Nonni.
Useamman kuukauden ajettua tällä sotarouvalla, 95vuoden divvu, näin kylmien kelien ja sateen takia, en asu Suomessa, rouva on alkanu karsastamaan sekä kylmää, että myös märkää keliä. Nooh, ymmärtäähän tuon, kuljettajaki välillä karttaa noita sateisia ajoreissuja.
Mutta asiaan.
Eli lyhykäisyydessään, noin +5 asteen lämmössä tai vesisateessa kun ajelee, sateen aikainen lämpötila ei ole ollut vaikutteena(?!) ainakaan viellä, rouva rupeaa pätkimään käyntiä. Ekalla kerralla ilman ennakkovaroitteluja kiihdytyksen aikana tappoi vaan kierroksia, iha ku olis loppunu bensa. Pyörä sammu mutta lähti käymään uudestaan, eikä enää kuukahtanu. Seuraavana päivänä uudestaan sama juttu, tällä kertaa erona oli, ei meinannu enää pysyä käynnissä ilman ettei antanu kaasua.
Kolmantena päivänä sitte rouva päätti alkaa käydä vajaalla joten jätin suosiolla ajamatta. Pyörä talliin ja odottamaan joulun pyhien yli.
Tein pika tjekkaukset tulpista, vaihdoin ne mutta ei suoranaista muutosta tulokseen.
Muiden foorumeiden foorumeiden selauksen tulos on ollut; osalla samoja oireita, samoilla keleillä mutta ei varsinaisesti mitään hyvää diagnoosia, mikä vois olla syy tähän epämiellyttävään käytökseen.
Osaisko joku selkosuomella selittää, mitä kannattaa kokeilla seuraavaks.
Auttaako jos raottaa ryyppyä varovasti? Jos auttaa niin bensapuolella saantivaiukeuksia, jos ei vaikutusta niin ehkä sitten sähköissä, eli lähinnä puolat, tulpanhatut ja johdot. Muuta sähköistä tuossa ei taida ollakkaan.
Ei ole Diversionista kokemusta mutta vanhemmassa XJ900:ssa oli parikin tuon tyyppistä vikaa. Toinen oireili kiihdytyksessä, nopeasti kaasua avatessa pätkimällä, viaksi paljastui sytytysboxi, kun huomasin kierroslukumittarin "nollautuvan" oireilun aikana. Toinen oli sitten 1.pytyn tulpanjohdin, oireili erityisesti pesun jälkeen ja löi kerran kynsille kun johtoa heiluttelin käynnin aikana.
Ehdotukset vahvistavat epäluuloni!
Ei tuo minustakaan vaikuta bensa ongelmalta vaan enemmän justihin sähköjen masennukselta. Ryyppy ei vaikuttanu ainaskaan alussa mitenkään, pitänee varmaan kokeilla sitäki jossain vaiheessa.
Pitää vaan vaihtaa johdot ja letkut alta pois uusiin ja kokeilla uudestaan, mitä se tykkää.
Kiitos hei neuvoista! Auttaa huomattavasti tutkimista!
Olikohan noissa kumisia imusarjan liitospaikkoja. Hapertuessaan saattaisivat alkaa kai vuotaa imuilmaa noinkin pahasti. Muuten kai hyvinkin kestävä konstruktio, olisi jännä kuulla millä kilsoilla tuollainen olisi teknisesti loppuunajettavissa. Lämpötilallekin käsiryypyn kanssa hyvinkin immuuni kun vaan kunnossa.
Ei ainaskaa tässä omassa ollu kumisia, mutta kiukus päissäni tilasin naapurikylästä ”vastaavat” joissa sitten kyllä on. Ei ihan ollu samaa mitä myynti ilmoituksessa myytiin mutta, minkäs teet. Nyt jos jollain on divvuun tarvista saada vähän kolaroidut, vahvasti korjatut kaasarit, voin lähettää patonkimaasta.
Nyt kun viikonloppu on koittamassa eikä hirmumyrsky viellä ole saapunut niin menen kokeilemaan, jos saan jonkinlaisen lopputuloksen aikaiseksi.