Lainaa:
PÄIVÄN TIMANTTI: Urheilu|Moottoriurheilu
Kymiringin konkurssissa katoaa veron*maksajien rahoja yli 10 miljoonaa euroa
Kymiring oy on hakeutunut konkurssiin, koska saneerausohjelma ei ollut toteutettavissa. Iitissä sijaitsevalle radalle uskotaan löytyvän uusi yrittäjä.
Kymiringin taru nykyisen omistajan osalta on päättymässä. Kuva: Juha Metso
Ismo Uusitupa HS
2:00 | Päivitetty 10:48
Moottorirata Kymiringin konkurssissa suurimpia häviäjiä ovat opetus- ja kulttuuriministeriö ja Lahden kaupunki.
Viime torstaina Päijät-Hämeen käräjäoikeuteen jätetystä Kymiring oy:n konkurssihakemuksesta käy ilmi, että näiden yhteiset saatavat voivat nousta 11,1 miljoonaan euroon.
Kaikkiaan Kymiring oy:llä on velkaa yli 20 miljoonaa euroa. Yhtiö hakeutui konkurssiin, koska saneerausohjelman toteuttaminen ei onnistunut. Ensimmäinen epäonnistuminen oman pääoman hankkimisen kariutuminen.
”Se oli pettymys, että kolmen miljoonan euron omaehtoista pääomaa ei saatu kasattua”, toteaa saneerausohjelman laatinut selvittäjä Klaus Majamäki.
Kariutuminen tapahtui aivan viime hetkillä viime maaliskuussa, kun ulkomainen sijoittaja vetäytyi. Majamäki vakuuttaa, että kyse oli todellisesta tilanteesta.
”Olen ollut joissain neuvotteluissa mukana. Siinä oli vakavasti otettavat ja uskottavat neuvottelut.”
Lue lisää: Kymiringin rahoitus*ongelmissa uusi käänne: suur*sijoittaja vetäytyi viime hetkellä
Kun pääoman hankkiminen ei onnistunut, saneerausohjelman mukaisesti piti myydä yhtiön omaisuutta. Yhtiö katsoi, että määriteltyjen aikarajojen puitteissa se ei ollut mahdollista. Lähinnä kaupattavana olisi ollut varikkorakennus.
Majamäki korostaa, että saneerausmenettely ei ole koskaan helppo rasti.
”Saneeraus ei ole mikään kevätretki. Keskeneräinen ratahanke on haastava kokonaisuus.”
Lähipäivinä Päijät-Hämeen käräjäoikeus antaa päätöksensä konkurssihakemuksesta ja nimeää konkurssipesän pesänhoitajan.
Koska kyse on velallisyhtiön omasta hakemuksesta, päätös tulee nopealla aikataululla.
Pesänhoitaja yrittää myydä Iitin Kausalassa sijaitsevan yhtiön ja sen omaisuutta mahdollisimman hyvään hintaan, mutta velkojille ei ole tulossa aikaista joululahjaa. Yhtiön omaisuuden realisointiarvoksi on laskettu 6,2 miljoonaa euroa.
Siitä varikkorakennuksen osuus on kuusi miljoonaa euroa, mutta kyse on arviosta: on kokonaan toinen asia, maksaako kukaan siitä tuota summaa.
Velkojista parhaimmassa asemassa ovat vakuusvelkojat eli Nordea Bank (4,58 miljoonaa euroa), A. Ahlström Kiinteistöt oy (4,46 miljoonaa euroa) ja Finnvera (1,42 miljoonaa euroa).
Eniten näppejään on jäämässä nuolemaan opetus- ja kulttuuriministeriö, jonka avustuksia Kymiringin pitäisi palauttaa noin 6,5 miljoonaa euroa.
Lahden kaupungin omistaman Lahti Events oy:n vakuudettomat saatavat ovat kaksi miljoonaa euroa. Lisäksi yhtiöllä on riitaisia saatavia, joiden summa ilmenee nyt konkurssihakemuksesta: 2,6 miljoonaa euroa.
Kyse on muun muassa korvauksista MotoGP-kilpailujen peruuntumisesta aiheutuneista kustannuksista.
Kaikkiaan velkojia on useita kymmeniä. Pienimmät saatavat ovat muutamia satoja euroja, mutta esimerkiksi Mobile Properties -yhtiön saatavat ovat kaksi miljoonaa euroa. Mobile Propertiesin hallituksen puheenjohtaja Ilkka Kivisaari on myös Kymiring oy:n hallituksen puheenjohtaja.
Miten Kymiringille käy konkurssissa?
Saneerausohjelman laatija Klaus Majamäki uskoo, että ostajia löytyy.
”Arvelen, että useampi potentiaalinen ostaja ilmaantuu, joiden kanssa konkurssihallinto pääsee neuvottelemaan kaupasta.”
Onko tästä myös tarkempaa tietoa?
”On.”
Ovatko mahdolliset ostajat Kymiringin kanssa tekemisissä jo nyt?
”En räpäytä edes silmiäni. En voi sanoa mitään.”
Mikäli ostaja löytyy, kesällä radalla voi olla myös toimintaa. Sen sijaan MotoGP-tasoiset kilpailut eivät ole todennäköisiä lähivuosina.