Tulokset 1:stä 1:een 1:sta
     
  1. #1
    Setämies uskaltautui radalle tänään ensimmäistä kertaa, Alastaroon, hitaaseen. Aluksi oli märkää, hirvittikin, meinasin kontata muutamaan otteeseen. Ei selvästikään kannata joutua märälle kanttarille, tapahtuu paljon asioita, äkkiä. Pääsuoralla lutku lattiassa loppuun asti ja pienemmälle vaihteelle nopealla kytkimen päästöllä, perä lähtee sladiin ja hetkuttelee kuin kalan pyrstö. "Kyrvänpään perällä" (eli se neulansilmämutka, en tiedä nimiä) ei ollut yksi kerta kun oli hiinä ja hiinä ettei päätynyt ulos kun tietenkin sinne tullaan soiro ottassa ja aletaan jarruttamaan vasta kun on melkein liian myöhäistä. Ajolinjat hyvin pitkälti aivan päin persettä ja joka kerta erilaisia, vaikka aluksi näytettiin ja näkeehän sen sokeakin ottallaan mistä *pitäisi* mennä. Kun tuntui kulku ihan hyvältä niin vaihdoin hitaan yhdistettyyn keskihitaaseen ja keskinopeaan. Bensakin loppui radalla, se on mukavaa kun saa kyydin ja kaikki voivat siinä allekirjoittanutta kärryllä vedettäessä mopon päällä istuessa katsoa että kukas se punaisen lipun aiheuttikaan. Note to self: kun apinassa syttyy bensavalo, poistu heti radalta. Oli halvatun hauskaa ja mukava heittää hetulaa immeisten kanssa. Loppuun asti ei jaksanut olla (ja la ilta, alkaa kurkku naksumaan että jotain märkyliä tarvitsisi eikä saunassakaan ole yöllä hauska käydä, kotio sieltä 2h), päätin lähteä kun olin vielä voiton puolella, tuntui että jos vielä lähtee riehumaan niin all bets are off mitä tapahtuu. Fast boi viereisessä pilttuussa suositteli foneen RaceChrono ratasoftaa, näyttää mahdollisesti toimivan vain jos näyttö ei ole lukossa (tai pitää tutkia asetuksia, ehkä backgroup app refresh tms. ei ollut päällä), vain vimoinen setti jäi talteen, mutta oli varmasti nopein muutenkin.


    Viimeksi muokannut: artoodetoo; 15.08.2021 klo 01:17.
    Stoopid is strong in this one.

    Aprilia Tuono V4 1100 RR '16
    ex: Kawasaki Z900 '18
    ex: Yamaha XVS 1100 DragStar '04