Mun GS oli BT huollossa heinäkuussa. Ei kukaan maininnut tällaista. Ja muualta näin juttuja vasta myöhemmin.
Maahantuojan näkemyshän on, että BMW valmistus, materiaalit ja suunnittelu edustavat alan huippua. Jos heillä olisi tässä sanansijaa, niin mitään ei tehtäisi. Tai ainakin se rajoitetaan ensiomistajiin, joka maahantuojan kirjoissa on ainoa palvelua ansaitseva ryhmä. Joo...useampi käytettynä ostettu biimeri nurkissa. En siis ole parasta A-ryhmää.
Mun GSA oli huollossa Juhannuksen jälkeisellä viikolla. Olin lukenut tästä kardaaniasiasta muistaakseni ADVRiderin forumilta, eli olin tietoinen asiasta. Mutta en ehtinyt huollon tiskillä suutani aiheesta avaamaan, kun todettiin että tällanenkin homma tulee nyt tehtäväksi. Ja tosiaan jo etukäteen lievästi pahoiteltiin/varoiteltiin ajanmenosta kun oli ensimmäinen tällanen homma minkä tekivät.
Eli ei pahaa sanaa sanottavana.
-jp-
Iloa elämään: BMW R1250GSA 40y Edition & R1200GSA Triple Black
No onpa monenlaista kokemusta, kuitenkin aihe joka pitäisi valmistajankin ottaa tosissaan. Isoa Gessua tässä harkinnut, pitää näköjään tuokin muistaa tarkistella/kysyä myyjältä. Itselläni kyllä on tapana ottaa auki joku paikka mikä vähänkin arveluttaa. No en sentään moottoria ole vielä availlut aivan varmuuden vuoksi. Ehkäpä senkin vielä tulen tekemään.![]()
Mulla vuoti toinen etuputken stefa ja oli sen takuuvaihdossa kun myös tarkistivat kardaanian ja porasivet reiän tunneliin. Kardaani ei täyttänyt jotain speksejä menee nyt seuraavassa huollossa vaihtoon.
BMW R1250GS
ex R1200GSA, XT1200Z, FJR1300, GS1200, GS850, ST-2, XJ600, CX500C, GSX750ES, GR650XF
Tuosta näkee, mitä, miten ja millä työkaluilla tässä kampanjassa tehdään.
https://youtu.be/6YIoEppVAWU
https://www.youtube.com/user/mtubeist
No joko tämä jo kampanja. En itse löydä tietoa tehdäänkö täällä meillä vai ei. Siis ilman naukumista.
gs lc
BMW, askel kohti aikuisuutta..
Oma vesipää kessu 2015 kävi huollossa elokuussa. Ei tarvinut naukua eikä edes kysyä. Huoltoa varatessani huoltoheppu kertoi, että pyörään tehdään huollon yhteydessä kardaanin tsekkaus ja tarvittavat toimenpiteet. Mun tapauksessa reikä ja siihen kumitulppa, en tiä onko tulpassa reikä oder nicht.
Paikka oli Vantaan Biketeam.
Quot homines, tot sententiae.
Kävin ostamassa Vantaan BikeTeamista varaosaa gessuun. Nyt sanoivat, että siinä on toi kampanja päällä. Että keväällä sitten. Piti kysyä asiasta, mutta ehtivät ensin. Tältä osin pitää siis perua vanhoja puheita/kirjoituksia.
Jep, toivotaan että kaikki kardaaniaan jännittävät jaksavat lukea ketjun loppuun asti
Oman Gessun kohdalla kilautin syyskuussa Tampereen Biketeamiin ja kysyin kampanjasta -> seuraavalle viikolle aika huohotusreikää ja kardaanin mittausta varten. Mittauksessa kävi ilmi, että kardaani vaihtokunnossa. Osaa ei ollut heti hyllyssä, mutta se tilattiin ja samalla varattiin vaihtoaika viikon päähän. Homma vaati siis sen verran omaa aktiivisuutta, että piti ottaa ja soittaa merkkihuoltoon. Kyseessä 2018 käyttöönottamani GSA ja kilsoja mittarissa 30000. Merkkihuoltoa en ole käyttänyt takuuajan jälkeen, mutta se ei tuntunut vaikuttavan saamani palvelun laatuun![]()
Itse olen aina sillointällöin ollut jo ostohousut puolittain jalassa menossa Gessua ostamaan, mutta olen kuitenkin malttanut mieleni kun olen katsonut hintalappua uudelleen.
Voihan olla, että tulevaisuudessa tähän alkaen 33t€ moottoripyörän lisävarustelistaan on lisätty pullo vaseliinia ja reiän tekovälineet työkalupakkiin ?![]()
joo ja keräysliina että voi kerätä vuotaneet jarrunesteet etujarrujen alta.
we cannot tolerate zero tolerance!
BMW R1200GS & Speed triple 1050
Seuraavaksi on tulossa kaikkiin 1250:iin softapäivitys ehkäisemään vaihteistovaurioita.
https://www.motorradonline.de/enduro...iebe-rueckruf/
Lähetetty minun SM-T719 laitteesta Tapatalkilla
https://www.youtube.com/user/mtubeist
Vähän onnetonta kyllä, että softalla ”korjataan” alimitoitettujen osien kestävyyttä.
Mutta kääntäen tästä herää kyllä sellainenkin yleismaapohdinta, että sille on kenties tosiaan muitakin kuin päästöjenhallintaan liittyviä syitä, miksi moottorin tehoa ja vääntöä joissain tilanteissa rajoitetaan softalla. Sitten kun virityspajat kilpaa poistavat rajoitteita ja joku pääsee edellisen omistajan ”optimoimalla” pyörällä hengestään vaihteiston räjähdettyä, niin kenen on vastuu? Siinä on lakimiehille tekemistä.
Jos tuon videon oikein ymmärsin, niin noita vaihteistorikkoja on voinut sattua tilanteissa, joissa moottori on päässyt ryntäämään kun takapyörä on käynyt ilmassa. Softamuutoksella ei kai ole tarkoitus suitsia tehoa tai vääntöä, vaan ehkäistä noita ryntäystilanteita. Paremmin saksaa osaavat korjatkoon, mun saksan opiskelusta on jo neljännesvuosisata.
Lähetetty minun SM-T719 laitteesta Tapatalkilla
https://www.youtube.com/user/mtubeist
Joo, tässä tapauksessa noin minäkin sen tulkitsin. Mutta pointti oli enemmänkin se, että ei tarvitse mennä lopulta montaakaan vuotta taaksepäin, kun se vaihteisto piti vaan mitoittaa kestämään myös tuo moottorin ryntäys hypyssä. Nyt voidaan säästää kustannuksia ja tehdä heikompi laatikko, kun softalla voidaan keinotekoisesti rajoittaa osiin kohdistuvia rasituksia. Toki kustannus- ja materiaalisäästöissä on hyvätkin puolensa, mutta liioittelun vaara on olemassa kestävyyden kustannuksella.
Jaaha, mun kardaani kun hajosi vähän ennen tätä kampanjaa 90 tkm kohdalla, niin se vaihdettiin silloin vielä ihan rahaa vastaan. Sen jälkeen ehdin ajaa vain 22 tkm ja tänään kävi minunkin GS kampanjan kardaanitarkastuksessa. Vaihtoivat uuden kepin!? No, kai siihen oli syynsä. Nytpä on sitten taas uusi kardaani meikäläiselläkin.
Bemari joutui ottamaan lusikan kauniisti käteen. Jatkossa vesi-gessujen kardaanit vaihdetaan BMWn piikkiin (koska myyty "huoltovapaina) tarkastus 60 tkm välein. Tämä koskee n. 700 000 pyörää, saapa nähdä koskeeko Suomeakin.
Uusia R1300 -malleja ei myydä huoltovapaina, vaan kardaanin vaihtoväli on 80 tkm ja sen maksaa asiakas (900 eur).
Katumalleissa R, RS, RT kardaaniongelmia ei kai juuri ole ollut, nivelten kulmat pienemmät, ajetaan parempia teitä jne, joten niitä vaihtokampanja ei koske.
Lähde Motorrad Online
https://www.motorradonline.de/...bmw...und-r-1300-gs/
https://www.youtube.com/user/mtubeist
vaihtoväli 80tkm?? ei kuulosta oikein luotettavalta..
suomen huollon kannan varmaan arvannee, eihän täällä mene vanhemman gessunkaan polttoaineliuska takuuseen kuten jenkeissä menee takautuvasti 10 vuotta.
tehtaalle laitoin kerran postia asiasta ja kysyin miksi ollaan eriarvoisessa asemassa, lopulta meni viikko toista ja soitti lähin bimmeriliikkeen edustaja suomesta ja sanoi, että "ne on niitä jenkkien hömpötyksiä". siinä oli maaahantuojan virallinen kanta.
jos samaan tyyliin mennään, niin ei oikein vakuuta. mutta aika näyttää. toki oma mielipide, jos toisin käy niin sehän olisi aina parempi.
'07 XX, '09 GSA, '18 Monkey, '91 5900GLX, '19 900ACE Commander, '89 W124 ja '98 LN170.
onhan se komia pyörä, mutta kuka sen viittis pestä...
6 x SS1000, 2 x SS1600K ja XXironbutt 2011 (SS1000)
'07 XX, '09 GSA, '18 Monkey, '91 5900GLX, '19 900ACE Commander, '89 W124 ja '98 LN170.
onhan se komia pyörä, mutta kuka sen viittis pestä...
6 x SS1000, 2 x SS1600K ja XXironbutt 2011 (SS1000)