Itse asiassa Ducatin takuu jatkuu vielä seuraavallekin omistajalle jos mukana on täysi huoltokirja,omassani takuuaika oli käytännössä viisi vuotta ja kyllä se myös toimi niiltä osin kun sitä tarvittiin,eli yksi solenoidi.
*Mulla on ollut kyseisiä laitteita -70 luvun alusta saakka eikä ole ollut ongelmia sen enempää kuin muissakaan laitteissa.Kahta lukuunottamatta ne ovat edelleen minulla ja toimivat.
*Tehdas on taannut jo muutaman vuoden että kun osat tilataan ne ovat kahden vuorokauden sisällä missä tahansa ainakin Euroopassa ja luulisin että nykyisellä logistiikalla myös muualla maailmassa.Se onkin eri asia jos esim. maahantuoja ei lähetä tilausta heti vaan kasaa isompaa pottia.Mutta kyllä esim. Saksasta tulee osat ihan piirimyyjiltä muutamassa päivässä.Jos haluaa periaatteessa tapella maahantuojan kanssa,se on oma asiasi mutta muitakin väyliä on hankkia tarvittavat kilkkeet. Sitäpaitsi jos asut Lappeenrannan-Kouvolan nurkilla siellä on ollut iät ja ajat kavereita jotka osaavat nuo kapineet kuin omat taskunsa.Se nurkka on ollut aina italialaisten harrastajien vahvaa aluetta.
*Jos Hailac sylettää sinua,miksi hakata päätä seinään?Anna olla ja käytä pyörä muualla huollossa.Ei kannata pilata hermojaan turhan takia.
*Ne etupään öljyt pitäisi vaihtaa joka toinen vuosi,ja kuten sanoit,stefat vaihtuu samalla.Sama koskee muitakin nesteitä.Kohtuullisen tärkeää hyvän toiminnan kannalta.
Älä stressaa,ota lungisti.Pistä postia tehtaalle jos asia ei hoidu,ne ainakin vastaa sinulle. *
http://www.moottoripyora.org/iB_html...icons/wink.gif