Tulokset 1:stä 19:een 19:sta
  1. #1
    Heips!

    Harmi kun en saanut omaa vanhaa käyttistä aktivoitua, tuli pyörittyä täällä aktiivisesti reilu 10 vuotta sitten. Välissä tapahtui perhe ja kotilolla suhailua… nyt sitten taas unelmat todeksi ja 80-luvun japsi projekti käyntiin.

    Asiaan. Kyseessä vm 85 honda magna. Kaamea kolina suoraan ajosta. Alkoi pienenä kolinana jonkin aikaa ja sitten ajossa niin kova kolina, että homma seis. Tehot pysyi koneessa ja pyörä kyllä rullasi vaihdekin päällä. Kun kone käy niin kierrosten mukaan oleva metallinen ääni, ihan kuin vasaralla hakkaisi konetta. En pysty oikein tarkasti paikallistamaan ääntä.

    Aluksi epäilin venttiili vikaa, ehkä venttiili katkennut tms. Nyt koneen yläpää purettu ja kaikki näyttää hyvältä. Ketju, venttiilit, ohjurit yms. silmämääräisesti ok. Kannen tiiviste taaimmaisista sylintereistä kyllä vuotanut suht paljon, jäähdytysneste ihan "mutainen"… muttei kyllä ehkä kolinaa aiheuttanut.

    Männän päät myös näyttää hyvältä sekä sylinterit sileät.

    Jäin vain nyt pohtimaan, että kun tuo yhden sylinterin pakoventtiilit näyttää "erilaisilta" eli selkeästi palotapahtuma ei ole ollut optimaalinen (pakoventtiilit nokiset ja kanavat myös), että voisiko olla tässä jotain johtolankaa...

    Vai onko vaan lähdettävä purkamaan lisää ja etsimään kolinaa jostain kampiakselin tasolta..? Kiitos kaikista projektia eteenpäin vievistä ajatuksista!

    Yst. Jouni
  2. #2
    Pyöritä mäntä yläkuolokohtaan tai sen yli hiukan. Sitten painat meiseelillä tms siitä männästä alaspäin. Liikahtiko hiukan ilman että kampiakselissa oli liikettä ? Tuolla tavalla saat selville onko kiertokangessa välystä. Jollei vikaa ole siinä niin se voi ola myös kampiakselin laakereissa. Tai nokkaketjun kiristin ei toimi (tai pettänyt) ja ketju hakkaa.
    Tai männästä tippunut palanen ja kolisee osuessaa eri paikoihin.

    Oikeastaan kaikki tuollaiset syvemmällä olevat viat vaativat koneen avaamisen kunnon diagnoosia ja korjausta varten. Ainakin itse avaisin koko koneen, samalla näkisi onko siellä jotain kohta jo muutenkin uusittavaa.
  3. #3
    Lainaa ismo kirjoitti Katso viesti

    Enpä tajunnut testata noin - ja sieltähän se ongelma löytyi! 4 sylinterin (eli etu-oikea) mäntä liikkui painettaessa jopa noin 1 cm yläkuolokohdan jälkeen. Eli siellä se kolisee noin 1 cm ylä- ja alakuolokohdissa.

    Hämmästyttävän paljon kyllä tuo mäntä kyllä liikkui , äänikin on käydessä kyllä sen mukaisen voimakas.

    Ei muuta kun konetta auki lisää ja ihmettelemään mikä tuon noin suuren vapaan liikkeen aiheuttaa.

    Kiitoksia vastauksesta ja jeesistä!

    - J
  4. #4
    Lainaa jmmko kirjoitti Katso viesti
    Hämmästyttävän paljon kyllä tuo mäntä kyllä liikkui , äänikin on käydessä kyllä sen mukaisen voimakas.

    Ei muuta kun konetta auki lisää ja ihmettelemään mikä tuon noin suuren vapaan liikkeen aiheuttaa.
    Luulisi että tuolla välyksellä olisi jo tullut romut lohkon kyljestä ulos. Mutta kerropa sitten uteliaille mitä sieltä löytyy kun purku etenee.
  5. #5
    Lainaa sami1024 kirjoitti Katso viesti
    Luulisi että tuolla välyksellä olisi jo tullut romut lohkon kyljestä ulos. Mutta kerropa sitten uteliaille mitä sieltä löytyy kun purku etenee.
    Niin, sillä jos vaikka kiertokangen laakerit ois kokonaan poistuneet paikalta, ei niiden yhteenlaskettu paksuus pitäis olla 1cm luokkaa.
    Mutta sormituntuman arvio voi toki olla summittainen.

    Ite nähny yhen avatun Beneli TNT:n koneen, josta yhen pytyn kiertokangen alapään laakerit löyty palasina öljypohjasta.
    Yamaha FJR 1300 -07
    Ex: Suzuki SV 1000 N K4
    Ex: Suzuki GSX 750 -98 ("Inazuma")
  6. #6
    Ihan en saanut kokonaan purettua, mutta näyttää siltä, että yhden kiertokangen alapään laakeri on hajonnut kokonaan ja tosiaan löytyi palasina öljypohjasta. Ihan täynnä metallia. Ehkei tosiaan liikkunut sitä senttiä, mutta laakerin verran. Täytyy laittaa kuvia kun saan purettua.

    - J
  7. #7
    Lainaa jmmko kirjoitti Katso viesti
    Ihan en saanut kokonaan purettua, mutta näyttää siltä, että yhden kiertokangen alapään laakeri on hajonnut kokonaan ja tosiaan löytyi palasina öljypohjasta. Ihan täynnä metallia. Ehkei tosiaan liikkunut sitä senttiä, mutta laakerin verran. Täytyy laittaa kuvia kun saan purettua.

    - J
    Ja tässä vaiheessa RVS tuskin enää auttaa

    Mutta eipä hätiä mittää, uutta osaa tai vaihtokone tilalle ja ettepäi sano mummo lumessa
    Yamaha FJR 1300 -07
    Ex: Suzuki SV 1000 N K4
    Ex: Suzuki GSX 750 -98 ("Inazuma")
  8. #8
    Sentin klappi on puoli
    senttii puoleensa.
  9. #9
    Hyvä että vika löytyi. Harmi vaan että sen korjaus maksaa hiukan. En tiedä saako alapäähän miten erikokoisia laakeriliuskoja ja kuinka pahassa kunnossa se on, voi olla että vaatii uuden kampiakselin ja sitä mukaa sitten uudet laakerit muihinkin kiertokankiin (alapäät). Luultavasti yksi kiertokanki myös lisää.

    Hyvää onnea ettei se kiertokanki ole tullut lohkon kyljestä ulos,kawan zzr1100c mallissa tuo oli joksikin tyyppivika., 3-pytyn kanki tuli kurkkaamaan kuka kiusaa
  10. #10
    Lainaa ismo kirjoitti Katso viesti
    Hyvää onnea ettei se kiertokanki ole tullut lohkon kyljestä ulos,kawan zzr1100c mallissa tuo oli joksikin tyyppivika., 3-pytyn kanki tuli kurkkaamaan kuka kiusaa
    Itse henkilökohtaisesti kokenut tällaisen (tod. näk. sama vika) vm. 90 ZZR1100:ssa.

    Autobahn:lla yli 200 km/h vauhtia, yht'äkkiä lähti vaihde pois päältä, laite alkoi nykimään ja alle 80 km/h vauhdissa takapyörä jumiin. Pysyin kyllä pystyssä, mutta moottori lähti kiinnikkeistä irti, lohkoa halki, öljyt putkille ja syttyi palamaan alta. Pienen kiroilun jälkeen heittelin tien reunasta hiekkaa ja soraa päälle ja paikalle pysähtynyt sveitsiläismotoristi auttoi sammutuksessa.

    Saksalaisessa liikkeestä (josta ostin tämän uutena Saksassa asuessani) muistaakseni tällaisesta sanoivat ja takuuna tuli uusi pyörä pienellä extramaksulla.
    Honda Monkey Z50J - Honda CB 125 K - Honda CB 125 T - Kawasaki Z 650 - Yamaha FJ 1100 - Kawasaki ZZR 1100 - Kawasaki ZZR 1100 ...(10v. taukoa)... Suzuki GSX 1300 Hayabusa...(14v. taukoa)... Honda CRF 1100 Adventure Sports
  11. #11
    Lainaa mursu kirjoitti Katso viesti
    Itse henkilökohtaisesti kokenut tällaisen (tod. näk. sama vika) vm. 90 ZZR1100:ssa.

    Autobahn:lla yli 200 km/h vauhtia, yht'äkkiä lähti vaihde pois päältä, laite alkoi nykimään ja alle 80 km/h vauhdissa takapyörä jumiin. Pysyin kyllä pystyssä, mutta moottori lähti kiinnikkeistä irti, lohkoa halki, öljyt putkille ja syttyi palamaan alta. Pienen kiroilun jälkeen heittelin tien reunasta hiekkaa ja soraa päälle ja paikalle pysähtynyt sveitsiläismotoristi auttoi sammutuksessa.

    Saksalaisessa liikkeestä (josta ostin tämän uutena Saksassa asuessani) muistaakseni tällaisesta sanoivat ja takuuna tuli uusi pyörä pienellä extramaksulla.
    Mulla ei tullut kiertokanki sentään ulos mutta pyörä tuli vakuutusyhtiön piikkiin Suomeen korjaamolle eteläranskasta. Koko yö oli ajettu, suoraan Finnjetistä joskus 17 aikaan ulos ja aamulla Montpellierissä, muutama tuko sentään matkalla. Autobaana kovaa pimeässä yöllä on aika jännä kokemus :-) Onneksi kaverin xx:ssä oli hyvät valot, sai ajaa edellä.
  12. #12
    Noniin, hetken piti odotella magneeton ulosvetäjää jottai sai purkuhommat maaliin. Tässäpä nyt sitten mitä löytyi:

    Jahas, se mitä sitten lopulta epäilin. Kampiakselikin nyt sitten roskiskamaa. Lisäksi kiertokangen alapää kys. kohdasta on selkeästi kulunut ja tietysti se kiertokangen alapään vastinkappale myös.

    Pienellä ebay seikkailulla näyttäisi kampiakseleita olevan käytettynä saannilla ja lisäksi kiertokankiakin. cmsnl.com varastosta löytyy laakereita. Ehkä tämä pyörä saadaan vielä eloon . Laakerit kannattaa varmasti nyt vaihtaa jokaiseen kiertokankeen kun kerran kaikki on irti ja atomeina.

    - Jouni
  13. #13
    Nythän tuossa on "seuraus" ei "syy" sille, että miksi voitelu loppui ja laakeri leikkasi kiinni.
    Katse öljypumppuun ja paineisiin ja sitä rataa.
    Oulu
  14. #14
    Lainaa meura kirjoitti Katso viesti
    Nythän tuossa on "seuraus" ei "syy" sille, että miksi voitelu loppui ja laakeri leikkasi kiinni.
    Katse öljypumppuun ja paineisiin ja sitä rataa.
    Erinomainen huomio!

    Tuo hajoaminen tapahtui edellisen omistajan mukaan pikkuhiljaa eli ensin pientä kolinaa ja sitten lopulta koko laakeri. Öljytkin hän oli kerennyt vaihtaa välissä eli ajellut kuukausia, ei ollut siis hetken homma. Voitelu on siis varmasti jollain tasolla kyllä toiminut…. Täytyy tutkia ja pohtia mikä tuon laakerin hajoamisen perimmäinen syy sitten voisi olla.

    Yt. Jouni
  15. #15

    Muistelen, että ensimmäisen lähdön V4: ssa oli joitain ongelmia, oliohan kampuran voitelussa. Joku varmaan muistaa paremmin.
    Rakastan ulkoilua raikkaassa pakokaasun tuoksussa.
    Kausi jatkuu koko vuoden ja parhaat ajokelit alkavat marraskuussa. Kesämotoristit ovat toki herttaisia, pullantuoksuisia..hieman nössyköitä.

    Yamaha FZR1000,Suzuki GT750,Kawasaki KMX200, Mad Croc 80cc
  16. #16
    Lainaa jaskap1 kirjoitti Katso viesti
    Muistelen, että ensimmäisen lähdön V4: ssa oli joitain ongelmia, oliohan kampuran voitelussa. Joku varmaan muistaa paremmin.
    Ainakin siinä 750:ssa oli nokka-akseleiden kanssa ongelmia. Se taisi olla monivammapotilas niiden nokka-akseleiden osalta ja osasyyllisiä oli ainakin laakeripukkien toleranssi/linjaus/pyöreysongelmat, materiaaliongelmat ja voiteluongelmat. Yksi kansi/nokka-akselivikainen VF 750 F on itselläkin jo vuosia odottanut inspiraatiota kansijumppaan.
  17. #17
    Alkupään V4 oli ongelmaa ainakin ton yläpään voitelun kanssa, muistaakseni johtui putkista joilla öljy ohjataan yläkertaan. Alakerran ongelmista ei ole muistikuvaa. Itellä -86 VF500 tallissa mutta siinä ei ainakaan toistaiseksi ole ollut ongelmia, eikä näillä kilometreillä tulekkaan, tasan nolla tänävuonna
    Kawasaki ZXR 750R K1
    Honda VF 500F
    Honda VFR 750F
    Honda CBR 1000F
    Honda CBR 1000F
    Honda VF 1000F II
    Honda CB 750K
  18. #18
    Vanhoissa VF:ssä oli niitä ongelmia, mutta VFR:ään ne korjattiin.
    Triumph Bonneville Bobber Black -18
    KTM 690 Enduro R -15
    Vespa GTS 300 SuperSport -21
  19.  
  20. #19
    Lainaa jarhe kirjoitti Katso viesti
    Alkupään V4 oli ongelmaa ainakin ton yläpään voitelun kanssa, muistaakseni johtui putkista joilla öljy ohjataan yläkertaan. Alakerran ongelmista ei ole muistikuvaa. Itellä -86 VF500 tallissa mutta siinä ei ainakaan toistaiseksi ole ollut ongelmia, eikä näillä kilometreillä tulekkaan, tasan nolla tänävuonna
    Minulla oli samanl. -85 malli vv. -95 -96, ei ongelmia ja ehjänä lähti seuraavalle.