisen jutun viimeisestä Tripiltä tulleesta viestistä eli kaveri joutui ihan tarkkaan ottaen postimyyntiboikottiin. Muuten juttu on mennyt kuten kerroin.
"Me hyvitämme tuon summan tilillenne mutta samalla pidämme itsellämme oikeuden olla enää lähettämättä tavaraa Teille."
Stelvio NTX ´12
V 650 NTX
Tuareg 600 Wind
CB 250 RS ´81 2x´82 ja ´83
RD 250 LC
Pegaso 650 Trail
K 75
R 45
Onneks mulla ei o bemaria.. *![]()
No joo. Myöntää täytyy, jotta kohtuullisen asiatonta tekstiä... Jos omalle kohdalle olisi sattunut, niin varmasti olisi ukkoa jyrsinyt rotan lailla...(r1150r @ Kesä. 23 2004,09:37) kirjoitti
![]()
<p>2002-2014</p>
On totta, että meillä kaikilla on hyviä ja huonoja päiviä ja niiden vaikutus korostuu, kun on vain yksi vaihtoehto. Myyjänkin on turvallisempi olla oma itsensä kun asiakkaan kynnys äänestää jaloillaan on korkea, koska lähin toinen vaihtoehto on satojen kilometrien päässä. Olen edelleenkin sitä mieltä, että PK-seudulla yksi bemaripiste on liian vähän, ainakin nykyisen kapasiteetin huomioiden. Asiakkaita voidaan käsitellä miten sattuu. Osa saa kuningaskuluttajan kohtelun, osa pelkän lattiankuluttajan. Eikä se liene edes rahasta kiinni, liekö sitten pukeutumis-, rahalle haisemis- tms. kriteeri. *![]()
Itse olen -periaatteessa- saanut asiallista kohtelua ko. paikasta, mutta bisneksen teko tuntuu paikassa ylivoimaiselta, tai sitten nimenomaan tehdään vain hyvin kannattavaa bisnestä. Esim. poliisipyörien huollothan maksetaan verovaroin, joten veloitus voi tapahtua varmasti listahinnoin. Olen joka kerta, kun vaihdan Bemuani, yrittänyt tehdä kauppaa Tripissä, mutta hinnat ovat ihan eri planeetalta kuin muilla. Nytkin GS:n tarjouksessa n. 1000 eskoa. Sillä rahalla kyllä käyn T:reella tai J:kylässä, vaikka kyllä minulla olis vara se maksaakin, mutta periaatteessa en maksa vastikkeetta jollekin enmpää, jos saman saan toiselta edullisemmin.
Viimeisen huollon tasokin oli laskenut, ainakin pesu oli jäänyt tekemättä, joka aiemmin tehtiin, (ainakin BiWo:ssä) eikä peli käyttäytynyt ollenkaan niin jämäkästi, kuin edellisten huoltojen jälkeen oli huomattavissa.
En tiedä nukkuuko BMW Suomi ruususen unta, onko henkilöstö epäpätevää, vai mistä on kysymys, kun suurimmalla markkina aluella ei asioihin puututa ja korjata. On meinaan sen verran paljon keskustelua käyty ko. paikan toiminnasta, ettei se voi olla pelkästään pahansuopaa panettelua. Savuahan ei synny ilman tulta. (Ei ainakaan ennen vanhaan, nykyisin en tiedä) *
Ja jotain kertoo maahantuonnin tasosta sekin, ettei tavaraa ole myynnissä.
Esimerkkinä voisi pitää nyt Suomessa myynnissä olleita muutamia R1200GS pyöriä. Muilta ne meni alta aikayksikön, minäkään en ehtinyt mukaan, kun olin niin syrjässä täällä Espoossa, mut Tripissä sellainen on ja onkin kallis. Mutta eihän harvinaisuutta kannata myydä ;-)
(Tämä oli tilanne ennen Juhannusta.)
PSmo
- Luotettavia asiantuntijalausuntoja aiheesta kuin aiheesta, niistä mitään tietämättä -
*
http://www.tiet.fi/liity.htm
Tähän voi vaan todeta, että matka Tampereerelle on yllättävän lyhyt.![]()
Kaikkea kannattaa kokeilla paitsi omaa siskoa ja kansantansseja
Kävin Mototripissä pyörähtämässä ja näin siellä tuoreen cruiserin. Kysyin vaihtoa omaani. Heppu selitti, että sen heidän pyörän arvo on laskenut jo pari tonnia siellä olon aikana. Eivät mielellään vaihtaisi käytettyyn cruiseriin ja sen takia pitäisi maksaa väliä 3000 € enemmän kuin itse mielessäni kuvittelin eroa olevan. Harmin paikka, jos mopo on jäänyt seisomaan, mutta pitäisi se silti myydä päivän hintaan. *No kauppoja ei tullut.
Ostin kuitenkin jarrupalat eteen 100€ ja öljynsuodattimen avaimen 40€. Jäi vähän kenkuttamaan, kun heti kysellyt hintoja ja vähän miettinyt. Samantyyppisen öljynsuodattimen avaimen näin VW/Audiin Biltemassa ja maksoi jotain 2,95€. En tiedä onko samaa kokoa, mutta periaate sama, eli kuppi suodattimen perän ympärille. Taitaa vähän olla ilmaa hinnoissa. Samoin jarrupaloja löytyisi huomattavasti halvemmalla netistä etsimällä. Ihan naurettava hinta jostain raudan palasista, joihin on liimattu jotain mössöö.
Muuten palvelu kyllä pelasi asiallisesti, mutta vähän jäi huulesta vedetty fiilis.
Olisiko netissä jotain shoppia, josta voisi tilata mitä tahansa BMW-osaa järkevään hintaan? En ole itse löytänyt.
Dixi et animam levavi
Löytyypä hyvinkin: MotorWorks Brittein Saarilta. Omaan boxeriprojektiin ostin tuolta valtaosan tarvikkeista ja varaosista ja palvelu erinomaista ja nopeaa!(EMK @ Heinä. 01 2004,23:13) kirjoitti
Saa sekä OEM-osaa, uutta tarvikeosaa sekä myös "valmiiksi sisäänajettua" käytettyä osaa (Brittien suurin Bemu-purkaamo). Käytännössä tuolta löytyy osa kuin osa kohtuuhintaan ja nopealla toimitusajalla (jos osa hyllystä löytyy on toimitusaika ollut alle viikko). Suositella pitää!
Motorworksilla muuten oilhead-Bemun filtteriavain olisi maksanut 7.60£ eli reilu 11 eur...
Edit: typoilut
Löytyyhän noita... Siebenrock, Wünderlich, Touratech etc... Saksanmaalla. Myös kotimaasta löytyy kulutusosaa. Tulppia, jarrupaloja, ilmansuodattimia löytyy pienellä kaivuulla MP- ja autotarvikeliikeistä.(EMK @ Heinä. 01 2004,23:13) kirjoitti
Sintteri-jarrupaloista eteen maksoin 30€...
<p>2002-2014</p>
Mielestäni kuulostaa siltä että ei ne bisnestä edes halua tehdä.
Itse en ole ko. liikkeestä mitään ostanut, mutta ei miltään myyntipuheilta kuulostanut.
Olen itse huoltanut oman pyöräni Vaasassa ja palvelu on ollut kiitettävää. Seuraavaksi kokeilen Tampereen merkkikorjaamoa(ehkä) kun on miltei puolta lähempänä(Poria).
Tosin Vaasassa sanoivat suoraan että ekaa kertaa huoltaa F650cs:sää, mutta hyvinhän se sujui kun vähän auttoi *.
Onko muuten kokemuksia tamperelaisten palvelualttiudesta/huolloista.![]()
"only dead people are cool..."
Noita jarrupaloja tiesin kyllä saatavan halvemmallakin. Kun kerran olin paikalla, niin ajattelin, että mitä niiden perässä juoksemaan, joten otin ne samalla. Olivat jo aika loppu. Täytyy vaan ajatella, että hyväthän niiden täytyy olla. *(Seppo@R850R @ Heinä. 02 2004,21:48) kirjoitti
Itse asiassa jarrut paranivat ihan älyttömästi. Siis eteen meni kaksi paria a 50€.
Toi öljynsuodattimen avain kyllä on tosi kusetusta. Täytyy varmaan vaihtaa öljyt 1000km välein, että maksaa itsensä takaisin.* Säästöä sekin - kai ....
No eihän nuo isoja rahoja ole, mutta aina ne vähän jää kaivelemaan. Tuleepahan välteltyä turhia käyntejä.
Dixi et animam levavi
Bemu liikkeisiin tuli yllättäin kesäkuussa lisää GS1200sia, en tiedä mistä. No tarjosin omaa Bemua vaihdossa sekä Tampereella ja Espoossa mutta hintaeroa oli vain "300" ja paremmin tarjonut vaati siiheen hintaan kaikki laukut mukaan eli yhtävähän tarjottiin molemmissa ja tinkaaminen ei tunnu olevan Bemaristin arvon mukaista, ainakin GS myydään listahintaan. Se että nykyisen pyöräni arvo tippui miltei puoleen kolmessa ajokaudessa (neljä vuotta vanha pyörä) onkin sitten erijuttu.. Ehkä pitäisi vielä kokeilla kolmatta bemukauppaa.
Olen saanut Hyvää palvelua Mototripistä, joksin kovaan hintaan. BikeWorld mistä nykyisen bemuni ostin oli kaikessa suhteessa halvempi =väliraha ja huollot.
Mototrip on valinnut strategian, jossa käytettyjä ei liikkeeseen haluta mutta lienee yrittäjällä oikeus valita miten businestaan tekee.
![]()
Tuli sitten vaihdettua K1200RS R1200GS:n ja vaihtoprojektissa kartoitin bemun jälleenmyyjät Oulun korkeudelle.
Uuteen vaihdossa muilla välirahapyyntö n. 6000 - 6500 eskoa, Mototripin 8600 eskoa. Löysin sitten koeajopyörän Oulusta ja sain aika sopivasti vähänajetun pelin. Tosin oman jälleenmyyntiarvo on tippunut reilusti, kun tuli ostettua ison veron aikaan, mutta se on kärsiminen.
Oli koeajopelinkin hinta pudonnut lähes esko/km.
Viikonloppuna on tiedossa Oulun keikka, mutta sopii aika kivasti kotimaan lomamatkan varrelle. Mielenkiinnolla odotan eroja sporttimatkapyörän/matkaenduron väliltä.![]()
PSmo
- Luotettavia asiantuntijalausuntoja aiheesta kuin aiheesta, niistä mitään tietämättä -
*
http://www.tiet.fi/liity.htm