Tulokset 1:stä 15:een 15:sta
  1. #1

    Tunnus suljettu
    Liittyi Aug 2022
    Parisenkymmnetä vuotta moottoripyöräilyä harrastanut ja yhtäkään rautaperää en ole saanut ajettua ja tästä on tutut sekä kaverit muistutellut säännöllisen epäsäännöllisesti. Mutta eipä se mitään ole haitannut, minulla on kyllä ollut erinomaisia tekosyitä heille tarjoilla. Jostain syystä en ole hirveän tärkeänä asiana pitänyt, eikä ole ollut innostusta tai mielenkiintoa asiaa kohtaan. Kunnes sitten tänä kesänä päätin, että nyt minä sen ajan! Tähän mennessä pisin setti oli ollut 450km/pv. Tiedän, onhan se vähän noloa Sen verran kuitenkin asiaa pohjustin, että kävin ajamassa puolikkaan "harjoitus" lenkin eli 800km. Sitten itse suoritukseen katselin sopivan päivän ajankohdalle (sateettoman, joskaan se ei aivan mennyt nappiin, koska vaikka foreca näytti aurinkoa koko reitille, niin vettä tuli 5 tai 6 kertaa ), selvitin asiaa ja sääntöjä huolellisesti. Mietin, että sopiva ajankohta startille olisi illalla, jolloin levännein / skarpein aika osuu yöhön ja aamun tullessa, kun jo vähän väsyttää, niin valon määrä lisääntyy, joka taasen piristää. Näin tein ja starttasin matkaan 22.00. Kaikista ennakko käsityksistäni poiketen matka oli todella nautinnollinen. n. 600km kohdalla alkoi tuntua pientä kankeutta ja jonkin asteista kipua eri puolilla kehoa, eniten ehkä hartioissa. Kääntöpisteessa eli n. 800km kohdalla kroppa oli jo turtununut menoon ja kaikki sujui mukavasti. 1000km kohdalla alkoi miettimään, että "Eihän tästä ole enää kotiin, kuin 600km eli kiven heitto". Jotenkin oudosti se tuhannen kilometrin kohdalla kääntyi se ajatus päässä niin tosiaan, että 600km tuntui enää lyhyeltä matkalta. Mutta kuitenkin viimeiset sataset ja varsinkin viimeinen satanen olivat tosi pitkiä, viimeiset 50km tuntui lipuvan todella hitaasti...

    Yllättävää kyllä kertaakaan ei ollut sellainen tylsä olo, paikkoja jonkun verran kolotteli ja väsymys painoi muutamaan kertaan, mutta kokemuksena aivan hemmetin hieno! Yksi ehkä hienoimpia asioita oli se miten pitkästi matka taittui vuorokauden aikana. Normaalisti olisin ajanut samaa matkaa nelisen päivää. Myöskin yllättävät sääolosuhteet toivat oman mukavan lisänsä matkantekoon, puhumattakaan siitä miten kiva oli, kun vuorokauden ajat vaihtelivat saman reissun aikana moneen kertaan ja samaan aikaan ohitit kaupunkeja sekä kyliä yksi toisensa jälkeen. Todella upaa kokemus!

    Ajokkina toimi vanhahko perus japsi katupyörä, ilman minkäänlaisia herkkuja. Ajon ajoin yksin. Ehdottomasti suurin ja vaikein asia tässä jutussa oli matkaan lähteminen. Sen jälkeen kaikki sujui, kuin vettä vaan. Tosin kyllä siinä ensimmäisen 600km jälkeen tuli ajatus, että "mihin olen oikein ryhtynyt, onko tässä mitään järkeä?". Mutta se ajatus meni ohitse, kun laitoin musiikin kovemmalle.

    Toleranssit ajon jälkeen kasvoivat aivan jäätävästi. 700km lenkki ei tuntunut tämän jälkeen juuri miltään, jonka senkin ajoin määränpäähän kahden tankkauksen taktiikalla plus pari kusitaukoa. Ajamisessa, matkanteossa ja siirtymisissä on nyt täysin eri fiilis, kuin koskaan aikaisemmin. Nyt ihmettelen miten olen kyennyt tällaista asiaa siirtämään näin pitkään, miten en ole saanut aikaiseksi opetella kestämään pitkän matkan ajon rasituksia??? Kun taas nyt pystyy oikeasti miettimään sellaisia asioita, kuin vaikka 750km siirtymä saman päivän aikana helposti. Samallahan etäisyydet ovat kaventuneet omalla kohdallani aivan olemattomiin. En usko, että omalla kohdallani tulee jäämään viimeiseksi, kyllä tämä niin hieno kokemus oli ja auttoi todella paljon tässä harrastuksessa eteenpäin. Ehkä ensi kerralla tosin ajan vähän nopeammin (tai siis pidän vähemmän taukoa ) nyt ensimmäisellä kerralla tuli nimittäin pidettyä sen verran paljon taukoa, että meni nippa - nappa tolerenssien sisään. Yhden kusitauon olisi vielä pitänyt, niin olisi luultavasti tullut hylky Hieno fiilis oli kyllä nähdä vuorokauden aikana niin iso pala suomea ja niin monelta eri kantilta.

    Suosittelen! Kannattaa yrittää!
  2. #2
    Hieno suoritus! Minkä reitin ajoit?
  3. #3
    Pitäsköhän sitä itsekin ens kesänä
    Honda GL1800 -06
  4. #4


    Samaa mieltä, kannattaa yrittää.

    Muutaman kerran kaverin kanssa ajaneena jopa yhden hylsynkin jälkeen pystyi sanomaan, että hyvä reissu. Kannattaa tankkailla riittävän tiuhaan, meillä aika ja matka oli todellisuudessa ok, mutta yksi kuitti enemmän olisi pitänyt ottaa. Eli suunnittelu kannattaa.

    Olen yksin ajanut pari kertaa dokumentoimatta perusmatkan ja ainakin omalta kohdaltani täytyy sanoa, että kaverin kanssa oli selkeästi hauskempi ajella. Siinä voi aina tauoilla vaihtaa mietteitä ja myöskin vertailla kirjanpitoa. Ja niin kuin muillakin reissuilla, silloin apu on aina lähellä.
  5. #5
    Lainaa ekes kirjoitti Katso viesti

    Olen yksin ajanut pari kertaa dokumentoimatta perusmatkan

    Miten voi ajaa dokumentoimatta perusmatkan? Jos ei ole dokumentteja, niin miten se voi mennä ajotarkastuksesta läpi?

    Aika löysähän tuo perusmatka +1000 mailia on ajaa, mutta onpa ainakin joku määränpään tapainen.
  6. #6
    Lainaa speedheadshot kirjoitti Katso viesti
    Miten voi ajaa dokumentoimatta perusmatkan? Jos ei ole dokumentteja, niin miten se voi mennä ajotarkastuksesta läpi?

    Aika löysähän tuo perusmatka +1000 mailia on ajaa, mutta onpa ainakin joku määränpään tapainen.
    Yksinkertaisesti siten, että ajelee 1600 km 24 tunnin aikana tekemättä paperitöitä. En tarkoittanutkaan sitä viralliseksi rautaperseajoksi, vaan lähdin valmistelematta ajelemaan.

    Halusin vain tuoda esille sitä asiaa kuinka paljon mukavammaksi koin ajaa rautaperseajo kaverin kanssa - se taisi jäädä sinulta huomaamatta.
  7. #7
    Lainaa ekes kirjoitti Katso viesti
    Yksinkertaisesti siten, että ajelee 1600 km 24 tunnin aikana tekemättä paperitöitä. En tarkoittanutkaan sitä viralliseksi rautaperseajoksi, vaan lähdin valmistelematta ajelemaan.
    Mä ajoin myös sen kummemmin suunnittelematta 1995km/24h tuossa alkukesästä. Minua ei voisi vähempää kiinnostaa joku tarra pyörän persiissä, joten senkin puolesta viittaan kintaalla noille dokumenteille. Riittää, että itse tiedän.

    Kannattaa myös huomioida riskit tällaisessa touhussa. Huonosti nukuttu yö rittää tekemään hommasta todella vaarallista ja sitten herää kysymys koko touhun rationaalisuudesta ja tarpeellisuudesta. Itse ajelin Ruotsissa aamuyön tunteina pari-kolmesataa kilometriä tuosta mainitsemastani matkasta niin, että en muista niistä juuri mitään. Ihme, ettei lepikko kutsunut, Bemari kun ei ole mikään automaatti-Tesla.

    Suosittelen miettimään tarkkaan ennen tällaiseen touhuun ryhtymistä, vaikka tällä(kin) tuntuu olevan jonkunlainen institutionaalinen asema ainakin osan motoristeista keskuudessa ja rautaperseajon suorittamista pidetään jotenkin "äijäsuorituksena", jota ihaillaan (ja Suomessa tietty kadehditaan).
    Triumph Thunderbird 1700 -10
    Honda CB 1300 -04
    Gilera SMT50 -18
  8. #8
    Olen tuota joskus miettinyt ja tullut tulokseen että ajamatta jää.

    Jos mennään suorituksen sääntöjen mukaan on ylinopeus kielletty. Jos ajetaan satasen tietä - joita ei liikaa ole ja joka keskimäärin on - erityisesti rajoituksen mukaan ajettaessa - hiton tylsää, tulee keskinopeudeksi tankkausten ja tyhjennysten kera noin 80kmh. 1600km/80km/h -> 20h. Jos nyt perse kestäisi niin ainakin mä nukahtaisin moiseen suoritukseen ja heräisin metsähallituksen puolelta. Toivottavasti.
    Polvi aina maassa - ketjua rasvatessa. VZ800, Ex LTD440, Ex GSF1200 (kaadettu), Ex ZRX1100(varastettiin), Ex ER-5
  9. #9
    Mie oon ajanut parikin rautapersettä, mutta pihinä miehenä en suostu maksamaan siitä.
    Viimeksi taisi "diplomi" maksaa 80€

    Vielä tuohon keskinopeuteen.
    Aika hyvin saa pelattua itselleen aikaa, kun vetää motaria pitkin Tampereelta Heinolaan ja takaisin...

    Toinen hyvä keskinopeuspaikka on idän pitkät satasen tiet.
    Ei tarvii ajaa edes ylinopeutta, kun on satasen keskinopeus.
    Tauoilla sitten katsoo, että leimaako heti tullessa vai vasta lähtiessä.
    Siinä saa heti 10-15 minuuttia "peliaikaa".
  10. #10
    Ite ajoin tuon viimeisimmän dokumentoidun ja hyväksytyn 1650km 20h38min. Kyllähän se matka taittuu ilman ylinopeuksiakin, kun ei pidä liikaa taukoja. Se on omasta mielestä aika hyvä tahti, kun pitää ekan kunnon 10min ruokatauon siinä, kun on eka n. 1000km takana. Ei sitä kannata liian kireeksi vetää, enemmänkin ottaa silleen rentoa tahtia ja nautiskelee ajosta. Tosin välillä on pakko kusella käydä, pakko on tankata ja pakko on jotain syödäkin. Kalorikulutus tuolla ajolla on n. 5000kcal, verrokkina maraton n. 3300kcal. Omasta mielestä reitti on aika helppo suunnitella toimivaksi ja dokumentoinnista ei juurikaan ole vaivaa. Menneellä kaudella oli vielä kätsysti tarjous kaksi ajotarkastusta yhden hinnalla eli yht. 40e.
  11. #11
    Ei se kilometrien määrä vaan laatu...
    SF 1098S
    MTS V4S Sport
  12. #12
    Olen parikin kertaa ajanut Velliperse-ajon eli alle 400km viikonlopun reissun aikana (pe-su). Meni yllättävän kivuttomasti, suosittelen kokeilemaan.
    Suzuki T500 -72 >Honda CB750 K -80 >Suzuki GS1100 G -83 >Kawasaki Z650 -79 >Yamaha FJ1100 -84 >Honda CB750 F -82 >Kawasaki ZZR1100 D -93 >Honda CBR1000 F -99 >Honda Goldwing GL1500 -89 >BMW K1200LT -00 >Honda Goldwing GL1800 -01 ja BMW K 1200 GT -06
  13. #13
    kannattaa harjoitella esim istumalla kotisohvalla 20h . taukoja ei saa pitää enempään kuin pyörälläkään.

    katselee vaikka telkkaria samalla.

    sitten voi siirtyä kovempaan harjoitteeeseen ja istua kypäräpäässä ja ajovarusteissa pihalla 20h

    menee vaikka kävelysillalle istumaan, niin voi samalla seurata liikennettä.
    we cannot tolerate zero tolerance!

    BMW R1200GS & Speed triple 1050
  14. #14
    Rautaperseen tarvii jollain maantie enskalla kun kaikki paino on istumalihasten päällä. Voihan siinä hyppiä vähän. SportTouring laitteella ranteet ja polvet on itellä ainaki kovalla rasituksella, ei niinkään perse kun penkkikin on pirun hyvä. Pitkä kestävyysajo onnistus helpoiten kevyellä mutta hyvin viimalta suojatulla pyörällä, jolla vois vaihtaa asfaltilta soralle aina välillä niin sais veren kiertämään.
    Suzuki Solifer R -88, Honda Monkey -96, Kawasaki KMX 125 -93, Honda VF 750C -96, Suzuki TL1000S -97, BMW K1200S -05
  15.  
  16. #15
    Lainaa jaket kirjoitti Katso viesti
    kannattaa harjoitella esim istumalla kotisohvalla 20h . taukoja ei saa pitää enempään kuin pyörälläkään.

    katselee vaikka telkkaria samalla.

    sitten voi siirtyä kovempaan harjoitteeeseen ja istua kypäräpäässä ja ajovarusteissa pihalla 20h

    menee vaikka kävelysillalle istumaan, niin voi samalla seurata liikennettä.

    Sama harjoitus toimii road racingia varten, välillä muistaa vaan vähän kallistaa. Varttimaili on helpompi harjotella, kun ei tartte istua, kuin 15 sekunnin pätkiä, mutta pitää vaan muistaa puristaa kunnolla kädet nyrkkiin. Mut aika hyvin nää kaikki pystyy kotona harjoittelemaan, ei siinä kovin suurta eroa ole todellisuuden kanssa.