Tulokset 1:stä 12:een 12:sta
  1. #1
    https://suomimobiili.fi/google-tuo-g...aa-navigoinnin

    Kokeilin kerran loppusyksystä miten tekoäly luo reitin jossa on sopivasti mutkia, mutta etenee silti järkevästi kohti määränpäätä.Ei tullut sitten varsinaisesti analysoitua reittä, mutta annettu linkki avautui kuitenkin näppärästi Mapsiin.

    Vaikka navit ovat selkeä parannus vanhaan paperikarttaan, ainakin minusta, niin lähes aina automaattireititys menee perseelleen. Jos esimerkiksi haluaa lähteä Raisiosta Hämeenlinnaan, niin ei ole mielekästä lähteä Naantaliin, vaikka Tomppa olisikin sitä mieltä. Jos tuo uudistus tosiaan toimii, niin tekoälyn tuottama reitti afrikkalaisen näyttöön alkaa olemaan evoluution huippu minulle, joka haluaa ajaa, eikä näperrellä reititysten kanssa.
    Oikeastaan vasta autokeitailla ja kokoontumisajoissa tajuaa, miten ruma kansa olemme...
  2. #2
    Loin huvikseen tänään ChatGPT:llä reitin Järvi-Suomen kehätiestä ja nyt ihan ole ehtinyt sitä ajamaan. Toisaalta en osaa sitä siirtää Waze navigaattoriin, jota tykkään käyttää Android auton kanssa. Maps kai osaa avata nuo .gpx tiedostot?

    Entisenä järjestelmäasiantuntijana ei voi muuta sanoa, kuin kylläpä olen melko paska tän nyky-ATK:n kanssa.
    Triumph Thunderbird 1700 -10
    Yamaha FJR 1300 -13
    Suzuki "SolluSuitsa" PV 50 -86
  3. #3
    Lainaa harald73 kirjoitti Katso viesti
    Loin huvikseen tänään ChatGPT:llä reitin Järvi-Suomen kehätiestä ja nyt ihan ole ehtinyt sitä ajamaan. Toisaalta en osaa sitä siirtää Waze navigaattoriin, jota tykkään käyttää Android auton kanssa. Maps kai osaa avata nuo .gpx tiedostot?

    Entisenä järjestelmäasiantuntijana ei voi muuta sanoa, kuin kylläpä olen melko paska tän nyky-ATK:n kanssa.

    https://chatgpt.com/share/691b07a3-9...a-8f999e926de3

    Linkki ei toiminut, mutta tekoäly loi etappikohtaiset linkit.

    Täytyy opiskella tämä juttu ennen ensi kesän reissuja.

    https://www.google.com/maps/dir/Tamp...äskylä/Tampere
    Viimeksi muokannut: oili; 17.11.2025 klo 21:42.
    Oikeastaan vasta autokeitailla ja kokoontumisajoissa tajuaa, miten ruma kansa olemme...
  4. #4
    Lainaa oili kirjoitti Katso viesti
    https://chatgpt.com/share/691b07a3-9...a-8f999e926de3

    Linkki ei toiminut, mutta tekoäly loi etappikohtaiset linkit.

    Täytyy opiskella tämä juttu ennen ensi kesän reissuja.

    https://www.google.com/maps/dir/Tamp...äskylä/Tampere
    Mainiohan se on tuo tekoäly.

    Ite olen tässä hirvitelly että sillehän voisi ohjeistaa vielä lisäksi että luo reitin varrelta jokunen ajovideopätkä, tee pieni kuvakooste mielenkiintoisista kohteista ja tuuppaa videoksi. Sen voisi sitten laittaa tuupiin.

    Ei tarvitse itse lähteä enää minnekään... Mutta pitäiskö sitten toinen tekoäly laittaa katsomaan niitä videoita ettei itse tarvitsisi...
    SF 1098S
    MTS V4S Sport
  5. #5
    Lainaa Kotarikuski kirjoitti Katso viesti
    Mainiohan se on tuo tekoäly.

    Ite olen tässä hirvitelly että sillehän voisi ohjeistaa vielä lisäksi että luo reitin varrelta jokunen ajovideopätkä, tee pieni kuvakooste mielenkiintoisista kohteista ja tuuppaa videoksi. Sen voisi sitten laittaa tuupiin.

    Ei tarvitse itse lähteä enää minnekään... Mutta pitäiskö sitten toinen tekoäly laittaa katsomaan niitä videoita ettei itse tarvitsisi...

    Oikeastaan tekniikka ylittää nyt toiveet, mitä oli silloin kun seikkaili paperikartan kanssa matkalla jonnekin. Jo ensimmäiset käsi gps:t oli parannus, jäsenyyttä autonavitkin, mutta kaikissa kokeilluissa on ollut jotenkin paska ohjelmisto. Nyt jos tuo tekoäly tekee mielekkään reitin ja se näkyy afrikkalaisen näytöllä ja täti vielä varmistaa kypäräpuhelimeen, että käännökset on ymmärretty alkaa tekniikka olemaan valmis ja voi keskittyä vain ajamiseen. Visiirinäyttöä voi joku kaivata, mutta minua se oikeastaan häiritsee.
    Oikeastaan vasta autokeitailla ja kokoontumisajoissa tajuaa, miten ruma kansa olemme...
  6. #6

    Samaa mieltä. Olen silloin tällöin käyttänyt Garminissa kiertosuositusta ja on se mokoma löytänyt ihan uusia reittejä tutuille tolpanväleille, vaikka siinä muuten olisi kyllä toivomisen varaa (roikkuu turhan sitkeästi laskemassaan reitissä, tykkäisin jos sen saisi komennettua jatkamaan valittua tietä ja etsimään uutta reittiä edestä päin). Paperikarttaa en ole aikoihin roudannut mukana, vaikka siinä etunsa onkin.
    SF 1098S
    MTS V4S Sport
  7. #7
    Uutisissa sanottiin, että Gemini tulee osaksi Google Mapsia. Tulevaisuudessa sille voi vaikka Android Autossa jutella, kuin kartturille. Niitä näitä voi kysellä ajon aikana ääniopastuksella. Vaikkapa esimerkiksi, mikä tuo komea rakennus on tuossa etuvasemmalla. Jenkeissä on jo ainakin koekäytössä.

    Kysyä voi vaikka Geminillä: "Tuleeko gemini Google Mapsin osaksi?"
    BMW R 35
    BMW R 1100RS
  8. #8
    Kehitys kehittyy. Taidan silti vielä jatkossakin mieluummin harrastaa vapaa-ajan reissuilla hyväksy havaittua tekniikkaa: Kotona suunnitellaan reitti suurin piirtein paperikartasta - liikkeelle lähdetään muistikuvilla aiemmasta reittisuunnitelmasta - kun ollaan totaalisen eksyksissä, avataan maps ja aletaan ihmetellä miten sinne päädyttiin ja mistä kautta olisi jännittävin reitti kohteeseen
    2021- Honda Transalp 700
    2020 Honda CBR 600 F
    1990-1992 Yamaha TZR 125
  9. #9
    Lainaa Lare2 kirjoitti Katso viesti
    Kehitys kehittyy. Taidan silti vielä jatkossakin mieluummin harrastaa vapaa-ajan reissuilla hyväksy havaittua tekniikkaa: Kotona suunnitellaan reitti suurin piirtein paperikartasta - liikkeelle lähdetään muistikuvilla aiemmasta reittisuunnitelmasta - kun ollaan totaalisen eksyksissä, avataan maps ja aletaan ihmetellä miten sinne päädyttiin ja mistä kautta olisi jännittävin reitti kohteeseen
    Jännittävimmän reitin saa navigaattorilla, kun valitsee lyhimmän reitin ja välttää valtateitä.
    Usko meinaa loppua, kun reitti menee jostain maatilan pihan läpi sikalan taakse ja sieltä pellon reunaa eteenpäin. Kokemusta on.
    BMW R 35
    BMW R 1100RS
  10. #10
    Lainaa Aakku kirjoitti Katso viesti
    Jännittävimmän reitin saa navigaattorilla, kun valitsee lyhimmän reitin ja välttää valtateitä.
    Usko meinaa loppua, kun reitti menee jostain maatilan pihan läpi sikalan taakse ja sieltä pellon reunaa eteenpäin. Kokemusta on.
    Ongelmana ainakin itselläni on ollut navien tekemät jännittävät reitit, jotka kuitenkin menisivät järkevästi kohti määränpäätä. Yleensä ei huvita kierrellä jonkun tien pätkän kautta joka palaa pian takaisin alkuperäiselle tielle. Saattaa johtua siitä, että näin kymmenien vuosien jälkeen harvemmin viitsii lähteä vain ajelemaan ilman määränpäätä.
    Oikeastaan vasta autokeitailla ja kokoontumisajoissa tajuaa, miten ruma kansa olemme...
  11. #11
    Lainaa Aakku kirjoitti Katso viesti
    Jännittävimmän reitin saa navigaattorilla, kun valitsee lyhimmän reitin ja välttää valtateitä.
    Usko meinaa loppua, kun reitti menee jostain maatilan pihan läpi sikalan taakse ja sieltä pellon reunaa eteenpäin. Kokemusta on.
    Ainakin vanhan liiton TomTom oli lyhyimmän reitin valinnassa aivan ylivertainen elämysmestari, ainakin ulkomailla taajamaolosuhteissa ajaessa.
    Asetuksella ei ollut mitään tekemistä lyhyimmän matkan kanssa, kertaakaan ei joutunut sikalan taakse, mutta löytyi tutuhkoiltakin seuduilta todella kivoja pikkuteitä ja kujia.
    Vain kaksi kertaa on joutunut kääntymään takaisin, kerran portaiden takia.

    En ole valitettavasti vastaavaa reititystä löytänyt mistään naviohjelmistosta, Kurviger oli siihen suuntaan kunnes tekivät uudistuksen reititykseen, joka ainakin ilmaisversion kohdalla muuttui todella hyvästä surkeaksi.
  12.  
  13. #12
    Kehitys kehittyy. Taidan silti vielä jatkossakin mieluummin harrastaa vapaa-ajan reissuilla hyväksy havaittua tekniikkaa: Kotona suunnitellaan reitti suurin piirtein paperikartasta - liikkeelle lähdetään muistikuvilla aiemmasta reittisuunnitelmasta - kun ollaan totaalisen eksyksissä, avataan maps ja aletaan ihmetellä miten sinne päädyttiin ja mistä kautta olisi jännittävin reitti kohteeseen
    Tätä olen itsekin noudattanut hupiajeluilla. Tosin paperikartan olen kotona korvannut isolla tietokoneen näytöllä ja Google Mapsilla. Puhelimeen olen myös tehnyt ajo-ohjeen merkkaamalla muistiinpanoihin listauksen reitin tienumeroista. Eksyttäessä tai epävarmuuden iskiessä pysäytetään ja katsotaan puhelimesta minne sitä pitikään mennä mutta pääsääntöisesti ihan muistin varassa. Tämä on myös hyvää harjoitetta aivoille ja pitää mielen virkeänä, kun saa risteyksissä kaivaa omasta päästä mihinkä sitä pitikään kääntyä.
    -- Brake later and open the gas earlier --