ESS: Kymiringin yhteistyökumppani lopettaa toimintansa – ”Johtuu yksinomaan Kymiringistä”
Lahden kaupungin tapahtumayhtiön nykymuotoinen toiminta loppuu, kertoo Etelä-Suomen Sanomat. Kymiringiä osoitetaan syyttävällä sormella.
Anni Saarela
anni.saarela@iltalehti.fi
Tänään klo 17:40
Lahden kaupungin tapahtumayhtiö Lahti Eventsin toiminta nykymuodossa lopetetaan, kertoo Etelä-Suomen Sanomat. Lahden konserni- ja tilajaosto esitti yksimielisellä päätöksellä kaupunginhallitukselle Lahti Eventsin toiminnan alasajoa tiistain kokouksessaan.
Tapahtumayhtiön vaikeudet kärjistyivät toukokuussa, kun Kymiringille kaavailtu MotoGP-osakilpailu peruttiin jälleen. Lahti Events oli MotoGP:n yleisötapahtuman järjestäjä.
Yhtiön oli määrä järjestää Kymiringillä tänä kesänä myös kaksi muuta kansainvälistä urheilutapahtumaa. Nitro rallicross peruttiin kokonaan, motocrossin MM-osakilpailu siirrettiin Hyvinkäälle.
– Emilia Mäki korostaa, että nykyinen tilanne johtuu yksinomaan Kymiringistä, ESS siteeraa Eventsin toimitusjohtajaa.
Lahti Eventsin hallituksen puheenjohtaja Jari Oivo oli samoilla linjoilla.
– Tilannehan ei ole meidän (hallituksen) syy. Meille kerrottiin (Kymiringistä) koko ajan, että asiat ovat kunnossa, ja yhtäkkiä ne eivät olleetkaan.
Iltalehden tietojen mukaan Lahti Events maksoi Kymiringin tapahtuma-alueen käytöstä ennakkovuokraa kaksi miljoonaa euroa.
"Todella pettyneitä”
Lahti Eventsin oli määrä järjestää tänä kesänä kolme suurtapahtumaa Kymiringillä.Lahti Eventsin oli määrä järjestää tänä kesänä kolme suurtapahtumaa Kymiringillä.
Lahti Eventsin oli määrä järjestää tänä kesänä kolme suurtapahtumaa Kymiringillä. Mikko Huisko
Rakennusalan yhtiöt Maanrakennus Pekka Rautiainen ky ja Macra oy hakivat KymiRing oy:tä konkurssiin kesäkuun lopulla. KymiRing oy hakeutui velkasaneeraukseen.
Käräjäoikeuden asiakirjojen mukaan ratayhtiö on reilut kaksi miljoonaa euroa velkaa Lahti Eventsille.
Mäki kertoi viime viikolla Iltalehdelle, että Kymiringin velka yhtiölle on merkittävästi enemmän kuin kaksi miljoonaa euroa.
– Siellä on MotoGP:n peruutukseen liittyvä sakko ja muut peruutuskustannukset, motocrossin MM-osakilpailun sopimussakko, Nitro rallicrossin sopimussakko sekä tapahtumatoiminnan kattosopimukseen liittyvä ennakkovuokra, hän selvitti.
Lue myösKymiringin jättivelat yllättivät yhteistyökumppanin: ”Olemme todella pettyneitä”
Ratayhtiöllä on velkaa yhteensä 24,7 miljoonaa euroa. Velkataakka tuli Eventsille yllätyksenä.
– He olisivat voineet olla avoimempia meidän suuntaamme. Kymiringin velkojen kokonaissumma ei ollut meillä tiedossa. Olemme todella pettyneitä kokonaistilanteeseen, Mäki sanoi.
Lisärahoitus jäihin
Lahti Eventsin taloudellinen tilanne on ollut vaikea. Se teki viime vuonna tappiota 667 000 euroa, ja yhtiön oma pääoma oli lähes 1,8 miljoonaa euroa negatiivinen.
ESS:n mukaan Eventsillä on velkaa noin 6,7 miljoonaa euroa. Siitä noin kuusi miljoonaa euroa on Lahden kaupungille.
Events pyysi aiemmin Lahden kaupungilta 2,4 miljoonan euron lisärahoitusta. Lahden kaupunki päätti nostaa luottolimiittiä pyydetyllä summalla. Päätöstä ei kuitenkaan pantu täytäntöön, koska kolme kaupunginvaltuutettua teki asiasta oikaisuvaatimuksen.
Jatkossa Lahti Eventsin emoyhtiö KOKO Lahti takaa muun muassa takaa Eventsin peruuntuneiden tapahtumien lippurahojen palautukset ja varmistaa jo sovittujen tapahtumien toteutumisen.
KOKO Lahti myös valvoo, että Kymiring maksaa velkansa Eventsille takaisin.