Sivu: 3 / 6:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 12345 ... ViimeinenViimeinen
Tulokset 61:stä 90:een 154:sta
  1. #61
    Lainaa (smppa @ Touko. 05 2010,15:03) kirjoitti
    Lainaa (CebariTonni @ Touko. 05 2010,14:53) kirjoitti
    Lainaa kirjoitti
    C:n perään sain lahjaksi E:n kun pääsin intistä pois. (Tai no, tarvi muistaakseni maksaa kahdesta passikuvasta sekä kortin tekemisestä.)
    Mutta kai sä jouduit kuitenkin sen intin "E-kortin" suorittamaan intissä ... ainakin näin 70-luvulla
    Joo, mutta intin kortti on eri kun siviilikortti. Eli siviilikorttiin sain sen "lahjaksi".

    Kaikki intissä E:n ajaneet ei saaneet sitä siviilikorttiin, ainakaan siihen aikaan.
    Joo... minäkään en saanut siviili ajokorttiin E:tä koska ikä ei riittänyt. Siihen aikaan muistaakseni oli niin että piti viimeistään jonkun tietyn ajan päästä viimeistään täyttää (ikää) jotain... en muista kuinka paljon, jotta olisi saanut siviiliin sen.

    Muistan kyllä että kaikki ikäryhmäni henkilöt jotka ajoivat C:n, D:n tai E:n (Mechelininkadun autokomppaniassa) saivat kirjaimen siviilikorttiin. Minulla se aikahomma muistaakseni jäi kiinni joistain kuukausista.
    Honda CBR1100XX
  2. #62
    Eläkeläinen pupu:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jul 2005
    Kirkkonummi
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa (bolt on @ Touko. 04 2010,23:46) kirjoitti
    Niin,tuli tosiaan ajettua kortit pitkän kaavan mukaan,ensin kt vuonna 74,käsittelykoe+"inssi",vuonna 76 A,käsittelykoe+"inssi",sitten bc vuonna 77 ja 79 vielä siihen lisää e,kulmaperuutus rekalla ja"inssi".Siis missä lahjakortti?Eikös teille ole tullut mieleen että joku on voinut siis ajamalla saada oikeuden em. kortteihin.Muutenkin,ajakaa ensin n.36 ajokautta säilyen hengissä ja tulkaa vasta sitten opettamaan isäänne ajamisessa.Monet ovat poistuneet vahvuudesta näinä vuosina,valitettavasti.Pelkkä taito ei riitä,pitäisi olla vähän järkeäkin päässä.Ajakaa ihmisiksi,toivon,Pertti kotkasta.
    Oliko 70 luvulla jotain käsittelykokeita?
    Ihmettelen vähän, kun ei ainakaan muistaakseni, sellaisia ollu 80 luvulla *
    Ja sitt KT:n sai muutettua A:ks, kun täytti 18, ilman mitään inssiä! Joku leimavero piti vaan maksaa.
    "Puput on kyllä suloisia, muttei kovin älykkäitä"
  3. #63
    Kyllä KT kortissa käsittelykoe on mielstäni ollut niin kauan kuin kevarikortti on ollut olemassa. Itsekin 70 luvulla harjoittelin ensin harjoituskolmiolla (ei saanut kyydittää ja ajaa sai vaan oman kunnan alueella) jonka sai kun läpäisi kirjallisessa kokeessa. Sitten muistaakseni min. 1kk:n jälkeen oli inssi, siis ihan ajettiin liikenteessä 20min, ja käsittelykoe jossa pujoteltiin ja jarruteltiin.

    Se tosisasia, että ainakin sporttiprätkät ovat huikeesti tehokkaampia nyt kuin ennen puhuisi sen puolesta että jonkunnäköinen max. tehoraja voisi lahja A-korteissa ollakkin. Tosin rajoitushan pitäisi koskea silloin myös B-korttia, vrt Nissan Micra / Mercedes AMG !

    Taas se tosiasia että monet lahja A-kuskit ovat jo vuosikausia ajelleet huipputehoisilla sporttiprätkillä, tekee tuosta rajoittamisesta mahdotonta!

    Joten näillä mennään ja itkeköön joku jos itkettää!







    Gray-haired riders don't get that way from pure luck !
  4. #64
    Minä olen virallisestetusti ajamalla ajanut korttiini vain ceen ja deen, muut on ripoteltu sinne enemmän tai vähemmän lahjana. Selkeästi kaikkein vähiten kirjainkilometrejä on takana BE-yhdistelmällä. Näinköhän sitä uskaltaa lähteä roskia viemäänkään tai mopoja kuskaamaan kärry farkun perässä? Kulmaperuutus ja taskuparkki kärryn kanssa kyllä sujuu, vaikkei katsastusinsinööri ole sitä vaatinutkaan.

    On se kyllä sanottava että isolla pyörällä ajamisesta on eniten opittavaa jäljellä kaikki kirjaimet huomioiden. Sehän tästä tekeekin niin kivaa.
  5. #65
    Vanhukseksi en itseäni laske, mutta 30v. tulee mittariin ja sen kunniaksi sain idean myydä auton pois ja alkaa ajamaan A-korttia ja hommaamaan pyörää

    Autoharrastukset alkoi kyllästyttämään ja uutta harrastusta piti löytää tilalle. Myöskään loputon autojen ruosteiden jne. korjaaminen ei enää inspiroi.
  6. #66
    Lainaa (Veicco @ Touko. 07 2010,06:21) kirjoitti
    Autoharrastukset alkoi kyllästyttämään ja uutta harrastusta piti löytää tilalle. Myöskään loputon autojen ruosteiden jne. korjaaminen ei enää inspiroi.
    Olet oikealla tiellä
    ...and music? Well, it's just entertainment folks.
  7. #67
    Lainaa (JIMJAK @ Touko. 06 2010,14:26) kirjoitti
    Kyllä KT kortissa käsittelykoe on mielstäni ollut niin kauan kuin kevarikortti on ollut olemassa. Itsekin 70 luvulla harjoittelin ensin harjoituskolmiolla (ei saanut kyydittää ja ajaa sai vaan oman kunnan alueella) jonka sai kun läpäisi kirjallisessa kokeessa. Sitten muistaakseni min. 1kk:n jälkeen oli inssi, siis ihan ajettiin liikenteessä 20min, ja käsittelykoe jossa pujoteltiin ja jarruteltiin.

    Se tosisasia, että ainakin sporttiprätkät ovat huikeesti tehokkaampia nyt kuin ennen puhuisi sen puolesta että jonkunnäköinen max. tehoraja voisi lahja A-korteissa ollakkin. Tosin rajoitushan pitäisi koskea silloin myös B-korttia, vrt Nissan Micra / Mercedes AMG !

    Taas se tosiasia että monet lahja A-kuskit ovat jo vuosikausia ajelleet huipputehoisilla sporttiprätkillä, tekee tuosta rajoittamisesta mahdotonta!

    Joten näillä mennään ja itkeköön joku jos itkettää!



    Mulla ei 70 -luvulla ollut mitään käsittelykoetta. Inssiajossa vain ajettiin 6 pyörän letkassa autoa ajavan katsastusinssin perässä muutaman korttelin ympäri.
    'pääasiassa ei huvita yhtään mikään, mutta v***ttaa kaikki'
  8. #68
    Lainaa pupu kirjoitti Katso viesti
    Oliko 70 luvulla jotain käsittelykokeita?
    Ihmettelen vähän, kun ei ainakaan muistaakseni, sellaisia ollu 80 luvulla *
    Ja sitt KT:n sai muutettua A:ks, kun täytti 18, ilman mitään inssiä! Joku leimavero piti vaan maksaa.
    Kyllä vaan 70 luvulla oli käsittelykoe.Siellä kouvolan katsastusaseman takapihalla oli pujottelu ja jarrutus 40 nopeudesta.
    pertti hernejärvi
  9. #69
    A:n lisäksi olen saanut pikku E:een ilman että kukaan viranomainen olisi epäillyt ettenkö olisi riittävän kyvykäs muiden sekaan erinäisillä yhdistelmillä ja jopa kaksipyöräisillä.

    Tosin itse ymmärsin että nyt pitää olla harvinaisen tarkkana tällä rajulla Suzuki T500:lla myös siksi että ei se rumpujarru edessä minun voimillani ihan helposti tuottanut maksimaalista hidastuvuutta.... tuli siis lahjahevosta katsottua suuhun ja todettua että maltti, ennakointi ja tarkkaivaisuus ovat asioita joita tulee silloisen 18 vuotiaan sisäistää jos meinaa täyttää edes 19.

    Nyt olen n. 39 vuotta harjoitellut ja olen varmaan korkeintaan keskitasoinen kuski ajotaidoiltani, ja sen tiedon kanssa aion jatkaa tästäkin eteenpäin siihen asti kunnes viranomaiset huomaavat, että nyt korkea aika lopettaa.

    ... pikku E ei (kenties) tuota niin suurta pelkoa liikenteessä kenellekään,, ei edes itselle.

    Lisäksi vakaassa harkinnassa ajaa se C kortti jolla voi kuskata isoa matkailuautoa..perhana, kun sitä ei saa ihan postista tilaamalla, vaan joutuu jopa uhraamaan hieman rahaa ja aikaa.. Punnitsin piruuttaan tuon nykyisen B-kortti matkailuautoni tiettyine varusteineen (kokonaismassa papereissa 3500kg). Pääsin n. 3400kg siinä vaiheessa kun kyydissä on kuski, perustarvikkeet, tankki puolillaan ja vesitankki tyhjänä. Siihen kun lyö 4 henkilöä, polkupyöriä, grilliä ym. niin alkaa olla 4000kg ainakin liki. Sellaisellakin pelillä on rikottua lakia jos toista ympäri Eurooppaa ilman riittävää pätevyyttä ja kirjainta !

    .
    Honda GL 1800 -01, BMW K1200GT -06, Kawasaki GTR1000 -96, Museopyörät: Honda CB750F -81 ja Suzuki GS1100G -82
  10. #70
    Liittyi Sep 2017
    Viidenkympin kriisi, lopetin moottoripyöräilyn
    ABC-kortti on ollut 80-luvun loppupuolelta asti. Sitä ennen kevarikorttiin vaadittiin käsittelykoe sekä inssi. Jäi mieleen, koska feilasin ensimmäisen inssin Olin Stadista, ja inssi oli sattuneista syistä Kuopiossa. Kuopio täynnä yksisuuntaisia enkä ollut ennen inssiä eläessään ajanut siellä metriäkään. Kevarikortin käsittelykoe oli sellainen keilapujottelu, ei hirveän vaikea. Jarrutuskoetta ei muistaakseni ollut mutta siksakki keilojen välissä piti osata.
    Oli niin kuin tyyliin 20 keilaa jonossa, ja jos vedit yhden käännöksen pitkäksi niin seuraava kusi.
    Exät: Honda ST70Dax,SL125S,CB125T,CB125TD,MTX125R,CB250RS,CB25 0N,CB400N,FT500,CB750K,VF750F,CB900F,VF1000F2, CBR1000F(4),CBR1100XX(2).Yamaha DT125MX,DT125R,RD125LC(2),RD250LC,RD350LC(2),XJ750 SECA,XJ900.Kawasaki Z500, GPZ900R(2),GPZ1000RX.


  11. #71
    88-vuonna oli käsittelykokeessa KT korttia ajaessa jarrutus hiekkapinnalla ja pujottelu. Näiden jälkeen ajettiin sitten muuten inssi. Tän sai sitten aikanaan suoraan A kortiksi, jos ajoi autokortin jälkeen toukokuun -90.
    - Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän ymmärrän. -
  12. #72
    Nyt kun muisti palailee pikkuhiljaa, niin kyllähän minäkin olen joutunut MP-inssiajon ja kirjallisen kokeenkin suorittamaan, se tapahtui armeijan harmaissa 79-80 aikoihin Parolassa, kun olin Santahaminasta päässyt mp-lähetin kursseille. Inssiajo oli talvella Hämeenlinnassa Husqvarnan automaattivaihteisella enduropyörällä.

    Se vielä jotenkin oli hallinnassa, haastavaa oli opetella ajamaan lumispooreissa ym. talvisissa maastoissa... ja metsäkeikkaa riitti loppu inttiajan Santahaminasta käsin.
    Honda GL 1800 -01, BMW K1200GT -06, Kawasaki GTR1000 -96, Museopyörät: Honda CB750F -81 ja Suzuki GS1100G -82
  13. #73
    Vuonna -86 piikkikortin käsittelykoe ei ollut mitenkään läpihuutojuttu. Olin ajanut kymmenvuotiaasta asti. Rumpujarrullinen TS125ER pysähtyi hädintuskin vaaditulla matkalla ja kääntyi nippanappa keilojen välissä pujottelukokeessa. Naapurilla oli uusi NS125 Honda ja ei toivoakaan pujottelussa, vaikka ajoi crossia. Keilojen väliä piti isontaa koska kyykky ei kertakaikkiaan kääntynyt tarpeeksi jyrkästi.

    Vaimo ajoi pyöräkortin joskus 2000-luvulla ja silloinkin käsittelykokeessa pääsi vain joillakin pyörillä pujottelusta läpi. Autokoulussa sanoivat ottaneensa diversionin koska sillä pääsee pujottelun läpi.
    Triumph Bonneville Bobber Black -18
    KTM 690 Enduro R -15
    Vespa GTS 300 SuperSport -21
  14. #74
    A-kortin hankin vuonna -82 aivan kuten nuoremmat KT:n. Ensin kirjallinen koe, opetteluluvalla 1-3kk, jonka jälkeen käsittelykoe ja inssi.
    Syy moiseen menettelyyn oli, ettei ainakaan ko. autokoululla, eikä monilla muillakaan ollut isoja pyöriä, joilla ajotunteja olisi voinut ajaa. Oma pyörä silloin 250 Yamaha.
    B-kirjain tuli vasta 37 vuotta myöhemmin. Mikä näistä nyt sitten on lahja... Vanhukseksikaan en vielä tunnustaudu vaikka 55v tuleekin pian täyteen.
    XX -05 Kaikki loppuu aikanaan, vaan konsanaan ei milloinkaan...

  15. #75
    Lainaa B12 kirjoitti Katso viesti
    Vuonna -86 piikkikortin käsittelykoe ei ollut mitenkään läpihuutojuttu. Olin ajanut kymmenvuotiaasta asti. Rumpujarrullinen TS125ER pysähtyi hädintuskin vaaditulla matkalla ja kääntyi nippanappa keilojen välissä pujottelukokeessa. Naapurilla oli uusi NS125 Honda ja ei toivoakaan pujottelussa, vaikka ajoi crossia. Keilojen väliä piti isontaa koska kyykky ei kertakaikkiaan kääntynyt tarpeeksi jyrkästi.
    Samoihin aikoihin piikkikortti harjoitusluvilla ja en muista muuta kuin jarrutuskokeen Tuottajantien katsastuskonttorin edessä.
    Jos pujottelu oli, niin kai se RD-LC jamaha oli sitten taipunut keilojen väliin... en muista yhtään.
  16. #76
    Lainaa Kenesis kirjoitti Katso viesti
    A-kortin hankin vuonna -82 aivan kuten nuoremmat KT:n. Ensin kirjallinen koe, opetteluluvalla 1-3kk, jonka jälkeen käsittelykoe ja inssi.
    Syy moiseen menettelyyn oli, ettei ainakaan ko. autokoululla, eikä monilla muillakaan ollut isoja pyöriä, joilla ajotunteja olisi voinut ajaa. Oma pyörä silloin 250 Yamaha.
    B-kirjain tuli vasta 37 vuotta myöhemmin. Mikä näistä nyt sitten on lahja... Vanhukseksikaan en vielä tunnustaudu vaikka 55v tuleekin pian täyteen.
    Huh, jo on ollut vaikeaa! Onneksi isä opetti auton ajokortin opetusluvalla noin vuonna -82. Teoriakokeesta muistan, että lähinnä liikennemerkkejä opettelin. Liikenteessä ajellessa kaikki muu. Ja inssistä läpi vasta toisella, mikä näin jälkikäteen oli ihan hyvä juttu - olin joitain juttuja opetellut väärin... Ja AB-kortti tuli. Enhän minä edes tiennyt, mitä se A merkitsi. Autollahan minä olin ajamaan opetellut ja mopot eivät olisi voineet vähempää kiinnostaa.

    Moottoripyöräkuume alkoi myöhemmin Imatran kohdilla asfaltointityömaan jonoissa helteisenä perjantai-iltapäivänä autossa istuskellessa. Ohi lipui toinen toistaan hienompia moottoripyöriä, kun autot joutuivat seisomaan paikoillaan. Perille kun päästiin, heittäydyin riippukeinuun ja aloin katsella hesarista moottoripyöräilmoituksia.

    Vajaa pari viikkoa myöhemmin ostin Honda CB 250 motskarin, kun hermo ei kestänyt odotella paria viikkoa Suzukin 450 -jotain pyörää. Honda oli kevyt ja kiihtyi hyvin satasen vauhtiin. Tuntui täydelliseltä kaupunkipyörältä. Liikkeestä kotiin ajellessani oli poliiseilla Puistolassa ratsia. Yhden puskan takana oli moottoripyöräpoliisi, jota tietenkin moikkasin. Tottumattomuuttani vahingossa kaasukäsi liikahti, Hondan moottori "ärjäisi" ja vauhti kiihtyi semmoiseen seitsemäänkymppiin viidenkympin alueella. Hiukka pelästyin, mutta onneksi sillä poliisisedällä oli jotain muuta tekemistä eikä minuun tainnut huomiotaan juuri kiinnittää.

    Siitä ne olemattomat taidot alkoivat kehittyä Helsingin ystävällisten autoilijoiden seassa ajellessa. Koskaan en jäänyt jonossa odottelemaan, vaan aina änkesin liikennevaloissa itseni jonon keulaan yleensä jonkun auton viereen. Eikä tuolla Hondalla koskaan autojen jalkoihin jäänyt, vaikka muutaman kerran joku Lada-kuski yritti kiihdytyskisaa kanssani

    Oikeastaan opettelin noita käsittelykoetehtäviä vasta viime kesänä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Ja tulevana kesänä aion opetella lisää, jos Luoja suo, olen hengissä, suht terve, mopoilua ei ole kielletty jne, jne, jne...
    Suzuki AN400 Burgman (2018) - vaimo
    Suzuki DL650 (2009) - mä
    Suzuki GSF 600 s bandit (2002) - mä
    Ex-pyörä: Honda Shadow 750 ACE (2001) - vaimo
    EX-pyörä: Yamaha XV250 Virago (2000) - vaimo
  17. #77
    Seiskytluvun hemmetin enkeli siki:n avatar
    Liittyi Jul 2005
    Helsinki
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa pupu kirjoitti Katso viesti
    Oliko 70 luvulla jotain käsittelykokeita?
    Ihmettelen vähän, kun ei ainakaan muistaakseni, sellaisia ollu 80 luvulla *
    Ja sitt KT:n sai muutettua A:ks, kun täytti 18, ilman mitään inssiä! Joku leimavero piti vaan maksaa.
    Vuonna 1970 ei ollut kuin mäkilähtö inssi ajon yhteydessä. Ajoin A-kortin silloin 16v ikäisenä. B-kortti sit pari vuotta myöhemmin.
    <p>Karvanen REXERI Suzuki T-250 -71 Kawasakit: A7 Avanger 350 -71 H1 Mach III (H1B) 500 -73 Z500 -80 ZRX 1200 -04</p>
  18. #78
    Ihan 70-luvun loppupuolella KT-korttiin tarvittiin teoriakoe, käsittelykoe ja liikenneajokoe. Viimeksi mainittu tapahtui seuraamalla toisen ajokokelaan ajamaa autoa.
    Traktorin ajo-oikeus tuli kaupanpäälle, autokoulua ei tarvinnut käydä lainkaan ja kaksi vuotta myöhemmin AB-korttiin riitti 10 teoria- ja ajokertaa.

    Kaksi tuttua olen menettänyt 2000-luvulla kun vuosikymmenien autoilun jälkeen viisikymppiset ovat palanneet kaksipyöräisten pariin.
    Totta kai tonniset kyykyt suoraan alle.
  19. #79
    Lainaa J@ck kirjoitti Katso viesti
    Kummoisempia käsittelykokeita ei ollut ainakaan 1972, jolloin ajoin piikkikortin. Muista enää tarkemmin, mutta taisi olla niin, että sovittua reittiä muutama km inssin edellä (saattoi olla perässäkin) ja se oli siinä. Hullun kolmio taisi roikkua jokusen viikon takaroiskeläpässä ennen inssiajoa.
    Kt kortin muuttamisesta A:ksi ei ole mielikuvaa, ABC kortin kun sain samana päivänä kun täytin 18. Kt-kortista sai jotain helpotuksia ainakin teoriatunteihin, ehkä ajotunteihinkin. Kortin kustannuksiin sai kuitenkin alennusta, siitä on selkeä muistikuva.
    Tunnentiinko -72 erillistä piikkikorttia? Silloinhan 16v. sai suoraan A-kortin. Itse täytin 16 lokakuussa -73 ja en saanut A-korttia. Muuttui muistaakseni heinäkuussa-73.

    edit: löytyihän sitä faktaa kun oikein etsi, laki muuttui 1.6.1972. muistin n.vuodella pieleen.
    Viimeksi muokannut: XJ 900; 06.03.2019 klo 08:27.
  20. #80
    Ajokorttiuudistus tuli heinäkuussa -72. Sitä ennen sai 16-vuotiaana suoraan A-kortin ja sen jälkeen KT-kortin joka muuttui automaattisesti A-kortiksi kun täytti 18. Vuonna -76 oli tapana ajaa kevarikortti ns. möllinkilvillä eli harjoitteluluvalla. Eli kun täytti 16 niin kirjallisiin, sitten vähintään kaksi viikkoa harjoittelua ja käsittelykoe jossa pujottelu ja jarrutus. Siitä viikon päästä inssi jossa ajettiin auton perässä. Mun tapauksessa auto pysäköitiin ja piti yksin kiertää kortteli, jossa oli tietysti 1-suuntainen. Inssi katsoi osaako ryhmittyä 1-suuntaisella. No en osannut, piti sitten viikko harjoitella lisää ja sitten tuli kortti ja möllinkilpi (kolmio) vaihtui 80-lätkään jota piti pitää vuosi.
    FJR -17
  21. #81
    Joo, kevari oli 50- ja 60- luvulla max 100cm3 ja max 75 kg. Ajokortissa teksti "kevyttä-moottoripyörää-yleensä" josta kevarikortissa yleensä sana oli yliviivattu.
    50-luvun yleisin kevarihan oli Jawa. Se lypsyjakkara ennen mopoja.
    <p>X-ADV + LC4-400MIL</p>
  22. #82
    Lisätääs suolaa haavoihin.Olin 65v kun ostin moottoripyörän ja lahjakortin voimalla sitä tuli ajettua tosin aluksi sivuteitä ja öisin kaupungissa kunnes mopo tuli tutummaksi niinpä sitten tuli pyörittyä ympäri Skandinavia ja nyt 72v olisi tarkoitus lähteä pyörimään Eurooppaan eikä siitä tule mitään elossajäämis taistelua.Minun kohdalla tuo kiikkutuoli saa viellä odottaa toivottavasti pitkään
    Vanhalla oppimisen vaikeus
  23. #83
    Lainaa 750cc kirjoitti Katso viesti
    Lisätääs suolaa haavoihin.Olin 65v kun ostin moottoripyörän ja lahjakortin voimalla sitä tuli ajettua tosin aluksi sivuteitä ja öisin kaupungissa kunnes mopo tuli tutummaksi niinpä sitten tuli pyörittyä ympäri Skandinavia ja nyt 72v olisi tarkoitus lähteä pyörimään Eurooppaan eikä siitä tule mitään elossajäämis taistelua.Minun kohdalla tuo kiikkutuoli saa viellä odottaa toivottavasti pitkään
    Kawasaki H2 SX -22, ex.K1300S -14, ex. K1300S -11, ex. GSX1250FA -12
  24. #84
    Liityn rintamaan eli B-korttilainen vanhus. Olin 64v, kaksi kesää nyt takana ja kolmatta suunnittelen. Eikä hävetä yhtään se lahjakortti. Harmittaa etten ruvennut aikaisemmin, mutta sitäkin paremmalta tuntuu.
    Vielä ehtii
  25. #85
    Lainaa J@ck kirjoitti Katso viesti
    Mutta mitenpä se tarkemmin ottaen menikään, ei mitään mielikuvaa. Tässä kyse siis jostain <1970 vuosista, mieleen on jäänyt vallankin lukemattomat 80 cm3 siniset jammut.
    Kai siihen max 100 cm3 kevarikorttiinkin piti olla 16 vuoden ikä, eikös se olisi ollut järkevämpi ajaa ison pyörän kortti saman tien? Vai oliko niin, että silloisen kevarikortin sai jotenkin helpommin kuin kortin isommalle pyörälle - vai oliko ikäraja alhaisempi?
    Noista wanhoista pikkujawoista tulee mieleen ainoastaan satapiikki, oliko niitä sitten pienempiäkin.. Siis miten se oli kevari, jos rajat olivat 100 cm3 ja 75 kg?

    Eiku... Olisko voinut olla jopa niin, ettei niihin alle 100 cm3 kevareihin tarvittu edes korttia, pelkkä 16 v ikä olisi riittänyt...?
    Kyllä niihin kortti tarvittiin, mopoja sai ajaa 15v.ilman mitään muita vaatimuksia. Eiköhän tuo 75kg:n painoraja pudottanut isommat pois.
  26. #86
    Pitäiskö tunnustaa...? minulla on ollut ABC kortti 80-luvun alusta. Kokemusta kaksipyöräisistä on kaverin kevarienduron kokeilemisesta muutaman kymmenen kilometrin matka joskus silloin nöösinä ja tietty kaadoin sen. Onneksi ei mitään mennyt rikki.

    Pitkän, vuosien mittaisen miettimisen jälkeen ostin 2016 kevättalvella mopon. Uuden tietty, en jaksa enää ropailla autojakaan. Luin kaiken teorian mitä löysin, se pdf moottoripyörällä ajamisen teoriasta oli todella hyvä, en enää muista sen nimeä ja juttelin paljon pojan kanssa joka oli ajanut jo monta monituista vuotta. Keväällä sitten vedin pakasta otetut ajokamat päälle ja uskaltauduin ajamaan pyörän ensi kertaa pihasta kadulle. Ajelin näitä kyläteitä ja hiljaisia katuja aika pitkään, kuukauden pari, ennenkuin uskaltauduin minnekään missä on enemmän liikennettä. Kesän loppuun mennessä ajelin jo päivän reissuja pitkin maakuntaa ja tämän yhden Suomen suurimman kaupungin katuja, no problemo.

    Eli onnistuu aivan hyvin noinkin. Mutta varoituksen sana niille jotka meinaisivat vastaavaa. Minulla on melkoinen kokemus erilaisista nopeistakin kulkuvälineistä ja niillä ajamisen opettamisestakin, sellaisistakin joihin eivät pääse kuin harvat ja valitut eli tuonne ylös. Tein sitä työksenikin aika pitkään.

    Siksi moottoripyörän haltuunotto oli varmasti helpompaa. Ja kun turvallisuuskulttuuri on oman pään sisään kasvatettu tiukaksi hölmöilyn ja tarpeettomien riskien välttämisen pohjalle jo sieltä muinaisuudesta saakka, niin sekään ei tuota ongelmia.

    Minulle moottoripyörällä ajamisen teoria oli helppo, sen soveltamisen opettelu perusajamiseen vielä helpompaa. Mutta se mikä on vielä haussa on äkkitilanteissa reagointi. En usko että osaan reagoida oikein kaikissa tai edes suurimmassa osassa äkkitilanteita. Ja oikeastaan, äkkitilanteiden välttäminen on koko turvallisuus ajattelun perusta. Kaikessa. Ja se niiden harjoittelu tehdään siksi että aina niitä ei vain voi välttää omilla toimilla.

    Toisaalta, eivät osaa suurin osa muistakaan. Syitä siihen on, että merkittävällä osalla kuskeista ei ole (psyko)motoriikka siinä kunnossa että se ylipäätään onnistuisi (en lähde tästä kiistelemään, näin se vain on), ja nekään joilla on, he eivät suuri osa ole harjoitelleet sitä riittävästi tai ollenkaan, kuten en minäkään.

    Perusajaminen onnistuu merkittävältä osalta ihmisistä autokoulun jälkeen, mutta kun tuota äkkitilannejuttua ei sielläkään opeteta kuin aivan minimaalisesti, niin eivät he sitä voi osata. Ja kun/jos on se opettelu jäänyt sen jälkeenkin, eivät he sitä osaa sen kummemmin kuin tällainen lahjakorttilainenkaan.

    Tämän ajokauden oma tavoitteeni on saada opastusta ja harjoitella äkkitilanteita siten että saisin edes auttavan varmuuden niiden osalta.

    Rata-ajot sun muut eivät kiinnosta, olen mennyt paljon kovempaa melkein yhtä malatalla
    "Are motorcycles dangerous? No. Dangerous is getting off the couch on a Sunday and finding out we were sitting there for years."
  27. #87
    Lainaa Harald Hirmuinen kirjoitti Katso viesti
    Mutta se mikä on vielä haussa on äkkitilanteissa reagointi. En usko että osaan reagoida oikein kaikissa tai edes suurimmassa osassa äkkitilanteita. Ja oikeastaan, äkkitilanteiden välttäminen on koko turvallisuus ajattelun perusta. Kaikessa. Ja se niiden harjoittelu tehdään siksi että aina niitä ei vain voi välttää omilla toimilla.

    Toisaalta, eivät osaa suurin osa muistakaan. Syitä siihen on, että merkittävällä osalla kuskeista ei ole (psyko)motoriikka siinä kunnossa että se ylipäätään onnistuisi (en lähde tästä kiistelemään, näin se vain on), ja nekään joilla on, he eivät suuri osa ole harjoitelleet sitä riittävästi tai ollenkaan, kuten en minäkään.

    Perusajaminen onnistuu merkittävältä osalta ihmisistä autokoulun jälkeen, mutta kun tuota äkkitilannejuttua ei sielläkään opeteta kuin aivan minimaalisesti, niin eivät he sitä voi osata. Ja kun/jos on se opettelu jäänyt sen jälkeenkin, eivät he sitä osaa sen kummemmin kuin tällainen lahjakorttilainenkaan.
    Oma tilanne poikkeaa siitä, että äkkitilanteiden refleksinomainen hallinta tuli opituksi nuorena poikana 80-luvulla endurossa, krossissa ja jääradalla.

    Se mikä tässä vaiheessa huolettaa on ihan sama kuin sinulla: toiminta äkkitilanteissa.
    Ovatko refleksit tallella? Toiminko varmasti oikein esimerkiksi nopeassa väistämistilanteessa?

    Näiden taitojen opettelu ja ylläpito olivat helppoja 80-luvulla, kun ajoharjoittelu maastossa kuului jokamiehenoikeuksiin ja kuten kaikki alan harrastajat tietävät, tiealueen ulkopuolisia ( turvallisuus ) harjoittelupaikkoja on nykyään jossain harvinaisuuden ja olemattomuuden välimailla.

    Jäätilannekin Etelä-Suomessa on sen verran heikko talvisin, että pyörien varustaminen kunnon piikeillä ei tunnu järkevältä. Asfalttiradalle harjoittelemaan en itseäni näe mitenkään, sen verran monta kertaa olen ajoharjoittelussa liukkaammalla alustalla kumollaan ollut.

    Jäljelle on jäänyt kauden alkaessa mielikuvaharjoittelu mahdollisista äkkitilanteista ja usko omaan vajaavaisuuteen.
  28. #88
    Opiskeluaikana yhtenä kesänä 500-tuutilla ja viime 20v Välimerellä skootterilla vaimo kyydissä. Arkajalkana kävin kyllä autokoulussa 2x2 tuntia testattavana onko ajatus hullu mutta sain puoltolauseen.
    Vielä ehtii
  29. #89
    Jotain voi kyllä opetella tyhjillä parkkialueilla kuten äkkijarrutusta työntöohjaus ja sit kahdeksikkoa ei vaadi mahtavia tiloja mutta tulee tutummaksi pyöränsä kanssa
    Vanhalla oppimisen vaikeus
  30.  
  31. #90
    Lainaa 750cc kirjoitti Katso viesti
    Jotain voi kyllä opetella tyhjillä parkkialueilla kuten äkkijarrutusta työntöohjaus ja sit kahdeksikkoa ei vaadi mahtavia tiloja mutta tulee tutummaksi pyöränsä kanssa
    Joo, niin voi, been there done that, mutta tuo on perusajamista, ei äkkitilanneharjoittelua. Siihen vaaditaan turvallinen alue, opettaja joka tietää mitä tekee, nopeutta riittävästi jne. ja mieluummin pyörä jonka raaskii kaataa...
    "Are motorcycles dangerous? No. Dangerous is getting off the couch on a Sunday and finding out we were sitting there for years."
Sivu: 3 / 6:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 12345 ... ViimeinenViimeinen