Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 32:sta
  1. #1
    Työviikon ja saunan jälkeen ajattelin lueskella tätä foorumia. Seurailen muutamia itseäni kiinnostavia aiheita ja luen toki muitakin.
    Nyt ainakin löi silmille joku ihmeellinen "mielensäpahoittamisilmiö". Nälvitään ja kettuillaan aika suoraan lähes aiheesta kuin aiheesta. MIKÄ vaivaa niin pahasti ettei voi vastata asiallisesti tai olla vastaamatta jos se vastauksen taso on tuommoista luokkaa kuin monessa ketjussa on ollut? Täysin lastentarhatasoa. Suomi24 alkaa jo tulla samalle tasolle joidenkin kommenttien kanssa.
    En yksilöi ketään/mitään viestejä mutta paikoin alkaa olla jo turhauttavaa lukea sinänsä hyviä ketjuja jotka pilataan näillä turhan paskan suoltamisella.
    En vaan voi ymmärtää miksi tänne pitää tulla jos kommentointi on sellaista luokkaa että ammattilaisen apu kommentoijalle itselleen näyttäisi olevan enemmän kuin paikallaan.

    Moderaattorit voisivat kiristää ruuveja aivan oikeasti.

    Ei näitä kohta enää kehtaa lukea edes omien suodattimien läpi.
    YMMÄRRÄN kyllä että aiheet voivat herättää vahvojakin tunteita, eikä siinä mitään. Mutta pitää myös osata esittää asiansa/kommenttinsa asiallisesti ja ilman turhia veetuiluita. Ollaan ihmisiä toisillemme.

    Olen puhunut.
  2. #2
    Oikeassa olet, sen olen huomannut että netissä kirjoitelut on pahentunut. Tuntuu että sitä "pahaa oloa" suolletaan joka paikassa, mutta se on juuri netin paskapuoli, mutta jokainen voi miettiä kuka sitä harrastaa, että onko järkevää. No ne ei ajattele tai heitä ei kiinnosta, kunhan vaan pääsee "napauttaa" tms takaisin tai aiheuttaa pahennusta
    Elä elä hyvö mies panikoi turhaa, ei sillä kateudella voita mitää
  3. #3
    Juuri näin.
    Ducati Streetfighter V4 -2021
    Olen liian vanha ajaakseni tylsillä moottoripyörillä.
  4. #4
    Tulee mieleen edesmenneen tasavallan presidentin kuultu sanoma kuinka (kun häneltä kysyttiin että miksi jatkuvasti kettuilee): Kun keksii jonkin mielestään oikein hyvän heiton niin sitä ei malta olla heittämättä!

    Toinen, edellistä aiempi tasavallan presidentti - taas tarina kertoo - meni viikoksi Lapinlahteen analysoitavaksi ja tuli sieltä sitten takaisin hommiinsa ja virnistellen ojensi psykiatrin lausunnon jonka mukaan mitään mielenterveydellistä sairautta hänen ei voitu todeta sairastavan vaan ainoa syy huonoon käytökseen oli puutteellinen kotikasvatus!

    Kysyin joskus kaveriltani miksi on ellainen kuin on (heti kun tulee yleisöä niin alkaa se tietynsortin teatteri) ja hän sanoi että kotona oli niin huonot olot että hän aatteli kostaa koko maailmalle sen epäoikeudenmukaisuuden hamaan loppuun asti. No mitäs siihen on sanomista!

    ittensä voi muuttaa muita ei. Siksi muutaman nikin olen itekkin sieltä sun täältä blokannut niin ei tarvi lukea niitä huttuja.
    <p>Muuten sanoisin että meininki täällä muistuttaa Fingerporin lehtimiehen mallia. Dissauksenkalastelua, sano xjrrrrräyh kun örkkiin kirjoitti.</p>
  5. #5
    Lainaa vapaaduunari kirjoitti Katso viesti
    MIKÄ vaivaa niin pahasti ettei voi vastata asiallisesti tai olla vastaamatta jos se vastauksen taso on tuommoista luokkaa kuin monessa ketjussa on ollut? Täysin lastentarhatasoa. Suomi24 alkaa jo tulla samalle tasolle joidenkin kommenttien kanssa.

    Moderaattorit voisivat kiristää ruuveja aivan oikeasti.
    Siinä tuli samassa viestissä kysymys ja vastaus että mikä vaivaa.... Jos modet viuhuttais sitä bannivasaraa silleen ku pitäis ni ei tääl kukaan aukoisi päätään, mutta ku bauttiarallaa kaikki mahdollinen on sallittua näköjää, ja sit jos oikein oikein oikein tuhmia ruvetaan laukomaan, ni se "järkevä" menetelmä on vaa siivota tuhmat viestit pois ni mitään ei ole tapahtunut...

    Mutta kuten vuosikokouksen pöytäkirjasta voit lukea itse: "Moderointi toimii" ....
    "Faster, Faster, until the thrill of speed overcomes the fear of death." - Hunter S. Thompson
  6. #6
    Lainaa PrivateeR kirjoitti Katso viesti
    Siinä tuli samassa viestissä kysymys ja vastaus että mikä vaivaa.... Jos modet viuhuttais sitä bannivasaraa silleen ku pitäis ni ei tääl kukaan aukoisi päätään, mutta ku bauttiarallaa kaikki mahdollinen on sallittua näköjää, ja sit jos oikein oikein oikein tuhmia ruvetaan laukomaan, ni se "järkevä" menetelmä on vaa siivota tuhmat viestit pois ni mitään ei ole tapahtunut...

    Mutta kuten vuosikokouksen pöytäkirjasta voit lukea itse: "Moderointi toimii" ....
    Tuo on lopulta aika vaikea rajanveto. Jos moderointi on liian tiukkaa, niin aika nopeasti palsta alkaa kuihtua pystyyn, kun ei se kuivasti asiassa pysyminen monesti varsinaisesti aiheuta keskustelua. Ja toisaalta jos linja on liian vapaa, niin sekin karkoittaa asiallista keskustelua. Yksi näkökulma on sekin, että toisilleen pitkältä aikaväliltä tuttujen persoonien keskinäinen kommunikaatio voi ulkopuoliselle näyttää asiattomammalta kuin mitä se oikeastaan onkaan.

    Reilun 10 vuoden aktiivisella osallistumisella omasta mielestäni puuttumiskynnys ei sinänsä suuressa mittakaavassa ole kovin pahasti metsässä, vaikka linja sinänsä tosiaan on aika salliva niin kauan kun ei mennä suoraan henkilön haukkumiseen. Toki olen samaa mieltä, että tuo silkka kettuilu saisi jatkossakin pysyä somessa missä siitä on tullut vallitseva käytäntö. Mutta siitä itsekin antaisin kritiikkiä, että yleensä moderoinnista ei tosiaan jätetä mitään jälkeä. Joskus hyvin harvoin pahasti lapasesta lähteneeseen ketjuun tulee kehoitus pysyä asiallisena, mutta pääsääntöisesti tosiaan asiattomuudet katoavat jälkiä jättämättä. Jos moderoinnista jäisi jälki, se osaltaan kannustaisi kaikkia kirjoittajia asiallisuuteen.

    Toki niin kaikkien kirjoittelijoiden kuin moderaattoreidenkin kannattaisi aika-ajoin lukea keskustelusäännöt ihan ajatuksella läpi. Niiden puolesta puuttumiskynnystä olisi ainakin helppo laskea.

    http://www.moottoripyora.org/keskustelu/saannot
  7. #7
    Itse olen kokenut tämän olevan kohtuullisen "siisti" keskustelupalsta. Eipä tuota tosin tule kaikkea luettua, joten pahimmat on voineet jäädä huomaamatta.

    Olen ihmetellyt enemmänkin sitä, että näillä erilaisilla auto- ja pyöräfoorumeilla kirjoitellaan varsin asiallisesti, mutta kun samat (?) tyypit ovat omalla naamalla facebookissa niin ulosanti on sellaista että välillä tuntee syvää myötähäpeää / ihmetyttää miten joku kehtaa, viitsii ja ilkeää moista toisesta ihmisestä kommentoida.
    DL650 V-Strom / GSX650F
  8. #8
    Lainaa sami1024 kirjoitti Katso viesti
    Tuo on lopulta aika vaikea rajanveto. Jos moderointi on liian tiukkaa, niin aika nopeasti palsta alkaa kuihtua pystyyn, kun ei se kuivasti asiassa pysyminen monesti varsinaisesti aiheuta keskustelua. Ja toisaalta jos linja on liian vapaa, niin sekin karkoittaa asiallista keskustelua. Yksi näkökulma on sekin, että toisilleen pitkältä aikaväliltä tuttujen persoonien keskinäinen kommunikaatio voi ulkopuoliselle näyttää asiattomammalta kuin mitä se oikeastaan onkaan.

    Reilun 10 vuoden aktiivisella osallistumisella omasta mielestäni puuttumiskynnys ei sinänsä suuressa mittakaavassa ole kovin pahasti metsässä, vaikka linja sinänsä tosiaan on aika salliva niin kauan kun ei mennä suoraan henkilön haukkumiseen. Toki olen samaa mieltä, että tuo silkka kettuilu saisi jatkossakin pysyä somessa missä siitä on tullut vallitseva käytäntö. Mutta siitä itsekin antaisin kritiikkiä, että yleensä moderoinnista ei tosiaan jätetä mitään jälkeä. Joskus hyvin harvoin pahasti lapasesta lähteneeseen ketjuun tulee kehoitus pysyä asiallisena, mutta pääsääntöisesti tosiaan asiattomuudet katoavat jälkiä jättämättä. Jos moderoinnista jäisi jälki, se osaltaan kannustaisi kaikkia kirjoittajia asiallisuuteen.

    Toki niin kaikkien kirjoittelijoiden kuin moderaattoreidenkin kannattaisi aika-ajoin lukea keskustelusäännöt ihan ajatuksella läpi. Niiden puolesta puuttumiskynnystä olisi ainakin helppo laskea.

    http://www.moottoripyora.org/keskustelu/saannot
    Asiaa puhut.
  9. #9
    Ei ole tarvinnut mieltä pahoittaa jonkun kirjoittelun takia. Ihan siisti foorumi tämä on ja moderointi on ok, porukat voisi välillä itse miettiä ennen kun mennään henkilökohtaisuuksiin, siinä pitäisi olla selkeä raja jota ei ylitetä. Vittuilu on välittämistä tiettyyn pisteeseen asti, kunnes se menee henkilökohtaisuuksiin, kuten esimerkiksi tyhmäksi haukkumiset tai henkilökohtaiset arvostelut. Joillain on taas niin kieroutunut huumorintaju että kykenee yhdistämään nuo kaksi asiaa, ja se on yleensä parasta foorumeilla
    Kylätason kurapyöräilijä.
  10. #10
    ei kai ny tisseistä tartte luopua..?
    '07 XX, '09 GSA, '18 Monkey, '91 5900GLX, '19 900ACE Commander, '89 W124 ja '98 LN170.

    onhan se komia pyörä, mutta kuka sen viittis pestä...

    6 x SS1000, 2 x SS1600K ja XXironbutt 2011 (SS1000)
  11. #11
    Lainaa XX-xenon kirjoitti Katso viesti
    ei kai ny tisseistä tartte luopua..?
    Saati delvacista ja näin saatiin sitä tähänkit vitjaan nuo foorumin ah niin klassiset vakisanat mukaan

    Mutta siis noin vakavasti puhuttuna ja jo yli 20v tällä forumilla pyörineenä ei ole ainakaan itselleni juuri mistään vitjasta tullut pahaa mieltä ja jos sellainen on joskus löytynytkin, niin jatkossa on ollut hyvin helppo vain jättää tuo sitten lukemati, niitä muitakin seurattavia juttuja ja asiallisempaa keskusteluakin täällä on ihan riittävästi. Ja olen toki joskus itsekin kenties tuohon sortunut, sekä myös moden asiaan puuttumiset kokenut, mutta so. That's life, joskus vaan menee yli ja on hyvä että silloin ojennetaan

    Mutta kun katsoo kuinka pitkään tämäkin forum on jo pystyssä keikkunut ja silti sitä keskustelua yhä vain riittää, kenties jopa kymmeniä vastauksia eri topiceihin päivittäin, niin jotainhan on ylläpidon ja modejen pitänyt tehdä oikein. Jos täällä saisi jatkuvasti lukea vain pelkkää moskaa ja vi...ua, niin tuskin täällä kovin moni jaksaisi aikaansa viettää, varsinkaan näin mitä loistavimpien ajokelien aikaan keskellä kesää. Tietty joku postaus moden suorittamasta putsauksesta voisi joskus olla paikoillaan, mutta at-the-end-of-the-day hyvää työtä ovat tehneet ja toivottavasti jaksavat linjansa pitää myös jatkossakin
    Suzuki GSF 1250 SA GT ABS Bandit -08
  12. #12
    Kyllä, tämä on yksi vilkkaimpia foorumeita mitä tulee seurattua eikä täällä ole juurikaan niitä foorumin "ylipäälliköitä" jotka tietävät mukamas kaikesta kaiken. Aikuista porukkaa ja se näkyy.
    Kylätason kurapyöräilijä.
  13. #13
    Taitaa "ylipäälliköitä" olla ihan samalla tavalla, kuin useilla muillakin palstoilla.
    Aina löytyy muutama vakionimimerkki, jotka kertovat asiasta totuuden vaikka oma kokemus asiasta useinkin 0%.
  14. #14
    Aika vähän täällä niitä on, kuten sivusta huutelijoita joilla kommentointi on tärkeämpää kun asiasisällön kasvattaminen.
    Kylätason kurapyöräilijä.
  15. #15
    Olisi siis pitänyt tyytyä ylipäällikön totuuteen tästäkin asiasta?
  16. #16
    Lainaa vstrom kirjoitti Katso viesti
    Olisi siis pitänyt tyytyä ylipäällikön totuuteen tästäkin asiasta?
    Vene
  17. #17
    Mitenkäs se tarina meni simpukasta, hiekasta ja helmestä jonka modet poistivat vähän aikaa sitten?
    Kylätason kurapyöräilijä.
  18. #18
    Lainaa vstrom kirjoitti Katso viesti
    Olisi siis pitänyt tyytyä ylipäällikön totuuteen tästäkin asiasta?
    Fiktiivinen äänikirja saaressa nautittuna voisi olla kohtuu toimiva setti.
    Supermoto
  19. #19
    Lainaa Koheltaja kirjoitti Katso viesti
    Kyllä, tämä on yksi vilkkaimpia foorumeita mitä tulee seurattua...
    Samaa mieltä. Useimmat muut foorumit tuntuu kuolevan pikkuhiljaa pois porukan hyytymiseen ("foorumi on niin laast siison, omg"), mutta täällä tarinaa tuntuu riittävän, mikä on vaan positiivinen asia.
    Yamaha FJR 1300 -07
    Ex: Suzuki SV 1000 N K4
    Ex: Suzuki GSX 750 -98 ("Inazuma")
  20. #20
    Lainaa Koheltaja kirjoitti Katso viesti
    Kyllä, tämä on yksi vilkkaimpia foorumeita mitä tulee seurattua eikä täällä ole juurikaan niitä foorumin "ylipäälliköitä" jotka tietävät mukamas kaikesta kaiken. Aikuista porukkaa ja se näkyy.
    Itse asiassa alkaa olemaan tuo "aikuista porukkaa" termi jo vähän vanhanaikainen. Pikkuhiljaa ollaan "vitun vanhaa" osastolla. Sen verran kärttyisiä pappoja täällä alkaa olemaan mieltänsä pahoittamassa kaikista väärin harrastajien toimista.

    Vissiin on koko laji ukkoutunut todella pahasti kun nykyään valtavirtaa on laiskoilla järkipyörillä ajavat setämiehet joille nopeusrajoituksetkin on liikaa koska kulutus. Tai sitten nuoret kauniit ja rohkeat on vaan jossain ihan muualla kun tienpäällä pommittamassa tai täällä foorumilla siitä kertomassa.
    Supermoto
  21. #21
    Sama suuntaus on monella muulla foorumilla joiden käyttäjät ovat alkuperäisväestöä, eikä nuorilla ole muuttohalua foorumeille koska heillä on mullehetinyt somet ja sovellukset, hyviä nekin. Sinänsä harmi koska tekniikan osalta foorumit on mainioita tietopankkeja jotka palvelevat niin kauan kun foorumi on pystyssä, toivottavasti pitkään,
    Kylätason kurapyöräilijä.
  22. #22
    Lainaa Koheltaja kirjoitti Katso viesti
    Sinänsä harmi koska tekniikan osalta foorumit on mainioita tietopankkeja jotka palvelevat niin kauan kun foorumi on pystyssä, toivottavasti pitkään,
    Se some tarjoaa tosiaan sen palautteen per heti, välittömästi kun sinne jotain postaat on joku sitä kommentoimassa ja sillä se koko scene elää. Vaan kun sitä turhanpäiväistä tauhkaa (huom. vain oma henk.koht. mielipiteeni) sinne someen kertyy aivan tuhoton määrä, niin kaikki se asiallinen ja rakentava keskustelu jää sieltä pois, kaikenlaisesta hyödyllisestä nyt sitten puhumattakaan. Ainoa tapa onkin kun joku siellä jotain ratkaisua ongelmaansa kysyy, niin joku siihen vastaa hyvin nopeasti. Ja jonkun ajan kuluttua joku toinen on kysymässä jälleen sitä samaa. Ei ole sellaista jatkumoa, asioiden säilömistä lainkaan

    Toki yhtenä ihan hyödyllisenä kanavana ovat tulleet mm. youtube-videot, miten joitain asioita kannattaa tehdä. Olenpahan itsekin sieltä katsellut nyt viimeksi autoni kattolamppujen vaihtoa, siinä kun pudotetaankin se koko kattokonsoli alas, eikä vain perinteisesti irroiteta fikkarin linssiä. Toki myös mopo-puolella on noita bandit-videoita tullut tihrailtua ihan perushuollonkin pätkiä, kuinka esim. se öljyfilsu kannattaa irroittaa vas.puolelta, koska oik.puolelta se ei putkien välistä mahdu, joten eipähän tuhraantunut omaa aikaa kun kuitenkin olisin murhyn lain mukaisesti kokeillut sitä oik. puolta ekana

    Ja toisaalta myös tuo asioiden säilyminen on se forumin akilleen kantapääkin, sillä jotta forum tosiaan pysyisi käyttökelpoisena, se vaatii ylläpidon jatkuvia ponnisteluja kaitsea, ohjata ja putsata niitä keskustelun säikeitä, jotta se ei pääse somettumaan ja siten hautaamaan sitä käyttökelpoista. Toki jotkut säikeet voi ja kenties pitääkin antaa ihan vain rehottaa, jonne nuo kaikesta ihan väkisin kommentoivat pääsevät purkamaan sitä omaa turinaansa ja näin ne säilyttämisen arvoiset säikeet pysynevät toivottavasti edes hiukan helpommin puhtaampina
    Suzuki GSF 1250 SA GT ABS Bandit -08
  23. #23
    Lainaa jaulis kirjoitti Katso viesti
    Vissiin on koko laji ukkoutunut todella pahasti kun nykyään valtavirtaa on laiskoilla järkipyörillä ajavat setämiehet joille nopeusrajoituksetkin on liikaa koska kulutus. Tai sitten nuoret kauniit ja rohkeat on vaan jossain ihan muualla kun tienpäällä pommittamassa tai täällä foorumilla siitä kertomassa.
    Laiskalla 75 hv järkipyörälläkin pystyi kellottamaan maantienopeudesta kiihdyttäen alle kahdensadan metrin matkalla 52 km/h ylitystä poliisin mukaan kun neljännen mutkan jälkeen kolkuttelivat perässä. Loppui pommittaminen vajaaksi kolmeksi viikoksi ja itseasiassa yritän olla pommittamatta enää yhtään mitään t. setämies
    Tuono 660 ja 14 exää + 1 r.i.p.
    "Ajelee siellä porukan perällä vaan ja syö siellä patukkaa koko ajan"
  24. #24
    Itte jossain välissä mainitsin tuosta negatiivisuudesta tuolla kymiring-ketjussa ja voi että... kyllä se vaan oli väärin.
    Kun en hölmö ollut tajunnut sitäkään, että sotaakin käydään ja siitäkin pitäis ahdistua ja vaikka mistä muusta

    Ei jaksa kiinnostaa ihmisten murheet ja varsinkaan negatiivisten asioiden kerääminen joka puolelta. Ei siitä mitään hyödy. Joillain vaan on hyvin pessimistinen suhtautuminen lähes kaikkeen ja sellaisille on aika turha yrittää puhua elämän valoisasta puolesta.
    Voshan siitäkin ahdistua, että viime pyöräreissun(n.150km) bensat maksoi noin 30€. Tai sit voi olla tyytyväinen, että pääsi ajamaan hyvässä kelissä hyvän reissun.

    Elämä on aika lyhyt. Pakolliset asiat on tehtävä ja muun ajan voi käyttää oman mielen mukaan, jokainen omalla tyylillään.
    "Kun mä mopolla ajelen, tai telkkaa kattelen, silloin mun päässä nykii"
    (Maho Neitsyt - Mikä mun päässä nykii)
    Harley Davidson FXR 1983
    Honda CB900F Hornet 2004
  25. #25
    mutta näköjään vitutuskin voi kroonistua , eri asioiden seurauksena mille ite et mitään voi. itse olen koittanut taudin leviämistä estää vähentämällä ihmis kontaktit minimiin samoin some kirjoittelun ynm.Syrjäytyminen on onnistunut loistavasti puhelimeenkaan ei tarvitse vastata ja siihenhän ei soita enää kuin vaimo (osanottoni) sekä viranomaiset tosi harvoin. taidan lähteä ajelemaan siinä harvemmin kukaan häiritsee ja tankata voi kylmäasemilla. kahviloissa ei enää tule käytyä ton kuulovamman takia
  26. #26
    Lainaa marwec kirjoitti Katso viesti
    Itte jossain välissä mainitsin tuosta negatiivisuudesta tuolla kymiring-ketjussa ja voi että... kyllä se vaan oli väärin.
    Kun en hölmö ollut tajunnut sitäkään, että sotaakin käydään ja siitäkin pitäis ahdistua ja vaikka mistä muusta

    Ei jaksa kiinnostaa ihmisten murheet ja varsinkaan negatiivisten asioiden kerääminen joka puolelta. Ei siitä mitään hyödy. Joillain vaan on hyvin pessimistinen suhtautuminen lähes kaikkeen ja sellaisille on aika turha yrittää puhua elämän valoisasta puolesta.
    Voshan siitäkin ahdistua, että viime pyöräreissun(n.150km) bensat maksoi noin 30€. Tai sit voi olla tyytyväinen, että pääsi ajamaan hyvässä kelissä hyvän reissun.

    Elämä on aika lyhyt. Pakolliset asiat on tehtävä ja muun ajan voi käyttää oman mielen mukaan, jokainen omalla tyylillään.
    Järkipuhetta.

    Tämä maailmahan on täynnä kaiken maailman negatiivisia mielensäpahoittajia jotka kyllä jaksavat valittaa ja vinkua maailman loppuun asti. Nykymaailmassa kun on vielä ns. todella helppo elää niin ihmisten luontainen laiskuus ja ahneus pääse kukoistamaan isosti, eli valittajien määrä sitäkin myötä sen kun kasvaa ja lujaa.

    Foorumit ovatkin erinomainen väline siinä että niissä voi asiahommien lisäksi halutessaan viihdyttää itseään myös kaiken maailman vinkuheinien kanssa juuri sen verran kuin haluaa. Foorumin ulkopuolella oikeassa elämässä taas ei kannata kyllä uhrata sekuntiakaan omaa kallisarvoista aikaa yhteenkään valittajaan tai kusipäähän.

    Onneksi maailma on täynnä hienoja ja hyviä ihmisiä joiden seurassa voi aikansa viettää, riittää kun opettelee blokkaan vaan paskat pois ympäriltä. Ja mikäli se tuntuu ettei niitä hyviä ympäriltä löydy, niin saattaa olla peiliin katsomisen paikka että millä puolen sitä itse seisoo.

    Ja ymmärrän kyllä tuon Hoplaan näkemyksen että nykymaailman menoa seuratessa saattaa tietyssä elämäntilanteessa järki-ihminen ruveta erakoitumaan melko herkästikin. Ihminenhän onkin koko luomakunnan typerin elikko ja meitä sikiää vielä koko ajan lisää ja paljon.
    Supermoto
  27. #27
    Hyviä vastauksia kyllä tuli! Eihän toki kenenkään ole pakollista täällä olla lukemassa näitä juttuja.
  28. #28
    Hei.Aloituksessa tuli vähän vahingossa oma nimi näkyviin tuohon alas.
    Mutta,mutta,hetken aikaa sitä miettiessä tuli mieleen että sen minkä kirjoitan tänne voin kyllä allekirjoittaa.
    Voisiko se olla ratkaisu tuohon kirjoittelun tason nostoon?
    Eli jos tunnistat,tervetuloa vaikka kahville meille ajelurundin varrelle.
    pertti hernejärvi
  29. #29
    Niin, kyllähän minäkin mieleni pahoitin jo vuosia sitten...
    Jos ja kun kehittelimme motoristi-ravintolapäivää, niin perseelleen meni.
    Kun sitten myöhemmin eläkepäivien harrastusta ja motoristeille (org) suunnattua majoitusta, niin perseelleen meni sekin.
    No, mopo ja oma (66) harrastus on edelleen voimissaan. Viime kesänä tehtiin tosin vain Itämeren kierros.
    Kaikkea hyvää kaikille, niin tutuille, kuin tuntemattomillekin.
    Viimeksi muokannut: J@ck; 19.12.2022 klo 01:54.
    S1000XR ja Winha 340. Aiempia K1300S, K16GT, K1200S, K1200RS x 2, Virago 1100, Kawasaki Mach III, Suzuki T250, Yamaha DT125, Mz 125 jne..
    Route 66 - 2006.
  30.  
  31. #30
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Aika parantaa haavat
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen