Moottoripyöräilyn vaarallisuus

[Wilzu]

Minä rakastan moottoripyöräilyä. Mutta välillä (juuri äsken) surullisia onnettomuustilastoja katsellessa tulee väistämättä mieleen ajatuksia ihmiskehon hauraudesta ja tuuripelistä liikenteessä. Milleistä, jotka jäivät auton perän ja kuskin väliin, senteistä joilla tyhjästä ilmestynyt kotilo sivuutti pyörän.

Olisi kiinnostavaa tietää, miten käsittelette moisia ajatuksia?Miten perustelette vaarattomuuden isellenne, vai ajatteletteko sitä koskaan? On selvää, että henki voi mennä vaikka tukkaa kuivatessa. Tai miten vain, ja missä tahansa. Ja että elämä on valintoja. Eikä tässä ole kyse siitä, että kuset housussa liikennöitäisiin, nyt on vain syvällinen olo ja asia on kiinnostava.

En usko, että olisin ainut, joka moisia pohtii. Tai sitten olen, mutta kumma juttu se olisi.

Ettei menisi ihan itkuksi, niin todetaan tähän loppuun, että

IHAN KOHTA ON KESÄ JA PIAN ME KAIKKI ja !

[Petsku]

Mulla yleensä, kun tukkirekka tulee vastaan mopoillessa, ajatus karkailee kuvittelemaan lentäviä puun kappaleita yms....

[Mooneye]

Kai se niin on että jos pelkää ei voisi juuri elää, kävellä kadulla tai muuta vastaavaa... Ei voi itse hallita elämää, se mikä tapahtuu on tapahtuakseen. Itse olin kuolla kun kävelin kadulla ja sattui jotain odottamatonta, etten sitä pystynyt aavistamaan tai väistämään. Hengen lähtö oli lähellä. Kuitenkin pyörän kyydissä yli 200 km/h ei tunnu ns. miltään. Siinä itse ottaa tietoisen vastuun tilanteesta. Jos ei pyöräilyä Rakastaisi, ei sitä harrastaisi.
*

[ApriliA RS]

On totta, että moottoripyöräily on vaarallista ja muutaman kerran ollut lähellä kojauttaa auton kanssa yhteen oikeen pahemman kerran. Tätä vaaraa miettiessä on tullu päätettyä, että se vaara on kuitenki hyväksyttävä osa moottoripyöräilyä. Tietenkin näin, jos ei olisi, en ajaisi pyörällä. Oon samoilla raiteilla tosta hengen lähdöstä; se voi lähtee vaikka koiraa ulkoiluttaessa. Pitää vaan nauttia elämästä mahdollisimman paljon, koska kerranhan täällä vaan ollaan. Tulis jo kesä

[seku]

Ei oo just muulloin tullu pohdittua mopoyhteydessä kuolevaisuutta, ku joidenkin uhkatilanteiden jälkeen ja silloinkin se häviää muutamassa sekunnissa.

Ainoastaan Puola jäi mieleen ajosuoritteena, jolloin ei tuntunu ihan huolettomalta. Muita kuolevaisuuskokemuksia ei liity mun pyöräilyajatteluun

aina ottaa tietoisen riskin ku liikenteen sekaa lähtee millä hyvänsä ja omilla teoilla voi jonkun verran vaikuttaa...

mutta ite ajattelen joka kerta ku kypärän päähän vedän että kumpa ei jäis kitumaa jos jotain tapahtuu. aika julmaa mutta totta

Niin minäkin rakastan,mutta myös pelkään.
En sitä mieti ajaessa,mutta kelaan satunnaisesti itsekseni iltaisin.Ajotyylilläni pitäisi katsoa peiliin ja sanoa että"lopeta"
Muistaakseni Katalla oli joskus juttu,että jos kuolen,kuolen onnellisesti ajosaappaat jalassa.En sitä ihan sanatarkasti muista,mutta ajatus taisi olla siihen suuntaan.

Näen paljon painajaisia,jossa toistuu sama kuvio eli onnettomuus ja kaiken loppuminen.Ratikkakolarista jäi mieleen kaikki.MP,kuski ja kypärä maassa.Sitä ja lukuisia muita piti aikansa kelata.Liikaa jokainen.

Onhan se tervettä pelätä ja miettiä,mutta ei se tältä rakkaudelta ole vienyt sitä osaa,jonka se myös antaa.
Jos olisin lapseton,niin taitaisin olla hiukan huolettomampi.Nyt mietin mitä jos minulle satuu,niin miten lasten käy?

Yritän muistaa ajaa ihmisiksi ja toivon,että niin tekevät muutkin.
Eikä ihan itkuksi..Kohta ajamaan * *

[mekanik]

Kohtuudessa pelko on hyvä asia, koska se pitää ihmisen varuillaan. Näin ainakin minä näen sen.
Ite oon kerran ajanut toisen prätkän kanssa nokkakolarin. Itellä vauhtia joku 60km/h ja toisella onneks vähemmän. Se johon törmäsin tuli mun kaistalla ulos kurvista ja en ehtiny edes jarruttaan... Mutta onneks siitä selvittiin pelkällä säikähdyksellä ja vääntyneillä kolmioilla.
Toi tapaus opetti kerta heitolla oleen varuillaan. Ja toi tapahtu hiekkatienpätkällä.

[seppomies]

aina ottaa tietoisen riskin ku liikenteen sekaa lähtee millä hyvänsä ja omilla teoilla voi jonkun verran vaikuttaa...

mutta ite ajattelen joka kerta ku kypärän päähän vedän että *kumpa ei jäis kitumaa jos jotain tapahtuu. aika julmaa mutta totta

Julma on mutta asiaa kuiteskin. Mökkitieni on TODELLA mikkihiiri vuoristorata pimeineen mutkineen ja kaikkineen. Yleensä tulee aika reippaasti pisteltyä. Kaks kertaa on jääny oikeen mieleen ku tien alkupäässä ollut "nyt mennään ni että viuhuu" asenne, mutta jokin vaan sanonu että mennäämpä tänään ihan vaan hissukseen ja näillä kahdella kerralla toinen oli starkin rekka ja toinen oli paikallisbussi jotka tulivat vastaan enemmin mun ku omalla kaistallaan. Tie on tollanen puolentoista auton levynen, joten väistämis mahollisuudet olis ollu slim/nothing. "Vähän" pisti saunanlauteilla kaljaa juodessa mietittää et mitäs jos oliski tullu niiku yleensä. Mitäs jos.........

p.s. Rakkaudesta prätkiin!! Myönnän kyllä et edellenki tulee sitä samaa baanaa pisteltyä enemmin kyl reippaammin ku rauhallisemmin.......

[motomimmi]

Eipä tullut ennen juuri ajateltua kuinka "vaarallista" toi mopoilu todella on mutta viime kesäisen kolarini jälkeen tuo ajatus maailma hieman muuttui..ja täytyy myöntää että oma liikenne käyttäytyminen muuttui kertalaakista.no vahinkosta viisastuneena ja edelleen hengen pihistessä ruumiissa innolla ajokauden alkua vartoilen sillä mikään ei tapa rakkauttani moottoripyöriin

[Mik@]

Ei tuohon osaa muuta sanoa että se on tietoinen riski, joka pitää hyväksyä joka kerta kun lähtee liikkeelle. Ja jokainen täältä lähtee ajallaan, se vain on itsestä kiinni mitä sitä ennen teit. Suoranaista pelkoa en ole tuntunut, mutta joskus on tullut lieviä rytmihäiriöitä joko omasta syystä tai toisista johtuen.

[Tylyttäjä]

Entisen pyörän (R1) lunariin johtaneen mällin johdosta on alitajuntaan jäänyt jonkunlainen pelko. Kävi tuuri että itte selvisin yhden yön sairaalakeikalla...

Homma tapahtui niin, että auto oli tulossa vastaan ja kääntymässä vasemmalle mun kaistan yli, ja juuri kun olin kohdalla niin äijä latas kotilolla mua kylkeen..

En voi sille mitään, että nykyisin epäilen kaikkien vastaantulevien vasemmalle kääntymässä olevien kotiloiden laatavan kylkeen tai just suoraan eteen. Ehkä tästä pelosta pääsee joskus eroon.. Sama juttu vaikka itte oon kotilolla liikenteessä, loppuun asti tulee katottua että tuleeko se prkl kuitenkin sieltä..

Ja ei ollu yhtään ylinopeutta jos joku sitä epäilee, törmäyshetkellä n. 50km/h, enkä kerinny tekemään yhtään mitään.

[Fum28]

Tottakai ajattelen ja pidän sitä terveenä pelkona *

Mielestäni asia kannattaa kyllä käydä läpi mielessään, koska sitä kautta oppii varmasti myös varovaisuutta

Prätkällä kun jää aina sijalle 2. jos kotilon kanssa tulee kosketusta. Tämän kun sisäistää ja antaa muiden "olla oikeassa" ja antaa periksi, niin sitä kautta oma henkikulta säästyy

Ainahan voi pahin sattua, mutta mikä täällä maailmassa sitten olisi riskitöntä??

[Jyri]

Kyllä joskus pelottaa...

Aikoinaan Cagivalla ajaessani aamulla tenttiin eräs ystävällismielinen vanha lady oli menossa SILMÄLÄÄKÄRIIN Corsallaan.

Hän päätti sitten pysähtyä risteykseen ja lähti juuri liikkeelle kun olin kohdalla -> pam

Siitä sitten volttia kerien ja kierien ja ihmeen kaupalla selvisin mustelmilla...

Täti tuli sanomaan, että hänen pitäisi päästä menemään koska silmälääkäriaika on pian kaupungissa.

Huh

Jäi siitä hetkeksi terve pelko ja kunnioitus sivutieltä tulevia kohtaan. Edelleen mieluummin hiljennän risteyksiin kuin kaahaan ne läpi

[Ripley]

Ihan aluksi: unohdetaan hetkeksi moottoripyöräilyn tilastollinen vaarallisuus tai
vaarattomuus. Onnettomuustilastot kertovat yhden "totuuden".
Jokaisen satulamatkailijan tarina on kuitenkin jotain aivan muuta kuin mitä
tilasto kertoo - yksi kuoli ensimmäisenä kesänään, toinen ajoi 300tkm ja ajaa edelleen.
Prätkä tappaa nopeasti ja tupakka hitaasti. Toinen tienposkeen ja toinen keuhkosyöpään.
(Ensimmäisen kappaleen johtolause
Onnettomuustilastot aiheuttavat pelkoa osittain perusteettomasti.

Moottoripyöräilyssä on riskinsä. Pyörällä ajaminen on tietoista riskinottoa.
Riskinotto on suhteellinen käsite. Jokaisella motoristilla on omat riskirajansa.
Teknisesti taitava ja kokenut kuski ei tutise siinä missä noviisi jo kaatuu.
Kun joutuu tilanteeseen, jossa omat riskirajat ylittyvät, syntyy pelon tunne. Jokaikiselle.
Kaikkia riskejä ei kuitenkaan voi tiedostaa, saati sitten hallita. Minun mielestä kaikkein
hauskinta on ajella omien riskirajojensa sisäpuolella pysytellen (kuitenkin niitä hipoen) ja
unohtaa kaikki hallitsemattomat riskit. Yksinkertaisesti unohtaa pelätä.
(Toisen kappaleen johtolause
Moottoripyörällä ajaessa pelkääminen on silloin tällöin luonnollista.

Pelätessä ajamisesta ei voi täysipainoisesti nauttia. Vauhdikkaaseen
ajoon kuuluu valppaus, hiki pinnassa ja pieni jännityskin, mutta ei oikea pelko.
Minä en nauti ajamisesta (esimerkiksi) toukokuun lopussa puoli tuntia auringon
laskun jälkeen lehtipuuvesakossa kulkevalla kapealla maantiellä pientä ylinopeutta.
Jos näin joudun tekemään minua pelottaa, joskus enemmän, joskus vähemmän,
mutta pelottaa kuitenkin.
(Kolmannen kappaleen johtolause
Jos tietää riskirajansa ja tunnustaa hallitsemattomat riskit voi pelkoansa käsitellä.

Nyt ollaan totuuden lähteillä.
(Unohtakaa kaikki ylläoleva - tässä on koko kirjoituksen johtolause
Ota pelkoa niskasta kiinni ja työnnä se taskuun. Aja ihmisiksi ja tule ehjänä perille.

(<= iloinen pelkuri)

[kap57]

Ennakoin, en ota riskejä, olen hereillä. Näillä eväillä olen koettanut pärjäillä liikenteessä koko ikäni enkä pahaan paikkaan ole joutunut. Läheltä piti -tilanteita en oikeastaan ole kohdannut, liekö tuuria vai taitoa? Siksi suhtaudunkin kielteisesti kaikenlaiseen liikenteessä leikkimiseen, on ajopelinä sitten mikä tahansa.

Mutta se yksi virhe voi muuttaa kaiken... Silti en pelkää lähteä liikkeelle, enemmän olen huolissani läheisistäni *

[Kawa600]

Kyllä sitä välillä vetää nuo ajatukset mielen vakavaksi...kun niitä rupee todella pohtimaan ja miettimään miten pienestä kaikki on kiinni... ...mutta toisaalta ei ajamisesta tulisi mitään jos ne hirveät "pelkotilat" pysyis päällä ajaessaki...sillon kun on pyörän päällä,keskityn ajamiseen..sillon se noutaja tulee jos sitä unohtuu kesken vauhdikkaan mutkapätkän ajattelemaan kuinka vaarallista tämä kaikki on... riskit on olemassa ja ne pitää tiedostaa mutta jos niille peloille antaa vallan, on paras lopettaa moottoripyöräily..koska siinä vaiheessa ku hommasta menee sen takia nautinto ei ole mitään järkeä sitä jatkaa...

[Baby Jesus]

....henkilökohtaisesti TODELLA melkein ihan just ja just ei kuolemaan johtaneesta onnettomuudesta selvinneenä voin kertoa, että se joka sanoo kuolevansa onnelisena saappaat jalassa puhuu puhdasta paskaa!! Faktana: siinä vaiheessa kun makaat asfaltilla tajunnan rajamailla et todellakaan ajattele:" Voi kun oli kiva että tää sattu prätkällä!" Kyllä siinä on kuule isommat asiat mielessä! Ainakaan itselläni ajatukset olivat ihan lähimmäisissä ja niissä keneen moinen vaikuttaisi........näinkö tämä loppuu.....mitä jäi tekemättä jne jne. Syvemmälle kokemustani en mihenkään paskanjauhanta foorumille ala jauhamaan. Läheiset ja tutut tietää. Olen käynyt asian jo tarpeeksi monta kertaa mielessäni läpi......ja käyn edelleen....riittää tarpeeksi käsiteltävää itsellekkin.

....ei ketään minua ikinä ole pyörän selkään pakottanut! Riskit tiedetään ja ne hyväksytään....ei tää mikään ämmien (en tarkoita naisia) laji ole koskaan ollutkaan!

[Awe]

-> pam

Siitä sitten volttia kerien ja kierien ja ihmeen kaupalla selvisin mustelmilla...

Täti tuli sanomaan, että hänen pitäisi päästä menemään koska silmälääkäriaika on pian kaupungissa.

Huh

Sitten vielä keskustellaan lääkärien velvollisuudesta ilmoittaa poliisille ihmisten heikenneestä ajokunnosta

[xjrrrrräyh]

Mä olen kai sellanen läheltä-piti-ihminen, sillä jatkuvasti sattuu likipiti-tilanteita, joskus tulee sanotuksi että mun yläpuolella vilkkuu koko ajan neonvalo, jossa lukee "onnettomuus". Jostain syystä olen kuitenkin suurin piirtein säästynyt, mutta toisinaan iskee viha omaa typeryyttä ja huolimattomuutta kohtaan. Ja äkkinäistä luonnetta.

Kuitenkin niissä tilanteissa, joissa on ollut liki, menee kai jokin shokkireaktio päälle, eikä ajattele kovin ihmeellisiä, toimii vain sen mitä voi. Joskus aika järkevästikin, joskus päin p...tä. Jälestäpäin sitten nää tunteet pukkaa pintaan, ja on pakko pysähtyä (siis istua vaikka keinutuoliin) seulomaan asia.

Pelko on ollut usein kaverina ja se on hyvä kaveri, kunhan pysyy aisoissa. Yleensä se auttaa hiukan varautumaan ja ehkä ne refleksitkin joskus pelatessaan auttaa, jos niin sattuu..

Toisaalta olen tuota pohdiskellut, oliko pelko ja sen aiheuttama adrenaliinikohina alkuun se, joka sai aloittamaan monenlaista. Pelkoaddikti... Näitähän on. Esmerkiks hukkumista olen jotenkin aina pelännyt, joten pitihän sitä tietysti alkaa merimelontaa harrastamaan. Tietty siinäkin kokeiltiin tuuria, eli kaatumisia tuli n. kerran kesässä, mutta vain kerran olin todella liki hukkua, sekin sattui uimahallissa eskimokäännöksiä treenatessa. Kun ajattelen sitä, tekee pahaa vieläkin...hölmöyttä.

Moottoripyörällä ja huonolla ajotaidolla saa helposti adrenaliinit pintaan, olen todennut omakohtaisesti. Mutta muiden virheistä johtuneita tilanteita ei jaksa ehkä enää pelätä, niitä mahdollisuuksia on niin paljon, tosin kyllä nekin hiukan joskus saa funtsimaan. Mutta turha niitä on pelätä, jos ei mitään voi.

Moni motoristi muuten helposti innostuu melonnasta...oon huomannut. Ei liity kai pelkoon jne.

Äh, unohtu: pari vuotta ennen kuin ostin tän nykyisen prätkän, olin kesäautolla ajelemassa, lauantaipäivä. Tuli siinä vastaan yks prätkä aika reipasta vauhtia. Vähän myöhemmin tuli vastaan paloauto, ambulanssi... Lehdestä luin sitten, että motoristi oli melkein meidät ohitettuaan, siis seuraavassa kaarteessa, menettänyt pyörän hallinnan ja kaatunut, lyönyt päänsä penkkaan ja henki pois. Silloin tuumin että ei sentään prätkää koskaan enää... Tämä motoristi oli melko kokenut kuljettaja, mutta pieni virhe tai huolimattomuus ja huono tuuri vei hengen. Olen nyt joka (alku)kesä ajanut prätkällä siitä paikasta, enkä oikein käsitä, kuinka siinä on voinut käydä niin.

[Nakki]

Rupesin kai liian myöhään miettimään noita vaaroja kun kerkesin jo tulla riippuvaiseks pyöräilystä.

Ei noita vaaroja tosiaan tule mietittyä, mun mielestä se on osa koko hommaa. Ei nyt sentään ittesä tapattaminen, mut kyllä ma ainaskin saan kiksejä vaaroista sun muista. Muutkin vaaralliset urheilulajit on lähellä sydäntä.

[matt1]

Ajattelen (niinkuin ehkä Lego-lassiekin), että tuollaiset "voikuneijäiskitumaan"-ajatukset ovat terveen ihmisen ylellisyyttä ja kun käteen sattuu toisenlainen korttipakka, elämä neliraajahalvautuneena voi kuulostaa oikein houkuttelevalta.

Elämäntilanteet muuttuvat ja riskianalyysin on joutunut ajamaan joka kesä uusiksi:

Keski-ikäistyvä äijä ottaa jonkinlaisen terveysriskin myös valitessaan sohvan, kaljan ja kolesterolin ja heittäessään harrasteet, vauhdin ja vapauden pois.

Ja vaikka ei olisikaan kokenut ja turvallinen kuski, ei välttämättä ole niin suuressa vaarassa kuin tilastot väittävät. Tai katsotaan muutaman vuoden kuolemaanjohtaneet ihan tapaus kerrallaan ( vaikka http://www.bajahill.net/mponnettomuu...html#1aineisto liite 1)

Montako noista virheistä olisitte itse tehnyt? Ainakin minulle tuli tuosta jopa vähän turvallinen olo...pelkkä K-tekijöiden rajoittaminen *(=kovaa, kännissä, kypärättä, kevarilla, kokemattomana, kortittomana, mitä ne nyt olikaan...) parantaa mahdollisuuksiani selvitä liikenteessä ihan olellisesti.

turvallista ensi vuotta
Matti A

p.s. Tuo aineisto, niin hämmästyttävää kuin se olikin, on jo muutaman vuoden ikäistä. Pikainen tutustuminen samoilta sivuilta löytyvään Kaivolan tuoreempaan tekstiin osoittaa että tyypillinen riskikuski onkin nykyään turhan isolla pyörällä pöpelikköön ajava setä. Ei siinä mitään, jatketaan harjoituksia hitaassa ryhmässä ja koetetaan välttää pöpelikköjä.

sama

[MattiR]

Mikään ei ole terveydelle niin vaarallista kuin eläminen.

(saa kokeilla)

[kuulapää]

http://www.hot.ee/dontdrink/

[GriZzLy]

Kyllä vaarat ovat tiedossa, on meinaan jonkun verran motoristiraatoja tultu ojasta kerättyä, ja jonkun ajoneuvon nokasta. Ei se ikinä ole hauskaa, kun tietää minkä näköinen voi itsekkin olla joku päivä, mutta en anna sen häiritä.

Mulla on vähän samanlainen ongelma kuin monella muullakin täällä, etten ymmärrä pelätä...tai kai mä pelkään, mutta en tavallaan nauttii siitä pelosta, ja adrenaliinista. Jälkeenpäin voi ajatella "taas siitä vaan selvittiin" mutta kai se päivä joskus tulee kuin ei välttämättä selviää.

Moon duunissakin ollut kusisissa paikoissa, tiedän senkin vaarat, kuitenkin teen sen...ok, ei voi ehkä verrata, mutta kuitenkin.

Ei voi ajatella pelkästään vaaroja kun ajelee, se vie kyllä pidemmään päälle nautinnon ajosta, mutta kyllä niitä kannattaa pitää siellä takaraivossa että mieli pysyy jotenkin virkeänä.
Mutta se viimeinen mutka voi olla se mikä on edessä, ja kannattaa ehkä ajatella sitä joskus. Nyt en tarkoita se, että ajetaan sitten kun olisi viimeinen mutka, vaan se, että mutkan toisessa päässä, tai keskellä voi tapahtua jotain mitä et odottanut, niin kävi tutulle toissa kesänä, ja hän löysi itsensä traktorin kauhasta, ja huonostihan siinä kävi.

[kavanaki]

Likipitiä ei lasketa, kaukaa meni jos naarmuilla selvittiin. Kyllä se yläkerran isäntä vie vaikka ilman mopotintakin jos se niin on päättänyt, vaikka en siihen usko ollenkaan. mutta hyvä varmaan on hengen edestä pelätäkkin vähän ainakin mutta ei anneta pelon voittaa harrastusta *

[panu]

filosofiaa: kuolemanpelko.. pohjimmiltaan pelko on tietämättömyyttä siitä mitä minulle pahimmassa/parhaassa tapauksessa tapahtuu. miltä minusta tuntuu kun kuolen? monilla on on ollut jo mahdollisuus omakohtaiseen kokemukseen, mutta kukaa ei vaa oo (ainakaa mulle) tullu kertomaan miltä se kuoleminen tuntuu. vammautuminen ja siitä johtuva elon ns. arvokkuuden laskeminen(?) johtaakin eri arvojen uudelleen puntarointiin. vähä niinkö forest gumpissa luutnantti Dan osasi ottaa ilon irti ilman jalkoja. elon arvot muuttui henkisemmälle tasolle. kai.. taijotai..

[Maple]

Minulla on kavereina paljon ns. "uusiomotoristeja", mikä tässä iässä on aivan ymmärrettävää. Kun minulta on kysytty turvallisuusohjeita, eli mitä kannattaa varoa, olen sanonut: Suhtautukaa, ainakin aluksi, kaikkiin autoilijoihin, että kaikki yrittävät teidät tappaa. Hätävarjelun liiooitteluako? Ehkä, mutta reseptikään ei ole kovin herkullinen: Nelikymppinen kaveri, yli tonninen peli alla (miten sitä nyt pienemmällä...) reaktiot eivät ihan parhaassa särmässä, epävarmuus, taitojen vähäisyys, kokeilunhalu ja ei vallan vahäisimpänä asenne: Minähän tämän pyörän hallitsen, ei sellaista tilannetta tulekaan.
Ihmeen kaupalla ei pahempia mällejä ole sattunut.
Itse havaitsen virheitä ajotyylissäni, näistä pahimpana pidän liian lähella toista ajoneuvoa ajamista. Läheltä piti tilanteita on sattunut. En pelkää olla pyörällä muun liikenteen joukossa, mutta kun emäntä istuu takana, huomaan varovaisuuden korostuvan.

[Yamaha1]

Onneksi se henki voi lähtee muillakin konstein ku mopoilemalla... Pakkohan se vaan on omiin juttuihin sen verran luottaa ettei tartte jännätä koko ajan. Eriasia tietty jos joku "ajolihas" päättää pamauttaa tukkirekalla päin. Sille ei sitten voi minkään... On se vaan fakta että jos elämässä liikaa futsii mitä VOI sattua, ei kerkee elään ollenkaan. Nysvää kotona ja jonain kauniina päivänä kaatua kupsahtaa vaikkapa kylppärissä = henki pois... * *Saa siinä sitte pohtia että kannattiko?!?

[rico]

Upea keskustelu ja paljon hienoja mielipiteitä!
Moottoripyörällä liikenteeseen lähtiessä on (paljon lievemmin) sama tunne kuin lentokoneeseen astuessa. Muistelee lukemiaan onnettomuuksia ja kuolleiden määriä ja tietää, että jos jotakin vakavampaa sattuu, se on melko varmasti hengen lähtö lähellä. Ja sitten kuitenkin siinä penkissä istuessaan ajattelee vain, että tässähän mennään, ja jos jotain sattuu niin eipä sille mitään voi.
Eikä ole vielä sattunut. Ei ainakaan lentomatkoilla. Ajellessa pari pientä vastapuolen aiheuttamaa kolaria.

Oma tarkkaavaisuus ja oikea suhtautuminen liikenteeseen helpottaa hengissä pysymistä, mutta kukaan ei voi varautua kaikkeen mahdolliseen. Eikä se niin kauheasti itseä pelota, että henki lähtee (joskus se kuitenkin tapahtuu). Enemmän siinä miettii niitä jälkeen jääviä...