Tällainen 1995 vuosimallin CBR 600 tuli saksan suunnalta reilu viikko sitten. Kyseessä on ensimmäinen mopoa tehokkaampi laite minulle, joten rauhallisesti täytyy alkuun ottaa ja opetella...onneksi tehotkin ovat ainakin vielä 25kw:n lukemissa. *
![]()
Pyörään on laitettu hieman tavallisesta poikkeavat plastiikat ja väri on vaihtunut mattamustaan edellisten omistajien toimesta....myös muita paikkoja on hieman 'sorvailtu' niin hyvässä kuin pahassakin. Sivuun sijoitettu etuvalo aiheutti katsastuksessa hieman ongelmia, jo valmiiksi valokeilan vasemmalle suuntaavan lampun kiinnityksensä vuoksi. Toinen...hieman harmittomanpi katsastuksen hylkäämissyy oli oikean puoleisen tarvikepeilin puuttuva E-hyväksyntä.*Lisäksi jälkitarkastusta varten oli tarpeen tilata se surullisen kuuluisa vaatimuksenmukaisuustodistus Saksasta, TÜV:lta. Katsastusprosessi on vielä siis kesken ja tiukkaa tekee, jotta sen saisin suoritettua ennen palvelukseen astumistani.
Kaikesta huolimatta pyörä tuntuu todella hauskalta ajokilta näin muutaman sadan kilometrin jälkeen. **
![]()
Suuret kiitokset *Petelle & Patrikalle luotettavasta ja ripeästä toiminnasta pyörän hankinnassa ja toimittuksessa Belgian kautta. Kiitos myös Puuhikselle monesta avusta Suomen päässä sekä Motovelhojen Velholle katsastusongelmissa avustamisesta. Lisäksi olen kiitollinen kaikille muille tukena olleille orgilaisille. Ilman kaikkea tätä apua haikailisin takuulla vieläkin mobile.de:n kirjavien kiwasikojen perään entistäkin epätoivoisempana. *
*
Edit: Niin ja Italokin vielä avusti uutukaista motoristia myymällä käytetyn xena-turvalaitteen sopuhintaan shopista.
Ei puu miestä kaada, ellei mies puuta.
--------------
Mattamusta on kyllä niin maan p**keleen hieno väri.![]()
On se perhanan komean näköinen, onnittelut nyt viimeinkin pyörän hankinnasta!![]()
![]()
hieno väri ja mattamusta! ONNITTELUT![]()
*Viini, ruoka ja hyvä elämä*
*ZX 10 R*
Todella hienon vehkeen oot ostanu! Onnittelut. Itse ostan vuoden päästä jostain Saksasta tms. pyörän.![]()
![]()
Stuntriding is NOT a crime
Kawasaki Z750
Erittäin asiallinen vekotin.. onnea![]()
![]()
Ei ole riemulla rajaa, kun Aprilialla ajaa.
"Odottakaas vaan ens vuotta jumalauta" -Jysäri 2.8.03
Ja sit käyt noutamassa tällasen potan kaupasta ni AWOT!![]()
aina noit menee...noit menee aina.
täytyy myöntää että toi bluuskan cebari näyttää livenä vielä paremmalta kuin kuvissa, hieno pyörä !!![]()
tota mattamustaa kypärää jo ehdottelin hankittavaksi, mutta osti kirkkaanpunaisen.. noh, sopiihan se jarruvalon kanss väreihin aika hyvin..
ja laitetaan nyt pyörästä vielä yks kuva lisää..
![]()
Terveys on hitain tapa tehdä kuolemaa
Kyllä tuo mattamusta Arain Maveric vaan olisi ollut tyylikkäin mahdollinen ruukku. Oli kypäräkaupassa vaan mattamusta loppu hyllystä, joten pikainen tilannearvio johti mahdollisimman samankaltaisen värin valintaan eli punainen tuli.Noh kirkas väri sentään näkyy hiukkasen paremmin liikenteessä....kun valotkaan eivät mopossa turhan voimakkaat ole.
Ei puu miestä kaada, ellei mies puuta.
--------------
No voihan kerpele! Kun olis taas tiennyt..
Itselläni on käytössä tollanen ja toinen samanlainen korkkaamaton odottaa hyllyssä käyttöä...
sain sopivaan hintaan niin piti ostaa kaks...![]()
aina noit menee...noit menee aina.
Hemmetin hieno pyörä! Korisarja taitaa olla Airtechin. Aivan fantastinen yhdistelmä mattamustan värin kanssa. Wau....
Kasvankohan mä ikinä isoksi?
Onse onse onse vaan HIENO!! *![]()
Kelpaa lähtee kaupungille kyydittään tytsyjä...
Kohta kaikki plikat kyselee että kuka onkaan sen jumalattoman nätin mattamustan Seepran _jollaista_ei_kellään_muulla_ole omistaja?? *Ja siihen vastataan että se on yks Panda vaan....![]()
---ÄLÄ ota kesäkissaa!!!---
on kyllä komee peli. oli varmasti odotuksen arvonen![]()
Ai että se on kaunis!!Eilen sitä mutterilla ihailinkin.. Onneksi olkoon vielä uudesta silmäterästä
![]()
Kaikki on mahdollista, kun ottaa tarpeeksi vauhtia... *
Onnea vaan kovasti uudelle perheenjäsenelle!! Komeahan se on...kyllä tuollaisia vois olla pihalla rivissä vaikka...ööö...kymmenen![]()
![]()
![]()
![]()
Vihdoin ja viimein...
Sydämelliset onnittelu pojumuru tuosta kauan odotetusta rakkaasta. Olen sanoinkuvaamattoman onnellinen puolestasi![]()
Nyt paljon turvallisia kilometrejä aina silloin kun puolustusvoimat sen mahdollisuuden antaa![]()
Kun pyrkii täydellisyyteen, voi saavuttaa erinomaisuuden