Tulokset 1:stä 12:een 12:sta
  1. #1
    Näin jälkeenpäin ajatellen, sitä helposti miettii ja pohtii, miten työelämä, ja "eteneminen" virassa ja ammatissa olisikaan mennyt, JOS ei olisi tullut tätä mp-hommaa kuvioihin aikoinaan mukaan.....?

    Vaa´n vastapainona on tiätenkin ne lukemattomat UPEAT kokemukset, joita EI olisi koskaan saanut, ja elänyt ilman moottoripyäräilystä saatavia hetkiä, aamuheräämisiä teltassa, ajeluita juuropan kapeilla kujilla, vuoristossa, mutkateillä, saaristossa, vuonoilla, sateessa, illalla tai yällä, ja muutenkin kohti laskevaa auringonlaskua..... .
    Muista moottoripyäräystävistä-, kavereistä, (jotka olisivat muutoin jääneet tapaamatta ja tuntematta), puhumattakaan.... .

    Joten miten on? Onko sinulla tullut katumusta, että valitsit juuri mp-harrasteeksi: duunaus, matka-ajo, entisöinti, trial, rata-ajo, tai muuten vaan kaikki tuo ropaaminen? Olisitko nyt paremmassa ammatissa, virasssa, tai paremmassa avioliitossa, tms. JOS olisit jättänyt satulaan hyppäämisen, tai sen kaverin pyärän testiajon väliin?

    Itselläni ainakin olisi varmasti parempi eläke, korvat eivät tinnittäisi, koska ei olisi tarvinnut tehhä "koiranhommia" lutina, vaan olisin saanut siistimpiä "sisähommia", (+ enempi nappeja kaulaan).
    Muistan, kyllä kun kaverit houkuttelivat lukemaan, ja sen myätä hakeutumaan lajitovereiden eri kursseille, mutta miepä vaan lähin pakkaamaan sivulaukkuja, ja tienpäälle.....päästävä oli !
    Mutta mitään en kadu- Näin sen pitikin mennä!


    Entä miten on sinun laita?
  2. #2
    Hyvä juttu.... Mulle mopoilu on ollu mukana aika pitkään oman moottoripyörän
    yhden tai usemaan olen omistanut 51vuotta.
    päivääkä tai yhtään matkoilla tavattua ystävää tai saatua kokemusta en pois vaihtais...
    on toisiaan tullut muutama muukin tuttu matkoilla kuin se sama naama pöydän toiselta puolen
    ja nähnyt paikkoja muutaman mutkan takaa.......
  3. #3
    Vaikka paljon jää näkemättä niin paljon olisi myös jäänyt näkemättä jos ei olisi mopoa hankkinut.
    Ainut asia mikä harmittaa, että se tuli hankittua niin myöhään, vaikka 12-13 vuotiaasta lähtien olisi tehnyt mieli.
    Mutta siinä vaiheessa kun lapset oli pieniä ei olisi kuitenkaan ollut aikaa.

    Juuri tuo, kun kokeili kaverin pyörää, oli aika kohtalokasta ja hyvä niin

    Parempaa ammattia, palkkaa tms se ei ole tuonut.
    Transalp->Varadero->GSA
  4. #4
    Moottoripyöräharrastus on kulkenut tuossa sivussa huomaamatta ja häiritsemättä, joten tuskin on koulutusta tai urakehitystä millään tavalla edistänyt tai haitannut.

    Vaikka moottoripyöräily on siinä sivulla kulkenut, niin silti miellän sen ainoaksi harrastukseksi.
    Minulle harrastus on sellainen, mitä lähdetään erikseen tekemään ja samalla irtaannutaan arjen rutiineista.
    Sen takia en kutsu koiria harrastukseksi, vaikka minulla on niitä kolme. Ne on enemmän perheenjäseniä kuin harrastus.
    Tai kesämökki. En todellakaan harrasta kesämökkeilyä, vaan käyn siellä ja pidän sitä kunnossa.
  5. #5
    ^Osu ja uppos

    Nuin se on mennyt itselläkin, mp on se ainokainen harrastukseni sitten nuoruusvuosien lennokkien yms. jälkeen. Edes mopoilu tahi autoilu ei ole koskaan saavuttanut itselläni tuota harrastuksen statusta ja onhan se välillä tiukkaa ollut tällä mp:lläkin kun kiinnostus on jossain kohtaa lopahtanut ja ajettu on vain työmatkat kesällä, syvimpään korona-aikaan ei edes sitä, niin sano sitäkään nyt sitten enää harrastukseksi

    Onhan tässä vielä haaveissa joskos joskus saisi itsestään niin paljon irti että pääsisi ihan oikeasti jopa useamman päivän reissuun prätkällä, saisi senkin sitten kuitattua pois omalta bucket-listaltaan = eläkeikää odotellessa siis, ehkäpä se hetki silloin vihdoinkin koittaisi
    Honda NTV650 Revere -92 > Suzuki AN400 Burgman -99 > Kawasaki ZR-7S -02 > Honda FJS600 Silverwing -02 > Suzuki GSF 1250 SA GT -08
  6. #6
    ainakin ystäväpiiri olisi kovasti erilainen.



    täytyy muistaa, että näissä muisteloissa on survivor bias. osa ei ole kertomassa sen vaikutuksista.
    we cannot tolerate zero tolerance!

    BMW R1200GS & Speed triple 1050
  7. #7
    Nitrous:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2004
    Järvenpää
    MotOrg ry jäsen
    Aika täysipainoisesti tätä mopohommaa on tullu harrastettua pari vuosikymmentä. Sanoisin, että omalla kohdalla tämä harrastus on kyllä ennemminkin antanut kuin ottanut eväitä myös työelämän osalta. Varsinkin radalle eksyminen ja kouluttajan hommiin päätyminen on antanu aika paljon harjoitusta ja kokemusta esiintymistaitojen puolesta. Lisäksi on tullut tavattua paljon sellaisia ihmisiä, joihin ei olisi muuten tutustunut. Aika nopeasti tuli huomattua, että harrastus tasapäistää kaikki enempi vähempi samalle viivalle. Tuolla varikolla ei välttämättä kovin helpolla erota onko harrastaja opiskelija, duunari vai yritysjohtaja, kun jutut ja mielenkiinnon kohteet on ihan samasta puusta. Aika äkkiä sitä oppi ymmärtämään, että ihan tavallisia tallaajia ne työelämässä menestyneet ihmiset on, ja se antoi varsinkin opiskeluaikaan perspektiiviä siihen, että aika pitkälti kaikki on mahdollista jos oma mielenkiinto riittää.

    Lisäksi tämän harrastuksen myötä on kertynyt suuri joukko ihan loistavia tyyppejä kavereiksikin asti.
    Superbike #7
  8. #8
    Lainaa lario kirjoitti Katso viesti
    Moottoripyöräharrastus on kulkenut tuossa sivussa huomaamatta ja häiritsemättä, joten tuskin on koulutusta tai urakehitystä millään tavalla edistänyt tai haitannut.

    Vaikka moottoripyöräily on siinä sivulla kulkenut, niin silti miellän sen ainoaksi harrastukseksi.
    Minulle harrastus on sellainen, mitä lähdetään erikseen tekemään ja samalla irtaannutaan arjen rutiineista.
    Sen takia en kutsu koiria harrastukseksi, vaikka minulla on niitä kolme. Ne on enemmän perheenjäseniä kuin harrastus.
    Tai kesämökki. En todellakaan harrasta kesämökkeilyä, vaan käyn siellä ja pidän sitä kunnossa.
    Täysin samaa mieltä. Vaikka koiria ei ole kuin yksi. Moottoripyöräily mukana 46 vuotta ja tietysti muuttunut ajan myötä enemmän mp-matkailun puolelle.
    FJR -14
  9. #9
    Ei tämä rakkautta ole, järkiavioliitto pikemmin.
    Minä olen sen sorttisista osista tehty että tulen hulluksi ilman sopivia haasteita. Pitää olla nakerrettavaa aivoille ja fyysistä rasitusta. Siihen päälle kun otetaan suuri mielenkiinto tekniikkaan, en vaan ole löytänyt parempaakaan tapaa pitää mieli virkeänä.
    Enskapolulla saa riehua lihakset tyhjiksi ja edes hetkeksi kaikki muut ajatukset pois päästä, ajotekniikan hieromisessa ja kehittämisessä on aivoille nakerrettavaa. Kun pyöriä rikkoo tai keksii parannettavaa, pääsee keksimään ja rakentamaan mitä ihmeellisimpiä kätöstyksiä.
    Ajauduin onneksi toistaikymmentä vuotta sitten alanvaihtoon ja nykyisin päivätyö pyörii ajoneuvo- ja konetekniikan opetuksen ympärillä ja kyllähän sitä aika usein pääsee pyörähommissa hankittujen oppien ämpäristä kaivamaan vastauksia. Ja toisaalta työpaikalla on kivoja leluja joilla toteuttaa niitä omia kätöstyksiä. Joista saatua oppia pääsee taas jakamaan opiskelijoille.
    Pari vuotta sitten minut houkuteltiin vielä maastopuolen ajokoulutushommiin mukaan joten kyllähän tästä aikamoinen verkko on kutoutunut.
    Yksi ylikunto, jokunen ruumiinvamma, aika monta pahaa mieltä kun on joutunut valitsemaan sosiaalisten velvoitteiden ja mopohommien välillä tai unohtunut miettimään ajoteknisiä asioita kesken muiden mielestä tärkeämpiä aiheita koskevan keskustelun ja varmaan joku 100000€ tämän parin vuosikymmenen ajalta sitten häviöpuolella.
    En minä tätä kyllä rakasta mutta paljon olen saanut enkä tiedä mitä muutakaan olisin tehnyt.
    Nuo Nitron kommentit tasapäistämisestä, esiintymisvarmuudesta ja kaveripiiristä allekirjoitan täysin.
  10. #10
    Lukitaan epäröimättä vaihtoehto A.

    Asia ei siitä huolimatta ole täysin yksioikoinen, koska
    "tosirakkautta" voi myös "harrastaa"..... enemmän tai vähemmän.

    Toisaalta..... Omalla kohdalla kaikki on alkanut ja lähtenyt kehittymään
    tarkalleen ottaen kaksipyöräisen ominaisuuksien ja mahdollisuuksien lumosta.

    Eli homma oli itse asiassa taputeltu "hautaan saakka" sen päivän aikana, jolloin pian 4v
    synttärien jälkeen fillarista poistui apupyörät.

    Kaikenlaista toki harrastettiin pienenä ja kloppina, mutta fillari oli aina ykkönen ja sen päällä
    melkein nukuttiinkin. Sillä mentiin mistä vaan, mihin vaan ja mitä hullumpi paikka/juttu, sen parempi.

    60- luvun puolivälin huippeilla ei ollut "maastureita tms.", oli vaan käytännössä
    mummo/pappafillari, pitkäsatulainen kloppifillari ja kilpafillari.

    Tuolla pitkäsatulaisella, kolmevaihteellisella ja etujarrullisella ihmelaitteella sitten hoitui
    kaikki em. genret pienillä tuunauksilla.

    Ajettiin maastoa kuten nykyisin "maasturilla" ja vedettiin pää aivan repussa pk- seudun
    "puikkarinteissä" ja niiden liepeillä todellista alamäkiajoa.

    "Reittiennätykset" sileällä voitettiin sellaisella kepulipelillä, että ilmestyttiin yllättäen viivalle
    samalla fillarilla, mutta renkaat kivikovina, kauppafillarista lainattu stonga käännettynä sarvet alaspäin ja
    pitkä satula vaihdettu normisatulaan nostettuna "oikealle" korkeudelle .

    Kaikkea tuota helvetillistä kömyämistä kun teki vuoden ympäri tolkuttomia tuntimääriä......
    ja haltioituneena, se vaan jättää jäljen vinttikomeroon.

    Kun oli aika siirtyä mopoon/isompiin, sama touhu jatkui risiiniöljyn juovuttavassa odöörissä.
    Tosin kovemmin vauhdein ja pelkkien paisareiden päätähalkovassa räimeessä.
    Jos jollain vastaleivotun pullan tuoksu tuo mieleen lapsuuden, kodin ja muuta sellaista,
    niin omalla kohdalla AVGAS:in tai risiinin käryn leijailu jostain saa silmänräpäyksessä
    ihokarvat pystyyn ja mielen hyvällä tavalla levottomaksi.

    Kun sitten puhutaan aikuisiästä ja sen mukanaan tuomista, erillaisista "harrastamista haittaavista"
    tekijöistä, niin sillä ei itse asiassa ole ratkaisevaa merkitystä kuinka paljon tulee ilometrejä
    vuodessa, tai millä mopolla tulee...... paitsi.

    Tuli tuossa pari kautta kokeiltua, josko olisi riittävän hidas mutta kankea Customiukkeliksi ?
    No ei vittu ollu

    Ihan kivahan se oli sinällään pötkötellä menemään, mutta ei siitä päässyt yli eikä ympäri että
    400- kiluinen tyttö on liian iso vaikka muuten olisi kuinka iluinen.
    Eli tuossa genressä vaan se kaiken ydin, kaksipyöräisen mielettömän laajat mahdollisuudet
    ja homman "konaisvaltaisuus" niin fyysisesti kuin psyykkisesti, on liikaa rajoittunut
    ihan yksinkertaisesti "massan lakien vuoksi".

    OK, otteessa lukee aina "moottoripyörä", mutta homma yhtä samanlaista kuin
    akustisen kitaran ja bassorummun lyöminen vaikka molemmat ovat "soittimia".

    Noniin... lähti taas vähän "piirtämään", mutta asian ydin on tosiaan
    kaksipyöräinen. Sen fyysisyys ja lähes loputtomat mahdollisuudet "improvisointiin".
    Racin`with the wind....
    Freedom !
    That`s what it all about.
    Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
    http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
  11. #11
    En vaihtaisi 2-pyöräisiä mihinkään, edes avovaimooni... Onneksi hän (ja kaikki edeltäjätkin) tietää tämän.

    Laji on antanu mulle niin paljon ettei mikään korvais sitä, ja mikä parasta, pyörä ei ole ikinä satuttanut mua eikä tule satuttamaan. Jos loukkaan pyörän selässä ni iha ite minä sen selkään päätin hypätä.
    "Faster, Faster, until the thrill of speed overcomes the fear of death." - Hunter S. Thompson
  12.  
  13. #12
    Lainaa Nitrous kirjoitti Katso viesti
    Aika äkkiä sitä oppi ymmärtämään, että ihan tavallisia tallaajia ne työelämässä menestyneet ihmiset on...
    Viime vuosituhannella osastopäällikkö sanoi opiskelijalle: "Tule mukaan palaveriin tapaamaan alan kansainvälistä huippua - ja huomaamaan kuinka matalalla se on."

    Ei ole omalla kohdalla vaikuttanut työasioihin, mutta muuten kyllä ollut antoisa harrastus.
    RSV4 1000 RF ja F800GS
    www.muoviluoti.fi