Onko jollain kokemusta kyseisestä kypärästä? Etsin uutta adventure-pottaa Arai Tour-X:n tilalle ja olisi kiva kuulla kokemuksia. Tempooko lippa paljon tuulta alleen ja aiheuttaako se jonkin sorttista resonointia.
Arain kypärä viskoo päätä ajaessa sen verran, ettei meinaa pää pysyä kropassa kiinni.
KTM 1050
E1 ollu käytössä noin 50000km ja E2 on vielä tossa laatikossa. Oli nopee toimitus, maaliskuussa tilasin ja joulukuussa sain. Samana vuonna!
Mutta asiaan, ainakaan Multin kanssa ei E1:llä ole ollut ongelmaa tuulen kanssa, olipa pleksi ala-tai yläasennossa, uskoisin että E2 toimii samalla lailla. Ainoastaan jos ajaa jonkun ison pakun takana sopivalla etäisyydellä, on pientä puistatusta havaittavissa, mutta eos johtuuko se lipasta vai heiluttaisiko muutenkin. Resonansseja ei ole ollut.
Saattaapi olla pyöräkohtainen, voihan ravistus johtua myös pyörän pleksistä. Ehkä kannattaisi kokeilla ensin heittämällä lenkki ilman pleksiä. Vähänkö ottais kupoliin jos hommaa tonnin suupertin ja ravistaisi yhtä lailla. Arai ja Suupertti istuvat hieman erimuotoiselle kuulalle, joten pelkän kokomerkinnän tarkistus ei takaa hyvää istuvuutta.
Voisi olettaa että mopomessuilla voisi kokeilla istuvuutta, ainakin ennen siellä on ollut hyvät valikoimat näytillä.
SF 1098S
MTS V4S Sport
Pyörämallikohtaiset erot lienevät hyvinkin merkittäviä. Itsellä oli muutaman vuoden Arai Tour-X4 käytössä lähes nakun ja täysnakun pyörän kanssa, enkä tuossa kyllä mitään ravisteluongelmaa kokenut. Toki lippa asennettuna 100+ nopeudet tuntuivat tuulenvastuksessa eikä sivulle tai takaviistoon vilkaisu ollut noissa vauhdeissa enää herkkua, mutta tuskin on millään lippakypärällä.
Tässä jatkan tätä ultranopeeta kypäräprojektia...sain sen otettua laatikosta ja pujoteltua puhelimen purkit koloihinsa. Ja ei kun matkaan.
Radiohan toimii aika mukavasti. Päätin sitten koittaa paritusta puhelimen kanssa. Eipä näy ei kuulu, mutta jossain vaiheessa "sc2" vilahti listassa, mutten ehtinyt noukkia. Tutkailin ja se näköjään tarvii puhelimeen jonkin applikaation. No hain sen lelukaupasta ja asensin. Ei näy vieläkään. Juutuupissa joku mainosti että pitää päivittää Senan firmis. Taas ohjelmia lataamaan. Vanha näytti olevan 2.0 ja uusi 2.1.
Siinä se nyt päivittelee, hitaasti. Mutta onhan tässä koko kesä aikaa...itse kypärä istuu päähän hyvin, mekanismit tuntuvat jämäkämmiltä kuin edellisessä, eikä hihna paina kurkkua.
Edit: Firmis päivittyi mutta eipä se pulutuuttiin vaikuttanut. BT ei näy kännyn laitelistassa vaikka kuinka hakee.
Onks muilla ollut ongelmia? Netistä niitä kyllä tuntuu löytyvän.
Olisin kyllä sitä mieltä että tuon hintaluokan kalun pitäisi toimia niinkuin luvataan, edes jossakin määrin.
Jos satutte harkitsemaan värkin ostoa niin tehkää paritus kaupan tiskillä ennen kortin vilautusta.
Jos olisin tilannut netistä niin pitäisi palauttaa koko paketti, vikahan voi olla myös kypärän kaapeloinnissa tai liittimissä. Taas menisi kuukausitolkulla aikaa. Onneks on tuo vanha tossa vielä.
Viimeksi muokannut: Kotarikuski; 01.05.2024 klo 22:54.
SF 1098S
MTS V4S Sport
Mikä puhelin sulla on? Joskushan noissa on outoja paritusongelmia, joillain puhelimilla toimii ja joillain ei. Autojen bluetootheilla meinaan.
Itsellä on C5, mutten vielä ole raskinnut ostaa tuota Schuberthin mediamokkulaa joten siitä ei ole kokemuksia, kokemukset toki kiinnostaa.
Jos se kerran tarvii jonkun appsin luuriin niin tsekkasitko ettei paritustakin pidä tehdä sen kautta? Lisäksi pieni oljenkorsi voisi olla puhelimen buuttaaminen, jos siellä on mennyt bitti vinoon edellisistä yrityksistä vanhalla firmwarella. Kolmantena huomiona, jos se käyttää BT LE:tä niin sovellus tarvitsee luvan sijainnin käyttämiseen toimiakseen bluetooth-laitteelle.
Olen jo jonkin aikaa haikaillut lipallista kypärää kun jostain syystä usein ajoreissut suuntautuu iltaa kohti idästä länteen, eli aurinko paistaa matalalta silmiin. Löytyi tuossa alkutalvesta kohtuullinen tarjous E2:sta ja pistin tilaukseen saman kokoisen kuin vanha Shoein kypäräkin. Mutta Suupertti onkin aika eri mallinen, päähän pujotettaessa neitseellisen tiukka vaikka etuosa onkin auki. Sitten kun kypärä on päässä, se onkin tosi mukava ja uudeksi kypäräksi jopa epäilyttävän väljä. Ei se nyt päässä pyöri, mutta ei todellakaan purista niinkuin Shoei uutena. Tuliko liian suuri? Ulkomaisen verkkokaupan palautusproseduurit on hankalia ja toisaalta pienemmän tilaaminen arveluttaa, mahtuuko sitä sitten enää pujottamaan päähän lainkaan? Vai realisoituiko vain verkkokaupan riski kun sovittamatta tuli hankittua potta joka ei sovikaan omaan päähän?
![]()
2021- Honda Transalp 700
2020 Honda CBR 600 F
1990-1992 Yamaha TZR 125
Vuosikymmenten mittaan on päässä ollut monenlaista pottaa ja harvoin sisustaltaan kahta samanlaista.
Olen itse päätynyt arvioimaan kokoa sen mukaan, heilahtaako kypärä silmille, kun avonaisella hihnalla nyökkää puolinopean liikkeen.
Moni hiukan ilmavalta tuntuva kypärä pysyy silloinkin hyvin paikoillaan ja uskoisin silloin koon olevan sopiva.
Nytkin on aktiivikäytössä kaksi M-kokoista pottaa, Airoh crossi ja Bell katu. Ensinmainittu tiukka, mutta ei puristava ja jälkimmäinen selkeästi löysempi, mutta ei tule silmille.
Huvittavinta oli se kun perheessä on kaksi samanlaista Belliä, toinen kokoa L. Meni kerran kypärät sekaisin, eikä kummankaan käyttäjä huomannut ajaessaan mitää erikoista.![]()
Taisin jonnekin jo syksyllä kirjoitellakin että nyt tsydeemit toimii tyydyttävästi.
Paritus kytketään päälle pitämällä mokkulan nappia pohjassa vielä senkin jälkeen kun se mölisee jotakin. Pitää malttaa odottaa toinen mölinä. Potan pitäisi olla päässä että saisi selvää mölinästä, ohjeissa olisi saanut olla tyhmiä ja huonokuuloisia käyttäjiä varten maininta että tulee ensin yksi mölinä ja sitten on vaan kärsivällisesti odotettava että tulee toinenkin.
Vaan sitäpä ei ohjeissa mainittu, joten asiaa tuntematon menee vipuun ja luulee että jo ensimmäisen mölinän kohdalla on asia ok. Eipä ole. Ohjeissa sanotaan kyllä sekuntimäärä mikä pitää painaa, mutta harva kai sekundaattorin kanssa noita nappeja painelee.
SF 1098S
MTS V4S Sport
Sama haku oli päällä kesällä ja kävin E2 Suuperttiä kokeilemassa.
Se tuli kerralla selväksi, että ei sovi ollenkaan meikäläisen kupoliin.
Olen käyttänyt Shoein ja Nolanin pottia aikaisemmin ja Suupertti oli täysin epäsopiva.
Kiristi päälaelta ja poskissa oli tyhjää.
No tuli ammuttua kerralla alas se haaveilu![]()
R1200GSA LC
Tätä toivoisi kyllä varustemyyjiltä, eli että heillä olisi varastossa noita eri kokoisia sisuskaluja ja voisi siinä ostaessaan saada mukaansa täsmäsovitetun kypärän joka istuu justiinsa eikä melkein. Jos olette katsoneet motolegendsin videoita youtubesta niin tiedätte mitä tarkoitan. Jotenkin tuntuu väärältä että joutuu ostamaan kalliin kypärän lisäksi vielä suht hintavia sovitepaloja, tietämättä tuleeko lopputuloksesta hyvä.
Jostain syystä tuntuu että avattavat kypärät ovat poskituntumalta väljempiä kuin umpimallit, joka ainakin minua vähän häiritsee kun on tottunut umpikypärissä napakkaan tuntumaan.
Sama oli minullakin, M-kokoinen E2 oli hyvin väljän tuntuinen omaan päähän joten piti jättää kauppaan. Siitä huolimatta vaikka numeroiden valossa sen olisi pitänyt olla pienehkö. Ehkä sen olisi voinut hienovirittää.
Sitten mustana hevosena puoliksi heräteostoksena testasin viime keväänä Motonetissä Nolanin N100-5 plus:aa ja se oli kyllä justiinsa eikä melkein. Sellaisen sitten otin eikä se nyt esim Sharpin testin mukaan ole mitenkään huono.
Vähän yllättäen Nolan oli parempi sopivuusmielessä kuin Shoein Neotec 3, vaikka ennakko-odotukset oli kyllä Shoein suhteen korkealla, kun Shoeita ja Araita on tullut käytettyä "aina". Hienovirityksen suhteen sama juttu Shoein kanssa, siihenhän saa eri kohtiin eripaksuisia hienosäätöpaloja. Mahdollisesti paksummat poskipalat olisivat olleet paremmat. No tutkitaan asiaa lisää seuraavalla kierrroksella.
t. Janne
KTM 1190 Adventure ABS -16
Eräs asia, joka aika usein unohtuu kypäräkeskusteluista on paino, joka vaikuttaa suuresti mukavuuteen sekä myös niskaturvallisuuteen.
Kun on tottunut n 1.1 kg:tä painaviin pottiin, niin 1.6 tuntuu jo epämielyttävän painavalta.
Valitettavasti euronormitus ilmeisesti on vielä lisännyt paino-ongelmaa.
Minulla on ollut pitkään ykköskypäränä E1 ja olen ollut siihen erittäin tyytyväinen. Ajattelin jatkaa E2:lla, mutta se ei istunut minun päähän mitenkään. Olisi kai pitänyt tehdä loppusovitus niillä irtopaloilla, mutta ei nämä kauppiaat siitä mahdollisuudesta silloin edes maininneet. Piti sitten hakea muuta ratkaisua... joku Arai kävi kyllä päähän, mutta siinä ei ollut aurinkovisiirejä eikä poppeja mutta, hintaa ihan hitokseen, niin sekin jäi.
Minulla on rataleikeissä yksi oikein kivasti istuva X-Lite, mutta kun X-Liteä ei taas ilmeisesti kukaan myy Suomessa... Huomasin sitten aikas hyvän Black Friday tarjouksen ja tilasin kokeeksi Saksasta X-Lite x-552 ultra carbonin. Istuu tosi hyvin ja ihan hyvälaatuisen oloinen, päätin sen pitää ilman muuta. Keväällähän sen sitten tietää onko se oikeasti hyvä. Yllättävän painava tosin eikä ole edes avattava...
KTM 1290 Super Adventure S