Tulokset 1:stä 5:een 5:sta
  1. #1
    Terve.

    Minulla on ollut sama vm. -96 Diversion vuodesta 2008. Nyt alkukeväästä purin kaasarit ihan pieniksi ja pesin osat ultraäänipesurilla. Olin tilannyt Keysterin korjaussarjan ihan varmuuden vuoksi ja asensin uudet hilut (suuttimet, tiivisteet, o-renkaat). Sitten synkkasin kaasarit ja eikun kierrokselle.

    Pyörä toimi ajossa aivan loistavasti. Ilo tästä kestin siihen asti kunnes seurasin, miten bensamittarin lukema alkoi laskea. Diversionissahan mittarin neula alkaa liikkua vasta siinä vaiheessa, kun ptankkin on vähän yli puolillaan. Normaalilla maantieajolla tämä tapahtuu suunnilleen 200 km ajon jälkeen. Kulutus ollut aiemmin siinä viiden pintaa, vähän yli ja joskus alle ajosta riippuen, ja kaikkien saataville olevien tietojen mukaan näin kuuluu ollakin. Nyt pettymykseni oli suuri, kun kulutus oli noin 7,6 l/100 km. Tulpat ovat jonkin verran tummemmat kuin tavallisesti.

    No, eikun kaasarit taas purkuun ja nyt kasasin ne vielä huolellisemmin kuin aikaisemmin. Tarkistin ennen kiinnittämistä jokaisen suuttimen paikan ja koon. Kaasareissa ei ole ainakaan ulospäin havaittavaa vuotoa. Ja, kuten totesin, pyörä käy kauniisti ja tasaisesti, vetää ja kiihtyy kuten pitääkin. Mutta tuo kulutus ei missään tapauksessa saa olla tuota 7,5…8 ltr satasella. Nyt kaasari on purettu ja kasattu neljä kertaa ja aina tulos on sama. Olenko tehnyt jonkun systemaattisen virheen?

    Hyvillä neuvoilla olisi nyt myyjän markkinat.
    --------------
    There are two global things in the world:
    -hydrogen and
    -stupidness.
    --------------
    Suzuki T250
    Honda CB350
    Honda CB750
    (Väliä 25 vuotta ja sitten...)
    Yamaha XV Virago 535
    Yamaha XJ900S Diversion
  2. #2
    Kannattaa varmistaa kaasarien uimurien toiminta. Ettei vaan uimurin venttiili vuotaisi ja sitä kautta kaasari vähän tulvisi ja menisi seos aika paksulle. Bensakonehan sietää aika paksua seosta ennen, kuin se alkaa tuntumaan käynnissä. Onhan moottoriöljyn määrä pysynyt vakiona, tarkista ettei bensaa valu öljyn sekaan.

    Sytkän ajoitus myös kannattaa tarkistaa vaikka tuskin se pielessä on kaasarirempan jäljiltä mutta kaikkea ihmeellistä tapahtuu näiden koneiden kanssa. Onhan myös ilmanputsari tarkistettu tai vaihdettu uuteen?

    Laahaavat jarrut tai muut ylimääräiset vastukset voimansiirrossa myös nostavat kulutusta. Onhan sillä osastolla kaikki kunnossa?
    -- Brake later and open the gas earlier --
  3. #3
    Asenna alkuperäiset suuttimet takaisin.
  4. #4
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Mulla tulee mieleen vähän samat kuin muillaki. Eniten epäilisin uusia suuttimia. keskimmäisissä sylintersissä voi olla erikokoiset suuttimet kuin reunnakaasareissa. Kannattaa tarkistaa vielä että onko pyörä tuotu Saksasta käytettynä ja siellä mahdollisesti kuristettu sen aikaiseen paikalliseen veroluokkaan tms. esimerkiksi sataan heppaan tms. Tällöin saattaa olla että siellä ei ole normaaleja suuttimia, vaan tuohon saksankuristuksiin sopivat suuttimet. Nyt toi korjaussetti olettaa että kaasarin muut sisukset on vakio, eikä kuristettuja osia... ?

    Itsellä oli XJ600 Diversion kuristettu, siinä oli neulaputket ainakin, tyhjäkäyntisuuttimet tai pääsuuttimet oli eri, nuoremmissa malleissa oli kaasarin luistin toimintaakin rajoitettu. Ja kumikurkut oli myös kuristettuna.

    Sitten on melkein neulaventtiilin toiminta, eli jos se vuotaa tai ei sulkeudu kunnolla/normaalisti niin kohokammiossa bensapinta nousee ja seos rikastuu. Olihan korjaussarjan neulaventtiilin neulat samanlaiset kuin vanhat.
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  5.  
  6. #5
    Lainaa Mikeyx kirjoitti Katso viesti
    Asenna alkuperäiset suuttimet takaisin.
    Siinähän persdyno sanoo, että tehot hävis.
    GT380-DS7-CB350F-GT500-GS750-VF750F-GSX1100F-GSXR1100-XJ600-GSXF750

    How far can you travel when you're six feet underground?