Nyt meni hermot.
Oon nyt kaksi päivää putkeen käynyt tossa Helsingin stormissa, eikä kumpanakaan päivänä ole sadellut minkäänlaista palvelua.
Noh, eilen menin sisään ja kattelin siinä varmaan joku 15min dainesen nahkoja, no jääräpäinen kun oon niin en mitään apua mennyt kyselemään vaan nappasin siitä vaan puvun ja menin sovituskoppiin kokeilemaan, no sehän oli sitten ihan liian löysä jne. mut toi nyt on ihan toinen tarina. No ehdin siinä koittaa sitä pukua, eli riisua goret, pukea nahat, riisua ne ja pukea viel goret, eikä tietenkään vieläkään myyjä ollut mitenkään reagoinut siihen että olen ylipäänsä edes koko kaupassa.
Päätin sitten lähteä menemään. Tulin sitten kotona siihen tulokseen että kai se mittatilauspuku pitää hommata.
Päätin sitten tänään suunnistaa takaisin stormiin, puhumaan tosta mittatilaustyönä tehdystä puvusta.
Kävelin taas kauppaan vähän epävarman oloisena siitä eilisestä, ja suoraa dainesen osastolle, noh kattelin monta hertaa tiskille niin kyselevällä ja apua-kaipaavalla katseella että kyllä niitten myyjien (joita muuten oli varmaan 5) olisi pitänyt mut huomata.
Seisoin siinä sitten varmaan 15min, ja sisään astuu joku vähän vanhempi kundi, varmaan 30v, ja kävelee suoraan kypäräosastolle. Ja eiköhän sieltä heti tule myyjä kyselemään että, tarvitsetkos apua? Tossa vaiheessa alko jo keittää aika H******* pahasti, mutta ajattelin kumminkin antaa heille pienen mahdollisuuden, ja pyörin siinä vielä viitisen minuuttia, mutta mitään asiakaspalvelun merkkejä ei vieläkään näkynyt, joten päätin poistua kyseisestä läävästä.
On se outoa että ei heitä kiinnostanut nahkapuvun myyminen. Eiköhän sentään halvin nahkapuku sielä maksa melkein enemmän kuin kallein kypärä. En ymmärrä, eikö mun rahat sitten kelpaa ku oon niin nuori? Nyt joku saattaa ihmetellä että miksi en sitten mennyt kysymään apua. Vastaus tähän; olin kyllä jo päättänyt että hetken päästä menen, mutta sitten tää kypärä-sälli astu sisään, ja olikin sitten vika naula lyöty arkkuun sen liikkeen osalta.
Outoa että kun Åålspraittiin astuu sisään ja seisoo sielä 5min niin jo 3 myyjää on tullut kyselemään että tarvitseeko apua. Mutta ei näköjään tuossa liikkeessä raha kiinnosta.
Tää saattais ehkä kuulua "risut ja ruusut mopokaupoista"-osioon, mutta laitanpahan tänne että nuoret motoristit ymmärtää olla käymättä tossa kaupassa.
Huomenna sitten VANTAAN bikeworldiin kattelemaan nahkoja, kun ei paljoo siihen lauttiksen bikeworldiinkaan viitti mennä, kun ei sieläkään oikeen palvelu pelaa, ainakaan kaikkien myyjien kohdalta.
On se vaikeeta tää aika kun ei vielä parta kasva.
![]()
![]()
![]()
"peli on menetetty"
Tuttu ilmiö, ainakin minulle...
[lievää sarkasmia ja liioittelua]
Tuntuu ihan siltä, ettei "nuorempaa" asiakasta haluta tulla oma-aloitteisesti palvelemaan. Vasta kun tiskille menee palvelua rukoilemaan ja anelemaan saa jotain ynseää mörähtelyä aikaan.
Lienekkö myyjillä sellainen käsitys, ettei meillä "nuorilla" ole kuitenkaan tarpeeksi hilloa mihinkään isoihin ostoksiin?
[/lievää sarkasmia ja liioittelua]
Näin täälläpäin, miten muualla?
Jay
Sota on rauhaa. Vapaus on orjuutta. Tietämättömyys on voimaa.
No sä vaadit sellaista palvelua, mikä taas toisia ärsyttää eli minä esim. en todellakaan halua että tullaan myymään vaan sitten kun tarvitsen apua niin menen sitä kysymään
Kyseiset myyjät voivat ajatella?? että yleensä ihmiset eivät tykkää että tyrkytetään tuotteita ja siksi ovat antaneet sinulle rauhan
Mutta kun kerran tunnet kyseisen liikkeen toimintatavat, niin mene suoraan kysymään että voisivatko he auttaa sinua, niin kyllä tulee palvelua
Itse olisin vaan tyytyväinen jos eivät tule kyselee, mutta "halunsa" kullakin ja en osaa vastata yleisemmin kumpi asiakastyyppi on yleisempi![]()
(...sillon kun sinä taputtelit lattialla paskaa, niin minä poljin fillarilla naisiin...)
No toi on kyllä ihan hyvä pointti. Ihan totta. Eihän tossa mitään, ilman sitä em. "kypärä-miestä". Jolle kyllä mentiin apua tarjoamaan. Nojoo.. Täytyy kattoo et uskaltaiskohan sinne mennä uudellee. Mut vois siel BW:ssä käydä kyllä, tiedä häntä sitten että millanen valikoima sieläkään on.(Fum28 @ Huhti. 20 2004,22:59) kirjoitti
"peli on menetetty"
Mua ei nuorempana haitannut jos ei palvelua aina heti tullut, mut varjona kulkevat vartijat kyllä pisti joskus omaa ulkoista olemusta miettimään...![]()
Joka liikkeessä, missä minä joudun anelemaan palvelua jää ilman minun rahojani. En ole enään mikään nuori, mutta myyjien tehtävä on myydä. Jos en kaipaa myyntiä sanon, että katselen vaan, mutta kun nuo kerrat ovat niitä "vaatehuone" osastoa niin hällä väliä.(Fum28 @ Huhti. 20 2004,22:59) kirjoitti
Kun olen ostamassa varusteita mopoon tahi itselleni niin haluan, ei vaan _VAADIN_ että minua palvellaan, sen verran arvokkaista varusteista on kysymys. Nyt en puhu "simo-vaatehuoneelta-39" hintaisista tuotteista.
Jos palvelua ei tule, minä kävelen ulos (kuten monasti olen tehnyt) ja liike jää ilman minun rahojani. Piste.
Toisissa liikkeissä rahan arvo tunnetaan. Palvelua on sekin, että kysytään ja jos sitä ei kaivata niin jätetään rauhaan. Toisin päin tilanne on _HUOMATTAVASTI_ pahempi.
Käsittääkseni Vantaan Bike Worldissa on saman verran tai enemmänkin Dainesen nahkoja kuin Lauttasaaren BW:ssä. Kävin Vantaan BW:ssä tänään. Valikoimaa näytti olevan ja arvelisin, että Eski ja Marjo palvelevat asiakkaita iästä riippumatta.(Grango @ Huhti. 20 2004,23:03) kirjoitti
![]()
Mitään ei ole jaettu yhtä oikeudenmukaisesti kuin tervettä järkeä - kukaan ei tunne tarvitsevansa sitä lisää.
JUURIKIN NÄIN(XJ600 @ Huhti. 20 2004,23:06) kirjoitti
Kysytään ja sanotaan että jos tarttet apua ni tuu nykii hihasta...
Taikka sitten marssii ite heti sisälle tullessaan kassalle ja sanoo kovaan ääneen että tulin katteleen kypäriä, tuun sit kertoo jos tartten apua...kiitos...![]()
nimenomaan.. myynti hommaanhan kuuluu että tullaan kyselemään "voinko auttaa jotenkin?". ja jos ei apua nyt tarvii niin sit ei vaivata enempää, asia selvä ,tule kysymään jos on kysyttävä. eikä ajatella että tarviikohan tota mennä häiritsee, tai jaksaako.. vaan Jokaiselta pitää kysyä.![]()
se on tuo suomalainen aika hankala tapaus näissä kauppahommissa(kin).. myyjän pitäisi yleensä osata lukea ajatukset että homma toimis molempien kannalta mutkattomasti
jos tulee kyselemään tulee heti mieleen etteikö missään saa olla rauhassa ja jos ei tule kyselemään niin ihmettelee eikö rahat kelpaa, eipä tuo koskaan ole hyvä. ja vielä kun juroon luonteeseemme kuuluu ettei sanallista palautetta ainakaan anneta (ainakaan 99% ei, 1% sit varmaan senkin edestä) vaan äänestetään jaloillaan ja kirotaan ittekseen (tai tälläisille boardeille).
olen usein havainnut mopoliikkeiden ja hifiliikkeiden myyjissä samaa ylimielisyyttä, aivan kuin rahaa tulisi liikaa ovista ja ikkunoista eikä siksi vaivauduta palvelemaan ja tyhmä asiakaskin saisi lähteä muualle häiritsemään. joissakin kaupoissa homma taas pelittää kummallisesti, myyjä ei tunkeile mutta raha kelpaa, harvassa ovat nämä mutta kyllä niitä 'omia' kauppoja löytyy.
aika multaa muistot
Jep, PK-seudun parasta mopoasiakaspalvelua olen saanut juurikin näiltä henkilöiltä. Vantaan BW:n varustepuoli on putiikki johon on mukava mennä vaikka vaan hengaamaan ja heittämään läppää myyjien kanssa. No olen mä tosin ostanutkin sieltä vaikka mitä(Bomber @ Huhti. 20 2004,23:17) kirjoitti
![]()
Pannuttaminen syntyy yrittämisen halusta.
Itse taas järkeilen tämän näinpäin että minun tehtävä kuluttajana ei todellakaan ole opettaa ja opastaa mitään myyjää missään. Jos saan jossain huonoa palvelua, harvemmin siitä kenenkään kanssa jaksan ruveta mitään inttämään. Ei tod. riitä kiinnostus ipistä millekkään liikkeenjohtajalla tjsp. Esim tässä tapauksessa, eivätköhän hekin osaa tällaisia palstoja seurata.(komsi @ Huhti. 21 2004,01:36) kirjoitti
Äänestän mieluummin jaloilla/rahalla, ja olen sen verran ärsyttävä ihminen, että myös kokemukseni jaan muiden tuttujen kanssa. Sekä risut että ruusut.
"olen usein havainnut mopoliikkeiden ja hifiliikkeiden myyjissä samaa ylimielisyyttä,"
Entäs autokaupat?!
Taitaa se olla niinkuin joku kirjoitti, että vaikeaa se on myyjällekin tietää mitä kukin tahtoo. Mutta toisaalta, pieni ystävällinen kysymys selventäisi paljon..![]()
* Arctic Ranger *
Tuo on aika huonoa järkeilyä; olen itse asiakaspalvelutöissä ja tiedän kokemuksesta että palveluja on hyvin vaikea kehittää jos asiakkailta ei tule palautetta. Eikä liikkeenjohtajilla ole aikaa lähteä kaivamaan palautteita netistä -toisin kuin suomen herravihainen kansa luulee, liikkeen johtaminen on helvetinmoista työtä ja päivät ovat usein >12h/vrk. Suoraan ja huom! asiallisella sävyllä annettu palaute on kaikkien osapuolten kannalta hedelmällisin.(Johu @ Huhti. 21 2004,01:54) kirjoitti
Ihan perussääntönä luulisi olevan että kun asiakasta pukkaa liikkeeseen, niin jos myyjällä ei ole juuri asiakasta palveltavana nin kysäistään että "voinko auttaa" - sen enempää se ei vaadi ja kaikki ovat tyytyväisiä.
Ei se asiakaspalvelu vaadi Grangon tyyppisissä tilanteissa kuin pari ystävällistä sanaa ja siinä se. Stormissa on yleensä ollut hyvä palvelu, mutta minä kuulunkin siihen > 30 v kastiin, joten saatan olla jäävi vastaamaan
Harmi että Grangon mielikuvaksi paikasta jäi tuo, mutta ymmärrän tilanteen hyvin. Samanlaisia juttuja on tullut itsellenikin ja kaikille muillekin eteen.
Mikään ei kaupankäynnissä jurpi enemmän kuin myyjä, jota ei kiinnosta kaupankäynti - ei livenä tai sähköisessä yhteydenpidossa![]()
siirtelinpä sinne minne ajattelit tämän ekaksi laittaa....![]()
Olipa tylyä kohtelua Stormin väeltä.....
Itse olisin kyllä Grangon kanssa samaa mieltä.En muuten astuisi kyseiseen lafkaan enää valovuoteen.....
Eräs jo pitemmän päivän tehnyt asiakaspalvelun 'ammattilainen' on joskus antanut minun ymmärtää,että liikkeessä on myyjillä 'silmää' sille kuka on ostamassa ja kuka ei.....
Tuossa Grangon tapauksessa taisi olla myyjillä hitsauslasit päässä.
Ikärasismi on aika jyrkkä termi,mutta kieltämättä tämä täyttää kriteerit jo aika räikeesti.....![]()
Vähän eri mieltä: olen kuullut että fiksuissa firmoissa liikkeenjohto delegoi homman jollekin taholle, joka kykenee kaivamaan oleellisen esille. En tarkoita pelkästään mitään nettipalstoja, mutta yleensäkin kaikkia lähteitä joista yritys voi kaivaa dataa asiakaskunnan tarpeista ja käyttäytymisestä.(duracl @ Huhti. 21 2004,08:53) kirjoitti
Yksi tapa on tietenkin ruuvata sellainen muovinen palautelaatikko ovensuuhun, mutta ei sen varaan voi myyntistrategiaansa perustaa
Eikös menestyksellisessä kaupankäynnissä ole kyse juuri siitä, että osataan luoda tarpeita sekä ennen kaikkea: kaivetaan esille kuluttajien tarpeet eikä odoteta että firman palautelaatikkoon/mailiin tipahtaa jotain? Myyjän pitää olla aktiivinen, ei ostajan - niin se pelaa firmoissa joissa tehdään kauppaa pitkäjänteisesti ja dollarin kuvat silmissä.
Tämä tarina omien asiakaspalvelutyökokemukseni perusteella.
"Herravihan" ja kaupankäynin asiayhteydestä minulla ei ole mitään mielikuvaa![]()
Nyt sä puhut firmoista joissa on henkilökuntaa riittävästi jotta tuollaisen homman voi jollekulle työntekijälle delegoida. Työskentelen itse firmassa jossa on noin 40 työntekijää, eikä meilläkään riitä resursseja kaivamaan palautteita netistä, miten sitten kymmenen ihmisen firmassa ja vieläpä sesonkiaikana. Tällainen paikka kun org on vielä helppo seurata, mutta lähdepä googlettamaan palautteita... siinä menee helposti päivä jos toinenkin.(Jussi @ Huhti. 21 2004,09:19) kirjoitti
Pointtini on siinä, että asiakkaan on mielestäni turha valittaa huonosta palvelusta jos ei itse ole millään tasolla valmis tekemään MITÄÄN muuta asian eteen kuin valittamaan jossain netissä. Eikä tämä mielipiteeni poissulje sitä faktaa että itse kehittyminen on yritysten tehtävä, ja että yrityksen tulisi huolehtia myyjiensä koulutuksesta myös asiakaspalvelun osalta.
Mitä herravihaan tulee, en tiedä missä olet ollut jos et ole törmännyt asenteeseen jonka mukaan yritysten johtoporras ei muuta ku vetää edustuspäivällisiä duunareiden rahoilla. Tämä asenne on yhä vallalla joka paikassa, itse törmään siihen viikoittain, joskus jopa päivittäin, enkä vetänyt siitä mitään suoraa syy-yhteyttä itse kaupankäyntiin -se oli sinun tulkintasi se *... tuossa lainauksessasi lause katkesi ikävästi kesken pointin ja muokkasi oman kirjoitukseni aikalailla omituiseksi.
Edit: pari lisäystä.
Muokkasin otsikkoa hieman enemmän kuvaavampaan suuntaan... Näkee suoraan mitä tämäkin threadi koskee.
Pyörätön motoristi...
Exät: KTM 690 SMC, kilvetön Yamaha YZF-R6R, BMW S1000 RR, Suzuki GSX1300R Hayabusa, Yamaha YZF 600R Thundercat
Jonkin verran palveluammateissa, myös myyntityössä olleena ja tietenkin siellä sun täällä asioineena mun vankka mielipiteeni on, että jo ihan perustaviin käytöstapoihin myymisen alkeista puhumattakaan kuuluu se, että liikkeeseen tulevalle henkilölle osoitetaan, että hänet on noteerattu. Jos "miten voin auttaa" on liikaa, katsekontakti, nyökkäys ja hymy on vähintä mitä myyjän on saatava aikaiseksi. Sen jälkeen kynnys avun pyytämisellekin on ihan toinen, kuin silloin, kun hiljaa mielessään ihmettelee, olenko minä näkymätön vai mitä muuta vikaa mussa on.
Asiakkaalle voi ja pitää antaa tilaisuus itsekseenkin tutkiskella tuotteita, mutta sellaista tunnetta ei pitäisi päästä syntymään, että on jotenkin varkain asialla ja henkilökunnalle vain häiriöksi. Jos niin käy, syy on yksin myyjien - niille kun maksetaan myymisestä, ostajalle ei kukaan ostamisesta maksa. Ugh, olen puhunut! *![]()
Johan on outoa tarinaa. Itse olen aina saanut Stormilla asiallista palvelua, mutta olen kyllä kysynytkin heti jos apua tarvin. Ja ehkä kävelykeppi ja liehuva harmaa parta on edesauttanut myös palvelualttiutta..
Mutta menkääs vaikka johonkin musaliikkeeseen: Huumehörhön näköiset menninkäiset istuvat 30:n parhaan kaverinsa kanssa skitat ja vibrafonit sylissä takahuoneessa styrkkarit kybällä vonkuen ja arvostellen kuuluvasti 20000 euron soittimia.
Kun yrität jotain ostaa tai metelissä anovasti katsella myyjiin päin, saat vastaukseksi korkeintaan "mee vi**uun, etsänää et meillä on sessio menossa"- katseen.
Ja jos todella uskallat kysyä jostain laitteesta lisätietoa (Kardinaalimoka!!!), niin hyvä ettei sinua naureta ulos puljusta. Kas kun myyjät ovat Huippu Muusikoita ja sinä et!
Siinäpä vasta myyjäasennetta.![]()
Gray-haired riders don't get that way from pure luck !
Oho? Just eilen kävin ostamassa kitaraan kielisettejä Kaisaniemen Fazerilta ja palvelu oli mitä erinomaisinta. Soitinliikkeistä vain Millbrookista olen saanut täysin ala-arvoista palvelua...(JIMJAK @ Huhti. 21 2004,09:40) kirjoitti
" Kaisaniemen Fazerilta ja palvelu oli mitä erinomaisinta. "
"Sano Fazer kun haluat hyvää" -sanonnassa on siis jotain perääkin.![]()
Gray-haired riders don't get that way from pure luck !
Mitään ikärasismia, ei 40+ ostaja saa yhtään parempaa palveluatuskin edes mopon myymiseen riittää myyjän kiinnostus. Noissa mainituissa Allrightissa ja Stormissa on kyllä palvelu pelannut (viimeksi eilen) ja niistä on kaikki vermeetkin ostettu. AutoBikessäkn tultiin viimeksi palvelemaan.
Enimmäkseen kyllä kuulee täysin päinvastaista kommenttia fasusta. Kyllä mullekin kun olin kattelemassa haikkapedaalia sähkörumpuihin ja kysäisin hintaa, vastattiin, että 'se on muuten sähkörumpuihi....'. Sanoin kyllä että 'tiedetään, mutta mitä se maksaa?'.(JIMJAK @ Huhti. 21 2004,09:55) kirjoitti
Kyllä itse käyn aina myyntihommissa kysymässä asiakkaalta, että voinko jotenkin auttaa!? Joko hän sanoo että juu ja alkaa kertomaan mitä tarvitsee tai sitten hän sanoo, että hän vain katselee jolloin sanon että ilmoitat vaan sitten jos tarvitset apua! Jos joku asiakas tuosta vetää herneet nenään, että tulee kysymään voiko auttaa niin siinä vaiheessa on ehkä asiakkaan syytä katsoa peiliin!!
Kokeileppa miettiä nyt, kuinka paljon porukkaa siellä muuten oli. Oliko täyttä jne.? Stormin pukukopit ovat todellakin piilossa joten voi hyvinkin olla, ettei myyjä sinua yksinkertaisesti huomannut. Oletko varma, että huomasiko myyjät sinua sieltä takkien ja housujen seasta? Sen verran tiedän Stormin porukkaa, että kyllä siellä palvellaan jos asiakkaan nähdään. Ei siellä jätetä palvelematta juuri ketään... Kesäjannut ovat ainakin innokkaita näin alkukesästä.
- "No! It's not a Harley" -
Olen mä valmis tekemään jotain muutakin eli menemään muualle. Tämä siis pätee nyt vaikka tällaisessa esimerkkitapauksessa. Eli on mopnta palveluntarjoajaa joista valita. Vähän sama kuin vaikka ravintoloiden kanssa. Jos jostain saan huonoa ruokaa, en kylläkään jaksa ruveta seuraavallla kerralla tinkaamaan jonkun hovimestarin tjsp. kanssa, vaan menen muualle.(duracl @ Huhti. 21 2004,09:23) kirjoitti
Ja hei, tällaisessa kaupassa, tyylin mopovarusteiden kauppa, se on PELKÄSTÄÄN firman asia hoitaa palvelualttiit työntekijät sinne tiskin taakse. Ei maksavien asiakkaiden tarvitse siellä pokkkuroida ja anoa sitä palvelua, tai vastapainoksi opastaa liikkeenjohtoa... ;)
Kaupassa oli. Minä, sit se "kypärä-mies", YKSI joku muu + yks poliisi. Mutta kyllä se joka kypärä-hemmoa meni palvelemaan kumminkin taisi olla vapaana. Ja kyllä niitten on ollu pakko mut huomata. Vilkuilin kokoajan tiskille päin, ja kävelin siinä just sillee et mut näkis sieltä. Ja vaikka tää nyt on mahdotonta, niin jos ne myyjät ei mua nyt sit huomannu, niin miksiköhän tää kypärä-miehehelle kypärää myynnyt hemmo ei sitten tullut apua kyselemään multa, vaikka poistuikin sieltä k-miehen luota.(Strictly VN 1600 @ Huhti. 21 2004,11:45) kirjoitti
"peli on menetetty"