Mönkijää kuljettanut mies kuoli Risteen motocross-radalla tapahtuneessa onnettomuudessa Kokemäellä Satakunnassa lauantaina.
Lounais-Suomen poliisilaitoksen tiedotteen mukaan onnettomuus tapahtui iltapäivällä moottoriurheiluyhdistyksen ajotapahtumassa. Radalla järjestettiin lauantaina Quad Racing Finlandin crossimönkijäkilpailu. Yhdistyksestä ei haluttu sunnuntaina kommentoida onnettomuutta STT:lle.
Myös poliisi oli onnettomuudesta sunnuntaina niukkasanainen. Rikoskomisario Valtteri Kemppi ei esimerkiksi kommentoinut STT:lle onnettomuuden tarkempia yksityiskohtia.
Hän kuitenkin sanoi, että onnettomuudessa ei ollut osallisena muita ajoneuvoja eikä kyseessä ollut yleisötapahtuma. Hänen mukaansa onnettomuudessa kuoli aikuinen mies eikä esimerkiksi juuri 18 vuotta täyttänyt nuori.