Tulokset 1:stä 20:een 20:sta
  1. #1
    Olen nyt joitakin tunteja etsinyt vikaa 2010 CRF250R:sta. Ostin pyörän purettuna, siihen oli laitettu juuri uusi mäntä, tiivistesarja ja ilmeisesti laakeroitukin. Kasailin sen verran että olisin halunnut ottaa ensisavut mutta ne on vielä saamatta. Olen polkenut jo monena iltana kokeillen kaikenlaista mutta ei ole vielä käynnistynyt.

    -Laitoin bensaa tankkiin.
    -Vaihdoin uuden tulpan.
    -Testasin Bilteman sytytystesterillä tulpanjohdon välistä että sytyttää. Kokeilin toki myös tulpalla kantta vasten ja kipinä tulee.
    -Tarkistin venttiilivälykset, imussa on 0,1-0,15 ja pako oli 0,25-0,3.
    -Otin tankin suuttimen kanssa irti ja syötin pumppuun 12V. Bensaa tulee hienosti. Kytkin suuttimen kiinni linjaan ja pätkin sillekin jännitettä, hienosti tulee bensasumua.
    -Tarkistin kytkinkopan puolelta että ajoitusmerkit ovat kohdallaan.
    -Tarkistin magneeton puolelta että sytytyksen ajoitusmerkki on kohdallaan.
    -Tarkistin nokan rattaan että merkit on linjassa kopan tason kanssa.
    -Katsoin että puolipuristin näyttää toimivan ainakin kun polkee hitaasti niin se pysyy nostamassa nokkaa. se liikkuu herkästi käsin ja jousi näyttää palauttavan.
    -Kytkin akkulaturin bensapumpun + linjaan (joka syöttää myös puolalle sähkön) ja poljin saamatta käyntiin. Bensapumppu kävi koko tämän ajan.
    -Mittasin ohivuodon ohivuotomittarilla vajaa 3 bar paineella eikä suhissut pako- eikä imupuolella. Isommalla paineella mäntä karkasi alas ja lukitsimena pitämäni avain kampuran päässä avasi siitä pultin...
    -Noin joka kuudennella polkaisulla putkessa supsahtaa hieman ja kerran olen saanut polkaistessa potkaisemaan takaisinpäin. Pakoputki on kuuma polkemisen jälkeen.
    -Mittasin ECM:lta kaikki 4 maadoitusta että liittimellä ovat maissa.
    -MIL-valo ei syty polkiessa paitsi kerran se vilahti.
    -Kytkin ECM-pistokkeesta MIL-valon piuhan maihin jolloin valo syttyi kun syötin virtaa akkulaturilla.
    -MIL-valo ei syty kun akkulaturin kytkee kiinni. Kai sen pitäisi palaa 2 sek. Mutta vikakoodien lukuun se kai pitäisi saada vilkkumaan
  2. #2
    Olisko akku lopussa? Kokeile toista/lisäakkua.
    Honda ST1300A
    Husqvarna TE250, kuntoilutarkoituksiin ainoastaan...
  3. #3
    Puolipuristimen pienikin säätöpoikkeama saattaa aiheuttaa täydellisen käynnistymättömyyden.
    Esim vaijerikäyttöisessä wanhushondan puolipuristimessa 0.5 milliä liian tiukkaan saa aikaan joko erittäin hankalan käynnistyvyyden tai täydellisin käynnistymättömyyden. Puoli milliä oikeaan suuntaa, niin käynnistyy yhdellä polkaisulla.
  4. #4
    Ei ole akkua. Sähköt magneetolla.
    Puolipuristin on automaattinen, eli keskipakovoimalla poistuva. Sen jousi on ehjä ja se liikkuu herkästi.
    Otin videon polkiessani ilman venttiilikoppaa sytytystesteri tulpanjohdossa ja sen pysäytyskuvan perusteella antaa kipinän poistotahdissa mutta ei työtahdissa. Hukkakipinällä toimii eli molemmissa pitäisi antaa.
  5. #5
    Voisiko vika olla tulpanhatussa - lähinnä kun kipinä ei iske silloin kun syltyssä on painetta?

    Ja kannattaa kokeilla vielä uusiksi vaihtaa tulppaa.
  6. #6
    Lainaa Honda2010 kirjoitti Katso viesti
    Ei ole akkua. Sähköt magneetolla.
    Puolipuristin on automaattinen, eli keskipakovoimalla poistuva. Sen jousi on ehjä ja se liikkuu herkästi.
    Otin videon polkiessani ilman venttiilikoppaa sytytystesteri tulpanjohdossa ja sen pysäytyskuvan perusteella antaa kipinän poistotahdissa mutta ei työtahdissa. Hukkakipinällä toimii eli molemmissa pitäisi antaa.
    Eikö tuo ole yksipyttyinen ? Miten niissä on hukkakipinä ?
    Ihan kuin sun syttyhetki olisi kierroksen pielessä ( kampiakselista katsottuna) tai puolikierrosta ( nokka-akselista katsottuna). Onko se triggaus tuossa ylä vai alapäässä ? Jos alapäässä niin silloin voisi hukkakipinä olla mahdollinen mutta sun kuvauksen mukaan tuossa ei olisi hukkakipinää ja sytytys pielessä 180 astetta.

    Voin olla väärässä kun en tuota moottoria tunne tarkemmin mutta oireet sopisi hyvinkin.
  7. #7
    Hätäisesti lukien ymmärsin, että hukkakipinä tulee, mutta varsinainen ei ainakaan sytytä seosta puristuksessa. Onko kokeiltu vanhaa konstia pienentää tulpan kärkiväliä reilusti? Ja uudella tulpanhatulla?
    X-ADV 750 , CRF 300L
  8. #8
    Lainaa ismo kirjoitti Katso viesti
    Eikö tuo ole yksipyttyinen ? Miten niissä on hukkakipinä ?
    Hukkakipinä = kipinä tulee joka kierroksella. Yleensähän moottoripyörissä on tunnistin kampiakselilla ja silloin kipinä tulee joka kierroksella.

    Jos ei anna kipinää puristustahdin aikana, eli puristuspaineen alla, kannattaa etsiä vikaa tuplasta tai puolasta.
    Triumph Bonneville Bobber Black -18
    KTM 690 Enduro R -15
    Vespa GTS 300 SuperSport -21
  9. #9
    Onko puristuspaineita mitattu?
  10. #10
    Lainaa micco kirjoitti Katso viesti
    Onko puristuspaineita mitattu?
    Tahtoo puristuspainemittaus olla näiden automaattipuolipuristimien kanssa vähän niin ja näin. Eikä puristusten puute vie kipinää.
    GT380-DS7-CB350F-GT500-GS750-VF750F-GSX1100F-GSXR1100-XJ600-GSXF750

    How far can you travel when you're six feet underground?
  11. #11
    Onko tuossa kaatumisanturi? Kaverin uudemmassa valkokilpisessä oli vastaavan ongelman juurisyynä väärin päin asennettu anturi. Kuvitteli että pyörä on nutullaan ja esti käynnistyksen.
    2x HD, 2x Savage
  12. #12
    Minusta tuo kuulostaa sytytyksen ajoitusongelmalta. Varsinkin jos pakoputkikin kuumenee eli polttaa putkessa. Tuota konetta tarkemmin tuntematta pitää kysyä mikä siinä määrää sytytyshetken, ei taida varsinaista kampiakselin asentotunnistinta olla? Onko siinä perinteinen ruohonleikkureista tuttu magneetti jossain kohtaa, jonka sijainti määrää kipunan? Tällöin määräävänä tekijänä olisi magneeton kiinnitys kampuran päähän. Jos tuossa välissä on kiila, onko se ehjä ja kiilaurat täsmälleen kohdakkain?
    Antti
    ex-BMW K100RS -85
    ex-BMW K1200S -05
  13. #13
    Lainaa ajvaara kirjoitti Katso viesti
    Minusta tuo kuulostaa sytytyksen ajoitusongelmalta. Varsinkin jos pakoputkikin kuumenee eli polttaa putkessa. Tuota konetta tarkemmin tuntematta pitää kysyä mikä siinä määrää sytytyshetken, ei taida varsinaista kampiakselin asentotunnistinta olla? Onko siinä perinteinen ruohonleikkureista tuttu magneetti jossain kohtaa, jonka sijainti määrää kipunan? Tällöin määräävänä tekijänä olisi magneeton kiinnitys kampuran päähän. Jos tuossa välissä on kiila, onko se ehjä ja kiilaurat täsmälleen kohdakkain?
    Ite olen niinkin yksinkertaisella laitteella kuin ajoituslamppu tuontapaisen vianhaun aloittanut...

    Ja akkuporalla pyörittäen pärjää testissä yksinkin ja ilman hikeä.
    X-ADV 750 , CRF 300L
  14. #14
    Mahtoiko tähän vielä syyllinen löytyä?

    Jos havainto siitä, että puristustahdilla ei kipinä lyö pitää paikkansa, niin sytytyslaitteistossa se vika on. Puristuksen alainen tulppa vaatii moninkertaisen jännitteen kipinään verrattuna paineettomaan tilanteeseen.

    Elikä: tulppa/t-hattu/t-johdin/puola/CDI/staattori. Sieltä se jostain löytyy.
  15. #15
    Tänään se viimein käynnistyi.

    Ensin purin "vauhtipyörän" tarkastaakseni kiilan. Oli kunnossa. Putsailin magneeton kopan ja kasasin valmiiksi. Poljeskelin aikani eikä lähtenyt.

    Sitten hinattiin pakun perässä . Muutaman kymmenen metrin jälkeen käynnistyi ja kävi hetken. Ei edelleenkään polkemalla käyntiin. Useiden hinausyritysten jälkeen löytyi setuppi jossa kolmosella melko reippaassa vauhdissa pienellä kaasunavauksella se käynnistyi ja pysyi käynnissä kun piti vähän kaasua. Käyttelin lämpöiseksi ja ajelin hieman. Käynnistyi tämän jälkeen polkimellakin.

    Annoin seisoa muutaman tunnin tallissa (n. 20 astetta) ja edelleen käynnistyy polkaisemallakin. Saa nähdä jatkuuko elämä helppona. Itse vika jäi toistaiseksi mysteeriksi.
  16. #16
    jos olisi liketys nappi niin mieluusti painaisin - hyvä ja onnittelut!
    z650RS 2023 - zx4r + Quick Shifter 2024
  17. #17
    Hyvä kun sait käyntiin. Nyt tuo kuulostaa enemmän rikastusongelmalta... Vanhaa kunnon starttipilottia voisi varovasti kokeilla, jos vielä kenkkuilee. Toivotaan ettei
    Antti
    ex-BMW K100RS -85
    ex-BMW K1200S -05
  18. #18
    Starttipilottia tuli myös kokeiltua mutta ei auttanut sekään. Paukahdus putkessa oli silloin selkeämpi mutta ei muuta elonmerkkiä.
  19. #19
    Onko kokeiltu käyntiin 11.2. post jälkeen ?
  20.  
  21. #20
    Lainaa jr66 kirjoitti Katso viesti
    Onko kokeiltu käyntiin 11.2. post jälkeen ?
    Kyllä ja on lähtenyt aina. Jäi mysteeriksi mikä siinä alunperin oli vaivana.
    Pidän tuota tallissa joten kaikki ovat olleet lämpimänä käynnistyksiä, toki lähtee se ulkonakin käymään kun on pitänyt ajosta vaikka 10 min tauon.
    Ei lähde ihan ekalla potkulla mutta kolmannella tai neljännellä viimeistään.