Lainaa:
Uusi Lahti kertoi tänään verkkosivuillaan, että seitsemän kaupunginvaltuutettua ja yksi kuntalainen valittavat yhdessä Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen Lahden kaupunginvaltuuston päätöksestä lähteä konserniyhtiönsä kautta mukaan Kymiringin toimintaan. Lahden kaupunginvaltuusto päätti 13. toukokuuta myöntää tapahtumayhtiö KOKO Lahdelle kahden miljoonan euron pääomalainan Kymi Ring -yhteistyötä varten.
Valittajat katsovat, että kuntalainkin mukaan kaupungin toimialaan ei kuulu yritystoiminnan riskisijoittaminen ja suoran tuen antaminen toisessa maakunnassa tapahtuvaan yritystoimintaan.
— Kierrättämällä pääomasijoituksen omistamansa yhtiön kautta Lahti pyrkii kiertämään kuntalakia ja Korkeimman hallinto-oikeuden kielteisiä ennakkopäätöksiä tällaisesta verorahojen väärinkäytöstä. Valituksella vaaditaan kaupunginvaltuuston Kymi Ring -päätöksen kumoamista ja päätöksen täytäntöönpanokieltoa, valituksen jättäjät kertovat tiedotteessaan.
Valituksen hallinto-oikeuteen jättävät Seppo Korhonen (vas.), Pertti Arvaja (kd.), Pekka Airamo (kd.), Kristiina Joensuu (kok.), Seppo Koskinen (sd.), Kalle Altonen (Pro Lahti), Martti Mäkelä (ps.) ja Ilkka Tiihonen.