Vastaavanlainen suunnitelma myös itselläni ensi kesälle. 21.6 on alustava lähtöpaivä lähinnä sillä perusteella että tuolloin on mahdollista yöpyä travemunden lautassa, eikä tarvitse yhdeksän aikaan illalla etsiä yöpaikkaa vieraasta kaupungista vieraassa maassa. Seuraavana aamuna liikkeelle ja 7 motaria alas mahd tehokkaasti

. Tonni päivässä voi olla ens kertalaiselle vähän kunnianhimoinen suunnitelma, joten todennäköisesti yöpyminen jossain matkalla ja sitten seuraavana päivänä perillä vuorten juurella. Garmisch partenkirchen on ollut ajatuksissa ensimmäinen tukikohta.
Garda järvi ja/tai alppisolat ja tiet noin yleisesti ovat suunnitelmissa. Aikaa käytössä on 14-16 päivää kokonaisuudessaan. Tämän rajallisuus tiedetään mutta toisaalta nähtävää maisemaa löytynee tarpeeksi riippumatta siitä mihin ehtii. Liiallista stressiä ja suorittamista pyritään välttämään. Näin ollen esim majoitusten suhteen tarkoitus tutkia etukäteen että miten on tilaa, mutta tehdä varauksia paikan päällä sitä mukaa kun matka etenee.
Ratkottavia kysymyksiä on vielä jonkin verran. Tietullit ym muodollisuudet. Autoliiton plus jäsenyys ilmeisen hyvä vaihtoehto jos jotain tapahtuu. On ollut myös puhetta siitä että toleranssi kovaäänisiin mopoihin ei alpeilla ole enään sitä mitä se joskus oli. ZZR:n vakioänkkiä on historiassa muokattu, täytynee etsiä jostain db killerit jos löytyy. Vai voiko tässä ajatella äänien suhteen että ongelmia ei löydä jos ei niitä etsi? Koko rööriä en tämän takia vaihda.