hra1150 kirjoitti
Empirian valossa näyttäisi siltä, että arpani eivät tänään voita. Toisaalta samaisen empirian valossa on ainakin kertaalleen tullut selvitetyksi, että ohjauskolmion päälimutterin avaus ei sinänsä vaikuta ohjauslaakerin tiukkuuteen, mutta samaisen päälimutterin takaisinkiristäminen apinamomenttiin vaikuttaa.
Yleisesti ottaen on jotensakin ahdistavaa, jos jokaisen tällä palstalla hyvää hyvyyttään annetun neuvon pitää olla oikea tai edes sinnepäin. Tuollainen vaatimus kaventaa tarpeettomasti diskurssia ja on omiaan hävittämään viimeisetkin jännityksen, seikkailun ja romantiikan elementit mainiosta harrastuksestamme, jonka kulttuuriperintöön sekä lähtemättömästi että jäännöksettömästi on aina kuulunut todellisuuden tai ainakin arjen pakeneminen elämän ja kuoleman veitsenterää pitkin konevoimalla auringonlaskuun kadoten.