Tulokset 1:stä 26:een 26:sta
  1. #1
    Löytyi 5 vuotta vanha käytetty pyörä, jolla on on ollut 4 omistajaa. Tuntuu aika erikoiselta. Tiuha on ollut omistajanvaihdosvauhti laitteella. Mielipiteitä tällaisesta?
  2. #2
    Lainaa Triton kirjoitti Katso viesti
    Löytyi 5 vuotta vanha käytetty pyörä, jolla on on ollut 4 omistajaa. Tuntuu aika erikoiselta. Tiuha on ollut omistajanvaihdosvauhti laitteella. Mielipiteitä tällaisesta?
    Aika monihan tuota näyttää harrastavan, että ostetaan yhdeksi kesäksi pyörä ja myydään pois. Varsinkin uudemmissa pyörissä, kun on sen verran rahaakin kiinni, että se on monen taloudelle ihan merkittävä summa, niin se kevään kiimassa varsinkin osamaksulla ostettu pyörä pitää saada enimmän innon laannuttua myytyä pois, kun ei enää innosta kuukausimaksuja maksella. Jos pyörä on siisti ja huoltohistoria on kunnossa, niin en mitenkään hälyttävänä tuota omistajien määrää pitäisi. Jos kyseessä on katupyörä, niin tuon ikäisenhän pitäisi vielä olla aika mintissä kunnossa, jos on ollut hyvällä pidolla. Toki riippuen ajokilometreistä. Enemmän kuralle suunnattu kalustohan sitten monesti kulahtaa vähän nopeammin.
  3. #3
    Omistajien lukumäärä vs. omistajat.
    Kannattaa tuijottaa molempia.
    Helposti tulee neljä omistajaa, kun myyjäliike->rahoituslaitos->omistaja->myyjäliike.
  4. #4
    Lainaa lario kirjoitti Katso viesti
    Helposti tulee neljä omistajaa, kun myyjäliike->rahoituslaitos->omistaja->myyjäliike.
    juurikin noin,, kannattaa tsekkaa se todellisten käyttäjien määrä...
    Honda GL 1800 -01, BMW K1200GT -06, Kawasaki GTR1000 -96, Museopyörät: Honda CB750F -81 ja Suzuki GS1100G -82
  5. #5
    Lainaa lario kirjoitti Katso viesti
    Omistajien lukumäärä vs. omistajat.
    Kannattaa tuijottaa molempia.
    Helposti tulee neljä omistajaa, kun myyjäliike->rahoituslaitos->omistaja->myyjäliike.
    Tuohan on hyvä vinkki. Eipä tullut ihan ensimmäiseksi mieleen. Kiitti.
  6. #6
    Jos vakuutusyhtiökin on ollut jossakin kohtaa omistajana niin siitäkin pitää päätellä jotakin.
  7. #7
    Lainaa PTuru kirjoitti Katso viesti
    Aika monihan tuota näyttää harrastavan, että ostetaan yhdeksi kesäksi pyörä ja myydään pois. Varsinkin uudemmissa pyörissä, kun on sen verran rahaakin kiinni, että se on monen taloudelle ihan merkittävä summa, niin se kevään kiimassa varsinkin osamaksulla ostettu pyörä pitää saada enimmän innon laannuttua myytyä pois, kun ei enää innosta kuukausimaksuja maksella.
    Voi olla nuinkin. Sit on myös semmoinen omistajaryhmä jotka tykkää vaihdella leluja koko ajan. Samaa kännykkää pidetään max 6 kk, autot ja mopot samaa korkeintaan 2 vuotta. Että tämmöistä peliä pystyy pitämään vaatii tietysti kohtuullisen hyvän taloudellisen tilanteen.

    5 vuotta ei nyt ole vielä mitenkään erityisen vanha mopo. Olettaa sopii että arvon pitämiseksi huolloista on huolehdittu. Kannattaa toki tsekata että määräaikaishuolloista ei ole lähdetty lipsumaan heti kun takuuaika mennyt. 30 v - kiertopalkinnot erikseen.
    Att tänka innan man talar är som att torka sej i röven innan man skiter... - Arne Anka
  8. #8
    Sen verran niistä omistajista, että yksi on ollut maahantuoja, sitten yksityisiä 3 kpl ja yksi mp-liike, josta pyörä löytyi. Sen paremmin kenenkään omistajan vakuutusyhtiön tai rahoituslaitoksen tietoja ei saanut selvitettyä.
  9. #9
    Lainaa psi kirjoitti Katso viesti
    Jos vakuutusyhtiökin on ollut jossakin kohtaa omistajana niin siitäkin pitää päätellä jotakin.
    Silloin ymmärtääkseni lukee tiedoissa: Vaurioituneena poisto.. ja usein vielä prosentit ja tiedot mitä uusittu rekisteröintikatsastukseen.
    Honda GL 1800 -01, BMW K1200GT -06, Kawasaki GTR1000 -96, Museopyörät: Honda CB750F -81 ja Suzuki GS1100G -82
  10. #10
    Lainaa Triton kirjoitti Katso viesti
    Sen verran niistä omistajista, että yksi on ollut maahantuoja, sitten yksityisiä 3 kpl ja yksi mp-liike, josta pyörä löytyi. Sen paremmin kenenkään omistajan vakuutusyhtiön tai rahoituslaitoksen tietoja ei saanut selvitettyä.
    Jos omistajana lukee traficomin historiassa yksityishenkilö, niin se ei ole ollut rahoitusyhtiön kautta vaan rahalla tai muulla pankkilainalla hankittu. Jos se olisi normaali osari missä pyörä on vakuutena, niin omistajalistalla näkyisi rahoitusyhtiön nimi eikä todennäköisesti haltijan tietoja ollenkaan.

    Olen minäkin ostanut yhden pyörän mikä oli rekisteröity yksityiselle helmikuussa, ja pyöräliike myi sitä heinäkuussa noin 1400km ajettuna.
  11. #11
    Lainaa TIJ kirjoitti Katso viesti
    Voi olla nuinkin. Sit on myös semmoinen omistajaryhmä jotka tykkää vaihdella leluja koko ajan. Samaa kännykkää pidetään max 6 kk, autot ja mopot samaa korkeintaan 2 vuotta. Että tämmöistä peliä pystyy pitämään vaatii tietysti kohtuullisen hyvän taloudellisen tilanteen.

    5 vuotta ei nyt ole vielä mitenkään erityisen vanha mopo. Olettaa sopii että arvon pitämiseksi huolloista on huolehdittu. Kannattaa toki tsekata että määräaikaishuolloista ei ole lähdetty lipsumaan heti kun takuuaika mennyt. 30 v - kiertopalkinnot erikseen.
    Joo mulla oli yhtenä vuonna 3 eri motoa Pitäähän sitä jotain vaihdella kun vaimoa ei voi. Apua! alkaakin muuten tuo 30 v jo häämöttämään siinä mielessä
    Tuono 660 ja 14 exää + 1 r.i.p.
    "Ajelee siellä porukan perällä vaan ja syö siellä patukkaa koko ajan"
  12. #12
    Ennen oli ihan yleistä että keväällä vaihtui auto pyörään ja syksyllä pyörä autoon.
    Z 900
  13. #13
    Onko sillä muutenkaan niin kovin suurta merkitystä, kunhan ko. yksilö on kunnossa (hinta/kunto oikeassa suhteessa) ja senhän pääset ihan itse toteamaan ennen kaupantekoa. Jokainen käytettynä hommattu ajopeli on aina ja joka kerta jonkinlainen arpalippu, osuuko se Musta Pekka käteen vaiko eikö. Toki jokainen tekee kaikkensa sitä välttääkseen, mutta että omistajahistoria, niiden lkm. tuossa kyseisen yksilön kuntoa pohtiessa ja varsinkaan kovin suurella painoarvolla...

    No juu, aina ei kaikkea kaupanteon yhteydessä huomaa, mutta sitten niiden kanssa vain eletään, that's it. Pääsi tuo meikäläisenkin nykyinen yllättämään ja tuli pientä lisähommaa tulevaksi talveksi jota en kauppaa tehdessäni vielä havainnut, vaan entäs sitten. Onpahan pientä puuhaa talveksikin tiedossa ja samalla se menee se muukin mopon parissa nykertäminen, mitä tässä on mieleen lisävarustelua tullut
    Suzuki GSF 1250 SA GT ABS Bandit -08
  14. #14
    Jonkin verran taitaa moottoripyörän mallikin vaikuttaa siihen miten nopsaan kiertävät. Esim kyykyt taitaa useinkin olla yhden kesän kokeiluja. Matkapyörät taas ehkä ovat pidempään samalla omistajalla.

    Itellä pyörää tulee vaihdettua liiankin usein. Taloudellisesti ei mitään järkeä
    R1200GSA LC
  15. #15
    jos muutkaan ei malta pitää sitä pitkään, niin ei se liene sitten kovin hyvä.
    we cannot tolerate zero tolerance!

    BMW R1200GS & Speed triple 1050
  16. #16
    Lainaa jaket kirjoitti Katso viesti
    jos muutkaan ei malta pitää sitä pitkään, niin ei se liene sitten kovin hyvä.
    Tuohan on vähän sama kuin sanoisi, että ne jotka pitävät pyörää pitkään niin ei ole vain varaa vaihtaa sitä?

    Jokanen taaplaa tyylillään, toki kiertopalkintojakin löytyy. Omalla kohdalla pyörä vaihtuu kausittain ja johtunee siitä, että sitä just omaa pyörää ei oo vielä löytynyt vaikka hyviä on kaikki ollu eikä mitään kiertopalkintoja/pommeja
    Yamaha Tenere 700 -23
  17. #17
    joo ei se siitä pommia tee tai mitenkään huonoa, mutta ei se vaan ole kovin kiinnostava koska ei kiinnosta pitemmän päälle.

    itse vaihtelin pyöriä kuin paitaa, kunnes speed triple on sitten ollut 15vuotta. sellaista pyörää on pahempi vaihtaa, kun käy koeajoissa ja ne ei ole parempia kuin oma. ei ainakaan merkittävästi.

    tai voi ne olla marginaalisesti parempia, mutta ei 20teuroa parempia.


    tietysti tähän lopputulemaan harvammin pääsee kuin vaihtelemalla sitä aluksi aktiivisesti että löytää oikean.
    we cannot tolerate zero tolerance!

    BMW R1200GS & Speed triple 1050
  18. #18
    Lainaa jaket kirjoitti Katso viesti
    joo ei se siitä pommia tee tai mitenkään huonoa, mutta ei se vaan ole kovin kiinnostava koska ei kiinnosta pitemmän päälle.
    Niin siis pyörä + kuski -combo ei ole natsannut, eihän siinä mitään sen kummallisempaa tartteta. Voi hyvin olla että yli 90% kuskeista pitää jotain fillaria aivan susipaskana kun ovat sitä joskus kokeilleet, mutta sitten löytyy se pieni vähemmistö, jolle just tuo natsaakin kuin nenä päähän sillä hetkellä, niihin tarpeisiin. Voi hyvin olla että muutaman vuoden jälkeen ne tuonkin kuskin tarpeet muuttuu ja se hankinta ei enää ihan niin hyvin natsaakaan, jolloin se lähtee taas kiertoon seuraavalle
    Suzuki GSF 1250 SA GT ABS Bandit -08
  19. #19
    Lainaa jaket kirjoitti Katso viesti
    ...itse vaihtelin pyöriä kuin paitaa, kunnes speed triple on sitten ollut 15vuotta. sellaista pyörää on pahempi vaihtaa, kun käy koeajoissa ja ne ei ole parempia kuin oma. ei ainakaan merkittävästi.

    tai voi ne olla marginaalisesti parempia, mutta ei 20teuroa parempia.
    Jep, jos ja kun sattuu pitämään Goldwingistä, niin mihinkäs sitä voisi edes vaihtaa ??? .. tosin tuli siihen hommattua hieman tyyriisti penkin- ja kahvojenlämppärit -> BMW K 1200 Gt...
    Honda GL 1800 -01, BMW K1200GT -06, Kawasaki GTR1000 -96, Museopyörät: Honda CB750F -81 ja Suzuki GS1100G -82
  20. #20
    Omalla kohdalla aluksi varmaan kaikista on pitänyt, mutta sitten jotain ominaisuutta on alkanut kaipaamaan jonka toisesta saisi. Sitten vaan laitteet kiertoon ja seuraavaa kohti. Ajan kanssa sitten alkaa palikat olemaan kohdallaan ja jotku pyörät jää pitemmäksi aikaa. Koeajo ei kauheasti kerro kuinka kamppeen kanssa pitemmän päälle viihtyy.
    R1250 GSA
    Hva Te300i
    748
    999

    Ex
    Aprillia:Rsv Mille, Bmw 1200 GSA, Ducati:Ss750ff, Monster S4r, 1098 sf Honda:F6B Husaberg:Fe450 Husqvarna:Te300 Kawasaki:Zx6r Ktm:Superduke r, Supermoto 950 Suzuki:Gsxr 750, Triumph:Rocket 3R, Yamaha:Fz1n, Yzf R1
  21. #21
    Lainaa Midas kirjoitti Katso viesti
    Omalla kohdalla aluksi varmaan kaikista on pitänyt, mutta sitten jotain ominaisuutta on alkanut kaipaamaan jonka toisesta saisi. Sitten vaan laitteet kiertoon ja seuraavaa kohti. Ajan kanssa sitten alkaa palikat olemaan kohdallaan ja jotku pyörät jää pitemmäksi aikaa. Koeajo ei kauheasti kerro kuinka kamppeen kanssa pitemmän päälle viihtyy.
    Tämäpä se. Tietyllä tapaa ehkä kiteytyy jopa siihen, että vasta uutuudenviehätyksen mentyä ohi toisella ajokaudella ne itselle epämiellyttävät ominaisuudet nousevat esiin ja ylittävät ärsytyskynnyksen. Nimimerkillä 13 ajokautta takana ja kuudes pyörä kierrossa. Eikä yksikään noista ole ollut ostohetkellä mikään ”mukajärkevä kompromissi”, vaan melko puhtaasti fiilis- ja perstuntumapohjalta aidosti mieleinen.
  22. #22
    Itse olen ostanut melkein kaikki pyörät koeajamatta. Käytettyä toki sen verran kokeillut, että toimii. Täälläpäin ei ole pyöräliikkeitä, jossa iso valikoima, että voisi kierrellä kaikkia mahdollisia tyyppäämässä. Sen verran pitää olla seikkailuhenkeä. Muutamat isojen julkaisujen toimittajat ovat hyvin samaa mieltä eri pyöristä ja luotan heihin.

    Ducati Streetfighterin kanssa meni pari kesää, kunnes sen erkoisuuksiin edes tottui. En muista ikinä, että mikään pyörä olisi istunut jotenkin erityisesti käteen heti ensimetreillä. Uusi ja tuntematon pyörä on aina vähän outo. Sitten siitä oppii pitämään tai ei.

    Nuorempana pyörät vaihtuivat parin vuoden välein ja luonnollisena evoluutiona isompaan, tehokkaampaan, uudempaan ja kalliimpaan, mutta nykyään tulee pidettyä paljon pidempään. Jotenkin pidän kauheana tuhlauksena ostaa uusi helvetin kallis pyörä ja myydä se syksyllä pois. Vähän sellaista ADHD meininkiä. Toisaalta viime vuosina pyörät ovat pitäneet hintansa ennätyksellisen hyvin. Saa nähdä miten muuttu, jos kovin syvä lama tulee.
    Triumph Bonneville Bobber Black -18
    KTM 690 Enduro R -15
    Vespa GTS 300 SuperSport -21
  23. #23
    Lainaa sami1024 kirjoitti Katso viesti
    Eikä yksikään noista ole ollut ostohetkellä mikään ”mukajärkevä kompromissi”, vaan melko puhtaasti fiilis- ja perstuntumapohjalta aidosti mieleinen.
    Itse olen kenties just sieltä toisesta ääripäästä, vimosimmat prätkäkaupat olen tehnyt vakuutuslaskurilla, etsinyt sen jossa on pienimmät vuosimaksut luokassaan ja vasta sitten lähtenyt hakemaan kyseisen merkin & mallin yksilöä käytettynä

    Lainaa B12 kirjoitti Katso viesti
    Uusi ja tuntematon pyörä on aina vähän outo. Sitten siitä oppii pitämään tai ei.
    Juuri näin. Ja itse kun olen melko mukautuva vähän kaikenlaiseen, niin se on mahdollistanut tuon em. tapani löytää se ns. järkipyörä
    Suzuki GSF 1250 SA GT ABS Bandit -08
  24. #24
    Lainaa HiTec kirjoitti Katso viesti
    Itse olen kenties just sieltä toisesta ääripäästä, vimosimmat prätkäkaupat olen tehnyt vakuutuslaskurilla, etsinyt sen jossa on pienimmät vuosimaksut luokassaan ja vasta sitten lähtenyt hakemaan kyseisen merkin & mallin yksilöä käytettynä
    Jänniä on kyllä nämä luonteenpiirteiden tuomat erot. Eikä se väärin ole, jokainen tehköön valintansa sillä kriteerillä mikä kasvattaa omaa onnellisuutta. Toki se täytyy sanoa, että kyllä itselläkin budjettirealiteetit ovat rajoittaneet otosta mistä valintaa on tehty, mutta kuitenkin tosiaan niin, että koeajon jälkeinen fiilis on ollut osastoa ”tää on kiva, tää on parempi kuin vanha, tällä mä haluan ajaa”. Samasta syystä minun ei parane mennä koeajamaan mitään mitä en ole sitten valmis ostamaan, koska se olisi sietämättömän kauhea kohtalo, että tietäisi paremmasta mutta joutuisi kuitenkin tyytymään vanhaan.
  25. #25
    Saatan käydä koeajamassa uusia ja kalliita pyöriä jos tilaisuus tulee mutta semmosta en koskaan osta. Omat pyörät on valkattu yksinkertaisesti kriteereillä halvin, hauskin, hyväkuntoisin, äänimaailma, parhaat varusteet ja sijainti. Syntyy kokonaisuudesta konsensus lähteekö katsomaan vaiko ei. Yksikin on pielessä niin kiinnostus loppuu välittömästi. Yksi entinen omistaja ja täysi huoltokirja on vain bonusta mutta nykyiseen oon neki onnistunu saamaan.

    En vaihtele pyörää tai autojakaan huvikseen mutta katselen markkinoita jos sattuu tulemaan jokin tarpeeksi kiinnostava ja halpa harvinaisuus tarjolle. Tutustuminen kuitenkin kestää jokaiseen pyörään sen 2-3 vuotta kun puran sen atomeiksi(huonolla tuurilla) ja kasaan taas moneen kertaan.
    Suzuki Solifer R -88, Honda Monkey -96, Kawasaki KMX 125 -93, Honda VF 750C -96, Suzuki TL1000S -97, BMW K1200S -05
  26.  
  27. #26
    Lainaa sami1024 kirjoitti Katso viesti
    Samasta syystä minun ei parane mennä koeajamaan mitään mitä en ole sitten valmis ostamaan
    Ihan yhtä huono (?) ostaja sitä olen minäkin, koeajoilla, asuntonäytöillä yms. en jaksa ravata, vaan se mihin lähden lähemmin tutustumaan on sitten se mistä ne kaupatkin tehdään ellei kohde olekin lopulta jotain ihan muuta mitä siitä ennakkoon on kerrottu. Uusien autojenkin kohdalla se on se myyntihallissa koeistuminen ja se on sitten siinä. Mitä sitä turhaan niitä koeajamaan kun uusi on aina uusi, ei sillä koeajolla kuitenkaan sitä rikkinäistä iskaria, kulahtanutta alapalloa tai katkennutta pakoputkea niistä löydy
    Suzuki GSF 1250 SA GT ABS Bandit -08