Tulokset 1:stä 11:een 11:sta
  1. #1
    Havaitsin tänään, että takapyörässä on välys, samoin hihnapyörässä. Kumpikin lonksuu noin 10mm.
    Ihmettelinkin lähtiessäni ajamaan, että aivan kuin tiessä olisi uria ja niinhän siinä näytti olevankin, joten en kiinnittänyt asiaan huomiota. Kokeilin kuitenkin reissun jälkeen seka hihnapyörää, että takapyörää, koska havaitsin, että hihna oli siirtynyt hihnapyörän ulkolaidalle ja sentin ylikin ja hihnan reunassa oli kulumaa arvatenkin hankauksesta suojalevyyn.
    Koko mötikkä näyttäisi maksavan n. 800e, mutta räjäytyskuvasta näkee, että sen voisi purkaa, ehkä kuumentamalla valuosaa ja kylmentämällä laakeria? Silloin voisi ostaa laakerit erikseen mittojen perusteella.
    Pyörä on kyllä normaalisti todella hyvä ajaa ja kohtuu hyvä välyksen kanssakin, mutta ilmeisen vaarallista nyt, joten seisomaan jää.
  2. #2
    Vaihdettaviksi ne laakerit on tehty, pitäisi irrota siitä vetopakastakin ihan pelkällä lämmittämisellä, se kun lienee alumiinia. Vanteesta lähtee ilman lämpöäkin, mutta ei siitä 60-70 asteeseen kuumentamisesta haittaa ole ja helpottaa toki irroittamista.

    EDIT: kas, luin että eksentriseen tapaan ja olin vähän ihmeissäni, mutta tuossa taitaa olla joku spessumpi napa. Silti ihan vaihdettavissa ne on, lämpöä voi vaatia vähän enemmän. Lämmittimestä tai uunista ei liene haittaa.
    Lajin halpuus viehättää.
  3. #3
    Takuuseen muistaakseni Bemari vaihtoi takapyörän laakerit jokunen vuosi sitten.
    Kannattaa kysyä valtuutetulta huollolta päivän tilanne

    Tietenkin kun hihnan ottaa pois niin voipi samalla tarkistaa swingin laakereiden kunnon
    Life is a trip
    Do it on two wheels!
    --F850GS--
  4. #4
    Lainaa Nysse kirjoitti Katso viesti
    Takuuseen muistaakseni Bemari vaihtoi takapyörän laakerit jokunen vuosi sitten.
    Kannattaa kysyä valtuutetulta huollolta päivän tilanne

    Tietenkin kun hihnan ottaa pois niin voipi samalla tarkistaa swingin laakereiden kunnon
    Kanadassa oli tullut takaisinkutsu 2013, Suomessa oli mennyt korjaus BMW:n laskuun vain jos oli vienyt huoltoon. Tämä minun pyörä (vm.2007) oli seisonut tallissa kakkospyöränä edellisellä omistajalla vuosikausia ja arvatenkin, kun vikaa ei ilmennyt, niin asia oli jäänyt hoitamatta. Pyörä oli ollut hänellä uudesta pitäen ja hyvin pidetty (57tkm myyntihetkellä). Itse olen nyt ajanut sillä 18tkm 2020 elokuun alusta lähtien ja tämä vika tuli kyllä nopeasti. Onneksi en tehnyt pidempää matkaa, vaikka oli tarkoitus. Hihnan hihnapyörän ulkolaitaan siirtymä ilmeni pari viikkoa sitten, mutta ajamisessa ei mitään eroa. Nyt muutaman kymmenen km matkalla vika paheni todella nopeasti ja hihnan suuremman siirtymän takia tarkistin takapyörän klapin ja kauhistuin. Hihnapyörässä oli oma klappinsa takapyörään nähden. Varmaankin, jos laakerissa on alkuun vähän välystä, se lisääntyy nopeasti.
    Tämä on kyllä näppärä joka päivän käyttöpyörä, kevyt, vääntöä on, ajettavuus huippuluokkaa, menee suoraan kuin juna, mutkaankin taipuu vastaohjauksella., Kulutus. n 3,5 l/110km . Kiinnostaisi tietää onko ns. takaisinkutsu vielä voimassa?
  5. #5
    Lainaa kukkotim kirjoitti Katso viesti
    Kiinnostaisi tietää onko ns. takaisinkutsu vielä voimassa?
    Tuo on helppo tarkastaa.
    Lähetä kysymys pyörän VINnin kera maahantuojalle.
  6. #6
    Lainaa lario kirjoitti Katso viesti
    Tuo on helppo tarkastaa.
    Lähetä kysymys pyörän VINnin kera maahantuojalle.
    Kutsu taitaa olla edelleen voimassa https://takaisinkutsut.traficom.fi/recall/6328

    Maahantuojalta saa sitten tiedon onko sitä pyörään tehty. Vähän veikkaisin, ettei ole.
    2x HD, 2x Savage
  7. #7
    Laakerin vaihdettavuudesta. Joo, periaatteessa hilut saa pihalle, mutta muistaakseni neulalaakerien kooli on napapaketin runko tai akseli eli siinä ei ole irrallisia kooleja.

    Rakenteena tuo on mielestäni viritys, - ei loppuun asti ajateltu. Ainoa tiivisteet ovat päissä oleva yksi ohut huulitiiviste, ainoa voitelu on laakerien oma rasva. Sisällä ei ole lainkaan rasvaa. On vain ajan kysymys että tuonne menee vettä, jos märällä kelillä ajaa.

    Ystäväni mopossa oli sama vika. Peräpaketti meni vaihtoon. Vanha oli kuiva kuin sahara ja kulumisen jäljet selvävät. Ihmettelimme, että miten sellaista kulumista ei huomannut ajossa. Ääni olisi ehkä paljastanut, jos olisi pyörittänyt rengas ilmassa. Selvin indikaatio viasta tai tulevasta viasta on vetohihnapyörän klappi.

    Vaihto yritettiin saada tehtaanpiikki tai jotain vastaantuloa, mm. takaisinkutsuun vedoten. Mutta ei kuulemma koske tätä F800ST:tä vm 2010. Omasta pussista meni.
  8. #8
    Kulutushyödykkeitä ei ole suunniteltu kestämään maailman tappiin. Normaalia markkinataloutta.
    2.11.2012, rookie94: Ei maailmanmestaruus tarkoita että on huippukuski.
  9. #9
    Lainaa efraim kirjoitti Katso viesti
    Laakerin vaihdettavuudesta. Joo, periaatteessa hilut saa pihalle, mutta muistaakseni neulalaakerien kooli on napapaketin runko tai akseli eli siinä ei ole irrallisia kooleja.

    Rakenteena tuo on mielestäni viritys, - ei loppuun asti ajateltu. Ainoa tiivisteet ovat päissä oleva yksi ohut huulitiiviste, ainoa voitelu on laakerien oma rasva. Sisällä ei ole lainkaan rasvaa. On vain ajan kysymys että tuonne menee vettä, jos märällä kelillä ajaa.

    Ystäväni mopossa oli sama vika. Peräpaketti meni vaihtoon. Vanha oli kuiva kuin sahara ja kulumisen jäljet selvävät. Ihmettelimme, että miten sellaista kulumista ei huomannut ajossa. Ääni olisi ehkä paljastanut, jos olisi pyörittänyt rengas ilmassa. Selvin indikaatio viasta tai tulevasta viasta on vetohihnapyörän klappi.

    Vaihto yritettiin saada tehtaanpiikki tai jotain vastaantuloa, mm. takaisinkutsuun vedoten. Mutta ei kuulemma koske tätä F800ST:tä vm 2010. Omasta pussista meni.
    70-luvun lopulla ostin ison Kawan, josta puuttui väliputki takapyörän laakereiden väliltä, kun joku oli vaihtanut siihen valuvanteen. Nyt tietenkin akselin mutterin kiristäminen hajoitti laakerit ja välys oli suuri. Sen koommin ei minkään pyörän takapyörän laakereissa ole ollut vikaa, vaikka km on tullut ja paljon. Olin siis tottunut perinteisen konstruktion kestävyyteen, eikä tullut mieleenkään että laakerit menevät ja lyhyellä varoitusajalla. Kuulalaakereihinhan mahd. välys tulee autossakin hitaasti. F800ST:ssä laakerit ovat neulalaakereita ja tosiaankin akseli on toinen liukupinta räjäytyskuvan perusteella. Nyt jos ajattelee neulalaakeria, johon tulee välys tai jossa jo on tehtaalta tullessa liian suuri toleranssi, niin varmaankin tuho on nopeaa, kun se alkuun pääsee.
    Pyörää ei ole koskaan pesty painepesurilla, eikä ajettu hiekkateillä, joten ihmeelistä tämä kyllä on. Varmaankin se tiettyjen vuosimallien valmistusvika tämän aiheutti. Mitään sivuääntä ei kuulunut.
  10. #10
    Lainaa Veijo Esso kirjoitti Katso viesti
    Kutsu taitaa olla edelleen voimassa https://takaisinkutsut.traficom.fi/recall/6328

    Maahantuojalta saa sitten tiedon onko sitä pyörään tehty. Vähän veikkaisin, ettei ole.
    Kiitos, kuinkahan tuo kaavake täytetään, vai viedäänkö pyörä korjaamolle. Osaisin varmaan itsekin vaihtaa koko mötikän, Youtubessa on tästä videokin ja minulla on Haynesin korjauskäsikirja.
  11.  
  12. #11
    Kannattaa käyttää pyörä valtuutetussa huoltoliikkeessä takaisinkutsun takia. Eihän se maksa mitään. Kun korjaus on tehty, huoltoliike kuittaa Trafille homman hoidetuksi. Koska kyseessä kun on ajoturvallisuuteen vaikuttava asia, niin Trafi voi pahimmassa tapauksessa pistää pyörän ajokieltoon, jos takaisinkutsua ei ole tehty. Tai jos sattuu onnettomuus niin tekemätön takaisinkutsu voi aiheuttaa ylimääräistä harmia.

    Autopuolella käy niin, ettei mene katsastuksesta läpi, jos avoimia takaisinkutsuja löytyy Trafin tietokannasta. Tämä koskee ainakin ajoturvallisuuteen ja päästöihin liittyviä takaisinkutsuja.
    -- Brake later and open the gas earlier --