Sivu: 104 / 135:sta EnsimmäinenEnsimmäinen ... 45494102103104105106114 ... ViimeinenViimeinen
Tulokset 3091:stä 3120:een 4034:sta
  1. #3091
    YLE tänään:
    Iitin kunta omistaa Kymiringin ratayhtiöstä 17,2 prosenttia. Kunta on tehnyt esisopimuksen, että se myisi osuutensa.– Kauppaa ei ole vielä viimeistelty. En osaa vielä arvioida, milloin tämä voisi toteutua, kunnanjohtaja Jarkko Salonen arvioi.
    Salosen mukaan esisopimus osakkeiden ostamisesta on sellaisen sijoittajatahon kanssa, joka ei tällä hetkellä omista Kymiring -ratayhtiön osakkeita.


    Kymiringin MotoGP-kisan peruminen jättää matkailuyrittäjät vaikeaan paikkaan – kunnanjohtaja: "Varauskirjat olivat kisan ympäriltä täynnä"

    Salosen mukaan varsinkin varikolla on käytetty muun muassa iittiläisiä yrityksiä rakennustöissä. Kunta on saanut yhtiöltä myös noin 50 000 euron kiinteistöverotulot vuodessa.

    https://yle.fi/uutiset/3-12463159
  2. #3092
    Tuo on aika karsea noidankehä, että työt radalla loppui kun tieto peruutuksesta tuli jokaisena vuotena. Sitten tulee kiire/rahapula/materiaalipula/tekosyy seuraavalle keväälle, ja taas on kaikki kesken -> peruutus -> työt seis. Ja uusinta seuraavana vuonna. Kyllähän tuossa vaan rahan puute näkyy, ja vielä varovaisuus/uskon puute. Sinällään Dornalle propsit, että antoivat ihan hyvät takuut, että kisa kyllä tulee jos on valmista, eli siinä mielessä hyvä juttu, ettei tullut kabinettipäätöstä joka ei olisi ollut ns. omissa käsissä.
  3. #3093
    Lahti Events lähtee hakemaan Kymiringiltä korvauksia, ja mitä oletettavimmin myös 2 M€ vuokraennakon palauttamista. Kouvolan Sanomien sekä ESS:n jutut ovat maksumuurin takana.

    Myös yhteistyön jatko on tapetilla, ja LE käy asiasta Lahden sisäistä keskustelua. Jos LE vetäytyisi pois kuviosta -ja perisi 2M€- KR:n pitäisi löytää taas lisää rahaa sekä uskottava kumppani, joka olisi valmis satsaamaan resurssejaan ja ottamaan riskiä epäuskottavan kumppanin kanssa.
  4. #3094
    MotoGP-kisojen turvallisuudesta vastaava päällikkö Franco Uncini kertoo Yle Urheilulle, että kisan peruminen johtui pääasiassa materiaalikuljetusten viivästyksistä.
    https://yle.fi/urheilu/3-12469537
  5. #3095
    Lainaa Mikeyx kirjoitti Katso viesti
    Lahti Events lähtee hakemaan Kymiringiltä korvauksia, ja mitä oletettavimmin myös 2 M€ vuokraennakon palauttamista. Kouvolan Sanomien sekä ESS:n jutut ovat maksumuurin takana.

    Myös yhteistyön jatko on tapetilla, ja LE käy asiasta Lahden sisäistä keskustelua. Jos LE vetäytyisi pois kuviosta -ja perisi 2M€- KR:n pitäisi löytää taas lisää rahaa sekä uskottava kumppani, joka olisi valmis satsaamaan resurssejaan ja ottamaan riskiä epäuskottavan kumppanin kanssa.

    Lahden kaupungin omistama tapahtumayhtiö Lahti Events pohtii vielä loppuviikolla, onko sen järkevää jatkaa yhteistyötä Kymiring-yhtiön kanssa.

    Viime viikolla kerrottiin, että Kymiringin päätapahtuma, ratamoottoripyöräilyn Moto GP -osakilpailu, perutaan kolmannen kerran peräkkäin.

    Peruminen oli Lahti Eventsin toimitusjohtajalle Emilia Mäelle pettymys.

    – Totta kai olin järkyttynyt, että Suomen suurin tapahtumaprojekti kaatui. Eihän tällaista olisi kukaan toivonut, Mäki sanoo.

    – Keskustelemme Kymiringin kanssa siitä, mitä peruuntuminen tarkoittaa. Sen jälkeen arvioimme, jatketaanko yhteistyötä vai ei.

    Hän tähdentää, että Lahti Events on noudattanut tarkasti Kymiringin kanssa tekemäänsä sopimusta.

    – Se, että tapahtuma perutaan, ei ole Lahti Eventsistä johtuva asia. Nyt katsotaan sitä, ovatko ne [Kymiring] suoriutuneet omasta sopimusosuudestaan vai eivät.

    Sopimuskumppani Kymiring oy:n toimitusjohtajan Riku Rönnholmin asemaa hän ei lähde kommentoimaan.

    Menossa on osapuolten kolmivuotisen sopimuksen ensimmäinen vuosi. Mahdolliset sakot koskevat sopimusta Moto GP-tapahtuman osalta.

    Lahti Events kertoo maksaneensa tapahtuma-alueesta ennakkovuokraa sopimuksen mukaan.

    Sopimuksen perusteella ratayhtiö on velvollinen palauttamaan Moto GP -tapahtumaa koskevan osuuden ennakkovuokrasta Lahti Eventsille. Mäen mukaan Lahti Events hakee ratayhtiöltä korvauksia myös muista menetyksistä.

    – On selvää, että esimerkiksi mainehaittojakin varmasti on. Ne pitää arvioida, kertoo Mäki.

    Lahti Events ehti aloittaa Moto GP:n mainostamisen. Mäki ei kerro, millaisista korvaussummista puhutaan.

    – Kunnioitamme sopimusten salassapitovelvollisuutta.

    Iitin Moto GP -osakilpailu peruttiin, koska rata ei toissa viikolla läpäissyt kansainvälisen moottoripyöräliitto FIM:n järjestäjäorganisaatiolle Dorna Sportsille suorittamaa tarkastusta. Suurimmaksi puutteeksi osoittautuivat riittämättömät rengasvallit.

    Moto GP -kilpailu pyritään ajamaan Iitissä ensi vuonna. Muihin Kymiringillä tänä vuonna järjestettäviin kotimaisiin tai kansainvälisiin tapahtumiin peruuntumisella ei ole vaikutusta.

    Moto GP:n peruuntuminen oli pettymys myös Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timoselle.

    – Minusta se on erittäin huono juttu. Minun tiedossani ei ollut, että tilanne olisi tämä. Käsittääkseni kaikki muut toimijat ovat hoitaneet velvoitteensa moitteetta, Timonen sanoi Etelä-Suomen Sanomien haastattelussa viime viikolla.

    Iitin Moto GP -osakilpailu piti alun perin järjestää kesällä 2020. Kymiring-yhtiö ei pystynyt saamaan rataa valmiiksi, vaikka koronapandemian takia rakentamisaikaa tuli kaksi vuotta lisää. Radan rakentaminen esimerkiksi viime kesänä keskeytettiin, jotta toiminta eli ajaminen radalla oli mahdollista.

    Moto GP:n lipunmyyntitavoite oli 75 000–100 000 kappaletta. Mäen mukaan lippuja ehdittiin myydä useita kymmeniä tuhansia. Lipun ostaneille palautetaan rahat takaisin. Hotellien odotettiin täyttyvän etenkin Kouvolassa, Lahdessa ja Heinolan Vierumäellä.

    Kilpailuorganisaation oli määrä kattaa 4 000–5 000 henkilöä, ja kansainvälistä mediaa odotettiin paikalle 600 henkeä.

    Kymiringin omistajia ovat A. Ahlström Kiinteistöt, AKK Sports, Suomen Moottoriliitto ja yhtiön ex-toimitusjohtaja Markku Pietilä.

    Iitin kunta päätti alkuvuonna luopua omistusosuudestaan ratayhtiö Kymiringissä.

    Hanke lähti liikkeelle 2007 suuresta soranottoalueesta, jolle piti keksiä uutta käyttöä.

    https://www.kouvolansanomat.fi/paikalliset/4640748
  6. #3096
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Bone kirjoitti Katso viesti
    Pessimisti ei pettynyt tänäkään vuonna.
    Tämä vilpittömästi ilman sarvia ja hampaita.

    Innokkaimmat aloittavat aina erilaisten suurempien projektien
    synnytysten yhteydessä laaja/avarakatseisempien realistien
    dissaamisen perinnebiisillä: Kun ei mitään yritä, ei mitään saakaan.

    Niinpä..... mutta eri motiiveilla höntyilijöiltä jää kovin helposti hahmottamatta
    realistien kylmä ajattelu liittyen siihen, "kuka saa ja kenelle annetaan" ja kuka sitten
    "luistelee vastaantulijoiden kaistalla".

    Hieno idea ja "täydellinen projektihan" rakennetaan aina siten, ettei lopputuloksella ole
    oikeastaan paskankaan väliä.
    Olennaista on kasata "hieno suunnitelma", hakea siihen mahdollisimman hyvä rahoituspohja,
    saada edes jollain säällisellä tavalla töitä käyntiin niin että raha voi liikkua.......
    tekijöille ja eri sidosryhmille.... suunnitellusti.

    Edellä ei viitata mihinkään laittomuuksiin millään muotoa.
    Kyse on ihan yksinkertaisesti siitä, mitä isot pojat kutsuvat "pisnikseksi" .
    Tämä. Ajatuksella.

    Kisa siis pyritään kyllä järjestämään, mutta se ei ole ykkösprioriteetti paitsi myyntipuheissa.

    Posia peruuntumisessa oli se, että Org peri Dornan slotin*** ja taidan päästä Orgin Kymin päiville.

    *** isohkot saappaat, mutta olen valmis
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  7. #3097
    Nitrous:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2004
    Järvenpää
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa JMH kirjoitti Katso viesti
    taidan päästä Orgin Kymin päiville.

    *** isohkot saappaat, mutta olen valmis
    Eli odotettavissa näytös, jossa isolohko laukkaa vähintään 340km/h siihen pääsuoralle?
    Superbike #7
  8. #3098
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Nitrous kirjoitti Katso viesti
    Eli odotettavissa näytös, jossa isolohko laukkaa vähintään 340km/h siihen pääsuoralle?
    Fabiomaisesti pitää satsata mutkanopeuteen ja avaukseen sekä kerätä hyvä momentum suoran alkuun, kun tuota huipputehoa vähän puuttuu.

    Loppuhan on vain rullailua
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  9. #3099
    Riskiarvion pahin uhka toteutui, kun MotoGP-kisa peruttiin: nyt tapahtumayhtiö selvittää, saako se rahojaan takaisin

    Lahti Events joutuu harkitsemaan tarkasti, jatkaako se yhteistyötä Kymiringin kanssa mahdollisesti ensi vuonna ajettavan MotoGP-osakilpailun tiimoilta.
    – Meidän täytyy käydä Kymiringin kanssa keskustelua siitä, miksi meille on viimeisen vuoden aikana toistuvasti vakuutettu, että asiat ovat kunnossa heidän osaltaan, kun näin ei todellisuudessa ollutkaan, Emilia Mäki sanoo.

    https://yle.fi/uutiset/3-12469946
  10. #3100
    Olisiko käynyt niin, että Lahti Eventsille on valehdeltu?

    Eipä silti, kyllä LE:n olisi pitänyt itse pitää liikekumppaninsa tekemisiä silmällä; sen verran on uutuuria ollut KR:n tekemisissä. Toisaalta -jos Rönnholmia uskomme- niin pulteista ja muttereista jäi kisan toteutuminen vajaaksi. Noiden erikoisosien saatavuus on toki epävarmaa, mutta Mr Tokmanni saattaisi olla avuksi.
  11. #3101
    Uncicin mukaan monet erinäiset asiat olivat puutteellisia. Rengasvallien lisäksi muun muassa radan nurmialueet eivät olleet valmiita. Hänen mukaansa myös terveyskeskukseen liittyi MotoGP-kisan näkökulmasta puutteita.

    Olen varma siitä, että vuodessa radasta tulee valmista.

    https://yle.fi/urheilu/3-12469537
    Muutama ruuvi löysällä
  12. #3102
    Lainaa Waiski_ kirjoitti Katso viesti
    Uncicin mukaan monet erinäiset asiat olivat puutteellisia. Rengasvallien lisäksi muun muassa radan nurmialueet eivät olleet valmiita. Hänen mukaansa myös terveyskeskukseen liittyi MotoGP-kisan näkökulmasta puutteita.

    Olen varma siitä, että vuodessa radasta tulee valmista.

    https://yle.fi/urheilu/3-12469537
    Jos näin on niin ihmetystä herättää mitä tekemistä hyvinvointialueen terveyskeskuksella - julkisella toimijalla - on yksityisen ratayhtiön varautumiseen onnettomuuksien varalta motogp-kilpailussa. Iitin terveyskeskus on pieni, parin lääkärin ja muutaman hoitajan yksikkö ja kunnassa päivystää tasan yksi (1) ambulanssi.

    Eiköhän ratayhtiö voi / saa palkata minkälaisen leegion lääkäreitä ja muuta lääkintähenkilökuntaa sekä ajoneuvokalustoa kuin luulee ensihoitoa varten tarvitsevansa.

    Missään tapauksessa tämän henkilökunnan ja mahdollisen kaluston järjestäminen ei kuulu julkiselle terveydenhoidolle.
  13. #3103
    ^Tuossa on varmaankin kyse rata-alueen sairaalasta, johon FIM joku vuosi sitten antoi KR:lle poikkeusluvan olla rakentamatta sitä ainakaan ensi alkuun.

    Itse kun luin FIM:n vaateita lääkäreistä, niin tekstin epämääräisyyden vuoksi haarukoin lääkäreiden määräksi 12-20. Ja kun aamuisin herään lääkärin vierestä, niin veikkaisin tuntikustannuksen olevan luokkaa 500 €/h/lääkäri. Tämä siis mikäli paikalla on suomalaiset lääkärit; järjestäjä voi tietysti tuottaa lääkärit halvemmista olosuhteista.

    Sen lisäksi pitää vielä hankkia rata-alueelle lääkärikopteri päivystämään - en osaa edes arvata paljonko tuollainen maksaa tunnilta miehistöineen.
  14. #3104
    Kävin aikoinaan tekemässä tuonne maaperätutkimuksia. Jäänyt mieleen, kun meinasi käydä vahinko kuorma-autolla. Siellä oli jyrkähkö mäki ja olin Sisulla liikkeellä. Huomioin, että pitää ottaa vauhtia, no missasin vaihteen ja siitä seurasi se, että persemäkeä matkustajana luisuin alas. Kyllä hirvitti.
  15. #3105
    Lainaa Mikeyx kirjoitti Katso viesti
    Sen lisäksi pitää vielä hankkia rata-alueelle lääkärikopteri päivystämään - en osaa edes arvata paljonko tuollainen maksaa tunnilta miehistöineen.
    Hatusta 1500-2000€/lentotunti ja 500€/h maassa päivystys? Viikonloppuna kisat, niin lisineen päivystyskin varmasti reippaasti enemmän, eli tonnia lähenee. Eikös noissa ole kaksi pilottia, lääkäri ja hoitsu?
    Triumph Bonneville Bobber Black -18
    KTM 690 Enduro R -15
    Vespa GTS 300 SuperSport -21
  16. #3106
    Lääkintähelikopterin voisi saada Utista, mutta entäs sitten, kun se lähtee omalle keikalle, niin keskeytetäänkö kisahommat siksi aikaa...
    Vai hommataanko radalle ihan oma lääkintähelikopteri.

    Ilman sarvia taas kerran.
    Suomi on vähäväkinen maa ja meillä kaikenlaista kalustoa aika vähän, koska enempää ei normisti tarvita.
    Mutta taitaa Suurajoissa olla joku lääkärihelikopteripykälä, joten eiköhän sieltä osata neuvoa, jos joku kysyy.
  17. #3107
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    ^
    Niin. Valot päälle. Ei Suomi ole lääketieteen kehitysmaa. Tuo MM-rallikin onnistuu asian puolesta.

    Orgin ratapäivilläkin päivystää aina ambulanssi. Varmaan mummot nyt kuolee sit.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  18. #3108
    Lainaa Waiski_ kirjoitti Katso viesti
    Olen varma siitä, että vuodessa radasta tulee valmista.
    Kyllä, jos on rahaa.

    Taitavat olla valitettavan harvassa enää rahoittajatahot, jotka uskovat kisan toteutumiseen ja ennen kaikea siihen, että kisasta jää viivan alle jotain. Tämä siis sillä oletuksella että enempää hyväntekijöitä ei ilmaannu. Velkaa ratayhtiölle ei kukaan täysipäinen uskalla antaa, kun Lahti Events on jo karhuamassa saataviaan.

    Ehkä kahden vuoden päästä voisi olla juuri ja juuri kisakunnossa.
    2x HD, 2x Savage
  19. #3109
    "IITIN moottorirata, Kymiring, on negatiivisten uutisten pohjaton hiekkakuoppa."

    https://www.hs.fi/urheilu/art-2000008856532.html
    Jokkis #11 | Ural S1000RR
  20. #3110
    Hesarin(kin) jutusta jäi uupumaan se korkein este: Dorna hosting fee
  21. #3111
    Lainaa t33muki kirjoitti Katso viesti
    "IITIN moottorirata, Kymiring, on negatiivisten uutisten pohjaton hiekkakuoppa."

    https://www.hs.fi/urheilu/art-2000008856532.html
    Jotta Kymiringillä olisi varmasti riittävästi murheita, listaan pitää laittaa myös suomalaiset auto- ja moottoriurheilijat: radan vuokria pidetään liian kovina. Tuntihinnat huitelevat tuhannessa eurossa, mikä on enemmän kuin tuplasti verrattuna muihin suomalaisiin ratoihin. Selityskin löytyy: Kymiring, siis itse rata, on ainoa ykköskategorian rata Suomessa.
    Ihana että jollakin oli sisua sanoa tuo ääneen. On toi niin naurettava syy pilata radan käyttöaste...
    "Faster, Faster, until the thrill of speed overcomes the fear of death." - Hunter S. Thompson
  22. #3112
    Lainaa PrivateeR kirjoitti Katso viesti
    Ihana että jollakin oli sisua sanoa tuo ääneen. On toi niin naurettava syy pilata radan käyttöaste...
    Naurettava syy, että ratayhtiö haluaa tuloja kulujen kattamiseksi...?

    Asian voisi kääntää niin päin, että rata itsessään ja kuluiltaan on liian kallis suomalaisille rataharrastajille..

    Suomalaisten rataharrastajien pitäisi ilolla maksaa Kymiringin tuplavuokra ja sitä kautta tukea radan toimintaa tai sitten ajella muilla radoilla ja todeta, että emme tarvitse Kymiringiä ja Motogp:tä.
    Käyttäjät maksaa periaatteella.
  23. #3113
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa lario kirjoitti Katso viesti
    Naurettava syy, että ratayhtiö haluaa tuloja kulujen kattamiseksi...?

    Asian voisi kääntää niin päin, että rata itsessään ja kuluiltaan on liian kallis suomalaisille rataharrastajille..
    Ei ne kulut voi olla isoja, kun on varaa seisottaa tyhjillään

    Kuluero tyhjä radalle vs. ratapäivä on melko pieni, kun rajoittuu lähinnä radan putsaukseen jne.

    Ratapäivän järjestäjä tuo mukanaan lipppumiehet, lanssit, pelit ja pensselit.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  24. #3114
    Jännä juttu, että moni asia kannattaa pitää tuottamattomana, kuin että sitä möisi tappiolla, mutta kuitenkin jollain tuotolla.

    -Teillä on ollut lämmin talli tyhjänä kaksi vuotta
    * Näin on.
    -Vuokraatteko sen puoleen hintaan?
    *En, koska se ei kata kuluja, vähintään XX summa pitää saada.
    - Kiitos ja näkemiin...
  25. #3115
    Polkuhinnoittelu ei ole pitkän päälle hyvä asia, sillä se johtaa standardiin. Tappiolla ei voi myydä loputtomiin eikä siihen pidä asiakasta totuttaa, koska sen jälkeen kukaan ei suostu maksamaan markkinahintaa ja konkurssi koittaa.
    Triumph Bonneville Bobber Black -18
    KTM 690 Enduro R -15
    Vespa GTS 300 SuperSport -21
  26. #3116
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa B12 kirjoitti Katso viesti
    Polkuhinnoittelu ei ole pitkän päälle hyvä asia, sillä se johtaa standardiin. Tappiolla ei voi myydä loputtomiin eikä siihen pidä asiakasta totuttaa, koska sen jälkeen kukaan ei suostu maksamaan markkinahintaa ja konkurssi koittaa.
    Huumekaupassa näyte voi olla halpa tai jopa ilmainen

    Eli pitäähän ne ensin opettaa käyttämään rataa.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  27. #3117
    Nitrous:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2004
    Järvenpää
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa JMH kirjoitti Katso viesti
    Huumekaupassa näyte voi olla halpa tai jopa ilmainen

    Eli pitäähän ne ensin opettaa käyttämään rataa.
    Tästä hyvänä esimerkkinä meidän AT2 kurssi. Ei juuri kellään oo purassu kärpänen siinä kohtaa.
    Superbike #7
  28. #3118
    Lainaa JMH kirjoitti Katso viesti
    Ei ne kulut voi olla isoja, kun on varaa seisottaa tyhjillään

    Kuluero tyhjä radalle vs. ratapäivä on melko pieni, kun rajoittuu lähinnä radan putsaukseen jne.

    Ratapäivän järjestäjä tuo mukanaan lipppumiehet, lanssit, pelit ja pensselit.
    Ja rataa ei voi käyttää, koska se haittaisi rakennustöitä.
  29. #3119
    Lainaa Nitrous kirjoitti Katso viesti
    Tästä hyvänä esimerkkinä meidän AT2 kurssi. Ei juuri kellään oo purassu kärpänen siinä kohtaa.
    Tunnustan.
  30.  
  31. #3120
    Lainaa mp-raakis kirjoitti Katso viesti
    Ja rataa ei voi käyttää, koska se haittaisi rakennustöitä.
    Tuossa ois Riku Rönnholmille kyselijän hiljentävä slogan...
Sivu: 104 / 135:sta EnsimmäinenEnsimmäinen ... 45494102103104105106114 ... ViimeinenViimeinen