Lainaa:
Kymiringin MotoGP-osakilpailu on peruttu.
Kansainväliset ratamoottoripyöräilyn MM-kilpailuoikeudet omistava espanjalainen Dorna Sports, IRTA ja kansainvälinen lajiliitto FIM ilmoittivat asiasta perjantaina. Syynä on koronaviruspandemia ja matkustusrajoitukset, jotka vaikeuttavat järjestelyitä.
Kymiringillä oli tarkoitus ajaa 11. heinäkuuta. Kilpailu siirretään nyt Itävaltaan.
– Suomen osakilpailun peruuntuminen tältä vuodelta on tietenkin valitettavaa. Pandemiatilanteesta johtuvat matkustus- ja kokoontumisrajoitukset muodostavat kuitenkin sellaisen riskin ja epävarmuuden kilpailun järjestämiselle, että Dorna Sportsin oli tehtävä ratkaisu nyt, KymiRingin toimitusjohtaja Markku Pietilä kertoo tiedotteessa.
– Tapahtuma-alaa globaalisti ravistelleen koronan vuoksi edellytyksiä kansainvälisen suurtapahtuman järjestämiseen ei vielä tänä kesänä ole. Pandemian pitkittyminen on aiheuttanut tapahtumien järjestämisessä myös merkittäviä epävarmuustekijöitä, ja olemmekin joutuneet muuttamaan alkuperäisiä suunnitelmia useampaan otteeseen, MotoGP-tapahtuman projektijohtaja Markku Vihtilä kommentoi.
Kuninkuusluokkaa on tarkoitus ajaa Kymiringillä kesällä 2022. Dorna Sports ja Kymiring Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen vuosista 2022–2026.
Vuosien 2020 ja 2021 kisoihin lipun ostaneille palautetaan rahat takaisin. Ensi vuoden kilpailun päivämäärät on tarkoitus julkistaa marras-joulukuussa.
Juttua täydennetään.