Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 34:sta
  1. #1
    Näin jälkeenpäin ajatellen, sitä helposti miettii ja pohtii, miten työelämä, ja "eteneminen" virassa ja ammatissa olisikaan mennyt, JOS ei olisi tullut tätä mp-hommaa kuvioihin aikoinaan mukaan.....?

    Vaa´n vastapainona on tiätenkin ne lukemattomat UPEAT kokemukset, joita EI olisi koskaan saanut, ja elänyt ilman moottoripyäräilystä saatavia hetkiä, aamuheräämisiä teltassa, ajeluita juuropan kapeilla kujilla, vuoristossa, mutkateillä, saaristossa, vuonoilla, sateessa, illalla tai yällä, ja muutenkin kohti laskevaa auringonlaskua..... .
    Muista moottoripyäräystävistä-, kavereistä, (jotka olisivat muutoin jääneet tapaamatta ja tuntematta), puhumattakaan.... .

    Joten miten on? Onko sinulla tullut katumusta, että valitsit juuri mp-harrasteeksi: duunaus, matka-ajo, entisöinti, trial, rata-ajo, tai muuten vaan kaikki tuo ropaaminen? Olisitko nyt paremmassa ammatissa, virasssa, tai paremmassa avioliitossa, tms. JOS olisit jättänyt satulaan hyppäämisen, tai sen kaverin pyärän testiajon väliin?

    Itselläni ainakin olisi varmasti parempi eläke, korvat eivät tinnittäisi, koska ei olisi tarvinnut tehhä "koiranhommia" lutina, vaan olisin saanut siistimpiä "sisähommia", (+ enempi nappeja kaulaan).
    Muistan, kyllä kun kaverit houkuttelivat lukemaan, ja sen myätä hakeutumaan lajitovereiden eri kursseille, mutta miepä vaan lähin pakkaamaan sivulaukkuja, ja tienpäälle.....päästävä oli !
    Mutta mitään en kadu- Näin sen pitikin mennä!


    Entä miten on sinun laita?
  2. #2
    Hyvä juttu.... Mulle mopoilu on ollu mukana aika pitkään oman moottoripyörän
    yhden tai usemaan olen omistanut 51vuotta.
    päivääkä tai yhtään matkoilla tavattua ystävää tai saatua kokemusta en pois vaihtais...
    on toisiaan tullut muutama muukin tuttu matkoilla kuin se sama naama pöydän toiselta puolen
    ja nähnyt paikkoja muutaman mutkan takaa.......
  3. #3
    Vaikka paljon jää näkemättä niin paljon olisi myös jäänyt näkemättä jos ei olisi mopoa hankkinut.
    Ainut asia mikä harmittaa, että se tuli hankittua niin myöhään, vaikka 12-13 vuotiaasta lähtien olisi tehnyt mieli.
    Mutta siinä vaiheessa kun lapset oli pieniä ei olisi kuitenkaan ollut aikaa.

    Juuri tuo, kun kokeili kaverin pyörää, oli aika kohtalokasta ja hyvä niin

    Parempaa ammattia, palkkaa tms se ei ole tuonut.
    Transalp->Varadero->GSA
  4. #4
    Moottoripyöräharrastus on kulkenut tuossa sivussa huomaamatta ja häiritsemättä, joten tuskin on koulutusta tai urakehitystä millään tavalla edistänyt tai haitannut.

    Vaikka moottoripyöräily on siinä sivulla kulkenut, niin silti miellän sen ainoaksi harrastukseksi.
    Minulle harrastus on sellainen, mitä lähdetään erikseen tekemään ja samalla irtaannutaan arjen rutiineista.
    Sen takia en kutsu koiria harrastukseksi, vaikka minulla on niitä kolme. Ne on enemmän perheenjäseniä kuin harrastus.
    Tai kesämökki. En todellakaan harrasta kesämökkeilyä, vaan käyn siellä ja pidän sitä kunnossa.
  5. #5
    ^Osu ja uppos

    Nuin se on mennyt itselläkin, mp on se ainokainen harrastukseni sitten nuoruusvuosien lennokkien yms. jälkeen. Edes mopoilu tahi autoilu ei ole koskaan saavuttanut itselläni tuota harrastuksen statusta ja onhan se välillä tiukkaa ollut tällä mp:lläkin kun kiinnostus on jossain kohtaa lopahtanut ja ajettu on vain työmatkat kesällä, syvimpään korona-aikaan ei edes sitä, niin sano sitäkään nyt sitten enää harrastukseksi

    Onhan tässä vielä haaveissa joskos joskus saisi itsestään niin paljon irti että pääsisi ihan oikeasti jopa useamman päivän reissuun prätkällä, saisi senkin sitten kuitattua pois omalta bucket-listaltaan = eläkeikää odotellessa siis, ehkäpä se hetki silloin vihdoinkin koittaisi
    Suzuki GSF 1250 SA GT ABS Bandit -08
  6. #6
    ainakin ystäväpiiri olisi kovasti erilainen.



    täytyy muistaa, että näissä muisteloissa on survivor bias. osa ei ole kertomassa sen vaikutuksista.
    we cannot tolerate zero tolerance!

    BMW R1200GS & Speed triple 1050
  7. #7
    Nitrous:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2004
    Järvenpää
    MotOrg ry jäsen
    Aika täysipainoisesti tätä mopohommaa on tullu harrastettua pari vuosikymmentä. Sanoisin, että omalla kohdalla tämä harrastus on kyllä ennemminkin antanut kuin ottanut eväitä myös työelämän osalta. Varsinkin radalle eksyminen ja kouluttajan hommiin päätyminen on antanu aika paljon harjoitusta ja kokemusta esiintymistaitojen puolesta. Lisäksi on tullut tavattua paljon sellaisia ihmisiä, joihin ei olisi muuten tutustunut. Aika nopeasti tuli huomattua, että harrastus tasapäistää kaikki enempi vähempi samalle viivalle. Tuolla varikolla ei välttämättä kovin helpolla erota onko harrastaja opiskelija, duunari vai yritysjohtaja, kun jutut ja mielenkiinnon kohteet on ihan samasta puusta. Aika äkkiä sitä oppi ymmärtämään, että ihan tavallisia tallaajia ne työelämässä menestyneet ihmiset on, ja se antoi varsinkin opiskeluaikaan perspektiiviä siihen, että aika pitkälti kaikki on mahdollista jos oma mielenkiinto riittää.

    Lisäksi tämän harrastuksen myötä on kertynyt suuri joukko ihan loistavia tyyppejä kavereiksikin asti.
    Superbike #7
  8. #8
    Lainaa lario kirjoitti Katso viesti
    Moottoripyöräharrastus on kulkenut tuossa sivussa huomaamatta ja häiritsemättä, joten tuskin on koulutusta tai urakehitystä millään tavalla edistänyt tai haitannut.

    Vaikka moottoripyöräily on siinä sivulla kulkenut, niin silti miellän sen ainoaksi harrastukseksi.
    Minulle harrastus on sellainen, mitä lähdetään erikseen tekemään ja samalla irtaannutaan arjen rutiineista.
    Sen takia en kutsu koiria harrastukseksi, vaikka minulla on niitä kolme. Ne on enemmän perheenjäseniä kuin harrastus.
    Tai kesämökki. En todellakaan harrasta kesämökkeilyä, vaan käyn siellä ja pidän sitä kunnossa.
    Täysin samaa mieltä. Vaikka koiria ei ole kuin yksi. Moottoripyöräily mukana 46 vuotta ja tietysti muuttunut ajan myötä enemmän mp-matkailun puolelle.
    FJR -17
  9. #9
    Ei tämä rakkautta ole, järkiavioliitto pikemmin.
    Minä olen sen sorttisista osista tehty että tulen hulluksi ilman sopivia haasteita. Pitää olla nakerrettavaa aivoille ja fyysistä rasitusta. Siihen päälle kun otetaan suuri mielenkiinto tekniikkaan, en vaan ole löytänyt parempaakaan tapaa pitää mieli virkeänä.
    Enskapolulla saa riehua lihakset tyhjiksi ja edes hetkeksi kaikki muut ajatukset pois päästä, ajotekniikan hieromisessa ja kehittämisessä on aivoille nakerrettavaa. Kun pyöriä rikkoo tai keksii parannettavaa, pääsee keksimään ja rakentamaan mitä ihmeellisimpiä kätöstyksiä.
    Ajauduin onneksi toistaikymmentä vuotta sitten alanvaihtoon ja nykyisin päivätyö pyörii ajoneuvo- ja konetekniikan opetuksen ympärillä ja kyllähän sitä aika usein pääsee pyörähommissa hankittujen oppien ämpäristä kaivamaan vastauksia. Ja toisaalta työpaikalla on kivoja leluja joilla toteuttaa niitä omia kätöstyksiä. Joista saatua oppia pääsee taas jakamaan opiskelijoille.
    Pari vuotta sitten minut houkuteltiin vielä maastopuolen ajokoulutushommiin mukaan joten kyllähän tästä aikamoinen verkko on kutoutunut.
    Yksi ylikunto, jokunen ruumiinvamma, aika monta pahaa mieltä kun on joutunut valitsemaan sosiaalisten velvoitteiden ja mopohommien välillä tai unohtunut miettimään ajoteknisiä asioita kesken muiden mielestä tärkeämpiä aiheita koskevan keskustelun ja varmaan joku 100000€ tämän parin vuosikymmenen ajalta sitten häviöpuolella.
    En minä tätä kyllä rakasta mutta paljon olen saanut enkä tiedä mitä muutakaan olisin tehnyt.
    Nuo Nitron kommentit tasapäistämisestä, esiintymisvarmuudesta ja kaveripiiristä allekirjoitan täysin.
  10. #10
    Lukitaan epäröimättä vaihtoehto A.

    Asia ei siitä huolimatta ole täysin yksioikoinen, koska
    "tosirakkautta" voi myös "harrastaa"..... enemmän tai vähemmän.

    Toisaalta..... Omalla kohdalla kaikki on alkanut ja lähtenyt kehittymään
    tarkalleen ottaen kaksipyöräisen ominaisuuksien ja mahdollisuuksien lumosta.

    Eli homma oli itse asiassa taputeltu "hautaan saakka" sen päivän aikana, jolloin pian 4v
    synttärien jälkeen fillarista poistui apupyörät.

    Kaikenlaista toki harrastettiin pienenä ja kloppina, mutta fillari oli aina ykkönen ja sen päällä
    melkein nukuttiinkin. Sillä mentiin mistä vaan, mihin vaan ja mitä hullumpi paikka/juttu, sen parempi.

    60- luvun puolivälin huippeilla ei ollut "maastureita tms.", oli vaan käytännössä
    mummo/pappafillari, pitkäsatulainen kloppifillari ja kilpafillari.

    Tuolla pitkäsatulaisella, kolmevaihteellisella ja etujarrullisella ihmelaitteella sitten hoitui
    kaikki em. genret pienillä tuunauksilla.

    Ajettiin maastoa kuten nykyisin "maasturilla" ja vedettiin pää aivan repussa pk- seudun
    "puikkarinteissä" ja niiden liepeillä todellista alamäkiajoa.

    "Reittiennätykset" sileällä voitettiin sellaisella kepulipelillä, että ilmestyttiin yllättäen viivalle
    samalla fillarilla, mutta renkaat kivikovina, kauppafillarista lainattu stonga käännettynä sarvet alaspäin ja
    pitkä satula vaihdettu normisatulaan nostettuna "oikealle" korkeudelle .

    Kaikkea tuota helvetillistä kömyämistä kun teki vuoden ympäri tolkuttomia tuntimääriä......
    ja haltioituneena, se vaan jättää jäljen vinttikomeroon.

    Kun oli aika siirtyä mopoon/isompiin, sama touhu jatkui risiiniöljyn juovuttavassa odöörissä.
    Tosin kovemmin vauhdein ja pelkkien paisareiden päätähalkovassa räimeessä.
    Jos jollain vastaleivotun pullan tuoksu tuo mieleen lapsuuden, kodin ja muuta sellaista,
    niin omalla kohdalla AVGAS:in tai risiinin käryn leijailu jostain saa silmänräpäyksessä
    ihokarvat pystyyn ja mielen hyvällä tavalla levottomaksi.

    Kun sitten puhutaan aikuisiästä ja sen mukanaan tuomista, erillaisista "harrastamista haittaavista"
    tekijöistä, niin sillä ei itse asiassa ole ratkaisevaa merkitystä kuinka paljon tulee ilometrejä
    vuodessa, tai millä mopolla tulee...... paitsi.

    Tuli tuossa pari kautta kokeiltua, josko olisi riittävän hidas mutta kankea Customiukkeliksi ?
    No ei vittu ollu

    Ihan kivahan se oli sinällään pötkötellä menemään, mutta ei siitä päässyt yli eikä ympäri että
    400- kiluinen tyttö on liian iso vaikka muuten olisi kuinka iluinen.
    Eli tuossa genressä vaan se kaiken ydin, kaksipyöräisen mielettömän laajat mahdollisuudet
    ja homman "konaisvaltaisuus" niin fyysisesti kuin psyykkisesti, on liikaa rajoittunut
    ihan yksinkertaisesti "massan lakien vuoksi".

    OK, otteessa lukee aina "moottoripyörä", mutta homma yhtä samanlaista kuin
    akustisen kitaran ja bassorummun lyöminen vaikka molemmat ovat "soittimia".

    Noniin... lähti taas vähän "piirtämään", mutta asian ydin on tosiaan
    kaksipyöräinen. Sen fyysisyys ja lähes loputtomat mahdollisuudet "improvisointiin".
    Racin`with the wind....
    Freedom !
    That`s what it all about.
    Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
    http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
  11. #11
    En vaihtaisi 2-pyöräisiä mihinkään, edes avovaimooni... Onneksi hän (ja kaikki edeltäjätkin) tietää tämän.

    Laji on antanu mulle niin paljon ettei mikään korvais sitä, ja mikä parasta, pyörä ei ole ikinä satuttanut mua eikä tule satuttamaan. Jos loukkaan pyörän selässä ni iha ite minä sen selkään päätin hypätä.
    "Faster, Faster, until the thrill of speed overcomes the fear of death." - Hunter S. Thompson
  12. #12
    Lainaa Nitrous kirjoitti Katso viesti
    Aika äkkiä sitä oppi ymmärtämään, että ihan tavallisia tallaajia ne työelämässä menestyneet ihmiset on...
    Viime vuosituhannella osastopäällikkö sanoi opiskelijalle: "Tule mukaan palaveriin tapaamaan alan kansainvälistä huippua - ja huomaamaan kuinka matalalla se on."

    Ei ole omalla kohdalla vaikuttanut työasioihin, mutta muuten kyllä ollut antoisa harrastus.
    RSV4 1000 RF, F800GS ja SV650S
    www.muoviluoti.fi
  13. #13
    Omasta iästäni olen laskujeni mukaan ollut 82% kaksipyöräisien moottoriajoneuvojen harrastaja.
    Laji on lähinnä omaa mieltäni ja harrastan tätä omaski iloksi, en kenellekään muulle. Sinällään on vaikuttanut omaan arkeen aika lailla; harrastetilani/tallini on kaksinkertainen pinta-alaltaan taloon verrattuna. Toki tässä on taustalla oma (sairaalloinen ) kiinnostukseni koneenrakennukseen ja laitteisiin. Autot eivät kovin sytytä. Työkaluja ja koneita varten tulee olla tilaa.
    Moottoroituja kaksipyöräisiä on omassa tallissa parisenkymmentä tällä hetkellä, toisella tallilla tuntematon määrä.
    Tällä hetkellä ajamisen ja rakentamisen sekä rassaamisen suhde taitaa olla jotain 30/70, kun ei aika aina riitä kaikkeen.
    Työjuttuihin tämä on vaikuttanut siten, että olen edellisessä työssä saanut mielenkiintoisia komennuskeikkoja taustastani ja harrastuksistani johtuen.
    Nykyinen työ on ajoneuvosuunnittelussa suunnittelujohtajana. Tämän työn olen saanut suurelta osin "maineeni" ja taustani alalla myötä. Saan työkseni suunnitella ja toteuttaa ajoneuvoja. Tokikaan eivät ole ihan kaksipyöräisiä, aina.
    Silti omat projektit pyörivät mielessä ja kotona ne yhä kiinnostavat.
    Onneksi jälkikasvussa on havaittavissa potentiaalia, en ole heille omaa ajatustani moottoriharrastuksesta tyrkyttänyt kuitenkaan. Nuoremman kanssa keksittiin viime talvena uusi laji, parienduro. Ajamme kaksi päällä enskaa 7 vuotiaan tytön kanssa! Toivottavasti innostuu vielä omasta enskasta tai crossista.
    Kavereita ja hyviä ystäviä on tullut lajin kautta. Myös muuta kautta tulleita ystäviä on alalla harrastamassa nykyään. Mutta tosiaan aika montaa suhdetta liimaa yhteen moottoripyöräily.
    Vaimon kanssa nykyään enemmän liikutaan lihasvoimin kaksipyöräisellä, kuin moottoripyörällä. Hänelläkin on ollut muutama moottoripyörä kyllä suhteemme aikana. Nyt vaan ei ole oma mopo kiinnostanut hetkeen. Välillä on kyllä kyydissä ja ihan hauskaa on sekin edelleen. Hänen pinnansa minun harrastamiseeni on erittäin kunnioittavan pitkä. Valveillaoloajan vaahtoan omia mopo- ja moottorijuttuja ja hän kuuntelee. Ymmärtää myös minun happy placen (=tallin) merkityksen minun elämässä. Mieluummin menen sinne, kuin lähden yöhön.

    Eli onko rakkautta lajiin, vai sivuharrastus? En tiedä, en aio kategorioida, vaan elän ja harrastan.
    "Ei se koko, vaan miten sitä käyttää", sanoi 50cc (+750 +1100cc +125cc)
  14. #14
    Itelle ehdottomasti zen juttuja. Jos joutuisi pyörästä luopumaan, niin alkaisi aika pahasti vanne kiristään päätä. Lapsuudesta asti ollut nämä kuviot aina jollain tavalla elämässä ja jostain syystä mulle on jäänyt muistikuva, kun meidän naapurustossa oli sellaisia motoristeja, jotka talvet ajo auton romuilla, mutta kesällä niillä oli hienoja pyöriä ja ne piti talvellakin nahkasia ajotakkeja. Junnusta se näytti siltä, että "Tossa hommassa on asennetta!" ja et tota mäkin sit haluun isona. Se on ihan näihin päiviin seurannut, kun tuossa juuri hetki sitten oli erään naisen kanssa hyvin kiivas keskustelu siitä, että lähteekö hän yksin elokuviin vai suostunko kompromissiin ja laittamaan sellaisen takin, jonka normaalit, täysjärkiset ihmiset laittaa, kun ne menee elokuviin tyttökaverinsa kanssa? Toki ne mun fiilikset ajaessa, missään muussa asiassa ei voi kokea samaa euforista tunnetilaa. Ja se vapauden tunne ja tekemisen ilo, ne tekee mut tosi onnelliseksi. Ja jos lähipiirissä on joku, joka kokee samoin, niin pyrin auttamaan parhaani mukaan, että hän voi saada kokea tämän saman onnen tunteen. Mulle mp jutut on tuonut mukanaan pääosin hyviä asioita, mutta välillä on pelottanut, että jos jostain syystä joutuis luopumaan näistä, niin sit olis kyl kova paikka. En tiedä mitä tekisin? Ystävät on joskus sanonut, kun olen puhunut lopettamisesta, että "Et sä voi lopettaa, koska sä sekoaisit!" Mutta aina ei kannata niin hirveästi mietiskellä, heitetään hiiteen tämä tuumaileva muoto ja katsotaan asioita suoraan päin naamaa
  15. #15
    Ihan pikkupojasta asti ovat kaksipyöräiset olleet lähellä sydäntä. Homma katkesi mopoiän jälkeen, kilttinä poikana tottelin isää joka ei antanut ostaa kevaria. Muutenkin kaikki vapaa-aika ja liikenevä raha tahtoivat mennä muun ulkoilun parissa. Melkein joka kesä ajelin kyllä kavereiden pyörillä sen verran, että tuntuma (ja pyöräkuume) pysyivät yllä, mutta ensimmäisen oman moottoripyörän hommasin vasta 2009 ja siitä saakka onkin harmittanut, että miksi ei tullut ostettua aiemmin. Toki, vähintään yhtä unohtumattomia elämyksiä ovat tarjonneet myös nuo muut harrastukset. Niiden seurauksena tosin polvet ovat siinä kunnossa, että nykyään on jäljellä pääasiassa vain tämä moottoripyöräily.

    Uraputkeenkin olisi voinut satsata, mutta mua ei harmita yhtään. Sen verran upeita elämyksiä nuo harrastukset ovat tarjonneet, että ovat jokaisen niihin käytetyn lomarahavapaan yms. arvoisia. Aina olen ottanut kaikki mahdolliset vapaana, mitä vain on saanut.
    https://www.youtube.com/user/mtubeist
  16. #16
    minä en olisi minä jos minulla moottoripyörää, ei olisi
  17. #17
    Yksi harrastus muiden joukossa.. tosin vienyt eniten aikaa ja rahaa, mutta vastapainoksi ehkä eniten myös antanut.

    Siinä vaiheessa kun lapset oli pieniä, niin tuli jopa kesä pari ilman ajoja.. asiat ikään kuin itsestään painottuu tärkeyden mukaan.

    Näin ollen taas se ykkösharrastus.. työntänyt matkailuautoilua jo taka-alalle jossain määrin, mutta kun tarpeeksi tulee ikää, niin voipi hyvin taas osat vaihtua.
    Honda GL 1800 -01, BMW K1200GT -06, Kawasaki GTR1000 -96, Museopyörät: Honda CB750F -81 ja Suzuki GS1100G -82
  18. #18
    Super Retard PoS:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Sep 2005
    Tallinn
    MotOrg ry jäsen
    Vaikeaa kuvitella, millaista elämä olisi ilman moottoripyöriä. Niin paljon se on kaikkeen vaikuttanut.
    Two things are infinite: the universe and human stupidity; and I'm not sure about the universe.

    * Suzuki Katana * KTM 690 Enduro * Kawasaki ZX-8R * KTM 890 Duke R * Honda Fireblade *
  19. #19
    Olen vähän myöhäisherännäinen lajissa, ajoin prätkäkortinkin vasta kolmevitosena (olen vuotta liian nuori muropakettilisenssiin). Homma alkoi kun ystävän kanssa istuttiin kantabaarin terassilla elokuisena sunnuntaina auringonpaisteessa ja ohi papatti kaikenlaista kiiltävää. Hän yhtäkkiä totesi "Eikös meillä, aikuisilla miehillä, pitäisi prätkäkortit olla?" "...joo, itseasiassa kyllä."

    Soittelin lähialueen autokoulut läpi ja lokakuussa meillä ne kortit sitten molemmilla olikin. Kaverilla on kyllä pyörä edelleen, sama minkä hän hankki seuraavana keväänä, mutta hänellä harrastaminen hieman hautautui ruuhkavuosien alle. Mulle oli sen sijaan heti selvää ensimmäisten ajolenkkien jälkeen, että tätä touhua mä haluan kuljettaa mukanani lopun ikääni. Perhetausta teki sen, että olen tehnyt pitkää reissua mielelläni, ja nyt parin vuoden aikana ajaminen on kääntynyt adventure-painotteisemmaksi soranlennätykseksi.

    Työelämään touhu ei ole vaikuttanut, mutta fyysistä liikkuvuutta on melkeinpä pakko ylläpitää jos haluaa päästä pyörän selkään vielä tulevinakin vuosina.
    Honda CX 500 ->
    Honda ST1100 ->
    BMW R 1200 GS
  20. #20
    Lainaa Wisa kirjoitti Katso viesti
    ...(olen vuotta liian nuori muropakettilisenssiin).
    Vai muropakettilisenssi? Mä olin jo 16 vuotiaana mies ja luonnollisesti ajoin KT -kortin. Siinä sitten tuli A B:n kylkeen automaattisesti pari vuotta myöhemmin, vaikka olen -73:nen eli "vuoden liian nuori". Pikku e sitten rahalla, tietty.

    Ja asiaan. Ajan tahi en, pyörä tai pari pitää olla tallissa, ettei tule nakke olo. Ajamista tai sen määrää ei tarvitse perustella, kun kyseessä on elämäntapa, ei harrastus tai suonenveto. PoS tuossa kiteytti myös homman aikalailla passelisti.
    Triumph Thunderbird 1700 -10
    BMW R1200RT -05
    Yamaha DT 125 X -06
    Gilera SMT50 -18
  21. #21
    Lainaa harald73 kirjoitti Katso viesti
    Vai muropakettilisenssi? Mä olin jo 16 vuotiaana mies ja luonnollisesti ajoin KT -kortin. Siinä sitten tuli A B:n kylkeen automaattisesti pari vuotta myöhemmin, vaikka olen -73:nen eli "vuoden liian nuori". Pikku e sitten rahalla, tietty.
    10v kolmasluokkalaisena ostin ekan piikin mummolapyöräksi ja sitten 13-14v seuraavan mökille. 16v sitten KT-kortti. Mopo jäi välistä. Autokortin saatua viriteltiin sitten autoja muutama vuosi ja 24v ostin sitten ekan "ison" pyörän ja sillä tiellä ollaan edelleen.

    Tärkeä harrastus ollut ja melkein kaikki nuoruuden ajokaverit lopettaneet jo aikoja sitten. Pitkään haettiin suorituskykyä, mutta nyt pari vuotta ollut eka cruiseri, mikä ei olisi tullut aiemmin mieleenkään, mutta nyt tuntuu että kulkee ihan riittävästi. Matkalehmälle en ole vielä lämmennyt ja toivottavasti en lämpenekään. Jotakin vähän erikoista ja persoonallista pitää pyörässä olla. Huoltaminen ja ropaaminen pitää mielen virkeänä ja säilyttää näppituntumaa tekniikkaan.
    Triumph Bonneville Bobber Black -18
    KTM 690 Enduro R -15
    Vespa GTS 300 SuperSport -21
  22. #22
    Lainaa B12 kirjoitti Katso viesti
    Matkalehmälle en ole vielä lämmennyt ja toivottavasti en lämpenekään. Jotakin vähän erikoista ja persoonallista pitää pyörässä olla. Huoltaminen ja ropaaminen pitää mielen virkeänä ja säilyttää näppituntumaa tekniikkaan.
    Matkalehmät muakin epäilytti puolen ikää, mutta ostin sitten tuon Bemarin ihan pelkästään Espanjan matkaa varten, jolla miellyin siihen kovasti. Ketteryys kaupungissa ja etenkin Espanjan pikkukujilla ja kaduilla oli heti pelkkää plussaa. Suorituskyky tuli yllätyksenä, kun luulin kaikkien matkalehmien olevan verkkaisia kuin mun Harrikka aikoinaan (Tämä ei millään pahalla. Loistopyörä tuo Heritage Softail muuten).

    Matkalehmä_lentää.jpg
    Lähde: Kliks!

    Trumppa taas on mun silmään edelleen hienoin tehdasvalmisteinen kruiseri, eikä sitä tartte modata, kunhan ylläpitää ja huoltaa. Tietty se piti vapauttaa tehdaskahleista, mutta nyt kulkee ja paukkuu.

    Totta, kaverit vaihtaa harrastuksia parin vuoden välein ja ruuhkavuodet on mullakin vähentänyt ajamista reilusti. Ajan kuitenkin sen verran kun kerkiän ja kohta kundi on siinä iässä, että voidaan ajella yhdessä. Vaimo aina väittää, että syötin pojalle rock- ja heavymusiikin (kohdusta asti tietty), heh, syötän hänelle myös moottoripyörät syvälle veriin.
    Triumph Thunderbird 1700 -10
    BMW R1200RT -05
    Yamaha DT 125 X -06
    Gilera SMT50 -18
  23. #23
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Astuin polulle opiskelujen ja työelämään astumisen jälkeen. MP-harrastus on antanut minulle ystävyyssuhteita, jotka jaksavat hautaan asti ja tuttavia joiden kanssa voi viettää iltaa milloin vain. Harrastus on muuttanut minua persoonana, ehkä jopa paremmaksi, ja opettanut taitoja, joita en kuvitellut omaavani. Eivät tosin liity ajamiseen.

    Ihmisten kirjo tämän pöljän harrastuksen parissa on häkellyttävän moninainen.

    Kaikille teille
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  24. #24
    Elämää suuremmat fiilikset moottoripyöräilyn parissa on pikkuhiljaa hiipuneet vajaan 30 vuoden jälkeen. Alunperin hommasin pyörän enemmänkin matkailua varten ja vuosien varrella on tullut käytyä perinteisten Alppireissujen lisäksi mm. Balkanilla, Kreikassa, V-Venäjällä ja Venäjällä - Uralin tällä puolella tosin. Pyöräkin on matkan varrella muuttunut pikkusuzukista matkapyörän jälkeen isoon enduroon. Radalla on tullut ajoharjoittelumielessä kurvailtua ja raskasta enduroa kaadeltua itänaapurin surkeilla teillä ja Suomessa poluilla, joille ei kannattaisi tuommoisella rohjakkeella mennä.

    Vuosiin ei valitettavasti ole nurkkapyöräilyt sytyttäneet, vaan reissufiilis on alkanut vasta sitten, kun on parin päivämatkan päässä kotoa mielellään jossain hieman syrjemmässä. Toisaalta matkustelun makuun pääsee töissä myös ihan riittävästi, joten vapaa-ajalla puuhailee tallissa/pihalla/poluilla mieluummin kuin alkaa vetämään tixtexejä päälle.

    Tietty haikeus on toki läsnä, kun muistelee ensimmäistä Keski-Euroopan reissua yli 20 vuotta sitten. Aikana, jolloin ei ollut navigaattoreita tai älypuhelimia ja muiden reissutarinoita ei ollut juuri lukenut, kun ei ollut varaa myöskään mopolehtiä tilata. Kaikki silmien edessä oli uutta - ja vatsassa perhosia tulevista päivistä.
  25. #25
    Hyvä ketju.
    Mulla menee vähän häilyen rakkauden/harrastuksen välimastossa. MP tuli laitettua vasta reiluna nelikymppisenä ja ensin piti myös suorittaa ajokortti. "Elämäntyö" on tullut tehtyä tekniikan/mekaniikan parissa työskennellen joten kyllähän se MP-tekniikkakin kiinnosti uutena asiana itselle. Tykkäänkin pyörän kanssa roplailusta, varsinkin jos tavoitteena on jotenkin kehittää tai muuten parantaa ja muokata pyörää omakseen.
    Mihinkään en kuitenkaan tätä harrastusta vaihtaisi. Lyhyehkönä aikana jonka olen mopoillut poikkeuksetta yksin, olen saanut kokemuksia joista on jäänyt lähtemättömiä muistijälkiä. Joita en olisi ilman tätä hommaa ikinä saanut. Mennyt kesä oli useasta syystä kokonaan ilman mopoilua. Mutta polte hommaan oli ajoittain jäätävän kova. Ensi kaudella otetaan vahinkoa takaisin sen minkä ikinä ihminen pystyy. Myös minulle kuten useille muille, se on totaalinen poispääsykeino normaaliarjesta, ajatuksista ja kaikenlaisesta "oravanpyörästä". On vain pyörä ja kuljettaja + rajaton vapaus.
    No nythän se alkoi jo kuulostaa siltä rakkaudelta enemmän... Kyllähän se sitäkin on. Toisaalta joskus on tullut odottamattomia asioita peliin joihin ei taaskaan olisi koskaan joutunut ilman tuota harrastusta. Joten 50/50%. Tai ehkä kuitenkin ...
  26. #26
    Sir Huurus heitti muuten tuonne alkuun aivan jäätävän kovan kusumuksen.
    Hattu päästä, nyt oli kova

    Vaikka asiaa istuu alkuun hetkeksi miettimäänkin, se on niin monikerroksinen ettei
    sitä oikeastaan voi parhaimmillaankaan tiivistää muutamaan sanaan. Varsinkaan vastauksen perusteluita.
    Racin`with the wind....
    Freedom !
    That`s what it all about.
    Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
    http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
  27. #27
    Kyllä mopoilu on kulkenu suvussa sivuharrastuksena. Ukki aikanaan hankki Sunbeam 500 uutena ja jopa osallistui kilpailuihin. Ajeli talvellaki puusavotoihin sukset jalassa Isällä oli Honda CB 350 ja myöhemmin Honda 750C Magna.

    Itse sain ekan mopon 7 vuotiaana vuonna -89, Suzuki Solifer R:n ja kaadoin melkein heti vaan siitä on menty eteenpäin. Sillä ajelin enimmäkseen pihapiirissä. Honda Monkey 15 vuotiaana ja sillä tuli ajettua 1,5 vuoden aikana 6200km. Oma kulkine oli tärkeä maaseudulla asuessa. 16 vuotiaana autokoulun entinen Kawasaki KMX 125. Samana päivänä kun sain kevari-inssin läpi ja väliaikanen ajokortti taskussa ajelin kotiinpäin, poliisi pysäytti tarkastusta varten ekan ja viimeisen kerran tähän saakka kun olen kaksipyöräisillä liikkunut yleisillä teillä.

    Autolla tuli liikuttua enemmän 18 ikävuoden jälkeen kun välimatkat pitenivät ja muutin kaupungista toiseen. Koulutukseen tai työhistoriaan mopoilulla ei ole ollut mitään vaikutusta. Ikimuistoisia kokemuksia se on kuitenkin tarjonnut. Nurkkapyöräily on aina ollut enemmän mun juttu. En tykkää oikeen pitkän matkan ajamisesta edes autolla nykyään. Tarkennuksena 200km/reissu voin laskea nurkka-ajoksi.
    Suzuki Solifer R -88, Honda Monkey -96, Kawasaki KMX 125 -93, Honda VF 750C -96, Suzuki TL1000S -97, BMW K1200S -05
  28. #28
    Kyllä se itsellä on ollut aina rakkaudesta lajiin. Jollain tasolla tullut harrastettua jo 16 vuotta. Silloin sain ensimmäisen mopon, suzuki pv:n. Mökillä sillä tuli ajeltua ja vaikka olin siinä vaiheessa ajanut jo peltoautolla pari vuotta, niin jotenkin noi kaksipyöräiset iski kovempaa ja mielummin lähti suzukilla ajelemaan kun saapilla.

    Ehkä 14-15 vuotiaana tuli aloitettua rassailu ja "rakentelu". Mopokortti jäi välistä, kun olin ensimmäistä sukupolvea, jolle mopokortin hinta nousi pelkän teoriakokeen vajaasta satkusta reilu 500e hintaiseksi. Näin järkevämmäksi hommata 16 vuotiaana kevarin vuonna 2012. Eka oma "iso pyörä" oli Yamaha Dt125r vuosimallia 2000. Sillä ajelin pari vuotta, sikäli kun ei ollut levällään tallissa ja 2014 päivitin kortin A2-luokkaan. Sekin oli ihan uusi juttu silloin, olin korotuskurssin ainoa osallistuja. 2014 hommasin Suzuki GSF600 bandiitin, joka kuristettiin ja muutoskatsastettiin. Viikon kerkesi olla kuristettuna, sitten kuristuslevyt pois imukauloista. Muistan miten tuntui tehokkaalta siihen aikaan, vähän kuin olisi lähtenyt lentoon kaasun avaamalla. Nyt sitten tommonen bandiitti tuntuu jo pienitehoiselta kierroskoneelta

    2016 korotin jälleen A2->A. Pyöräksi tuli Suzuki B-king. Sen jälkeen onkin ollut monta eri kakkospyörää ja projektia välissä, mutta Suzuki on pysynyt.

    Suzuki PV50 1986 / 2006-
    Suzuki DR600 / 2011-
    Yamaha Dt125R / 2012-2020
    GasGas EC125 / 2013-2014
    Helkama Raisu / 2013-2014
    Suzuki S / 2013-2014
    Suzuki GSF600 / 2014-2015
    Suzuki B-king / 2016-
    Suzuki GS500 / 2017-2017
    Suzuki GT550K / 2017-2018
    Suzuki GSF400 / 2018-2019
    Suzuki PV50 1981 / 2019-2019
    Ktm sxc 625 / 2019-2021
    Solifer SM50 / 2019-2022
    Honda CB125B6 / 2020-
    Yamaha TDM850 / 2022-
    Tunturi Pappa / 2022-
    Honda CB350K4 / 2022-

    Nuo tullut omistettua+muutama varaosapeli. Lisäksi testaillut kaverien pyöriä ja koeajopäivillä mm. GSF650, Z1000, GSX-R1000K7, GSX-R600, MT-07, MT-09SP, Kawasaki Z1300 6syl, ER6n, ER5, F650 GS, Superduke 1290, Duke 690, Duke 890, Panigale V4, Supersport 950, K1600, GSX-R1000L9, CB1000R Neo, Hypermotard 950, Diavel 1260, Scrambler 1100, CRF1100L dct, RnineT, SMC690, supermoto 701, vstrom 650&1050 jne. Yhteensä varmaan 60-70 erimallisella kaksipyöräisella tullut ajeltua.

    Viime vuoden lopussa tuli investoitua omistusasuntoon ja sain kunnolliset harrastelutilat säilytykseen ja rassailuun. 36 neliötä lämmintä tilaa kunnon valoilla tuntuu aika mukavalta, kun aiemmin ollut käytännössä reilu 10 neliötä kylmää tilaa.
  29. #29
    Vähän erilainen vastaus : ihan puhdas sivuharrastus, ainakin nykyisin. Nuorena kossina mopoilla rällätessä mukana oli jopa innostusta ja kyllä niitä romuja kasailtiin ja purettiin ja maalattiin ja...Hetkellisesti sama toistui kun "aikuisena" tuli ensimmäinen iso pyörä talliin ja sillä tuli jopa pitkääkin reissua ajettua.

    Nykyisin pyöriä on parikin tallissa mutta taisi viime kesänä tulla alle 2 tkm mittariin. Ja ainoastaan hyvällä kelillä lähinnä nurkkapyörityksenä. Ei auttanut asiaan edes pyörätyypin vaihto.

    En kuitenkaan laitteista aio luopua, kyllähän tuo kipinä voi vielä syttyä. Nyt vaan muut harrastukset vie ajan ja mielenkiinnon. Jokainen tavallaan ja ajallaan...
  30.  
  31. #30
    Ainakin mulla on jotain kokonaisvaltaista meditaatiota tossa mopolla ajossa. Ei oikeastaan ole väliä minne on menossa (kunhan vaan vähintään tunnin matkan päähän), ja mitä pitempi matka on tiedossa, sitä levollisemmaksi käy mieli. Siinä vaan aistii eri tavalla ympäristön, ja on totaalisesti läsnä, kotilossa on vaan matkustaja vaikka ratin takana istuiskin.
    SF 1098S
    MTS V4S Sport
Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen