Tulokset 1:stä 29:een 29:sta
  1. #1
    Moi.
    Ajattelin kirjoittaa pienehkön yleisraportin ekasta ajokaudestani, jos vaikka jotakuta kiinnostaa tai jos joku minunkaltainen aloittelija saisi jotain vinkkiä. Itse olen siis 36 – vuotias, jota mopokuume oli vainonnut jo pitkään. En ollut ikinä ajanut moottoripyörällä, mutta mopoilla ja crosseilla kyllä.

    Ajokortti:
    Ajoin kortin kesän 2012 aikana Espoon Kivenlahdessa autokoulu Ecossa. Kortin hinnaksi tuli 920 euroa. Opetuksessa ei ole mitään moittimista, opettaja oli hyvin ammattitaitoinen ja asiallinen. Kirjalliset, käsittelykoe ja inssi menivät ekalla läpi, kiitos hyvän opetuksen. Kannatti siis harjoitella mielessään sitä käsittelykoetta ja turha jännitys pois, niin homma meni suhteellisen helposti maaliin. Koulusta jäi myös takaraivoon, että esim. aamuisin liikkeelle lähtiessäni teen samat tarkastukset kuin mitä koulussa neuvottiin. (rengaspaineet, jarrut, valot, vilkut, ketjut).

    Pyörä:
    Lokakuussa 2012 ajoin pyörän omaan talliin.
    Kriteereinä hankkimisessa oli hinta. (max. 4000 euroa), lisäksi ulkonäkö, käsiteltävyys, kunto ja vakuutuksien hinta olivat pää-asioita katsellessani eri merkkejä ja malleja. Löysin nettimotosta mieleisen ja myyntihintakin tippui syksyn aikana viikko viikolta koska pyörä olisi muuten jäänyt edellisellä omistajalla talveksi taivasalle. Lopulta hinta oli tippunut syksyn aikana alkuperäisestä pyynnistä 900 euroa, niin sit oli jo pakko tehdä kaupat.
    Pyörä on siis Kawasaki ZR-7 vuosimallia 2003, mittareissa yhteensä 35 tuhatta km. Edellinen omistaja oli tehnyt itse kaikki huollot, ja pitänyt pyörää muutenkin kuin kukkaa kämmenellä. Ei mitään naarmuja missään, pyörä ihan kauttaaltaan puhdas ja siisti sekä juuri sopivasti modattu. (tanko vaihdettu suorempaan malliin, minivilkut, koson monitoimimittaristo, rekisterikilven telinettä muokattu). Lisäksi renkaat ja öljyt oli juuri vaihdettu, joten mopotin kaipasi vain kovaa ajoa. Ensimmäiset ajot pyörällä ajoin siis lokakuussa kun ajoin pyörän edelliseltä omistajalta kotitalliin, lisäksi kävin ajamassa pienen testilenkin marraskuussa. (+5 astetta).

    Vakuutukset:
    Otin kaskon ja liikennevakuutuksen IF:ltä koska minulla on samassa paikassa kotivakuutus ja lasten tapaturmavakuutukset. Vakuutusmaksut on 700 euroa vuodessa.

    Varusteet:
    Olin varannut 1000 euroa varusteisiin. Ei niillä kalleimpia huippuvehkeitä saanut, mutta tarpeeksi hyvät kuitenkin.
    Tässä lista varusteista jotka ostin Eurobikerilta:

    Kypärä: Marushin 999 RS Carat http://www.fc-moto.de/WebRoot/FCMoto...RS-Carat-B.jpg
    Hanskat: http://www.eurobiker.fi/mp-ajokasine...ne-p-7188.html
    Housut: http://www.eurobiker.fi/mp-tekstiili...a-p-10008.html
    Takki: http://www.eurobiker.fi/mp-tekstiili...ki-p-7131.html
    Kengät: http://www.eurobiker.fi/mp-ajokengat...ka-p-8142.html
    Lisäksi ostin meripihkan värisen visiirin, kypärähupun ja lämpökauluksen.

    Kaikkiin varusteisiin olen ollut pääosin tyytyväinen, mutta tässä yhden ajokauden kokemuksia:
    - Kengistä hajosi ekan kauden aikana tarranauhat, ei haittaa kuitenkaan käyttöä, pitävät vettä ja ovat juuri kaupunki- ja työmatka-ajossa sopivan kevyet.
    - Takin sadekalvo ei pidä kovassa vesikelissä, vuotaa vetoketjun kohdalta. (jos sateella joutuu ajelemaan, niin sadepuku on muutenkin aika must hankinta).
    - Hanskat on +5 asteessa liian kylmät ja +20 asteessa liian kuumat. (ostin kesän kuumille päiville ohuet mx hanskat Motonetista hintaan 19 euroa)
    - Takin ja housujen irrotettavat lämpövuoret on tosi hyvät, lämmittää viileellä kelillä just sopivasti. Tosin kesäkuumalla ajoin työmatkat farkuissa ja tuossa ajotakissa ilman mitään vuoria, ja silti meinasi olla liian kuuma.
    - Tuo meripihkan värinen visiiri ei blokannut kirkasta auringonvaloa tarpeeksi, niin kävin ostamassa myös savun värisen peilivisiirin. Yöllä taas meripihka ja savu ovat liian tummia, joten vakiovisiirillä silloin.
    - Kypärään olen ollut todella tyytyväinen, mielettömän kevyt, nopea laittaa päähän, eikä suhise liikoja. Vertailupohjaa tuolle suhinan tasolle tosin ei ole. Ainoa mitä kaipaisin tuohon on integroitu aurinkovisiiri. Nyt olen toteuttanut sen aurinkolaseilla.

    Talvi 12/13:
    Itse tein pyörään pieniä kosmeettisia muutoksia ja huoltotoimenpiteitä talven aikana:
    - Tangonpääpeilit
    - Uudet tulpat
    - Uusi akku
    - Vanneteipit (mustat vanteet, punainen pyörä = punaiset vanneteipit)
    - Pesu ja vahaus
    - Muttereiden ja ruuvien kireyden tarkistus
    - Öljyä kaikkiin neljään lukkoon
    - Ketjujen kireyden tarkistus
    - Ilmanputsarin tarkistus
    - Jarrujen, iskarien, valojen, töötin ja vilkkujen tarkistus
    Samalla kun noita pieniä huoltotoimenpiteitä tekee, niin samalla sitä oppii vähän omasta pyörästään. Itselläni ei ole mitään aiempaa kokemusta prätkien huoltamisesta, mutta eipä tuo mitään rakettitiedettä ole. Jos työkalut pysyy kädessäsi, niin tuollaiset perusjutut onnistuu keneltä vaan. Suosittelen.

    Ajokausi 2013:
    Aika pitkään kesti kevääntulo, tietenkin. Vasta toukokuussa pääsin ajelemaan ensimmäiset ilometrit. Ja ensimmäisen kilometrin kohdalla meinasi kaksi autoa ajaa päälle, eivät kai olleet vielä tottuneita siihen että prätkiä on liikenteessä. Pyörä itsessään toimi koko ajokauden hyvin, se on helppo ja kevyt ajaa ja ekalle kaudelle tehojakin oli enemmän kuin tarpeeksi. Mittariin tuli noin 8000 kilometriä kauden aikana, lähinnä työmatkaa, kuvajahteja, bikepokeria, mökkireissuja sekä ihan vaan kruisailua mutkateillä. Varmasti menee vielä ensi ajokausikin tuolla pyörällä harjoitellessa, vaikka malli saakin aika paljon negatiivista palautetta myös täällä. Minulle se on tällä hetkellä just passeli peli, eiks se oo tärkeintä? Mitenkään syvällisempiä ominaisuuksia kaarreajosta tai vastaavasta en osaa antaa, mutta kyllä mutkapätkät on mukavimpia ajaa. Motarinopeuksissa +120 km/h alkaa olemaan sietokyvyn rajoilla, yleinen nakun ominaisuus ilmeisesti? Mieluummin varaan vähän enemmän aikaa ja ajelen pienempiä mutkateitä pitkin perille.

    Helppohoitoinen tuo pyörä oli ainakin ensimmäisen kauden. Kaasuvaijeri tosin napsahti poikki kesken kesän, sekin omaa tyhmyyttäni kun en ollut sitä talvena öljynnyt, niin kuin edellinen omistaja neuvoi tekemään. Sumekolta sain kuitenkin nopeasti uudet vaijerit, eikä olleet kovin vaikeat vaihtaa. Kalliit tosin. (70 euroa) Mitään ihmeellisiä huoltotoimenpiteitä en oikeastaan kauden aikana tehnyt muuta kuin pesin säännöllisesti ja pesun jälkeen voitelin ketjut. Lisäksi taisin tarkistaa rengaspaineet 3 tai 4 kertaa ajokauden aikana.
    Jo talven aikana tällä sivustolla omaksumani orkkimoro tuli moneen kertaan vastaan riippumatta missä päin Suomea ajelin. Tämä sivusto sai mut kiinnostumaan myös kuvajahdista ja letka-ajeluista. Niistäkin on nyt vähän kokemusta. Myös tuo Bikepoker oli loistava tapahtuma. Lähden sit ensi kesänä vielä aktiivisemmin mukaan noihin. Ja jos jokin pulma tai kysymys tuli mieleen, niin täältä sai asiallisen vastauksen hyvinkin nopeasti. Nyt siis tiedän että jos jonkun jäsenmaksun meinaan ostaa niin se on .org. Nuo kuvajahdit on mun mielestä loistava keksintö. Jos tekee mieli lähteä ihan vaan ajelemaan, niin kuvajahdilla saa ainakin jonkun päämäärän eikä tarvitse päättömästi ajella ympyrää. Lisäksi ajeltiin kavereiden kanssa ns. letka-ajeluita ympäri etelä-suomea useampaan kertaan. Hienoja maisemia, ja mutkateitä joille ei ole auton kanssa ennen eksynyt. Sen huomasin myös ajokauden aikana, että mopoilussa todella tärkeää on ennakointi ja tilannenopeus, joita koulussakin toitotettiin kovasti. Mutta ilmeisesti kun on 18 vuotta autoillut, niin se tuli vähän niinkuin luonnostaan. Lisäksi autokoulusta tarttuneet pikkutipsit oli hyvä pitää mielessä aina kun hyppäsi satulaan. Pari kertaa tuli myös treenattua noita käsittelykokeen rasteja, niitä kannattaakin harjoitella aina välillä ja vähintäänkin keväällä kauden alussa jollain tyhjällä parkkiksella. (josta on hiekotushiekat putsattu). Lisäksi ajotaitokurssit on kuulemma todella hyödyllisiä. Katsotaan jos vaikka itsekin osallistuisin ensi kaudella. Sateellakin tuli ajettua jonkin verran, esim toukokuussa ajoin Mikkelistä Helsinkiin kaatosateessa ilman sadehaalaria. Vähän meinasi olla kylmä. Sateella ajellessa kaupunkiajoa kannattaa tosiaan varoa liukkaita pintoja. (katumaalaukset, kaivonkannet, ratikkakiskot yms.) Itselläni ei ainakaan vielä ollut täyttä luottoa ajaa mutkiin ja risteyksiin, vaan hidastelin ehkä vähän liikaakin noissa. Mut ehkä parempi ajaa omien kykyjen mukaan tuollaisissa tilanteissa.

    Lisävarustelua ajokauden aikana:
    Ostin kypärään Sena SMH5 - kypäräpuhelimen: http://www.rxtx-tuote.fi/index.php?v...t.smh5&tuote=Y
    Verkkokauppa.comista tarttui mukaan roiskesuojattu puhelinteline, hinta 30 euroa.
    Tankkilaukun ja pehmeät sivulaukut ostin keväällä 2013. Niistä on ollut paljon hyötyä esim. mökkireissuilla. Kaikki laukut laajenevat vetoketjuilla, eli kapasiteettia saa lisättyä tarpeen mukaan. Normi kauppareissut olen tehnyt selkärepun kanssa. Ja työmatkat ilman mitään laukkuja.
    Lisäksi ehdoton kapine on tuo jalan alle laitettava läpyskä. http://biltema.fi/fi/Autoilu---MP/Mo...ukilevy-82165/ Antaa hyvin lisätukea pyörälle. Varsinkin silloin jos joutuu parkkeeraamaan hiekkapohjaiselle parkkikselle niin kuin minä ja mökkireissuilla myös todettu hyväksi, siellä kun on harvoin asfalttiparkkiksia.

    Talvi 13/14:
    Tarkoitus nyt talven aikana tehdä ainakin seuraavat huoltotoimenpiteet:
    - Perusteellinen pesu ja vahaus
    - Öljyjen- ja suodattimen vaihto
    - Ilmanputsarin vaihto
    - Kytkinvaijerin vaihto
    - Akun ylläpitolataus
    - Tulppien tarkistus / putsaus
    - Ketjujen ja rattaiden vaihto
    - Pulttien ja muttereiden kireyden tarkistus
    - Lukkoihin öljyä
    - Lämmitettävien kahvojen asennus
    Lisäksi ajattelin varata ajan ammattilaisille heti ajokauden alkuun, vaihdatan takarenkaan ja samalla saavat tarkistaa jarrujen kunnon ja tehdä venttiilien säädön.

    Ainiin ja tuossa vielä kuva moposta:

    Viimeksi muokannut: Kaitsuli; 14.01.2014 klo 11:15. Syy: typot
    -Suzuki Bandit 1250s-
    (ex Kawasaki ZR7)
  2. #2
    Hyvä aloitus harrasteeseen, siisti pyörä. Renkaat kannattaa vaihtaa molemmat yhtäaikaa, verkkokaupan (mp-renkaat.fi) kautta lähtee setti 250 kieppeille. Misukan Pilot Road 3 tai uudet 4 on kokeilun arvoiset, noilla pito saa ihan uuden merkityksen. Hommaa tehtaan manuska, jos ei vielä ole, siellä on paljon knoppitietoa.
    Nykyiset:
    Kawasaki KLX 250 B1 - 81
    Kawasaki Z 1000 ST E1 -79
    Kawasaki Z 1000 ST E2 -80
    Kawasaki Mean Streak 1600 -07
    Kawasaki Z 1000 Special Edition -14
    Kawasaki GTR 1400 -08
    Kawasaki Spectre 1100 D1 -82
    Kawasaki KX 250 XC KL Enduro -21
  3. #3
    Kiva raportti & asiallisia toimenpiteitä oot tehty ja näemmä myös tulet tekemään!

    On muuten todella mehukkaan näkönen ZR-7! Sattuu mun mykiöön ihan justiinsa.
    It´s better to die on your feet than live on your knees...
  4. #4
    Veikkaan että aloittelijalla ei ole helppoa... Syy voi olla joko se että ei tunne ketään muita motoristeja jotka voisivat neuvoa varusteiden hankinnassa. Tai sitten se että tuntee paljon motoristeja ja kaikki neuvoo eri tavalla ja suosittelee eri varusteita/ renkaita tms.
    Aika monta aloittelijaa olen itse auttanut harrastuksen alkuun ideologialla "mikähän hänelle olsi parasta..." kun taas monesti tuntuu että neuvotaan pikemmin ideologioalla "mulle on parasta ollu tää niin kai se sullekin on hyvä?"
    Varsinkin kun ollaan hankkimassa moottoripyörää (tai vaihtamassa) niin heti ollaan maasta taivaaseen kehumassa omaa ja suositellaan sitä.
    Olen nähnyt sellaistakin että aloitteleva 165cm/ 50kg nainen kysy jotain helppoa ja kevyttä aloittelija pyörää ja joku sinne sanoo että osta Hayabusa... Joo ehkä huumoria osittain mutta voisihan siinä niinkin käydä että aloitteleva motoristi hankkii Hayabusan ja ajelee sitten Boxintietä 40-50 km/h kun ei uskolla eikä osaa ajaa! (Tämän olen nähnyt ihan oikeesti tapahtuvan!)
    kaitsulilla on harrastus lähtenyt fiksusti käyntiin... Olisi ollut kiva lukea vielä jotain perusteluja siihen miksi päädyit juuri näihin varusteisiin?! MP:n valinnasta jotain kerroitkin.
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  5. #5
    Lainaa Jim Goose kirjoitti Katso viesti
    Hyvä aloitus harrasteeseen, siisti pyörä. Renkaat kannattaa vaihtaa molemmat yhtäaikaa, verkkokaupan (mp-renkaat.fi) kautta lähtee setti 250 kieppeille. Misukan Pilot Road 3 tai uudet 4 on kokeilun arvoiset, noilla pito saa ihan uuden merkityksen. Hommaa tehtaan manuska, jos ei vielä ole, siellä on paljon knoppitietoa.
    Ite tilannu renkaat mynetmotosta, homma toiminu täydellisesti joka kerta.
    Ja ainakaan ite en ole koskaan vaihtanut renkaita samaan aikaan, vaan vasta sitten kun ollut tarvetta. Ja on ollut monesti erimerkkisetkin etu ja takarenkaat.
    Ja hyvin on pysytty ojien välissä 16 kesää ja yli 100 tkm.
  6. #6
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Orgin jäsenyydellä tietty (olis) saa(nut) hyvän alen noista eurobikerin kamoista.
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  7. #7
    Juu varusteista vielä sen verran että koko syksyn 2012 ennen pyörän ostamista selailin eri nettisivuja ja kolusin kauppoja läpi, etsien sopivia varusteita.

    Eurobikeriin päädyin oikeastaan kahdesta syystä.
    A). Kun sattui löytymään kaikki mieleiset kamat kerralla ja sain neuvoteltua hintaakin ns. pakettihinnaksi.
    B). Suurimpana syynä oli kuitenkin se, että sieltä löytyi haluamaani kypärämallia.

    Kypärä:
    Olin kokeillut aika montaa eri kypärämerkkiä eri kaupoissa ja tuo Marushinin 999 oli just passeli mun päähän. Testailin tosiaan useampaa merkkiä ja mallia eri kokoisina, mutta kaikki tuntui jotenkin painavan jostain kohtaa, ja kokoa isompi taas hölskyi päässä. Tuo Marushin taas istui päähän just eikä melkein. Aluksi tuo merkki vähän epäilytti, mutta netistä lueskelin jonkun testituloksen missä tuo oli pärjännyt ihan hyvin ns. isoja merkkejä vastaan ja kyselin vähän kavereiltani joilla oli kokemuksia merkistä. Sain pelkkää positiivista palautetta. Osoittautuikin kelpo ostokseksi, d-lukko on mun mielestä helppo- ja nopeakäyttöinen ja lisäksi kypärä ihan hemmetin kevyt. Tässä kuitenkin kannattaa eniten satsata siihen että löytää just sopivan kokoisen kypärän.

    Ainoa miinus oli, että haluamaani grafiikkaa ei ollut saatavana oikeassa koossa. Plussana taas se, että tuo Carat-grafiikkainen oli -30% alennuksessa. Jos siis olisi ollut kokoja, niin olisin maksanut täyden hinnan samasta kypärästä mutta tällaisella grafiikalla: (999RS Monstra)



    Kengät:
    Tuo kenkämalli täytti vähäiset kriteerini: kengät joissa on kevyt suojaus. Lähinnä työmatka-ajoon tarkoitetut, eli kevyet, lyhytvartiset ja nopeat laittaa jalkaan ja ottaa pois.

    Takki:
    Ulkonäkö miellytti, ja kun kokeilin takkia niin tuntui myös just sopivalta. Sadekalvo, lämpövuori ja suojiakin tarpeeksi. (olkapäissä, kyynärpäissä ja lisäksi selässä joku ohut suojalevy). Lisävarusteena siihen saisi vielä ostettua selkäpanssarin ja rintapanssarin. Taskut on tuossa aika pienet, se on ehkä ainoa pieni miinus tuon jo aiemmin kertomani vedenpitävyyden lisäksi.

    Housut:
    Olin lukenut netistä ja myyjäkin suositteli että kannattaa ostaa saman merkkiset housut kuin takkikin, niin saa vetoketjulla kiinni toisiinsa. Nuo housut olivat ihan hyvät jalassa ja säätövaraakin löytyi sopivasti, lantiossa ja polvissa on suojat, lisäksi myös sadekalvo ja lämpövuori. Ja nekin istuivat ihan hyvin. Aika basic housuthan nuo on, sellaiset joka kelin housut. Tota yhdistysvetoketjua en tosin ole kertaakaan käyttänyt, että sinänsä ei olisi ollut pakko hommata samanmerkkisiä.

    Hanskat ja visiiri
    Ne mä ostin myyjän suosituksella, kriteerinä oli hyvät hanskat ja visiiri syksyn ajokeleihin.

    Kaupanpäälle sain vielä kypärähupun ja lämpökaulurin.

    Enhän mä oikein tiennyt noista varusteista että ovatko hyviä vai ei, mutta kun tuntuivat sopivilta ja näyttivät omaan silmään hyvältä... Varmaan tuo on kuitenkin hyvä tapa saada mieleinen varuste, eli käymällä paikanpäällä kokeilemassa. Ja tuolta sai ainakin omalla kohdallani hyvin ystävällistä ja ammattitaitoista palvelua. (Eivät siis olleet tyrkyttämässä sitä kalleinta tuotetta parhaana mallina juuri minulle).
    -Suzuki Bandit 1250s-
    (ex Kawasaki ZR7)
  8. #8
    Hyvä juttu oli. Aikasta samalla lailla kuin itsellä, samaa ikäluokkaa ja saman hintaluokan pyörä ja kortti ajettuna sekä Marushin kypärä ja Eurobikerin kamat

    Komppaan myös, että kyllä tuo autokoulujen mp opetus on hyvä. Antaa todella hyvän pohjan ajotekniikan puolesta sekä teoriana hyvät perusvalmiudet. Ja samaa mieltä Sumekon kalliista varaosista. On niin kalliita, että seuraava pyörämerkki on itellä eri. Tuskin ne osat siitä halpenee, mutta harmittaa tuo hintataso.

    Ajovarusteista kommentoin, että kelkkapuolella itse olen jo oppinut ajovarusteiden tärkeyden. Hyvät setit oltava. Kypärä löytyi pitkien sovitteluiden jälkeen ja istuu hyvin päähän sekä lienee niitä laatumerkkejä riittävissä määrin turvallisuuden puolesta. Ajokamat itse optimoin kuumiin kesäkeleihin kuumalla asfaltilla sekä nimenomaan myös ajohanskat tekniseen käsittelyyn näin aluksi. Lämmintä saa lisättyä sitten välikerroksiin. Kaikissa kamoissa tietty suojat, Keprotecit ja pehmusteet ynnämuut.

    Renkaiden osalta ajatus on seuraavissa panostaa huippulaatuun. Juuri tuota PP taikka PR suuntaista meittinyt ja foorumilta lukenut kommentteja. Itellä ei ole vielä luottoa pyörän alustaan. Pidon vaihtelu hämää. Kyse ei ole ajotaidosta vaan tarkasta perstuntumasta ja siitä, että välillä pito menee ohuelle ja luotto pitoon katoaa.
  9. #9
    Lainaa Juhis kirjoitti Katso viesti
    Ite tilannu renkaat mynetmotosta, homma toiminu täydellisesti joka kerta.
    Ja ainakaan ite en ole koskaan vaihtanut renkaita samaan aikaan, vaan vasta sitten kun ollut tarvetta. Ja on ollut monesti erimerkkisetkin etu ja takarenkaat.
    Ja hyvin on pysytty ojien välissä 16 kesää ja yli 100 tkm.
    Juu minäkin ajattelin etten vielä vaihtaisi etunakkia kun näyttää ihan uudelta. Takanakissakin on vielä pintaa, mutta veikkaan ettei kestä koko ensi kautta.
    -Suzuki Bandit 1250s-
    (ex Kawasaki ZR7)
  10. #10
    Lainaa kk kirjoitti Katso viesti
    Ja samaa mieltä Sumekon kalliista varaosista. On niin kalliita, että seuraava pyörämerkki on itellä eri. Tuskin ne osat siitä halpenee, mutta harmittaa tuo hintataso.

    Tuohon varaosien hintaan sain täältä hyvän vastauksen jolla voi säästää paljon rahaa:
    Tilaa netistä. Itse ajattelin tämän talven huoltoon tarvittavat varaosat tilata sellaisesta kuin www.wemoto.com
    Olen nyt tilaamassa ketjut, rattaat, öljynsuodattimen, ilmansuodattimen ja uuden kytkinvaijerin. Kokonaishinta näille postikuluineen on 177,70 euroa. Taitaa Suomessa mennä tuo summa rikki jo pelkkien ketjujen ja rattaiden hinnassa.
    -Suzuki Bandit 1250s-
    (ex Kawasaki ZR7)
  11. #11
    Itse olen suht tuore kuski, pyörä on ollut 2,5 kautta. Ostin halvat päälle sopivat varusteet periaatteella, että jollain on aloitettava. Kun saa kokemusta tietää paremmin mihin pitää kiinnittää huomiota. Lukemalla tätäkin asiantuntijapalstaa tai kuuntelemalla myyjiä saa oman kuupan riittävän sekaisin.

    Itse aloitin samalla kypärällä, mutta parin tunnin jälkeen se alkaa kivistää otsaa ja korvia. Se vaihtui ensimmäisenä Schuberth C3:seen. Ajovarusteet oli Hanxin hinnat alkaen mallistosta, jotka nyt päivittyi Gimoton mittanahkaan ja kurahaalariin. Vesikelin hanskoja pitää katsoa messuilta, pohdintaa käydään Rukan Apollon tms. ja neopreenihanskoja välillä.
  12. #12
    Lainaa Kaitsuli kirjoitti Katso viesti
    Juu minäkin ajattelin etten vielä vaihtaisi etunakkia kun näyttää ihan uudelta. Takanakissakin on vielä pintaa, mutta veikkaan ettei kestä koko ensi kautta.
    Juu ittellä voipi helposti mennä kaksi takanakkia yhden etunakin aikana. Ite yleensä tilaan kesän renkaat valmiiksi mynetmotosta keväällä, ei sitten tartte ihmetellä kun joissain renkaissa se loppu voi tulla hieman "yllättäen"
    Täällä .orgissa on jossain ketju jossa on kerrottu eri paikkakuntien halvat renkaanvaihtopaikat.
    (Turussa irtovanteelle 10€/rengas) Mut eipä se mikään amerikantemppu ole itekkään vaihtaa, kunhan välineet löytyy..
  13. #13
    Vielä pari juttua. Eli Eurobikerin takista (Sweep merkki) mulla meni vesi läpi ekalla sadekelillä sekunneissa. Vaikka oli ulkoa päin niin vedenpitävän näkönen pinta. Koko rintakehä märkä pienessä tihkussa. Hankin sitten tietty sadekamppeet varalle. Mutta itseasiassa huomasin tämän sitä ennen hyväksi sadesuojaksi, eli tuon rintapanssarin. Ajoin viime kesänä jopa pari tuntia kunnon vesisateessa ja pysy mukavan kuivana. Niin kuin nyt olosuhteisiin nähden voi pysyä. Olen sen verran tyytyväinen, että pidän ihan mainitsemisen arvoisena tässä.

    http://www.eurobiker.fi/mp-vartalosu...ri-p-7691.html

    Toinen kommentti koskee tuota tupla D-lenkkiä kypärän kiinnityksessä, niin sitähän pidetään parhaana ja turvallisimpana vaihtoehtona lukoista. Hihna tulee aina tiukalle ja on luotettava rakenne. Muistaakseni joissain kilpailusäännöissäkin sallitaan vain tuo lukkotyyppi. Itse otan tuollasen kanssa aina kun uutta kypärää kattelen. Myös kelkkapuolella siis.
  14. #14
    Hyvä ketju ja hieno avausviesti

    Itse ajoin kortin myös loppukesästä 2012. Mopo tuli hommattua katokseen odottelemaan paria kuukautta aiemmin. Budjettia ei ollut juuri nimeksikään, joten ekaksi pyöräksi valikoitui melko summa mutikassa 1994-vuoden GSX600F hintaan 1400e.

    Mopon suhteen kriteereinä oli, että pitää olla muovia ympärillä ja hinta tuota luokkaa.

    Kortin ajoin Helsingissä autokoulu Liekissä, hintaa about 930e (pohjalla B-kortti). Inssit sun muut ekalla läpi. Korttia odotellessa ehdin purkaa ja kasata mopoa melko lailla. Siihen tuli uusittua kumit, vaihdettua ketjut ja rattaat, öljyt, suodattimet ja vittumaisimpana vetoakselin stefa.

    Kun viimein alkusyksystä kortti viimein tuli, ehdin ajaa ehkä nelisen viikkoa kun tehonpuute alkoi vaivaamaan. Ja olihan tuo Suzuki ihan kamala letku ajaa muutenkin.

    Aarbikestä Sipoosta löytyi 97-vuoden ZX6R Kawa joka tuntui raketilta tuon Suzukin jälkeen.

    Kawalla tuli pöryytettyä into pinkeänä ja uusittua siitä kytkin, huollatin pumput, säädätin venat, vaihtelin öljyt sun muut. Oikeastaan alustaremontin jälkeen tuo oli yllättävän hyvä ajaa minunlaiselle pätkälle (164cm / 60kg).

    Talvella 2012 / 2013 kuitenkin rupes kutkuttamaan taaa lisäteho ja keväällä vaihdoin Kawan 2004-vuoden Aprilia RSV1000R:ään. Aprilia onkin pitänyt ainakin kuskin kiireisenä, sitä on nimittäin saanut hoitaa ja rassata öitä myöten! Kuluneena kesänä se imi huoltoihin reilut kolme tonnia rahaa ja useita viikkoja aikaa pois baanalta. Tällä hetkellä pyörä odottaa uutta mittaristoa saapuvaksi…
    Riku #666
    www.trackpunkracing.com
  15. #15
    Itsekin n. parinkymmenen vuoden tauon jälkeen hankin moottoripyörän (edelliskesänä siis). Eka syksy meni lainatakilla (ei mahtunut iskälle enää), housut löytyi mp-liikkeen konkurssipesästä, kengät ja hanskat oli 20 vuoden takaa... Seuraavana keväänä ostin oman kangastakin (isä oli pienentynyt talvella ), lyhytvartiset kengät sekä vedenpitävät hanskat.

    Nakupyörällä moottoritienopeuksista tuli aikalailla siedettävämpiä kun hankin kesällä nahkatakin tuon kankaisen kaveriksi.

    Käytännössä Richan kamoja tullut hankittua koska paikallinen Motonet on melkein näköetäisyydellä.

    Nyt syksyllä ostin pitkävartiset ajosaappaat, jotka pitää kyllä myydä keväällä vähän käytettynä pois: liian pienet varresta. Edelleen hakusessa kesä/nahkahanskat noiden 20+ vuotta vanhojen kaveriksi, sopivia ei vaan tunnu löytyvän.

    Kypäräksi valikoitui Nolan N90 koska se on avattava (käyttömukavuutta silmälaseilla) ja siinä on tuo sisäänrakennettu aurinkolippa (jälleen, käyttömukavuutta silmälaseilla kun aurinkolaseja vahvuuksilla en omista). Viime talven aikana hankin ensin langallisen n-com setin ja ajelin suurimman osan kesästä musiikkia soitellen, BT-palikan hankin jonkun Stormin kantistarjouksen ohessa "kun halvalla sai".

    Pyörään tuli hankittua eBaysta ekan talven aikana ehjät vaihde- ja kytkinvivut sekä tangonpääpeilit, molemmat n.25e /setti ja tulivat läpi tullista ilman lisämaksuja. Bags-Connectionin sähköistetty tankkilaukku löytyi täältä .Orgin myyntipalstalta, kuten myöhemmin saman firman pehmeä takalaukkukin. Tulevalle kaudelle uusi etuvalo kiinnostaisi tuon nykyisen kellertävän tilalle. Kelpaisi siihen vaihdenäyttökin tai jopa kierroslukumittarikin hankkia mutta ei kai nyt kaikkea kerralla...
    ex-Monster M750, nyt pyörätön
  16. #16
    Lainaa D-Iivil kirjoitti Katso viesti
    Aprilia onkin pitänyt ainakin kuskin kiireisenä, sitä on nimittäin saanut hoitaa ja rassata öitä myöten! Kuluneena kesänä se imi huoltoihin reilut kolme tonnia rahaa ja useita viikkoja aikaa pois baanalta. Tällä hetkellä pyörä odottaa uutta mittaristoa saapuvaksi…
    HUH, kolme tonnia. MItä sille piti oikein tehdä?
    Pekka
  17. #17
    Lainaa Pekkavee kirjoitti Katso viesti
    HUH, kolme tonnia. MItä sille piti oikein tehdä?
    Muistaakseni moottori pasko. Asiasta on kirjoiteltu Risuja & Ruusuja Mopokaupoista osiossa jos kiinnostaa kaivella. Vähän siellä kiristeltiin hampaita..
    Sielukkaassa pyörässä on Rock'n'rollia, patinaa, fuck you -meininkiä, se ei lähde käyntiin kun tekisi mieli ajamaan, ja kun on vikaa etsiessä juonut lavan kaljaa ja polttanut puoli kartonkia röökiä ja päätät taas kokeilla niin laakista tulille.
    -JaZZo
  18. #18
    Lainaa Pekkavee kirjoitti Katso viesti
    HUH, kolme tonnia. MItä sille piti oikein tehdä?
    Alakertaan uusia rattaita, lopulta koko kone vaihtui, kytkimen molemmat sylinterit vaihtui, nopeusanturi, mittaristo, bensaletkut tankin sisälle, ketjut, rattaat, kumit eteen ja taakse, öljyjä, jarru- ja kytkinnesteitä.

    Siitäpä noita kertyy. Kaikki osat olen tilaillut iivilBaysta, osiin olisi hulahtanut varmaan tuplat jos olisin marmorilta aina hakenut
    Omaa rahaa meni reilu tonni vähemmän, sillä motoliike tuli koneen vaihdossa vastaan kustannuksissa (pisteet siitä).

    Ensi kesänä luultavasti staattorijumppaa tiedossa (ihme jos ei pala näillä kilsoilla pian).

    Ninjaedit: tuossahan nuo on eriteltynäkin, mittariston hinta 280e siitä puuttuu:
    https://www.dropbox.com/s/ebppv9blz0...5-01-30-28.png
    Riku #666
    www.trackpunkracing.com
  19. #19
    Lainaa Kaitsuli kirjoitti Katso viesti
    Tuohon varaosien hintaan sain täältä hyvän vastauksen jolla voi säästää paljon rahaa:
    Tilaa netistä. Itse ajattelin tämän talven huoltoon tarvittavat varaosat tilata sellaisesta kuin www.wemoto.com
    Olen nyt tilaamassa ketjut, rattaat, öljynsuodattimen, ilmansuodattimen ja uuden kytkinvaijerin. Kokonaishinta näille postikuluineen on 177,70 euroa. Taitaa Suomessa mennä tuo summa rikki jo pelkkien ketjujen ja rattaiden hinnassa.
    Tuossa toinen hyvä sivusto OEM osille räjäytyskuvineen päivineen: http://www.cmsnl.com/ Ainoana miinuksena toimituskulut, eli kannattaa tilata isompi setti kerralla.
    ZX-10R '06
    Exät: YZF-R1 '08, ZX-6R '03, Z1000 '03 Husqvarna TC 450 '04
  20. #20
    Lainaa Kaitsuli kirjoitti Katso viesti
    Tuohon varaosien hintaan sain täältä hyvän vastauksen jolla voi säästää paljon rahaa:
    Tilaa netistä. Itse ajattelin tämän talven huoltoon tarvittavat varaosat tilata sellaisesta kuin www.wemoto.com
    Olen nyt tilaamassa ketjut, rattaat, öljynsuodattimen, ilmansuodattimen ja uuden kytkinvaijerin. Kokonaishinta näille postikuluineen on 177,70 euroa. Taitaa Suomessa mennä tuo summa rikki jo pelkkien ketjujen ja rattaiden hinnassa.
    Ei tuota kytkinvaijeria äkkiä löytynyt mistään mutta suodattimet, rattaat ja ketjut 152€
    Honda CBR1000RR Fireblade
    Yamaha YZF-R6R (ex)
    Suzuki GSX650F (ex)
    http://mopollasuohon.blogspot.com/
    https://www.youtube.com/@Qassu78
  21. #21
    Lainaa Hammurab kirjoitti Katso viesti
    Ei tuota kytkinvaijeria äkkiä löytynyt mistään mutta suodattimet, rattaat ja ketjut 152€
    Halvan paikan löysit, mistä saisi tuohon hintaan?
    Kytkinvaijeria minäkään en ole löytänyt mistään. Sumekolta varmaan löytyisi, mutta hinta lienee pikkusen enemmän kuin tuolla ulkomaan nettikaupoissa. Kaasuvaijeritkin meinaan maksoivat Sumekolla 35 euroa / kpl, ja jälkikäteen kuulin että olis maksanut jotain 10 euroa / kpl nettikaupan kautta...
    -Suzuki Bandit 1250s-
    (ex Kawasaki ZR7)
  22. #22
    Piti tuohon omaan malatukseen vielä kirjoittaa pari sanaa ajovarusteista..

    Budjetti kun oli tosiaan jo niukka itse mopon hankintaan, niin vielä tiukempi se oli sitten kamojen suhteen. .ORG:in myydään-osioista ostin MP-asun 2-osaisen Gorepuvun kohtuullisella 150e summalla, ensimäiseksi kypäräksi tarttui Motonetin joku RXA:n (muistaakseni) "hiilikuitu"-potta, hinta taisi olla satasen nurkilla. Kengiksi niin ikään Motonetistä -50% alelaarista Richan lyhytvartiset popot ja viereisestä korista ohuet hanskat.

    Kypärä vaihtui ensimäiseksi, sillä tuo RXA oli ihan kaamea päässä. Nolan N104 oli seuraava kypärä, josta tykkäsinkin, kunnes joku mulkvisti varasti sen lukitusta autosta (sinne meni myös nuo ekat hanskat).

    Tuo MP-asun Gorepuku on mulla käytössä vieläkin aina sateisella kelillä, pitää vettä ja on muutenkin kaikin puolin ollut maino ostos. Kesäkelejä varten ostin tämän samaisen foorumin käyttäjältä Dainesen 1-osaisen nahkapuvun.

    Nolanin nussimisen jälkeen kypäräksi tuli Marushin RS2:nen Eurobikersiltä. Pitkävartiset saappaat ostin myös täältä foorumilta, täysin käyttämättömät TCX:n "ratasaappaat", eivät olleet kalliit.

    Eli summa summarum: tämä foorumi on etenkin varusteiden hankkimisen suhteen ollut aika korvaamaton mesta!
    Riku #666
    www.trackpunkracing.com
  23. #23
    Lainaa Kaitsuli kirjoitti Katso viesti
    Halvan paikan löysit, mistä saisi tuohon hintaan?
    Kytkinvaijeria minäkään en ole löytänyt mistään. Sumekolta varmaan löytyisi, mutta hinta lienee pikkusen enemmän kuin tuolla ulkomaan nettikaupoissa. Kaasuvaijeritkin meinaan maksoivat Sumekolla 35 euroa / kpl, ja jälkikäteen kuulin että olis maksanut jotain 10 euroa / kpl nettikaupan kautta...
    Tuosta kytkimen kaapelia:
    http://www.ebay.co.uk/sch/i.html?_od...cable&_sacat=0

    Ja ketju-ratas-paketteja:
    http://www.ebay.co.uk/sch/i.html?_od...chain&_sacat=0
    Riku #666
    www.trackpunkracing.com
  24. #24
    Lainaa Kaitsuli kirjoitti Katso viesti
    Halvan paikan löysit, mistä saisi tuohon hintaan?
    Kytkinvaijeria minäkään en ole löytänyt mistään. Sumekolta varmaan löytyisi, mutta hinta lienee pikkusen enemmän kuin tuolla ulkomaan nettikaupoissa. Kaasuvaijeritkin meinaan maksoivat Sumekolla 35 euroa / kpl, ja jälkikäteen kuulin että olis maksanut jotain 10 euroa / kpl nettikaupan kautta...
    Allekirjoittanut toimittaa, pistän YV
    Honda CBR1000RR Fireblade
    Yamaha YZF-R6R (ex)
    Suzuki GSX650F (ex)
    http://mopollasuohon.blogspot.com/
    https://www.youtube.com/@Qassu78
  25. #25
    Itse aloitin käytetyillä kamoilla, paitsi Kypärä oli liidelistä. Hanx Takki ja kotimaiset housut 10 - 20€ kpl. Hanskat hain motonetista. Myöhemmin sitten kilpavarustelu lähti käyntiin ja uutta varustetta tuli osteltua, mutta vielä paskakeleillä ajelen noilla ensi kamoilla kun lämpöset ovat ja pitävät vettä.
  26. #26
    Kouluttaja Bolt:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi May 2011
    Helsinki
    MotOrg ry jäsen
    Jos ensimmäisellä kaudella ei kaadu. Niin hommahan on mennyt enemmän kuin hyvin.
    Varusteisiin satsaaminen heti harrastuksen alussa kertoo oikeasta asenteesta.
    Itse aloitin piikillä vuonna 89 ja sillon kunnollisista ajovarusteista tunnistettiin siviilipoliisi
    MONSTER1200S+BETA350 JA SAASTAMOINEN
    Valtiovarainministeri
  27. #27
    Melkolailla oikeaoppinen aloitus. Se takki ja housut kannattaa kytkeä vetoketjulla toisiinsa kahdesta syystä:
    1. Jos päädyt nurin niin puku pysyy paremmin päällä eikä rullaannu liukuessa.
    2. Viileällä kelillä tuulee vähemmän puvun sisällä. Yllättävän suuri vaikutus (ainakin omissa puvuissa).
    Onnea vaan tuoreelle motoristille!
    SF 1098S
    MTS V4S Sport
  28. #28
    Hieno aloitus ja oikealla tavalla olet panostanut varusteisiinkin. Aivan kuten itelläkin alussa. Ja tuollaisesta pyörästä itelläkin kokemuksia noin 20tkm ajalta. Hyvä peli Norjaankin saakka, ja kaunis on! Laitoin hyvinkin samaan tyyliin omani ja väri sama

    Kesää odotellessa
  29.  
  30. #29
    Hyvä mopo tuo on, varsinkin aloittaa. Hyvän näköinenkin. Mukavampi (pehmeämpi) alusta kun jossain ärrä-pelissä, eikä sitä aluksi varmaan mitään huippuaikoja muutenkaan kellotella mutkapätkille.

    Nakufillarilla ajokamojen vedenpitävyys on kovemmilla kuin katetuissa, oma kangastakki vuoti melkein heti kun ajoi nakulla, mutta katetulla menee pitkään ennekuin alkaa tuntua kosteutta. Itse tykkäsinkin ajaa hornettia napakka nahkatakki päällä, se ei ole ihan pienistä vesisateista moksiskaan, ja pidemmillä reissuilla oli sadetakki mukana jonka vetäisin päälle. Kangastakkiin verrattuna nahkatakilla on kevyempi, mukavampi mennä vähäisemmän tuulenrieputtelun takia.

    Ei hyvää eturengasta kannata vaihtaa turhaan, mutta jos alkaa olee jo ehtoopuolella, fillarista tulee kun uusi vehje kun vaihtaa molemmat kerralla, huikea ero.

    btw. Tämmösiä juttuja on mukava lukea.
    Viimeksi muokannut: Calypso; 19.01.2014 klo 18:03.
    KTM 690SM