Skotlanti

[Irma]

Löytyykö täältä kokemusta Skotlannista? *Lauttapaikat kesäkuun alkupuolelle Göteborg-Newcastle on varattu, mutta muilta osin matkasuunnitelmat ovat vasta aluillaan.

Onko muuta nähtävää kuin maisemat ja lukematon määrä linnoja? Entä majoitussuosituksia, mielellään jättäisin tällä kertaa teltan kotiin?

[jjp]

Onko muuta nähtävää kuin maisemat ja lukematon määrä linnoja? *Entä majoitussuosituksia, mielellään jättäisin tällä kertaa teltan kotiin?

En itte tiijä, mutta kehuvat että noita B&B(bed and breakfast)-paikkoja on tuolla Brittein saarilla ihan mukavasti. Ja että ovat hyviäkin vielä.

[Make80]

Skotlannista ei ole kokemusta, mutta jos sille suunnalle menet ja sitä paskakeliä kestät, niin suosittelen käymään myös Irlannin puolella. Pohjois-Irlanti on aivan loistavan upeaa seutua hiekkarantoineen ja kukkuloineen. Käymisen arvoisia pikkukyliä ainakin Portrush ja Coleraine, Portrushista mukavan lyhyt matka(ikävän lyhyt mutkapätkä) Giant's Causewaylle. Etelämpänä, Dublinin eteläpuolella, on Irlannin "vuoristo" ja Wicklow'n maakunta, ja ihan lännessä Cliffs of Moher (kuuluisa mereen päättyvä jyrkänne). Nämä paikat ovat must Irlanninmatkaajalle. Yleensä joka kylästä löytyy muutama B&B-paikka, hinnat yleensä varsin kohtullisia.

PS Mitä makso lauttamatka GTB- NC ? Kysyy nimim. kesällä 2005 Brittein saarille

[anna]

En itte tiijä, mutta kehuvat että noita B&B(bed and breakfast)-paikkoja on tuolla Brittein saarilla ihan mukavasti. Ja että ovat hyviäkin vielä.

Olettaen että tykkää brittiläisestä aamiaisesta...

Opiskeluaikoina kierrettiin kolmisen viikkoa Iso-Britanniaa... sen jälkeen ei halunnut nähdä piiiiiiiitkään aikaan paistettuja kananmunia, pekonia, aamiaismakkaroita tai edes paahtoleipää...

(Ja mä kun en edes pidä pekonista tai makkarasta...)

[JyXX]

En oo ollut pyörällä, mutta auton kyydissä kyllä. Maisemat on todella vihreitä ja upeita, keli yleensä kostea, kaupungit kulahtaineita ja tiet kapeita ja todella kuoppasia. Lyhyesti: * :stä.

Sitten ne ajaa vielä väärää puolta...

[Ripley]

Hyvä matkakohde, kerrassaan mainio valinta!
Tässä rivi vinkkejä, itse koettuja (Englantia nähty satulasta, Skotlantia vaeltaen.)

* B&B:t ovat huokeita ja hyviä. Kannattaa varata seuraavan yön majoitus edellisenä päivänä, sillä käyttöaste on kesällä korkea (ja talvella niitä taas on vähemmän auki). Luettelo seudun yrittäjistä löytyy turistitoimistosta ja nykyään myös netistä. Jos et itse kehtaa soittaa niin turistitoimiston väki palvelee mielellään. Älä varatessa mainitse olevasi baikkeri - joillain rajoittuneilla yksilöillä saattaa olla ennakkoluuloja. Ilmestyt vaan paikalle ja hurmaat isäntäväen hyvällä käytökselläsi.

* Tiet ovat suomalaisenkin mittapuun mukaan huonoja ja liikennekulttuuri kovaa. Ole tarkkana, pyydän! Tiellä on lampaita, karjaa, sontaa, mutaa, soraa ja kuoppia, mutkat ovat sokkoja ja autoilijat sokeita. Paikalliset tupperwarekuskit kuitenkin ajavat kuin mielipuolet - älä edes kuvittele lähteväsi ohi pyyhältävän Fireblade-jengin peesiin.

*Olosuhteet ylämailla voivat parhaimmillaan (ja pahimmillaan) muistuttaa jonkin verran Suomen Lappia: maisemat ovat aivan käsittämättömän upeat, sade ja helle vuorottelee saman vuorokauden puolella ja hyttysiäkin piisaa...

*Pohjahiivaolut ja Whiskey ovat parhaita laatuaan, ihmiset suomalaistyyppisiä (ei mitään ystävällisyyden ja vieraanvaraisuuden ruumiillistumia mutta juomat maistuvat...). Osallistu ihmeessä paikallisiin kokoontumisajoihin! TÄÄLTÄ pääset alkuun tietoja keräämään ja linkkejä pitkin eteenpäin.

Onnea matkaan. Pääsisimpä följyyn...!

[Irma]

PS Mitä makso lauttamatka GTB- NC ? Kysyy nimim. kesällä 2005 Brittein saarille *

2 pyörää, 2 aikuista, 2 lasta, halvin hytti, meno-paluu 387 GBP (tai ainakin lähelle tätä). Tilattu netin kautta täältä

[Antti80]

En ole pyörällä ollut, mutta sen verran voin sanoa että isommissa kaupungeissa yöpyminen on kallista kun mikä..

Hostellissa kahden hengen huone voi helposti maksaa £40... eikä ole edes kummoinen.

[Passe]

Loytyy kylla. Asun talla hetkella taalla, ja on tullut kierrettya Englantia, Walesia ja Skotlantia. Hyvia vinkkeja nuo aikasemmat, eipa paljon lisattavaa, mutta varoituksen sana paikallisesta liikenne kulttuurista, enka nyt tarkoita tata vaaran puoleista liikennetta. Mutta kun suuntaatten noille pienemmille teille, niin ottakaa rauhallisesti. Niin monta kertaa on tullu mutkassa auto vastaan mun kaistalla . Ja lampaita riittaa

[Irma]

Onnistunut reissu heitetty. *Kaikkea mitä "lupasitte" löytyi ja kun olin pahimpaan mahdolliseen varautunut lopputulema oli erittäin positiivinen:
- Tiet eivät olleet erityisen huonossa kunnossa (vrt. Suomessa pääteiden ulkopuolella)
- Sää oli vaihteleva, lämpötila paras mahdollinen ajamista ajatellen.
- Liikenne ei hirvittänyt (vasemmanpuoleiseen liikenteeseenkin tottui nopeasti)
- Reitti karkeasti: Newcastle-Edinburgh-Aberdeen-LochNess-Isle of Sky-Arran-Newcaste
- Majoitus hoidettiin YHA:n hostelleissa, 2-3 yötä/paikka ja majoitus varattiin aina edellisestä hostellista, hinta vaihteli 40£/yö/4 hlö (=perhehuone) molemmin puolin
- Komeita maisemia, linnoja, lampaita, aivan uskomattoman äkäisiä mitä lie mäkäräisiä... kaikkea mahdollista

Voisin mennä uudestaankin...

[Ripley]

Onnea matkaan. Pääsisimpä följyyn...!

Nyt pääsen! *
Ensi maanantaina (23.5.) olisi tarkoitus lähteä Skotlantia kohti ja viipyä siellä peräti kolmisen kuukautta! Menomatkan ajattelin ajaa pidempää "maareittiä" (ruotsitanskasaksahollantiranska, josta pohjoiseen), mutta tullessa voisin harkita tuota Newcastle - Göteborg tai Newcastle - Stavanger -lauttaa. Tampere - Thurso välimatka on erään netistä löytyvän "route plannerin" mukaan himpun verran yli 3000 km, joten ensi viikolla ajetaan eikä meinata. Tätä tarkoitusta varten on pyörä huollettu ja uudet renkaat vaihdettu alle. Hieman jännittää ja matkakuumeen oireitakin on jo ilmassa.

Raportoin tälle palstalle jos (ja kun) perille pääsen ja raportoitavaa ilmaantuu. Toivottakaa minulle onnea, sitä tarvitaan aina.

[Karza]

Onnea matkaan ja yritä pysyä kumipuoli alaspäin. Itsellä vielä puolitoista kk laivan lähtöön kohti Saksaa kylläkin,kuumeisesti silti jo odottelen.

[MattiR]

Pohjois-Irlanti on aivan loistavan upeaa seutua ... Coleraine

Tautisen hauska nimi kylällä ...

Lykkyö pyttyyn ... äläkä sekoile riteyksissä ...

[minä org]

Lyhyt kielikurssi:

Can't stand no longer - Ei seiso ilman lonkeroa
I'm just asking = olen vain persekuningas
Can You hear me - Kannussa sinä, täällä minä
Undressed custom model - Tullin alastonmalli
Manicure = raha parantaa
I have been there - Minulla on papu siellä
God only knows - Jumalan ainoa nenä
Escort service - Escort-huolto
We are the champions - Olemme herkkusieniä
Do You feel allright? - Tunnetko kaikki oikealta?
Bye bye baby, baby good bye - Osta osta vauva, vauva hyvä ostos
To be or not to be? - Ampiaiselle vai ei?
I fell in love - Kompastuin rakkaaseen
Just in case - Vain salkussa
Hard disc operation - Rankka tiskausoperaatio
I will never give up - En koskaan oksenna
Oh dear - Voi peura
I saw my Honey today - Sahaan hunajaani tänään
I'm going to make you mine - Menen tekemään sinulle kaivoksen
May God be with you - Toukokuun hyvä mehiläinen kanssasi
Finnish people - Lopeta ihmiset
Carpet factory - Autolemmikkitehdas
Bad influence - Paha räkätauti
Phone seller - Soita sellerille
Good products - Jumala ankkojen puolella
Let's have a party - Perustetaan puolue
Watch out! - Vahdi ulkona!
I know his story well - Tiedän historiallisen kaivon
Press space bar to continue - lehdistö avaruusbaariin jatkoille

ja kiire pois.

[canepazzo]

Skotlannista ei ole kokemusta, mutta jos sille suunnalle menet ja sitä paskakeliä kestät, niin suosittelen käymään myös Irlannin puolella. Pohjois-Irlanti on aivan loistavan upeaa seutua hiekkarantoineen ja kukkuloineen. Käymisen arvoisia pikkukyliä ainakin Portrush ja Coleraine, Portrushista mukavan lyhyt matka(ikävän lyhyt mutkapätkä) Giant's Causewaylle.

Aye.
Ulsterin puolella kannattaa käydä katsomassa vaikka Derry ja siitä länteen rajan yli vaikka Donegaliin, ja siitä niiden huikeiden maisemien, Atlantin rannikon reunaa ja kylien läpi vaikka Enniskilleniin ja siitä Sligoon... Pakko käydä joskus sielläpäin moikkaamassa tuttuja ja vaikka kiivetä Knocknarean huipulle jalkapatikassa, ja sitten Seamus MacLaughlinin pubiin ginnesille... Slàinte!
*Hu0ks* voi kunpa pääsis taas käymään...

Itse asiassa jos joku on käynyt mopotilla Corkissa, niin sellainen reissutarina olis kiva lukea, vaikka omassa ketjussaan.

[MRi]

Heitetään nyt yks aiheeseen liittyvä linkki joka on tullut jossain toisessa viestissä eri aiheen tiimoilta jo tänne laitettuakin.

http://koti.mbnet.fi/laurahan/Skotlanti%202004.htm

Linkittämiseen en oo taaskaan lupaa kysynyt mutta noin hyviä sivuja kyllä kehtaa esitellä.

Meinaan onko vaan sattumien summaa että noin ajat, nimet jne sattuu täsmäämään aika hyvin aiheen alkupäähän...

[Ripley]

Perilla, taalla: KLIKS!!, vihdoinkin (saavuin itse asiassa jo viime sunnuntaina 29.5.) Trippiin tuli reilussa viidessa paivassa tarkalleen 3530 km. Rankkaa mutta kivaa pratkailya. Alkaa tuo vasemmalla ajokin jo sujua, pienen totuttelun ja muutamien "hassujen" kommahdysten jalkeen. Laitan lisaa tarinaa reissusta, riemuista ja murheista seka aatoksista kyparan sisalla kunhan kerkian. Mutta sita ennen, tarkemmin sanottuna huomenna, juhlitaan synttareita - kuinkas muuten kuin paikallisella viskilla!
Hyvaa alkukesaa kaikille! *

[Ripley]

Terve taas taalta viestiketjun otsikon mukaisesta paikasta. Laitan nyt rohkeasti kaiken nettikansan luettavaksi muutaman rivin matkapaivakirjastani. Lukekaa jos jaksatte ja kommentoikaa jos viitsitte. Ja jos ihmettelette, mista olen saanut aakkoset eli skandit tekstiini, niin vastaus on, etta minulla on oma kannettava PC eli lappari(!) mukanani...


28.5.
...
Pysähdyin ensimmäisen kerran yhden maissa Worchesterin tienoilla. Tankkasin ja join RedBullin. Nauroin ääneen kun huomasin, että huoltoasemalla paineilma maksaa 20 p kahdelta minuutilta! Joku raja rahastuksellakin! Paikalle kurvasi tusinan verran prätkiä. Skottilainen pyöräkerho oli matkalla kotia kohti. Kaikki olivat vanhempia motoristeja, osa taisi olla yli kuusikymppisiä. Vaihdoin muutaman sanan, mutta skottiaksentti oli järkyttävän vaikeaa ymmärtää.

Kova tuuli oli edelleen yltynyt. Nopeus oli puuskissa varmasti yli 20 m/s mutta onneksi suunta oli takavasemmalta. Moottoritiellä olevissa tiedotustauluissa luki, että joitakin siltoja oli suljettu asuntovaunuilta ja busseilta. Kesti vähän aikaa, että osasin yhdistää tiedon tuuleen. Avarammille maille päästyäni jouduin hiljentämään nopeutta 100 km/h:iin. Ensimmäistä kertaa koko moottoripyöräilyurani aikana vähän pelotti tuulen takia. En ole asiasta aivan varma, mutta pariin otteeseen tuntui siltä, että puuska siirsi eturengasta sivusuunnassa muutaman sentin. Kaistan leveys ei meinannut aina riittää ja ohjaamisessa oli täysi työ. Seuraavalla tauolla sama kerho parkkeerasi viereeni, kun makasin nurmikolla syömässä voileipiä. Jatkoimme juttua nopeusrajoituksista ja matkalla olleista ruuhkista, joista olimme kaikki ”splitanneet” läpi. Välillä näytti siltä, että tuuli kaataa pyörän.

Klo 17 jälkeen kävin Carlislessä pankkiautomaatilla. Koska sää oli edelleen hieno eikä välipäivän jälkeen ajoväsymys painanut päätin jatkaa matkaa vielä muutaman mailin. Ylitin Skotlannin rajan hyvillä mielin, mutta sen jälkeen onneni kääntyi. Kaikki B&B tuntuivat olevan täysi. Ajelin mukavia mutkateitä eteenpäin. Maisemat alkoivat olla varsin skottilaisen näköiset. Pysähdyin kysymään neuvoa majoituksesta eräältä erittäin ystävälliseltä, koiraansa ulkoiluttavalta herrasmieheltä. En meinannut saada suunvuoroa kun hän pääsi vauhtiin kehumaan kotiseutunsa kauneutta ja Skotlannin ihanuutta. Hänen neuvomansa kaksi hotellia ja yksi B&B olivat nekin täysi. Kello kävi jo kahdeksaa enkä enää jaksanut kierrellä pikkukyliä, joten päätin mennä hotellin Glasgown lentokentälle. Ajoin takaisin moottoritielle. Alkoi hämärtää ja sataa. Oli pakko tankata paitsi pyörä niin myös kuljettaja. BTL-sandwich (bacon, tomato & lettuce) ja tuoremehu koneeseen ja eteenpäin.

Glasgown lentokentän kaikki isot hotellit olivat, uskomatonta kyllä, täynnä. Se oli ehkä parempikin, sillä hintataso oli kova. Kello oli puoli kymmenen, takana jo yli kahdeksansataa kilometriä, satoi, tuuli kovaa ja oli pimeää. Nyt ei saisi tehdä ajovirheitä. Päätin ajaa esikaupunkiin ja etsiä halvemman hotellin, nopeasti. Dumbartonin keskustassa sijaitsevan huoltoaseman myyjä osasi ehdottaa saman kylän motellia. Vapaa huone löytyi neljälläkymmenellä punnalla. Maksoin mukisematta, sillä nyt uni maistuisi. Huoneessani pesin vielä pikkupyykin lavuaarissa ja join kahvit(!)

Päivästä tuli hieman liian pitkä. Kokemukseni mukaan yli 600 km:n päivämatkat ovat harvoin nautinnollisia. Sitä pidempiä päiviä voi kyllä ajaa silloin tällöin, mutta ei mielellään peräjälkeen. Huomasin tämänkin päivän aikana, että ajovirheiden todennäköisyys kasvaa väsymyksen myötä. Yhtä lailla altis tekemään virheitä on tosin juuri liikkeelle lähdettyään, ennen kuin on saanut hyvän ”ajohien” (saksalaisilla on käsite ”Fahrschweiß”) pintaan.

Vasemmanpuoleinen liikenne ei tietenkään helpota asiaa. Vasemmalla on oikeastaan ihan helppo ajaa niin kauan kun pysyttelee omalla kaistallaan ja tiessä on keskiviiva. Myös moottoritieajoon ja ohituksiin tottuu pian. Hankaluuksia tuottavat eniten parkkipaikat ja esim. huoltoasemien pihat: siellä on automaattisesti aina väistämässä oikealle eli samaan suuntaan kuin vastaantulijakin. Samaan kategoriaan kuuluvat kapeat maalaistiet ilman tiemerkintöjä – mikäli ei erikseen keskity pysyttelemään vasemmalla voi helposti unohtua ajelemaan oikealla. Totuttelua vaatii myös se, että autot voivat olla pysäköitynä ajosuunnasta riippumatta kummalle puolelle tahansa tietä. Tämä on sallittu. Liikkuvaa autoa ei erota pysäköidystä myöskään ajovalojen perusteella, sillä niitähän ei ole pakko pitää päällä. Varsin harvat autoilijat pitävät ajovaloja kytkettynä koko ajan, mutta niitäkin löytyy. Eräs varsin erikoinen tilanne syntyi, kun pitkällä suoralla vastaantuleva auto, jolla oli ajovalot päällä, ohitti autoa jolla ajovaloja ei ollut. Minun liikennesilmääni tilanne näytti täysin normaalilta ja kesti pitkän tovin tajuta, että valot päällä vastaan tuleva auto ajoikin minun kaistallani! Vastaavalla tavalla olen muutaman kerran säpsähtänyt mutkan tai mäennyppylän takaa esiin tulevaa autoa luullen sen tulevan omaa kaistaani.

Moottoripyöräilijät pitävät tietenkin valot päällä kaiken aikaa. Motoristit tervehtivät täällä toisiaan harvemmin kuin Suomessa. Varsin yleistä on, että kättä ei nosteta (ehkä siksi, että tervehtimiskäsi on ojan puolella), vaan nyökätään kypärällä sivulle. Ele on pieni, mutta sen kyllä huomaa. Ohittaessa monet tervehtivät jalkaa heilauttamalla. Autoilijat vaikuttaisivat antavan merkin vapaasta tiestä näyttämällä suuntamerkkiä oikealle eli ohituksen suuntaan – täysin päinvastoin kuin Suomessa. Näitä eroavaisuuksia tärkeämpi on kuitenkin pitkien valojen vilauttamisen merkitys. Se tarkoittaa empiiristen havaintojeni perusteella ”olen havainnut sinut, annan tietä, tule vaan”. Suomessa se voi sen sijaan olla varoitus ”älä tule alle”. Tässä on vaaran paikka.

Olen lähtenyt liikkeelle useammasta pihasta reippaasti oikeaa eli väärää kaistaa ajaen. Virheeni olen huomannut aina parin sekunnin kuluessa, useimmiten vastaantulevan auton muodossa. Jalankulkijana tietä on vieläkin täysin mahdotonta ylittää siten, että katsoisi oikeaan autojen tulosuuntaan. Parasta on aina katsoa molempiin suuntiin ennen kuin astuu kadulle. Ehkä kolmen kuukauden kuluttua olen oppinut maan tavoille, ja sitten onkin aika palata kotiin…

29.5.
...
Keli oli erikoinen: 15 minuuttia satoi, minkä jälkeen aurinko paistoi noin tunnin ajan. Tämä toistui melko säännöllisesti koko päivän ajan. Moottoripyöriä oli liikkeellä paljon ja kyykyt tykittivät mutkaisilla teillä rajusti. Minulla ei ilman matkatavaroitanikaan olisi ollut paljon jakoa lähteä paikallisten tupperware-kuskien imuun. Fort Williamin jälkeen jatkoin A82:lla Loch Nessin pohjoisrantaa pitkin kohti Invernessiä. Tankkasin ja ostin voileivän (tällä kertaa ”ploughman’s & ham”) ja kolan evästaukoa varten. Pysähdyin näköalapaikalle Urqhartin linnan lähettyville syömään.

Olin hädin tuskin ehtinyt aloittaa evästaukoni, kun paikalle kurvasi sininen Lada. Autosta nousi harmaahapsinen ukko skottilaisessa juhlapuvussa kiltteineen päivineen. Hän kaivoi takaluukusta säkkipillin ja alkoi soittamaan. Syy näytökselle selvisi tuota pikaa: bussilastillinen eläkeläisiä saapui valokuvaamaan vaaria Loch Nessin postikorttimaisemissa. Minäkin otin kuvan kertakäyttökamerallani. Bussi viipyi vai muutaman minuutin, ja eläkeläislauman lähdettyä kyselin ukolta säkkipillinsoiton saloista ja muusta. Mukava äijä. Ohi ajoi poliisiauto sireenit päällä ja ukko totesi häntä vastaan tulleen toisenkin poliisiauton. Edessä olisi varmaan onnettomuus tai joitain. Sanoin ukolle terve ja jatkoin rantaa pitkin koiliseen. Muutaman mutkan jälkeen edessä oli autojonon pää. Autoja kääntyili takaisin tulosuuntaan ja jonossa kiersi huhu, jonka mukaan edessä oli onnettomuus ja tien raivaaminen kestäisi ainakin tunnin.

Ajelin jonon ohi n. kilometrin matkan kunnes tulin poliisien luo. Katsoin karttaa: ympäri kääntyminen ja kiertotie veisi varmasti kauemmin kuin tunnin. Juuri kun olin saanut kypärän päästäni poliisit viittoilivatkin minulle ja parille muulle moottoripyörälle, että voisimme ajaa läpi. Kypärää päähän laittaessani kysyin konstaapelilta loukkaantuiko kukaan. Hän vastasi pyörääni osoittaen: ”A biker, like you.” Tiedustelin kuinka vakavasti, mihin poliisi vastasi: ”Pretty seriously, yes.” Pahaa aavistaen ajoin varovasti seuraavan mutkan taakse.

Tien oikeassa reunassa oli Honda Hornet kahdessa osassa. Keula oli n. kymmenen metriä rungon edessä. Etupyörää ei näkynyt missään. Vähän edempänä vasemmalla kaistalla oli Ford Focus, jonka oikea etukulma oli pahasti lytyssä. Itse asiassa autossa ei ollut oikeaa etukulmaa enää olemassakaan. Tie oli täynnä lasia ja rojua. Ambulanssia ei enää näkynyt. Vatsaani tuli kuristava tunne ja käsiä kylmäsi kun jätin jälkiä valokuvaavat poliisit taakseni. Pysähdyin vähän matkan päähän bussipysäkille rauhoittumaan. Jonossa seisovat autoilijat kyselivät mitä edessä on tapahtunut ja minä selitin. Ajattelin myös, että jos en olisi pysähtynyt säkkipillinsoittajan kanssa juttelemaan evästauolle olisin ollut onnettomuuspaikalla melko lailla heti. Olin ajanut koko viikon ja rusentuneen pyörän näkeminen tiellä tuntui jotenkin hieman liian konkreettiselta. Leppoisa kurvailu voi päättyä niin äkillisesti, nopeasti ja rajusti. Ajatus on hyvä pitää mielessä, jossain taustalla, mutta nyt se tuli liian lähelle ja pintaan.
...

[Ripley]

Laitan taas vahan tarinaa taalta lampaiden, ja mallasviskin (mika yhdistelma!!) maasta, jos sallitte. Lukekaa jos viitsitte.


Lauantai 18.6.
Söin runsaan aamupalan ja lähdin kohti Invernessiä klo 07.56. Sää oli lämmin mutta pilvinen. Ajoin suorinta tietä Helmsdaleen ja siitä A9:ää etelään. Tiellä oli lampaita ja jäniksiä, mutta kauriita en nähnyt. Liikennettä oli melko vähän. Hieman puolimatkan jälkeen liippasi todella läheltä, kun avolavapakettiauto tuli talon pihasta suoraan eteeni. Tulin pienen mäennyppylän yli ja näin auton tulemassa vasemmalta talon pihasta tielle. Auto oli paikallaan ja olin sille näkyvissä ainakin pari sekuntia. Nopeuteni oli n.100 – 110 km/h. Näin kuljettajan (hän istui oikealla) ja hän katsoi poispäin eli vasempaan. Laskin kaasun. Ehkä nostin sormeni valmiiksi jarrukahvalle, kuten minulla on usein tapana. Sitten auto lähti liikkeelle! Etäisyyttä autoon oli loivassa alamäessä ehkä n. 70 – 50 metriä. Tein rajun hätäjarrutuksen. Takapyörä meni heti lukkoon ja heittelehti puolelta toiselle. Auto ehti niukasti alta pois ja jarrutin pyörän kävelyvauhtiin asti, mutta en pysättänyt. Ilman jarrutusta olisin ilman muuta mennyt kyljestä sisään. Painoin torvea ja puistelin päätäni kuljettajalle. Jokainen karva ihollani oli pystyssä ja syke oli korkealla. Harmittelin jarrutustani: se ei tositilanteessa ollut yhtä tehokas kuin harjoitellessa. Etujarrua olisi voinut painaa rajumminkin. Tankatessa käteni ehkä vapisivat vähän.
...
...
Paluumatkalla ajelin pikkuteitä kierrellen. Maisemat ovat täälläpäin maailmaa kyllä niin kauniit, että niihin ei varmaan koskaan totu. Tiet ovat kuitenkin niin kapeita ja mutkikkaita, että maisemien katseluun ei kannata syventyä liikaa. Yksikaistaisilla teillä joutuu lisäksi tarkkailemaan vastaantulevaa liikennettä. Tiellä on lampaanpaskaa, hiekkaa, turvetta ja irtokiviä. Enpä silti voisi väittää, että moottoripyöräily Norjassa tai Alpeilla olisi yhtään sen parempaa. Ainakaan maisemien puolesta. Toisinaan maisemat muistuttavat Suomen Lappia, toisinaan taas kunnon vuoristoa. Naver-joen varressa oli paikka, jossa oli havumetsää molemmilla puolin tietä. En tajunnut sitä heti, mutta tunnelma muuttui välittömästi kotoisaksi. Muutenkin olen huomannut, että tänne hiljattain istutetut metsät vetävät minua jotenkin oudosti puoleensa. Pari mailia ennen Bettyhilliä alkoi satamaan, oikein kunnolla. Pysähdyin tankkaamaan ja pukemaan sadetakkia. Pumpuilla ei tietenkään ollut katosta, joten jouduin kumartumaan tankin päälle niin, ettei sinne menisi vettä. Matkalla pysähdyin vielä katsomaan paikallista futismatsia Durness – Melvich, jonka Melvich voitii 2 – 0.

Paluumatkan opetukset olivat: 1. Teräksiset karjaportit ovat märkinä ERITTÄIN liukkaita. Kitkaa ei käytännössä ole ollenkaan, joten pyörän kallistaminen, jarruttaminen tai edes kiihdyttäminen ei ole suotavaa. Pyörä oli luisussa aivan välittömästi ja heilahti kivasti kun renkaat taas saivat pitoa portin jälkeen. Kyllähän minä tiesin niiden olevan liukkaita, mutta että ne olisivat noin käsittämättömän luistavia märkänä, sitä en osannut odottaa. 2. Peileihin kannattaa katsoa silloin tällöin, vaikka liikennettä ei olisikaan juuri ollenkaan ja vaikka itse ajaisikin ylinopeutta. Musta Subaru Impreza WRX pääsi yllättämään ja meni ohi vielä paljon kovempaa ylinopeutta. Onneksi tilaa sivusuunnassa oli. 3. Perille päästyäkään ei kannata herpaantua. Pihassa menin puolisen metriä etupyörä lukossa kun jarrutin kohdassa, missä asvaltin päällä oli soraa.
...

[motomimmi]

näitä on mukava lukea..toivottavasti jaksat kirjoittaa koko reissun ajan turvallista mutta antoisaa loppumatkaa

[CJ]

Mukavaa oli lukea. Siitä on kauan, kun itse on ollut niillä kulmilla...

Ne karjaportit on tosi liukkaita, vaikka ihan jalkaisin yrittäisi. Liikenneympyröitä siellä on tosi paljon, oletko jo tottunut?
Kun olin siellä -90 ja -92, niin Suomessa ei ollut läheskään yhtä paljon niitä kuin nyt on.

(Mallas)Viski on hyvää, jos suinkin tykkää...
Vastoin tuossa aikaisemmin ketjussa mainittua, niin Skotlanti on tunnetumpi pintahiivaoluistaan, eli aleistaan. Aleihin kuuluu bitterit kokonaisuudessaan, porterit ja stoutit. Puhumattakaan Brown alet, Old alet, ym...(jälkimmäiset ehkä enemmän pohjois-Englannin erikoisuuksia) Jos näet Real alea jossain, niin maista ihmeessä! Ne tunnistat käsikäyttöisestä pumpusta, ja joutsenkaulan muotoisesta hanasta. Belhaven, Caledonian, McEwan's ja Younger's ovat tunnettuja ale-panimoita. Tennent's on tunnettu lagerpanimo. Lähinnä siis tunnettuja tuotteistaan: Panimot on nykyään harvojen käsissä...

Turvallisia kilometrejä!

[Ripley]

Kiitos kommenteista. Onhan noita Real Aleja tullut jo muutamaan otteeseen maisteltua. Todella hyvän maun lisäksi tuntuvat saavan ainakin minun vatsan toimimimaan... ...tehokkaasti.
Tarina Skotlannista jatkuu aina vaan. Koettakaa kestää. Tällä kertaa vuorossa on kuvaus paikallisesta kokoontumisajosta.

Perjantai 1.7.

...

Herättyäni pakkasin ja lähdin hyvillä mielin kokoontumisajoon. Ajelin pikkuteitä kohti itää ja pysähdyin vain ostoksilla ja evästauolla Dunnet Headin näköalapaikalla, Iso-Britannian pääsaaren pohjoiskärjessä. Mukavia mutkateitä ja erittäin komeita maisemia: dyynejä, metsiä, nummia, kallioita. Sää oli kohtalainen, jopa lämmin, mutta kuinka ollakaan vain n. 3 km määränpäästä, Wildcat Rallysta John O’Groatsissa, sadekuuro kasteli minut.

Rallipaikka oli jalkapallokenttä, jonka pukuhuoneet toimivat suihku- ja vessatiloina ja viereinen pieni liikuntasali näyttämöineen pubina ja esiintymislavana. Pyöriä ei ajettu kentälle vaan ne jätettiin parkkipaikalle. Ihan hyvät puitteet. Vastaanotto oli ystävällinen, kuten tämäntyyppisissä tapahtumissa aina. Pystytin teltan kun sade hiljeni ja avasin oluen. Tutustuin naapureihin ja koiranomistajiin. Bändi aloitti liikuntasalissa yhdeksän maissa ja soitti pitkän keikan: parilla tauolla aina seuraavan vuorokauden puolelle. Ihan mukiinmenevä bändi, hyvä naissolisti/kosketinsoittaja, mutta soittivat pelkkiä poppiskovereita. Kun harjasin hampaita futiskentän laidalla pääsin todistamaan, kuinka skotit tappelevat. Poliisikin saatiin paikalle rauhoittelemaan oikeastaan vain yhtä riitapukaria, jota kolme täysjärkistä miestä joutuivat pitelemään maassa.

Lauantai 2.7.
Yö oli kirkas ja aamulla aurinko paistoi. Teltassa oli oikeastaan aika lämmin. Kaivoin toiveikkaana esiin shortsit ensimmäistä kertaa tällä reissulla ja laitoin aurinkorasvaa. Ulkona oli voimakkaasta tuulesta johtuen kuitenkin varsin kolea ja jouduin nöyränä pukemaan pitkät housut ja takin. Kävin kävelyllä John O’Groatsin kylänraitilla ja tien päässä, missä oli monta mielenkiintoista turistirysää. Ehkä mieleenpainuvimmat olivat pienenpieni museo sekä valokuvaamo. Iltapäivällä tuuli yltyi edelleen ja ihmiset purkivat telttakatoksiaan. Jääkylmä sadekuuro melkeinpä pilasi kisailut, mutta hurjimmat motoristit, itseni tietenkin mukaan lukien, osallistuivat leikkeihin säästä huolimatta. Kosteus ja todella kova tuuli jäähdyttivät elimistön kuitenkin siinä määrin, että menin hetkeksi makuupussiin. Telttakangas paukkui niin, että korvatulpat olivat tarpeen. Pelkäsin teltan telttakeppien puolesta, sillä koko kupoliteltan rakenne niiasi todella syvään tuulen voimasta. Päivällisen kohdalla nautin paikallisista ”herkuista”: meat pie, macaroni pie, burger roll and soup. Ei hyvää, eikä ainakaan terveellistä, mutta täyttävää ja aika halpaa.

Illalla soitti kaksi bändiä. Ensimmäinen koostui neljästä teinipojasta, jotka olivat liikkeellä todella hyvällä rock’n’roll-asenteella. Ulkonäkö, asusteet ja elkeet hyödynsivät kaikkia mahdollisia rock’n’roll-kliseitä ja vieläpä itse asiassa aika hyvällä maulla. Soittotaidon kanssa oli vähän niin ja näin, mutta räväkkä ja yleisöä kosiskeleva lavaesiintyminen korjasi sen puutteen. Yleisö oli pitkään kuin klapilla päähän lyöty eikä juurikaan lämmennyt poikien elvistelylle. Rock-klassikocovereiden joukossa oli pari omaa biisiäkin, jotka kuulostivat varsin valmiilta, oikeastaan paremmilta kuin coverit. Lopulta Gunnareiden ”Paradise City” veti lattian täyteen. Minulle tuli showsta mieleen hyvin nuori Guns’n’Roses, Bon Jovi, Mötley Crüe, Van Halen tai ehkä jopa Hanoi Rocks. Trikoita ei sentään ollut, mutta paljaita ylävartaloita sekä muutama haarahyppy ja lattialla ryömiminen kuitenkin. Loistava asenne nuorilta jätkiltä vaativan yleisön edessä!

Bändien välissä oli palkintojenjako ja minulle lankesi pisimmän matkan palkinto. Palkintona oli upea, käsintehty muki, johon oli piirretty mutkitteleva tie sekä kypärä ja kiinnitetty tapahtuman pinssi. Olin hieman hämilläni, kun ihmiset tulivat onnittelemaan ja ottivat valokuvia. Toinen bändi oli persoonattomampi mutta kieltämättä paremman kuuloinen. He soittivat covereita laidasta laitaan. Vietin kuitenkin pidemmän aikaa ulos pystytetyssä tupakkateltassa mm. hollantilaisten harrikkamiesten kanssa jutellen. Minun ei itselleni tarvinnut kovin monta juomaa ostaa – jostain syystä monet halusivat tarjota (ja kyse ei ollut kierrosten ostamisesta joista minä sitten olisin jättäytynyt pois – sen virheen osaan jo välttää). Klo kahdestatoista eteenpäin toimin vanhan, viisaan periaatteen mukaisesti ja täytin palkintomukini vain vedellä. Näitä tuoppeja kuluikin sitten aika monta.

Sunnuntai 3.7.
Heräsin yhdeksän maissa ja nousin melko lailla heti, koska olo oli yllättäen aika hyvä. Pakkasin ja olin lähtövalmis jo kymmenen maissa. Söin kuitenkin vielä yhden sämpylän ja join mukillisen teetä, jota oli tarjolla ilmaiseksi koko tapahtuman ajan. Hyvä ajatus näissä keleissä, ja muutenkin. Tuuli oli edelleen todella kova ja yön aikana muutamasta teltasta oli katkennut kaaria. Kiitin järjestäjiä vielä kerran hyvistä juhlista. Lähdin ajelemaan länteen säässä, jossa kallistusvaraa joutui käyttämään ihan reilusti myös tien ollessa viivasuora. Piipahdin ohi ajaessa katsomassa Meyn linnaa, joka on kuningataräidin asunto pohjoisessa, ja sen puutarhoja. Eipä ollut kummoinen mökki, ainakaan ulkoapäin, mutta melkoisen komealla paikalla se seisoi. Matkalla kämpille hain Lidlistä pakastepizzan ja kevytkolaa.

...

[jenssode]

Hienoa tarinaa, anna palaa vaan Ripley!

[Ripley]

Tassa olisi taas vahan ylamaan kuulumisia. Lukekaa jos jaksatte, kommentoikaa jos viitsitte.
...

Tiistai 26.7.

...

...hurautin Melvichiin. Kun pysäytin postilaatikolle niin keskittymiseni herpaantui hetkeksi. Eturengas putosi katukiveykseltä enkä ehtinyt korjaamaan asentoani tarpeeksi nopeasti. Sain jalan alas, mutta pyörä oli jo liian kallellaan ja kaatui tielle. Laitoin kädellä vaihteen vapaalle ja sammutin moottorin. Joku mies käveli avukseni ja nostimme yhdessä pyörän ylös. Vilkku oli murskaantunut ja jarrukahva taipunut komealle kaarelle. Laitoin kirjeen postilaatikkoon ja ajelin kämpille. Kyllä harmitti, mutta tilanne tapahtui taas kerran niin nopeasti, ettei siinä oikeasti ehtinyt kissaa sanoa. En itse asiassa edes oikein ehtinyt tajuta mitä tapahtui ennen kuin pyörä oli maassa. Toimin vaiston varassa. Saattaa hyvin olla, että varoessani kipeää selkääni en ottanut horjahdusta vastaan riittävällä voimalla. No, myöhäistä katua nyt.

...

Keskiviikko 3.8.

...

Puin ajokamppeet ja heitin jo valmiiksi pakatut laukut pyörän kyytiin. Lähdin omasta pihasta liikkeelle klo 12.10. Sää oli kylmä, tuulinen ja tihkusateinen. Thursossa pysähdyin paikalliseen prätkäliikkeeseen ”Altermotive Motorcycles”:iin kysymään edellisellä viikolla tilaamiani vilkkua ja jarrukahvaa. Epävarman oloinen poika tiskin takana sanoi luulevansa osien saapuvan iltapäivällä. Niinpä niin, minä totesin, ja jatkoin matkaa. Tästä minua oli varoitettukin: Skotlanti ei välttämättä tunne mitään muun maailman aikatauluja.

Saavuin Gills Bayn satamaan klo 13.10, eli hyvissä ajoin ennen lautan lähtöä. Lautta, nimeltään ”Pentalina” oli rakennettu Isossa-Britanniassa vuonna 1972. Se oli kuulemma aikaisemmin toiminut Skyen saaren yhteysliikenteessä. Laiva kuten satamakin olivat todella rähjäisen näköiset. Noin tunnin kestävän ylityksen hinta on kuitenkin kova (21 puntaa), mutta lähes puolet edullisempi kuin Scrabster – Stromness lautan. Varasin siis paluumatkan samalta lautalta seuraavana päivänä. Lautta oli koko ajan muutaman asteen vasemmalle kallellaan, kun se täristen lähti liikkeelle klo 13.45. Satamassa oli yksi hylje ihan laivan vieressä ja matkalla näin vielä toisenkin hylkeen. Sää muuttui jopa aurinkoiseksi, mutta tuuli oli edelleen melko kova.

Ajoin lautasta StMargaret’s Hopen satamaan kolmen aikaan, nollasin trippimittarin ja ajoin Orkneylle. Ensin ajoin pääsaaren eteläkärkeen. Eteläkärjessä olevan lauttarannan parkkipaikalla käännyin ympäri ja lähdin takaisinpäin. Yhtään sen enempää ajattelematta ajoin oikeaa kaistaa. Ensimmäisessä mutkassa vastaantuleva traktori vaihtoi sujuvasti hänkin oikealle kaistalle ja ohitimme toisemme mannermaiseen tyyliin. Kaksi sekuntia myöhemmin tajusin erehdykseni ja vaihdoin vikkelästi vasemmalle ajokaistalle. Ajoin Churchill-esteiden yli ja siitä pääsaaren itäkärkeen. Kyläkaupalla tankkasin, ostin paikallisen sanomalehden ja söin voileivän. Ajoin Kirkwalliin, jossa etsin ja löysin varaamani b&b-majoituksen. Pienet nokoset olivat paikallaan. Torkkujen jälkeen keitin herätäkseni kupillisen kahvia. Huoneesta oli komeat näkymät Kirkwallin satamaan.

Seitsemän maissa lähdin ajelemaan ympäri pääsaarta. Kävin länsirannalla Skara Braen lähellä aaltoja katsomassa, sitten pohjoiskärjessä pällistelemässä ja sen jälkeen muinaismuistoja Brodgarin ympyrää ja Stennessin kiviä ihmettelemässä. Tuuli todella kovaa ja aina välillä satoi. Ilta pimeni kun ajoin Scapa Flown pohjoisrantaa takaisin Kirkwalliin Shetlannin lauttaa vastaan. Liikennettä oli vähän, mutta onnistuin silti hermostuttamaan yhtä autoilijaa. Olin juuri pysähtynyt erään kyläkaupan pihaan aikomuksenani ostaa nappiparisto pyörässäni olevaan Louisin digitaalikelloon, kun punainen kaksipaikkainen urheiluauto ilmestyi viereeni. Kuljettaja halusi tankkaamaan, mutta olin hieman hänen tiellään. Näytin miehelle kädellä merkin peruuttaa, jotta minä voisin lykkiä pyöräni pois edestä. Nostin pyörän sivuseisontatuelta ja rullasin taaksepäin, kun auto ajoi eteenpäin vierelläni ja kiilasi minua seinän väliin. Vasen peilini oli melkein jo seinässä kiinni joten en voinut kallistaa enkä kääntää pyörää enempää. Rullasin vielä puoli metriä taaksepäin, jolloin auto yritti yhä eteenpäin ajaen kiilata bensapumpulle. Silloin äänenvaimentimeni kulma osui auton takalokasuojaan kuorien siihen noin 30 senttiä pitkän syvän naarmun. Punainen maalisuikale lähti oikein saparolla irti. Sain pidettyä pyöräni pystyssä. En kuitenkaan jäänyt odottamaan, että kuski nousisi autosta toteamaan vahingon laadun, sillä pitkät keskustelut eivät nyt vaan sopineet aikatauluuni, vaan päätin sen sijaan poistua paikalta. Siihen ei mennyt kauan, sillä en ollut vielä ehtinyt edes riisua kypärääni. Loppuillan tarkkailin peileistä mahdollisia lähestyviä punaisia urheiluautoja.

Kävin paikalliseen tapaan pubissa yhdellä, vaikka olinkin pyörällä liikkeellä. Olut on täällä yleensä 3,8–4,0-prosenttista, toisin kuin kotona, joten eiköhän sitä yhden tuopin uskalla ottaa. Keskiviikkoilta ei ollut kaupungissa mitenkään vilkas, eikä sateinen ja tuulinen sääkään tainnut houkutella lomalaisia liikkeelle. Yhdeltätoista K saapui Shetlannista. Menin lauttaa vastaan ja ajoimme kolmisen kilometriä majoitukseen. Suihkun jälkeen uni maittoi. Trippimittariin tuli muutamassa tunnissa 170 kilometriä. Orkneyn tiet ovat varsin hyväkuntoisia, mutta petollisia: pitkien suorien jälkeen tulee yllättävän jyrkkiä mutkia. Tietä on vaikea lukea, sillä maasto on voittopuoleisesti aukeaa laidunta ja kesantoa. Päällyste on yleensä hyvässä kunnossa ja tie tasainen, mutta mutaa, lantaa ja muita maataloustuotteita on siellä täällä.

Tiistai 9.8.

...

Tein hienot eväät ja pakkasin makuupussin sekä hammasharjan. Sää oli melko lämmin, mutta sateinen. Sade jatkui edelleen kun lähdimme liikkeelle. Minä sulloin sadetakkini sisään pahvilaatikon, jonka K halusi postittaa Suomeen. Postissa meni oma aikansa, sillä laatikko ylitti tavallisen postipaketin enimmäispainon. Ajoimme Thursoon sateessa. K kyllästyi oman sadeasunsa vuotoihin ja menimme ostamaan hänelle kunnon sadeasun. Tankkasimme ja jatkoimme A9:ää etelään. Sade vaihtui sakeaan, märkään sumuun. Näkyvyys oli välillä vaarallisen huono, vain joitain kymmeniä metrejä.

Ajoin edellä. Minua väsytti ja ajaminen tuntui jostain syystä puuduttavalta. Kädet lukkiutuvat kyynärpäistä suoriksi ja ohjaaminen tapahtuu hartioilla. Silmät jäävät tuijottamaan edellä ajavan auton perää eikä peileihin tule katseltua tarpeeksi. Takapuoli puutuu ja jalkoja väsyttää. Joskus ajaminen on tällaista, mutta onneksi vain harvoin. Vähän ennen Invernessiä päätin pitää eväs- ja tankkaustauon sopivan taukopaikan ilmestyessä. Opasteet huoltoasemalle olivat hyvät, mutta oikealle kääntyvä risteys tuli silti yllättäen. En nähnyt vastaantulevaa isoa LandCruiseria ennen kuin vasta viime hetkellä. En tiedä miksi – ehkä se vain katosi taustana olevaa ruohikkoista rinnettä vasten. En taida vieläkään olla tottunut siihen, että täällä ei pidetä ajovaloja päällä edes sateella tai sumussa. Vaistonvaraisen ohjausliikkeen ansiosta en kääntänyt pyörääni auton eteen, vaan Toyota porhalsi ohitseni alle metrin päästä. En edes ehtinyt säikähtää, mutta jälkeenpäin totesin itsekseni, että taisipa olla hengenlähtö todella lähellä, lähempänä kuin ehkä koskaan aikaisemmin moottoripyörän satulassa.

Kuten aina näissä tilanteissa, vaaratilanteeseen johtava tilanne kehittyy verrattain hitaasti: aikaa tehdä oikeat havainnot, johtopäätökset ja toimenpiteet on useita sekunteja, ehkä jopa kymmeniä sekunteja. Mutta varsinainen vaaratilanne tuleekin sitten todella äkkiä. Aikaa havainnoida ja reagoida on huomattavasti vähemmän. Tässä tilanteessa aikaa siitä, kun havaitsin vastaantulevan auton siihen kun se oli jo ohittanut minut kului arviolta 2,5–3 sekuntia.

Eväät taukopaikalla maistuivat kuitenkin todella hyviltä. Tomaatti-cheddarvoileipä, lammas-sinappivoileipä, sipsejä, teetä ja hunajaa, vettä ja luumuja. Pilvipeite repeili ja tie kuivui. Rasvasimme K:n pyörän ketjut ja jatkoimme matkaa. Invernessistä käännyimme lounaaseen kohti Fort Williamia Loch Nessin pohjoisrantaa pitkin. Pysähdyimme taukopaikalla ottamaan kuvia ja arvioimaan tilannetta. Telttailu ei tuntunut hyvältä ajatukselta, koska sade saattoi jatkua minä hetkenä hyvänsä. Soitin muutamiin majoitusliikkeisiin, mutta kaikkialla tuntui olevan täyttä. Jatkoimme matkaa. Taas satoi ja alkoi hämärtyä. Fort Williamissa soittelin edelleen puoleen tusinaan majoitusvaihtoehtoon, mutta aivan kuten tien varressa tiheässä olevat ”No Vacancies”-kyltit antoivat olettaa, myöskään puhelimitse ei meinannut vapaita vuodepaikkoja löytyä. Glencoen kylästä, 14 mailia Fort Williamista etelään, kuitenkin viimein tärppäsi.

Oli jo pimeää kun saavuimme perille klo 21.40. Seuraava yllätys oli vuorossa, kun avasin kypärän visiirin. Mäkäräiset kävivät päälle kuin yleinen syyttäjä. Silmiä ei todellakaan tehnyt mieli pitää auki, mutta suljettuja silmäluomiakin purtiin. Kun kypärän otti kokonaan pois paljastuivat myös korvat ja niska verenimijöille. Maksoimme kahdeksan punnan maksun mitään kyselemättä – sen verran kiire oli päästä pois mäkäräisten armoilta. Majoitus oli vanha kivinavetta, jonka toiseen päätyyn oli tukkilaiskämppä-tyyliin rakennettu kolmeen kerrokseen makuualkovit yhteensä kahdelletoista. Muita asukkaita oli kuusi: isä ja poika moottoripyörällä Tanskasta, kaksi hollantilasmiestä (tai saattoivat he olla Saksastakin) sekä englantilainen pariskunta. Hieman tilanteen saamiin käänteisiin pettyneinä nautimme niukan mutta maittavan iltapalan (sipsejä, luumuja, omena sekä siideriä tai olutta) ja kiipesimme kolmannen kerroksen parvelle nukkumaan.

Keskiviikko 10.8.

Kännykkäni herätti minut kymmentä yli kuusi. K:kin heräsi. Pakkasimme makuupussit ja kiipesimme alas parvelta yrittäen olla herättämättä muita. Aamutoimiin ja pakkaamisiin meni tasan tunti ja lähdimme liikkeelle yhdessä kymmentä yli seitsemän. Parin kilometrin jälkeen tiemme erosivat: K jatkoi etelään, minä käännyin takaisin pohjoiseen. Sateisena alkanut aamu kuivui vähitellen ja aurinkokin näyttäytyi. Liikennettä ei ollut paljon, joten minä käänsin kahvaa. Jotkut paikalliset autoilijat, ilmeisesti duunareita työmatkallaan, menivät kuitenkin mutkatietä sellaista vauhtia, että oli vaikeuksia pysyä perässä. Glencoesta Fort Williamiin tie oli vielä märkä ja siten liukas. Fort Augustuksen jälkeen tie kuitenkin kuivui nopeasti ja liikennekin oheni entisestään.

Kateissa ollut ajofiilis palasi. Käytin konetta poikkeuksellisen kovilla kierroksilla, 5000 – 6000 tuhannessa, kun yleensä kruisailen siinä 4000 kierroksen paikkeilla. Mutkista lähteminen ei juuri ole sen vikkelämpää kovemmilla tehoilla, mutta se kuulostaa paremmalta. Avautuvat sillat ja näköalapaikat seurasivat toisiaan. Urqhart, sitten Inverness. Tämä tie, A82 Fort Williamista Invernessiin on aivan varmasti yksi Euroopan kauneimpia, vaihtelevimpiä ja viihdyttävimpiä teitä. Maisemat ovat sanoinkuvaamattoman upeat, tie on mutkainen ja kumpuileva sekä hyvässä kunnossa. Mutkia on todellakin riittävästi, mutta ohituspaikkoja vastaavasti vähän. Tie lienee parhaimmillaan juuri näin: aamutuimaan keskellä viikkoa, jolloin liikennettä on vähän. Nytkin muutama rekka tukki tietä, mutta niistä selvittiin aika nopeasti.

Invernessistä pohjoiseen on pätkä isompaa tietä, jossa jyrkimmät mutkat ovat liikenneympyröissä. Tislaamoja on tämän tien (A9) varressa useampia. Alness, Brora ja monet muut pikkukylät rauhoittavat vauhtia aina välillä, ohitusteitä kun ei ole. Tankkasin ja söin pika-aamiaisen: tuoremehu, kanavoileipä, kinkkupasteija ja Red Bull. A9 pieneni ja osuus ennen Helmsdalea oli jälleen hauskaa mutkittelua. Tie Helmsdalesta Melvichiin onkin sitten pelkkä kärrypolku, joka koostuu yhdestä ajokaistasta väistämispaikkoineen. 40 mailin eli n. 60 kilometrin matkalla vastaan tuli 13 autoa, joten aika rauhassa sitäkin tietä sai kurvailla. Pysähdyin Forsinardin kohdalla hakemaan vajasta 17-millisen hylsyn, jatkovarren ja räikkäavaimen öljynvaihtoa varten.

Torstai 11.8.

...

Sen jälkeen nukuin pari tuntia ja herättyäni laitoin pyörään uudet öljyt ja filtterin. Kaikki sujui oikein hyvin, kunnes käynnistin koneen. Uudet öljyt roiskuivat pitkin autotallin lattiaa. Kirosin huonoa asennustani ja pyyhin pahimmat öljyt. Epäilin filtterin kannen jääneen liian löysälle, koska koneen ollessa sammutettu ei öljyä tullut yhtään tippaa. Kiristin filtteripultin ja käynnistin uudelleen. Sama sotku toistui: öljy tulvi lattialle. Töihin lähtöön ei ollut enää kuin kymmenisen minuuttia, joten jätin siivoamisen tuonnemmaksi. Kolme litraa eli kahdenkymmenen punnan edestä moottoripyöräöljyä oli betonilattialla.

...

Perjantai 12.8.

...

Kämpillä avasin pyörän öljynsuodatinpultin, jolloin vuodon syyksi paljastui kuten arvelinkin huolimaton asennukseni: öljynsuodattimen kannen kuminen O-rengas oli lipsahtanut pois paikaltaan. Nyt se oli puristunut käyttökelvottomaksi. Edellinen öljynvaihtaja tamperelaisessa merkkihuollossa oli laittanut paikalle liian ison O-renkaan: se oli litistynyt parista kohtaa eikä tahtonut mahtua uraansa. Kahdeksansataa euroa maksanut huolto on osoittautunut monessa kohtaa ala-arvoiseksi. Jos olisi paikka ja ennen kaikkea aikaa tehdä huollot itse, niin varmasti tekisin. Säästyisi ryöstöhinnoilta ja monelta murheelta.

...

Lauantai 13.8.

...

Kyselin parissa liikkeessä, mutta niin suuria o-renkaita kuten minä tarvitsin ei ollut saatavilla. Autotarvikeliikkeessä ystävällinen myyjä kuitenkin osasi neuvoa, kuinka pikaliimalla voi pienemmistä o-renkaista liimata kokoon yhden suuremman. Ostin neljä pientä rengasta varmistaakseni materiaalin riittävyyden.
...
Laitoin prätkän öljyfiltterin paikalleen, lisäsin öljyt ja kävin pienellä ajelulla. Juttelin tienhaaraan evästauolle pysähtyneen englantilaismotoristin kanssa. Hän oli lomareissulla Kentistä pienellä Yamaha-endurolla ja paisteli makkaraa kaasukeittimellä.

...

Tammoisia taalta.

Edit: Poistettu "syyttomien" nimia...

[Ripley]

Kotona! Onpa mukava tulla takaisin Suomeen. Kolme ja puoli kuukautta olin reissussa ja vaan kuutisen tuhatta kilsaa lisää tuli mittariin. Ei siis paljoa jäänyt työnteolta aikaa turhaalle kruisailuille. Vaan tulihan tuota tarinaa tähän ketjuun kutenkin kirjoitettua - ehkä jo vähän liikaakin - taitaa kohta mennä aiheen vierestä koko ketju. Hmm, joku mode voisikin ehkä heittää koko taman aiheen sinne uuteen matkailufoorumiin...?

Joka tapauksessa Skotlanti on hieno paikka ajella. Välttämättömiä varusteita ovat ainakin sadevehkeet ja hyttyskarkoite, eikä kapeita teitä tai lampaita saa arkailla! Ehkä vielä joskus pääsen sinne oikein lomalle...

[JIMJAK]

Welcome back! Hienoa tarinaa! Voin melkein nähdä tuota lukiessani sumuiset nummet ja kapeat, mutkaiset asfalttitiet.
Kiitokset näistä haavekuvista ja teretulemast pitkältä reissulta kotiin.

[Mooneye]

Nyt tuli ikävä Skotlantia. Liian paljon tuttuja paikkoja... Pakko päästä uudelleen ja taas lomalle ...