Sivu: 1 / 4:sta 123 ... ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 94:sta
  1. #1
    **Kartta löydetyistä kohteista**

    Kuvajahtien säännöt:

    1§ Käydään kuvaamassa oma moottoripyörä samalla kuvajahti-alueella ja tunnistettavasti samalla paikalla kuin
    ketjuun jättänyt on omansa kuvannut ja tällä lunastetaan oikeus laittaa seuraava kuvauskohde

    2§ Vasta tehtävänannon jälkeen otetut uudet kuvat kelpuutetaan (poikkeukset mahdollisia erikoistilanteissa)

    3§ Uusi kohde pitäisi saada näkyviin mahdollisimman pian eli mieluiten muutaman tunnin sisällä siitä kun edellisen
    kohteen kuva on julkaistu (huomioitava esim. vkl ja hyvä sää niin muutkin haluavat jahdata!), jos uusi kuvakohde on jo aikasemmin ollut samalla kaudella saavat muut jahtaajat päättä hyväskytäänkö kohde vai ei

    4§ Pääsääntöisesti uusi kohde pitäisi olla julkaistuna saman päivän aikana, mutta myös arkistokuva kelpuutetaan uudeksi kohteeksi poikkeuksellisesti, jos uuden kuvan julkaiseminen ei jostain syystä ole mahdollista

    5§ Uusi arkistokuvana julkaistu kohde on mahdollista kuitata omalla arkistokuvalla, mutta vasta 24 tunnin kuluttua tehtävänannosta. Tällä annetaan muille mahdollisuus käydä hakemassa kuva ajamalla. Edelleen arkistokuvan käyttöaikeesta olisi kohteliasta ilmoittaa tuon 24 tunnin sisällä

    6§ Uusi kohde ei voi olla arkistokuva kahta kertaa peräkkäin

    7§ Kuvattavien paikkojen tulisi olla kohtuudella mahdollisimman monen tunnistettavissa ja tunnistamista voi tarvittaessa helpottaa vihjeillä

    8§ Kuvattavien paikkojen tulisi olla laillisten ja virallisten ajoväylien varrella. Ei suljetulla alueilla eikä ajoväylien ulkopuolella.

    9§ Kuvat olisi suotavaa rajata 800 x 600 kokoon, mikä helpottaa ketjun selaamista. Suuremmat kuvat foorumi automaattisesti pienentää, mutta ne hidastavat sivujen latautumista

    Vuoden 2017 jahdin aloituskuva terppa23:n laittamana:

    Jotain, jossain, silloin tällöin!
  2. #2
    Aloitetaan, ei tässä suotta ympärivuotista vakuutusta maksella!
    http://aijaa.com/fpZgfm

    Edit.
    https://goo.gl/maps/erb8NycLjms
    Viimeksi muokannut: peruskallio; 23.01.2017 klo 00:02.
  3. #3
    Ja tässä seuraava, löytyy melko läheltä edellistä rastia tämä lättähattu.
    http://aijaa.com/L0OYNi
    Viimeksi muokannut: peruskallio; 22.01.2017 klo 18:24.
  4. #4
    Yamaha YZF-R6R 2009 + Ktm 350 Exc-f 2014
    Kawasaki Z750R 2012 exä
  5. #5
    Luhalahdestahan tämä löytyy...
    löytö.jpg

    https://goo.gl/maps/LRi722qhDS22

    Jaa uusi helppo näin kevään aluksi.

    uusirasti.jpg
    Kawasaki Versys 650 2008
    Yamaha xj 600 1999
    Jingcheng 250-6 2007
  6. #6
    Ihan en kerennyt aukioloaikojen puitteissa paikalle. Kyseessä siis Keidas 65 https://www.google.fi/maps/place/Uus...8!4d23.5746803
    DSC_0163.jpg

    Uusi. Vinkin voisin laittaa, kun kyseessä melkosen uusi kohde. Eli sijaitsee Tampereen kaupungin alueella.
    DSC_0166.jpg
    Viimeksi muokannut: MrJ; 04.05.2017 klo 18:56.
    Aprilia RS660
    EX Kawasaki Z900, Triumph Street Triple R, Suzuki SV650S
  7. #7
    Tovin joutu rapsutteleen vähää tukkaa että sain kaivettua missä olen tämän nähnyt. Eli Tesoman palloiluhalli.
    löytö.jpg

    Ja sitten uutta...

    uusirasti.jpg
    Kawasaki Versys 650 2008
    Yamaha xj 600 1999
    Jingcheng 250-6 2007
  8. #8
    Pispalanrappujen viereltä Kujakolli baari löytyi. Tässä uusi kuvajahti...
    Liitetyt kuvat Liitetyt kuvat
    Suzuki PV50, Honda VT600, Honda Magna VF750, Suzuki GSX1400, Triumph Sprint St1050, BMW F800 GT, BMW R1200 RS
  9. #9
    Vinkkiä???


    Ex:Yamaha MT-01, Suzuki SV 1000, Suzuki GSF 600S, KTM LC4 640 / varastettu, Honda CBR 900 RR, Yamaha YZF 750 R, Husqvarna WRE 125, Honda monkey
  10. #10
    Arvelisin Jyväskylästä että vesitorni, anteeksi
    Suzuki M1500 Intruder
    Vuodesta 1998 Jyväskylä
  11. #11
    Ei ole Jyväskylästä, eikä vesitorni. Täältä katsellaan tähtiä. Kohteen ohi jos menet olett Tampereen yhdellä suosituimmista ja uusimmasta avantouinti saunalla. Tarviiko vielä lisä vinkkiä?
    Suzuki PV50, Honda VT600, Honda Magna VF750, Suzuki GSX1400, Triumph Sprint St1050, BMW F800 GT, BMW R1200 RS
  12. #12
    Mennee saivarteluksi, mutta on tuossa kompleksissa vesitornikin. Saamari kun ei oo kerinny ajeleen vaikka kelit olisivat kerrankin kohdillaan.
    Kawasaki Versys 650 2008
    Yamaha xj 600 1999
    Jingcheng 250-6 2007
  13. #13
    Lainaa ilpom1500 kirjoitti Katso viesti
    Arvelisin Jyväskylästä että vesitorni, anteeksi
    Siis vinkkinä heitin täältä että vesitorni vaikka tiedänkin siellä muutakin olevan. Sori että toisen alueelle laiton tuon vinkin.
    Suzuki M1500 Intruder
    Vuodesta 1998 Jyväskylä
  14. #14
    Juu, no vinkki varmaan riittää . Eli vain tähtitorni on se rasti, joten hakekaa se jotta saadaan homma etenemään.
    Suzuki PV50, Honda VT600, Honda Magna VF750, Suzuki GSX1400, Triumph Sprint St1050, BMW F800 GT, BMW R1200 RS
  15. #15
    Nomutta, tämähän on tiedossa. Täytyy selkeesti lähteä töistä hetimmiten ja siirtää rasti uuteen paikkaan! =)
    Suzuki GSF 1250 -14
    ex. Suzuki GSX 750 -98
  16. #16
    Tosiaankin, Tampereen Kaupista löytyy tämä tähtitorni (https://goo.gl/maps/rGFN81SUQuG2).



    Mihin mä olen eksynyt?



    Tarvittaessa vinkkejä tulee kyllä!
    Suzuki GSF 1250 -14
    ex. Suzuki GSX 750 -98
  17. #17
    Samanlainen löytyy https://goo.gl/maps/YfEaPNLaVpx
    Sori ny vielä osallistumisesta teidän ajeluihin
    Suzuki M1500 Intruder
    Vuodesta 1998 Jyväskylä
  18. #18
    Lainaa Jukola kirjoitti Katso viesti
    Tosiaankin, Tampereen Kaupista löytyy tämä tähtitorni (https://goo.gl/maps/rGFN81SUQuG2).



    Mihin mä olen eksynyt?



    Tarvittaessa vinkkejä tulee kyllä!

    Mahtavaa, että jahti sai jatkoa!
    Suzuki PV50, Honda VT600, Honda Magna VF750, Suzuki GSX1400, Triumph Sprint St1050, BMW F800 GT, BMW R1200 RS
  19. #19
    20170525_144832.jpg
    Jatketaan mustavalkoteemalla.. Urkki löytyy Hiedanrannasta.

    Kohta seuraava..


    Ex:Yamaha MT-01, Suzuki SV 1000, Suzuki GSF 600S, KTM LC4 640 / varastettu, Honda CBR 900 RR, Yamaha YZF 750 R, Husqvarna WRE 125, Honda monkey
  20. #20
    20170525_154417.jpg
    Tuleekohan Komiaa tukkaa??


    Ex:Yamaha MT-01, Suzuki SV 1000, Suzuki GSF 600S, KTM LC4 640 / varastettu, Honda CBR 900 RR, Yamaha YZF 750 R, Husqvarna WRE 125, Honda monkey
  21. #21
    En kokeillu leikkausta Arjan parturikampaamo Komi https://www.google.fi/maps/place/Kom...2!4d23.4033999
    DSC_0180.jpg

    Uusi
    DSC_0181.jpg
    Viimeksi muokannut: MrJ; 11.06.2017 klo 13:43. Syy: linkki
    Aprilia RS660
    EX Kawasaki Z900, Triumph Street Triple R, Suzuki SV650S
  22. #22
    Tähän on Rajasillan kahvila Pirkkalan ja Nokian välissä. Seuraavaksi hakuun pistän graffittitaidetta!
    Liitetyt kuvat Liitetyt kuvat
    Suzuki PV50, Honda VT600, Honda Magna VF750, Suzuki GSX1400, Triumph Sprint St1050, BMW F800 GT, BMW R1200 RS
  23. #23
    Laitan vähän vinkkiä, jotta saadaan kuvajahia etenemään. Paikalle löytää toivottavasti näillä vinkeillä! Kohde on Lahdentien läheisyydessä Kangasalla olevan teollisuus alueen kupeessa, kyseisen teollisuus alueen nimi viittaa erään suomalaisen ratamoottoripyöräiliän sukunimeen. Olikohan tästä jo apuja?
    Suzuki PV50, Honda VT600, Honda Magna VF750, Suzuki GSX1400, Triumph Sprint St1050, BMW F800 GT, BMW R1200 RS
  24. #24
    Viimeksi muokannut: MrJ; 11.06.2017 klo 13:45. Syy: linkki
    Aprilia RS660
    EX Kawasaki Z900, Triumph Street Triple R, Suzuki SV650S
  25. #25
    Vihjeenä edelliseen: Tämä herranhuone sijaitsee järven välittömässä läheisyydessä.
    Aprilia RS660
    EX Kawasaki Z900, Triumph Street Triple R, Suzuki SV650S
  26. #26
    20170617_132325.jpg
    Herran haltuun, Valkeakoski.

    Ajoitko MrJ Sarankulmaan n. 1,5h sitten?


    Ex:Yamaha MT-01, Suzuki SV 1000, Suzuki GSF 600S, KTM LC4 640 / varastettu, Honda CBR 900 RR, Yamaha YZF 750 R, Husqvarna WRE 125, Honda monkey
  27. #27
    20170617_140157.jpg
    Minkä kirpputorin pihasta nämä tykit löytyvät??


    Ex:Yamaha MT-01, Suzuki SV 1000, Suzuki GSF 600S, KTM LC4 640 / varastettu, Honda CBR 900 RR, Yamaha YZF 750 R, Husqvarna WRE 125, Honda monkey
  28. #28
    Lainaa tumb1 kirjoitti Katso viesti
    Ajoitko MrJ Sarankulmaan n. 1,5h sitten?
    Ajoin joo. Käviä kyllä mielessä, et olitkohan se sinä siinä motarilla Piti käydä vähä Trumppaa koeajamassa
    Aprilia RS660
    EX Kawasaki Z900, Triumph Street Triple R, Suzuki SV650S
  29. #29
    Lainaa MrJ kirjoitti Katso viesti
    Ajoin joo. Käviä kyllä mielessä, et olitkohan se sinä siinä motarilla Piti käydä vähä Trumppaa koeajamassa


    Samalla vinkkiä kuvaan: löytyy Lempäälästä


    Ex:Yamaha MT-01, Suzuki SV 1000, Suzuki GSF 600S, KTM LC4 640 / varastettu, Honda CBR 900 RR, Yamaha YZF 750 R, Husqvarna WRE 125, Honda monkey
  30.  
  31. #30
    Lempäälän kirppis.
    kätkökirppis.jpg

    Karttalinkki https://goo.gl/maps/ZKZTEvRUXTz

    Ja uutta pukkaa...

    uusikätkö.jpg
    Viimeksi muokannut: terppa23; 01.07.2017 klo 22:26. Syy: karttalinkki lisätty
    Kawasaki Versys 650 2008
    Yamaha xj 600 1999
    Jingcheng 250-6 2007
Sivu: 1 / 4:sta 123 ... ViimeinenViimeinen