Ihan oikein on tuo. Melkein heti liikkeelle vaan.
Varsinkin jos boxereita käyttää pitkään paikallaan ne ylikuumenevat.
Silloin RT malleissa alkavat jo pakokäyrien lähellä olevat katteet sulaa.
Pekka
Plussakeleillä mitään lämmittelyjä tarvii, kone tulille, ruukku päähän ja liikenteeseen. Jos on noin huonolaatuiset öljyt että ne vaatii öljyn lämpenemisen ennen kun voi lähteä ajamaan niin kannattaa alkaa käyttää laadukkaampia öljyjä.
Ehkä se vilkun käyttökin alkaa luonnistumaan kun ei tarvii miettiä öljyjen tai koneen lämpenemistä...![]()
Kylätason kurapyöräilijä.
Joutokäynti on pahinta myrkkyä polttomoottorille, itse lähden liikkeelle heti ja jo maantieteellisestä sijainnistakin johtuen ensi kilometri(t) on rauhallista ajoa jossa moottori lämpenee parhaiten.
Vai tarttee vielä moottoria lämmitellä välillä vaikkei lähtis ajamaankaan? HohHoijaa....
Vanhan Bugatti Royalen käyttöohjeen mukaan jäähdytinneste on laskettava pois moottorista, lämmitettävä +80 asteeeseen ja kaadettava se takaisin koneeseen. Öljy on lämmitettävä vastaavasti. Sitten startataan.
Kyllä se on varminta noin toimia. Kaataa vain alussa sen verran varovasti, ettei lohko kilahda halki.
Niin sitä juuri pitää nyt selvittää, että kuka sanoi minulle ja mitä, että sain sellaisen käsityksen, minkä sanoin käsityksenäni.
Selvä kevään merkki kun alkaa mopot keulimaan kadulla ja netissä.
Paikallaan lämmittäminen on turhaa, mutta kylmää konetta ei saisi rääkätäkään. Meiltä tulee kotikadulta muutama kilsa matkaa ajoteille, niin lämmittäminen tulee ihan luonnostaan.
Triumph Bonneville Bobber Black -18
KTM 690 Enduro R -15
Vespa GTS 300 SuperSport -21
Ihanko lämmityskäyttöä joku tosissaan suosittelee?
Joskus kaasaripelien aikaan se saattoi olla tarpeellista, etenkin jos rikastinvipu oli kaasarin kyljessä. Tällöinkin tärkein syy oli se, ettei kylmä kone vetänyt nykimättä ilman rikastinta. Ruiskupelillä ei noita huolia ole. Liikkeelle vaan, mutta hanaa vasta kun kone on lämmennyt.
Hyviä vinkkejä kuitenkin ja kannattaa toimia varman päälle niinkuin uskoo parhaaksi. Eiköhän multin keula ala ensi viikolla kevenemään täälläkin.
SF 1098S
MTS V4S Sport
Ihanko lämmityskäyttöä joku tosissaan suosittelee?
Ei muuten, paitsi jos on vähän kireämpi 2 -tahtinen,silloin syytä vähän lämmitellä.
<p>Tallissa odottelee ajovuoroa: WLA45-1942 _FLH74-1957 _FLSTC-1994 _T120R -969 _K100RS-1991 _CR500Hm-2005 _CR 500-1988 _RD125-1970 _HVA125-1974_KTM EXC300-2005_R 1200 GSA -2011_ Kawasaki G5 100_CR 250 -1996</p>
Öljyn juoksevuuden eli viskositeetin muutokseen vaikuttaa öljyn viskositeetti-indeksi. Viskositeettilisäaineistus on käytännössä pitkäketjuista molekyyliä, jonka pituus muuttuu lämpötilan mukaan.
Tätä ilmiötä kutsutaan öljyn kulumiseksi. Pitkäketjuiset viskositeettilisäaineet pilkkoutuvat käytössä, jolloin niiden vaikutus heikkenee ja öljystä tulee juoksevampaa. Tässä kohtaa tosin öljy sitten onkin vaihtokunnossa, koska sen voiteluominaisuudet ovat jo muutenkin heikentyneet. Tämä ei onneksi tapahdu ihan muutamalla käynnistyksellä vaan pikkuhiljaa öljynvaihtovälin aikana.
Superbike #7
Minun toistaiseksi omistamani kaksi ruiskupyörää ovat kyllä nykineet kylmänä. En silti ole niitä mitenkään erityisesti käyttänyt lämpimäksi, pitää vaan risteyksissä yms. potentiaalisissa stumppauspaikoissa huolen siitä, että kierroksia on tarpeeksi niin kauan kunnes kone on vähän päässyt lämpiämään. Ja myös kunnolla soppaa vasta lämpimään koneeseen. Ihan jo naapureita ajatellen klo 05:30 töihin lähtiessä ei viitteis millään hirmusti siinä pihassa tyhjänä pyörittää...
Kawasaki KLR 650 1988 20->
Aprilia Tuono V4 APRC 2012 19->
ex: KTM 990 Super Duke 2006 17-18
ex: Honda VTR 1000F Firestorm 2005 12-16
ex: Honda VT750 Shadow 2007 07-11
Kawasaki KLR 650 1988 20->
Aprilia Tuono V4 APRC 2012 19->
ex: KTM 990 Super Duke 2006 17-18
ex: Honda VTR 1000F Firestorm 2005 12-16
ex: Honda VT750 Shadow 2007 07-11
Ettei olis vaan selvä trolli tuo Boy, kun niin osuvasti lähti aihetta "hakemaan" vilkuista asti.
ex. Aprilia Tuono V4R (-11)
ex. KTM 350 EXC-F SD (-11)
ex. KTM 990 SuperDuke (-09)
ex. Kawasaki Z1000 (-08)
ex. Kawasaki ER-6N (-06)
Tässä kätevä vinkki takarattaan kiinnittämiseen. Juhannuksena ostamaani pyörään oli laitettu matalien 10mm kuuskanttipulttien tilalle korkeakantaiset kuuskolopultit. Takapyörä ei ilmeisesti pyörinyt kunnolla, koska takahaarukan sisäpinnasta oli ainakin kolmannes ainevahvuudesta sorvautunut pois niiden korkeiden pultinkantojen ansiosta.
Tästä ei edellinen omistaja hätkähtänyt, vaan oli ilmeisesti jättänyt takapyörän akselin mutterin löysälle, jotta sai pyörän pyörimään. Sinnikäs motoristi ei viitsi tuhlata rahaa parin euron kuuskanttipultteihin, vaan löytää aina ratkaisun matkan jatkumiseen. Rekisterikilven alta löytynyt edellinen rekisterinumero antaa viitteen siitä, että takapyörän akselin mutterin löysääminen saattaa heikentää ajo-ominaisuuksia ja pyörä menee lunastukseen.
Pulttien kolinasta kuuluvan äänen saa vaimennettua laittamalla radion kovemmalle.
Viimeksi muokannut: a100rookie; 12.08.2019 klo 09:56.
Ei ehkä kikka, mutta vinkki; Julassa on myynnissä 20 litran punaisia muovisia bensakanistereita joista löytyy....
(rumpujen pärinäää.....)
ILMANIPPA/KORKKI!!!!
Tällaista olen hakenut, vaan perus puuilot, motonetit ja biltemat yms. ei ole tuottanut tulosta, on meinaan viheliäinen operaatio tankata parinkymmenen litran kannusta kun se hörii puolet aikaa ilmaa ja sitten kun se saa korvausilman niin se sylkäisee kunnon losauksen sitä bensaa ulos ja höriminen jatkuu.
'
Hinta alle 12 euroa, korkki oli ehkä liukkaan oloinen, mutta siihenkin vaikutti sopivan vanhan pienemmän kanisterin tähtireunainen korkki.
RF900R, ZX6R, (XJ600S)
Tankkausongelmaan auttaa myös lappopumppu:
https://www.puuilo.fi/lappopumppu-530mm
Jokusen kuution bensaa kannusta tankkiin siirtäneen voin lämpimästi suositella. Haittapuiolena tietysti yksi bensalta käryävä osa lisää varastoitavaksi.
-- Brake later and open the gas earlier --
eikös ennen vanhaan ollu kaikissa sinisissä ja punaisissa isommissa pöntöissä, joissa luki esso tms vastaavaa isompi korkki josta oli tyhjennys ja vastapuolella pieni ilmaroppu. tai pystyi kai niitä käyttämään toisinkinpäin, jos oli pienempi reikä mihin piti kaataa.. ja nykyisin ei ole kuin toinen. kehitys kehittyy.
'07 XX, '09 GSA, '18 Monkey, '91 5900GLX, '19 900ACE Commander, '89 W124, '98 LN170 ja '07 S211
onhan se komia pyörä, mutta kuka sen viittis pestä...
6 x SS1000, 2 x SS1600K ja XXironbutt 2011 (SS1000)
Minusta oli, ja muistelen lähinnä lapsuuden ruohonleikkuri- ja mopoaikoja että silloin isällä sellaisia kanistereita oli. Taisi olla lähinnä traktoria varten moottoroipolttoöljyä. Olen alitajuisesti miettinyt että varmasti eu on ne jotenkin kieltänyt tai jotain.
RF900R, ZX6R, (XJ600S)
Tuosta parempi vaihtoehto lapoksi: https://www.karkkainen.com/verkkokau...en-lappopumppu
Toimii mainiosti ja on aika vauhdikas.
Old Suzuki never dies, it just looks that way.
Tää oli kyllä hyvä bongaus.
Näkyi niissä vihreissä kalliimmissa 10 ja 20 litran kanistereissa kanssa olevan ilmanippa, tosin niissä oli kaatonokassakin sisällä korvausilmaputki toisin kun punasissa.
Pitihän se pari punaista kakskymppistä ostaa, nyt vaan miettiä mihin aiemmat nipattomat hukkaisi...
Ei nyt lappopumppu, vaan pumppupumppu, käsipumppu itse.
https://www.karkkainen.com/verkkokau...lle-ja-ilmalle
Moisella on jokunen tankki tyhjätty dieselistä (omia tankkeja ja aineita vain) ja jäähypaisareista otettua pois ja jarruista jne.
Ja jos on niitä muitakin kuin sisäänrakennettuja rantapalloja tjms niin nehän menee tuolla kanssa.
Joo, mullakin on toi 3V patteripumppu käytössä. Lappo toimii tietty, mutta kannu pitää saada korkeammalle, muutama noita lappoletkuja on ollut mutta jotenkin niihin tuppaa tulemaan ilmavuotoja. Toi patteripumppu ei oo vuodoille herkkä.
Asiasta toiseen, osui eteen taas yksi vihjevideo pyörän pystyyn nostosta: https://www.youtube.com/watch?v=RZMURbcqsYI. Siinä melko hentoinen kimuli nostaa adv mopon pystyyn. Onhan noita videoita näkynyt, mutta tässä lukittiin etujarru, eipä ole tullut mieleen.
No, mulla on pari niveltä selässä jäykistetty titaanilla, ja tähän astisten havaintojen perusteella sen kanssa pitää olla varovainen. Ennen jäykistystä ei olisi ollut mitään ongelmaa, mutta nyt täytyy vähän testailla että kestääkö se vai ei. Sopivaa askaretta talliin sadepäiviksi.
SF 1098S
MTS V4S Sport
Mopoilu on kyllä asenne- eikä ikäkysymys
https://www.facebook.com/reel/3099043053606796
Suzuki GSF 1250 SA GT ABS Bandit -08