Sivu: 2 / 2:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 12
Tulokset 31:stä 47:een 47:sta
  1. #31
    Kyllähän noita mulukkuja riittää!

    Tultiin kolmen pyörän voimin sunnuntaina Hämeenlinnasta pois Härkätietä pitkin ja jossain vaiheessa eräällä mukavalla mutkapätkällä saavutimme valkoisen Citroen BX:n, joka ajeli sellaista 70km/h. Olin itse toisena pyöränä ja kaverini siinä edessä ohitti kyseisen Citikan. No, tämähän provosoitui siitä niin, että lähti kaverini perään ja ajeli ihan takarenkaassa kiinni pari kilometriä ja haahuili välillä oikealle, välillä vasemmalle kaistalle. Kaverini kiristi hieman vauhtia päästäkseen eroon kiusantekijästä, mutta eikös vaan Citikka-kuski lähtenyt myös kiihdyttämään ja takarenkaassa kiinni kokoajan. Tämän jälkeen kaveri hidasti vauhtia ja näytti kotilokuskille, että mene ohi, mutta ei mitään. Kuski hidasti myös ja alkoi ajelemaan pitkin pientareita niin, että kaikki kivet ja sorat lentelisivät minun päälleni. Hän meinasi myös ajaa autonsa ulos tieltä eräässä oikealle kääntyvässä "kirraavassa" mutkassa (että olisin nauttinut siitä). Sen jälkeen hän taisi hieman itsekin pelästyä sen verran, että uskalsin kuitata miljoonaa äkkiä kotilon ohi ja toinen kaveri perässäni. Tämän jälkeen onneksi pääsimmekin kyseisestä kiusankappaleesta eroon, mutta täytyy sanoa, että jos se kuski olisi pysähtynyt niin kyllä niin p**keleesti olisin sitä vetänyt pataan, että muistais loppuikäsnsä s**tana *

    Niin, että kyllä näitä k**ipäitä riittää *

    Honda CBR 600F - Suzuki GSX-R 1000 - Yamaha YZF 600 Thundercat - Kawasaki Z 750 - Honda CB 600 Hornet - Yamaha XT 600 - BMW F 800 S & Kawasaki KLX 650 - BMW G 650 Xmoto
  2. #32
    Joopa joo.

    Yks juttu on että mitähän sieltä käräjiltä haettais? Lähestymiskieltoako? Näissä jutuissa on semmoinen ikävä piirre, että voipi tulla tämä sekoboltsi entistäkin tutummaksi, kun saa tietää kantajan tiedot ja osoitteen yms. Tuommoinen kriminaalihenkinen (jos kuvat on skoudeillakin, niin rekkaria on jo.) veljessakki on yleensä jo siinä tilanteessa että korvauksia on turha odottaa. Kaikkea muuta kyllä.

    Ainoa, mikä tuntuu mahdolliselta, on että jos tämä sisko on kaupunginvaltuutettu, niin hän kenties on tulkittavissa tietyllä tavalla julkisuuden henkilöksi, jonka omia ja perheen tekemisiä voisi kysellä vaikka iltapäivälehtien palstoilla...

    Itse tilanteesta tulee mieleen vain se, miten heti alkuvaiheessa päästä turvalliselle etäisyydelle tai asemaan. Luulisin että ympäri ja veks tai nopea pysähtyminen ja pois pyörän päältä ja sitä rataa...jotta ei tulisi yliajetuksi.
    Dissauksenkalastelua, sano xjrrrrräyh kun örkkiin kirjoitti.
  3. #33
    Lainaa (xjrrrrräyh @ Touko. 18 2004,12:17) kirjoitti

    Joo tuota minäkin vähän jänskätän, että alkaako se ahdistella. No jos se nyt vaikka meille kotio eksyy veljineen niin onneks meidän rapussa tai itseasiassa koko talossa vallitsee melko vahva kodinturvahenki. Korvauksiahan en saa kun mulle ei mitään käynytkään. Eli valtio on ainut instanssi joka tässä (meidän kustannuksella) tienaa sakkojen muodossa. Enpä sitten tiedä, josko voisimme oikeudessa, jos juttu nyt edes sinne asti etenee, kertoa tarinamme siten, että se kaveri ois vaikka siksi aikaa viety johonkin siivouskomeroon odottelemaan.
    Tuosta tilanteesta vielä, niin eipä juuri huvittanut paljon pysähtyä sen kaverin käsittelyyn. Se kaiveli siinä välillä povareitaan ja autonsa lattiaa ties mitä kättä pidempää etsien. Mopolla nyt kuitenkin on jonkinlainen teho- ja ketteryysylivoima hyökkäilevään autoon nähden. Ja jos se nyt vaikka ampumaan olisi ryhtynyt niin samalla lailla se paikalleen ampuu kun mopon selkäänki. Mopon selässä vaan lähtö on vähän näyttävämpi...v***u mun juttu on sairasta...
    Ei pienet munat haittaa jos on nopee perse
  4. #34
    Ja tällanen saa vielä liikkua vapaalla ilman minkäänlaista hoitajaa tarkkailemassa sen tempauksia.
    Voi p...ele!!
  5. #35
    Häiriintynyt yksilö.

    Jos tulisi omalle kohdalle, niin enpä tiedä mitä tekisin.... Karkuun kai yrittäisin... Tiedä siinä sitten miten kävisi tällä ajokokemuksella..

    Onneksi ei tullut kynttiläketjua tästä tapauksesta.

    Kerrohan sitten Julmajussi miten asia etenee.
    -01 Ducati monster 620 Dark -> -97 Suzuki GSF 1200 S Bandit -> -04 Suzuki GSX 1400

    Still going strong!

    "There are 10 types of people. Those who know binary and those who don't."
  6. #36
    Nii en tiiä käsitinkö nyt oikein, mut jos olisitte ollu jonkun keskustan liepeillä ni olisitte hurauttanu suoraa miliisilaitoksen pihaan ja sitte alkanu huutelee hävyttömyyksiä...

    Taikka sitten johonkin parkkikselle missä sais heti kättäpitempää...sitten vaan juossu sen kanssa ympäri autoa karkuu ja udellu samalla että mitä asiaa...tietty jos sillä oli kanuuna mukana niin ei se kättäpitempi paljoa lämmitä...ja ei kai tollasessa tilanteessa paljoa kerkee ylimääräsiä ajatella...ristiinnaulitseminen väärinpäin ja siitä moralla pohjosesta etelään olis ansaittu rangaistus ...(toivottavasti perheen pienimmät on jo nukkumassa)
  7. #37
    Lainaa (Bobby-Digital @ Touko. 18 2004,22:59) kirjoitti

    Joo tuota samaa ajateltiin, mutta vasta jälkeenpäin. Ei nyt oltu ihan minkään poliisilaitoksen lähettyvillä. Viisainta olisi silti ollut ajaa jonku talon, kaupan,kioskin tms. pihaan missä vain on ihmisiä ja huuta heitä soittamaan poliisille/hätänumeroon. Mutta tuossa oli kyllä sellainen adrenaliinipiikki päällänsä, ettei juuri ajatus kulkenut.
    Ei pienet munat haittaa jos on nopee perse
  8. #38
    Pelottaa...
    No niin, no
  9. #39
    Hyvähän se on täältä Hämeestä huudella, mutta soitelkaa edes sille siskolle ja kysykää, että miten se perustelee tuollaisen käytöksen puolustelun.. jos niin tekee.
    Voipi olla täysin turhaa, mutta itse koetan aina selvittää asiat mieluummin puhumalla.. vaikka liikaakin.
    * Arctic Ranger *
  10. #40
    [QUOTE= (Julmajussi @ Touko. 18 2004,22:31)]
    Lainaa xjrrrrräyh,Touko. 18 2004,12:17 kirjoitti
    Joopa joo.

    Ja jos se nyt vaikka ampumaan olisi ryhtynyt niin samalla lailla se paikalleen ampuu kun mopon selkäänki. Mopon selässä vaan lähtö on vähän näyttävämpi...v***u mun juttu on sairasta...
    Joo tais tätä kirjottaessa jo vähän väsy painaa Tosi motoristi ajaa viimeseen asti pyörällä

    ilmotteleppa tosiaan Julmajussi, miten homma etenee. Siskoa eikä muitakaan ulkopuolisia ei todellakaan kannata juttuun vetää. Sitten ne ainakin tulee oven taakse huhuilemaan.
    Yamaha DT 125 LC "87 1994-1996
    Honda CB125T "81 ~2002-
    Honda Transalp 600 "93 *2002-2008
    Yamaha TDM 900 "04 * 2008-2010
    Yamaha TDM 850 "91 2011-
  11. #41
    Toivottavasti kaikki menee OK.

    En tietystikään halunnut kuulostaa jälkiviisaalta, tuollainen tilanne kun sattuu eteen, menee taatusti selkäytimellä ainakin meikäläisellä. Ei sitä suurempia kerkiä pohdiskelemaan. Mutta hyvä kun ei sattunut mitään todella ikävää, loukkaantumista tms.

    Mutta sitä veljesten siskoa vois kyllä iltalehti jututtaa...
    Dissauksenkalastelua, sano xjrrrrräyh kun örkkiin kirjoitti.
  12. #42
  13. #43
    Dissauksenkalastelua, sano xjrrrrräyh kun örkkiin kirjoitti.
  14. #44
    Täytyy kyllä sanoa ihaillen, ettei oma pinna olisi kestänyt noin kauan, mutta mutta, tyhmyydestä sakotetaan ja voidaan viedä henkikin pahimmassa tapauksessa!

    Hei, koitetaan muistaa sitten tämä juttu mikäli tuosta tulee tulevaisuudessa jotain uhkailuja tms. .Orgissa on voimaa ja saattaa muutama kylähullu tuntea itsensä ahdistuneeksi jos koko suomen moottoripyöräilevä väestön osa alkaa käyttäytyä uhkaavasti! Tuskin kukaan sellaiseen käytännössä lähtee mukaan mutta luultavasti motoristeistäkin löytyy jokunen lyhyellä vieterillä varustettu!

    Muutama sopevankokoinen kivi taskussa saattaisi olla ihan jees juttu. Silloin vain täytyy muistaa pitää naru riittävän kireällä ettei tule feedbackiä!

    PRKL että korpee tuommoinen!

    -cardic-
  15. #45
    Joo, ei helvetti että pistää vihaks tommonen haulikkoahan siellä pitäis pyörässä ilmeisesti kantaa mukana. Onneks on sentään äijä tiedossa, ja toivottavasti jotain sanktiota tulee. Ei jessus..
    There shall in that time be rumors of things going astray, and there shall be a great confusion as to where things really are, and nobody will really know where lieth those little things with the sort of raffia-work base, that has an attachment.

    At that time, a friend shall lose his friend's hammer, and the young shall not know where lieth the things possessed by their fathers that their fathers put there only just the night before, about eight o'clock.
  16. #46
    Huh! Aika pahaa tekstiä, onneks ei kellekkään sattunu mitään (ketä tosin olis kiinnostanu jos se apassi olis ajanu ojaan) Oliko liikennettä liikaa vai miks ette ajanu reilusti karkuun?
    Mahdollisuus, että joku katselee sinua, on suoraan verrannollinen toimintasi typeryyteen.

    *Aprilia RSV Mille ´01*
  17.  
  18. #47
    Piru vie alkaa hiukset nousee pystyy ku tollasta lukee...
    Tänään hakemaan piikki pihalle, ja ajaakkin pitäis uskaltaa... Vaikka kakspyöräsistä "paljon" (10vuotta) kokemusta, ni tommoset liikenteessä pistää pelkää väkisin

    Varsinkin, ku pyörällä jää aina toiseks
    Elämään tänne tultiin!
Sivu: 2 / 2:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 12