Tulokset 1:stä 21:een 21:sta
  1. #1
    Hiukan viivästynyt toi Kymiringin kuvasetin perkaaminen ja säätely, kun on lomaillu ympäri Suomee viime viikon.
    Nyt kuitenkin lauantain 24.7.2021 kuvat on eetterissä. Perhanasti sai settiä perata. Kuvissa on tällä kertaa suht paljon pehmeitä, mutten raaskinu niitä poiskaan jättää, koska kyllä niistäkin kohde itsensä tunnistaa -joten tingin hiukan laadusta. Tekninen laatu vaan ei ole ihan sitä mitä normaalisti omalta julkasukynnykseltäni vaadin.

    Mukana on myös tavallista enemmän "maisemakuvia", eli jossa kohteet pieniä, ja taustaa paljon helpottamassa, missäpäin rataa milloinkin mennään.

    Pehmeys johtunee mm. helteen aiheuttamasta lämpöväreilystä, ja helvetin pitkistä polttoväleistä yhdessä. Siihen päälle oma hiukan talviterä, ja kamerankin temppuilu, kun se ei aina suostu tekemään sitä mitä mä pyydän.

    Itse rata oli itselle täysin uusi. Eka kuvauspäivä tuolla siis kaikkinen metkuineen. Turva-aitojen takaa etäisyydet on pitkiä, ja 400mm polttovälinä on melko arkipäivää, jos ruutuun haluaa kohteen kärpästä suurempana. Kun sitä kärpäsen kokoista kohdetta sitten jälkikäsittelyssä kroppaa, turha siitä on orgin ratapäivätarran tekstejä yrittää erottaa.
    Siirtymät rata-alueella on pitkiä. Ekana päivänä tuli samoiltua jalkasin alun toistakymmentä kilsaa kuvauspaikkoja opetellessa. Olipahan sitten kyllä uusia kuvakulmia ja paikkoja koluttavaksi muihin ratoihin verrattuna yllinkyllin.

    EDIT: Sunnuntainkin kuvat julkaistu näin perjantain kunniaksi. Sunnuntai oli lauantaihin verrattuna kuvaamisen kannalta jo huomattavan "helppo". Vähemmän patikoimista, kun körötteli autolla huoltoreittejä pitkin lähemmäs kuvaushoodeja. Tekniikkakin alkoi toimiin niinkuin pitää, tai sitten ittellä alko kroppakin olee paremmin mukana hommassa päivän verryttelyn jälkeen Lauantaihin verrattuna otin käyttöön 1.4x telejatkeen, jolla polttovälit venyi aina 560 milliin saakka ja se kannatti. Syö kyllä valovoimaa, mutta onneks oli aurinkoista edelleen.

    Korteilta purkasin perattavaksi n. 3500 kuvaa. Plurrit, vierekkäiset samantoistot, mitäänsanomattomat yms. perattuani kahden päivän julkaistu saldo putosi noin 2100 kuvaan jälkikäsittelyä odottamaan. Pirunmoinen homma jälleen, mutta toivottavasti jälki kelpaa.
    Huomenna Alastaroon ottamaan uutta perattavaa

    Edelleenkin, voit käyttää kuviani vapaasti omissa julkaisuissasi, kunhan kyseessä ei ole ansio ja/tai kaupallinen toiminta. Jos rajaat kuvasta vesileiman pois julkaisussasi, mainitse kuvaajan nimi muulla tavoin.

    Tuossa jälleen linkki, jos et googleta "holtsun napsuilla" albumiin. Toivottavasti kelpaa.

    Lauantain 24.7.2021 kuvat:

    https://www.flickr.com/photos/holtsu...57719637230382

    Sunnuntain 25.7. kuvat:

    https://www.flickr.com/photos/holtsu...57719639093597

    Olkaapa hyvät.
    Viimeksi muokannut: Holtsu; 06.08.2021 klo 20:21.
    Yamaha Diversion600 -00, Kawa ZR-7S -02, Honda CBR1100XX -00, Busa -03, Fireblade 1000RR -04, Honda CBR1100XX -99, Busa -07, Busa -12, Busa -05.
    ”Hovikuvaaja”. Kuvia Motorg ry.:n ratapäiviltä : https://www.flickr.com/photos/holtsu/albums
  2. #2
    Lainaa Holtsu kirjoitti Katso viesti
    Hiukan viivästynyt toi Kymiringin kuvasetin perkaaminen ja säätely, kun on lomaillu ympäri Suomee viime viikon.
    Nyt kuitenkin lauantain 24.7.2021 kuvat on eetterissä. Perhanasti sai settiä perata. Kuvissa on tällä kertaa suht paljon pehmeitä, mutten raaskinu niitä poiskaan jättää, koska kyllä niistäkin kohde itsensä tunnistaa -joten tingin hiukan laadusta. Tekninen laatu vaan ei ole ihan sitä mitä normaalisti omalta julkasukynnykseltäni vaadin.

    Mukana on myös tavallista enemmän "maisemakuvia", eli jossa kohteet pieniä, ja taustaa paljon helpottamassa, missäpäin rataa milloinkin mennään.

    Pehmeys johtunee mm. helteen aiheuttamasta lämpöväreilystä, ja helvetin pitkistä polttoväleistä yhdessä. Siihen päälle oma hiukan talviterä, ja kamerankin temppuilu, kun se ei aina suostu tekemään sitä mitä mä pyydän.

    Itse rata oli itselle täysin uusi. Eka kuvauspäivä tuolla siis kaikkinen metkuineen. Turva-aitojen takaa etäisyydet on pitkiä, ja 400mm polttovälinä on melko arkipäivää, jos ruutuun haluaa kohteen kärpästä suurempana. Kun sitä kärpäsen kokoista kohdetta sitten jälkikäsittelyssä kroppaa, turha siitä on orgin ratapäivätarran tekstejä yrittää erottaa.
    Siirtymät rata-alueella on pitkiä. Ekana päivänä tuli samoiltua jalkasin alun toistakymmentä kilsaa kuvauspaikkoja opetellessa. Olipahan sitten kyllä uusia kuvakulmia ja paikkoja koluttavaksi muihin ratoihin verrattuna yllinkyllin.

    Sunnuntain kuvat tulee kun ehdin ne tekemään, ne on vasta raakattu.

    Tuossa jälleen linkki, jos et googleta "holtsun napsuilla" albumiin. Toivottavasti kelpaa.

    https://www.flickr.com/photos/holtsu...57719637230382

    Hyviä kuvia ,odotan innolla jo sunnuntain kuvia
  3. #3
    Älytön määrä taas hienoja kuvia. On noissa varmasti työmaata. Kiitoksia
    Täh?
    Suzuki GSX-R 1000R L7, kilvetön rataleluaihio
  4. #4
    Upeita kuvia. Itsekin olin useammassa kuvassa. Iso kiitos
    <p>GSX 1300 R -07&nbsp; KTM LC4 640 -06&nbsp; FJ 1200 -90&nbsp; CBR 600 RR -08 kilvetön</p>
  5. #5
    Nitrous:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2004
    Järvenpää
    MotOrg ry jäsen
    Spoilaa Holtsu sen verran sunnuntaita, että onko meillä MotOrg -bikella polvi maassa kuva olemassa?
    Superbike #7
  6. #6
    Allekirjoitan tuon haastavat olosuhteet kuvata kohdan. Vaikka ihan varikon muurilta näpsin, niin selvä ero kuvissa lyhyemmän polttovälin eduksi.
    Itsellä oli lisäksi hankaluuksia (En lukenut ohjekirjaa) lainarungon kanssa, jonka kuvia edelleen käyn läpi. Eli täältäkin tulossa vielä pikkusen lisää.

    Kuvista poimin melko hyviksi lyhyemmän kävelymatkan paikoiksi ykkösmutkan pannauksen ja viimeisille mutkille saapumisen mäen päällä, johon tosin kaipaisi ehkä pientä koroketta?

    Tuo aitarajoitus häiritsee kuvauspaikkojen lisäksi mahdollisuuksia ottaa kuvaa tuota aidan korkeutta matalammalta. Mutta pitänee ainakin alkuun elää kukaan ei saa koskaan loukkaantua mentaliteetilla.

    Joskus maisemakuvat ovat muuten parhautta.
    Testi
  7. #7
    Vaikka oma osuus oli tällä kertaa vain olla sumea sivuhahmo muutamassa kuvassa niin mahtavia otoksia silti, kiitoksia jälleen kerran
    GSF1250S

    SV1000S \ 990SD \ ER6n \ VFR750F\ NSR125 \ PV50
  8. #8
    Hienoja kuvia kaiken kaikkiaan!
    Oikein kivasti olit poiminut muutamiin kuviin. Mahtavaa! Kiitos!
    Kauramoottorilla mennään toistaiseksi.
  9. #9
    Lainaa Nitrous kirjoitti Katso viesti
    Spoilaa Holtsu sen verran sunnuntaita, että onko meillä MotOrg -bikella polvi maassa kuva olemassa?
    5D4_0755.jpg

    Ei ihan vielä
    Yamaha Diversion600 -00, Kawa ZR-7S -02, Honda CBR1100XX -00, Busa -03, Fireblade 1000RR -04, Honda CBR1100XX -99, Busa -07, Busa -12, Busa -05.
    ”Hovikuvaaja”. Kuvia Motorg ry.:n ratapäiviltä : https://www.flickr.com/photos/holtsu/albums
  10. #10
    Kiitos kuvista ja ratapäivästä!
  11. #11
    Ratavastaava tamik87:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi May 2012
    MotOrg ry jäsen
    Iso kiitos Holtsu vaivannäöstä! Taattua laatua jälleen kerran. Hyvistä paikoista sait kuvia otettua.
    Yamaha R6 -08 kilipapyörä
  12. #12
    Kiitos Holtsu ja järjestäjille suuri kiitos myös !

    Upea mutta vaikea rata tällaiselle maallikolle.
    Tosin kun onnistuu, palkitseva.

    Ehkä joskus uudestaan.

    Hyvää kesän jatkoa kaikille.
  13. #13
    Lainaa Holtsu kirjoitti Katso viesti
    Kyllä kelpaa! Muutaman kuvan otin tuolla radalla viime vuoden kisoissa siinä pääsuoran alussa ja ihan jo se, että missä asennossa kuva on oikeassa asennossa oli nousujen ja laskujen takia haastavaa (ainakin mulle). Meikäläinenkin näyttää näissä kuvissa pykälän vauhdikkaammalle kuin sinun edellisissä kuvissasi parin vuoden takaisessa .org-racessa.
  14. #14
    Huikea määrä kuvia vain yhdeltä päivältä.
    Upeasti näkyy radan korkeuserot ja mittasuhteet monissa kuvauspaikoissa joka taas tuo ihan eri fiiliksen kuin tasamaalla otetut kuvat
    UwU Jäsenvastaava UwU
    Gsx-r 600 Bukkake Kawai!
    Aprilia RSV Mille R -03
    Oh senso. potrei essere ancora un po' Kobe?
  15. #15
    Seiskytluvun hemmetin enkeli siki:n avatar
    Liittyi Jul 2005
    Helsinki
    MotOrg ry jäsen
    Upeita kuvia taas. Kiitos.
    <p>Karvanen REXERI Suzuki T-250 -71 Kawasakit: A7 Avanger 350 -71 H1 Mach III (H1B) 500 -73 Z500 -80 ZRX 1200 -04</p>
  16. #16
    Lainaa Kerberos kirjoitti Katso viesti
    Huikea määrä kuvia vain yhdeltä päivältä.
    Upeasti näkyy radan korkeuserot ja mittasuhteet monissa kuvauspaikoissa joka taas tuo ihan eri fiiliksen kuin tasamaalla otetut kuvat
    Lisää noita maisemakuvia, ja vähän perinteisempiäkin tulee tänään ”pari” kappaletta sunnuntain osalta jakeluun, eli vielä huikeampi määrä
    Kymiringillä taustat saa näytteleen korkeuseroineen suurta osaa. Samalla ne taustat kertoo suoraan, että kuva on Kymiringiltä. Noi muut radat Ahvenistoa lukuunottamatta on melkosta peltoo korkeuseroiltaan.
    Se vaan, että Kymiringillä tarttee melkein tähtikaukoputken polttovälit monessa paikkaa etäisyyksien takia, tekee kuvaamisesta aika haastavaa.
    Yamaha Diversion600 -00, Kawa ZR-7S -02, Honda CBR1100XX -00, Busa -03, Fireblade 1000RR -04, Honda CBR1100XX -99, Busa -07, Busa -12, Busa -05.
    ”Hovikuvaaja”. Kuvia Motorg ry.:n ratapäiviltä : https://www.flickr.com/photos/holtsu/albums
  17. #17
    Lainaa cSnake kirjoitti Katso viesti
    Älytön määrä taas hienoja kuvia. On noissa varmasti työmaata. Kiitoksia
    Ole hyvä! Meikä ei koskaan oksenna ottamiaan ratapäiväkuvia muistikortilta suoraan nettiin. Kahden ratapäivän pinkan perkaamiseen ja jäljellejäävien jälkikäsittelyyn kuluu Lightroom -vastaavalla ohjelmalla viikosta kahteen työtunnit. Patcheja pienten kuvanippujen ajamiseksi joutuu tekeen yleensä alle parikymmentä, mutta niilläkään ei monesti saa valmista kuvaa, vaan esim. rajaukset ja suoristukset pitää tehä kuva kuvalta käsin. Kuvakuvalta kehittelen monesti ihan manuaalisesti 500-1000 kuvaa yhestä viikonlopusta. Ei tätä kuvausta harrastaakseen tarvi olla hullu, mut se kyllä auttaa paljon
    Yamaha Diversion600 -00, Kawa ZR-7S -02, Honda CBR1100XX -00, Busa -03, Fireblade 1000RR -04, Honda CBR1100XX -99, Busa -07, Busa -12, Busa -05.
    ”Hovikuvaaja”. Kuvia Motorg ry.:n ratapäiviltä : https://www.flickr.com/photos/holtsu/albums
  18. #18
    Lukekaapa aloitusviesti. Siellä on linkki nyt myös sunnuntain kuviin.
    Viimeksi muokannut: Holtsu; 27.08.2021 klo 02:57.
    Yamaha Diversion600 -00, Kawa ZR-7S -02, Honda CBR1100XX -00, Busa -03, Fireblade 1000RR -04, Honda CBR1100XX -99, Busa -07, Busa -12, Busa -05.
    ”Hovikuvaaja”. Kuvia Motorg ry.:n ratapäiviltä : https://www.flickr.com/photos/holtsu/albums
  19. #19
    Kädetön kääntyilijä heeppa:n avatar
    Liittyi Sep 2008
    Varsinais-suomi
    MotOrg ry jäsen
    Kiitos Holtsu kuvista
    ex. Ducati 749 -06
    ex. CBR 900RR -01
    ex. CBR 900RR -96
    ex. GSX750F -02
  20. #20
    Upeita otoksia taas kerran, iso kiitos!
    Triumph Street Triple RS -17
    1/2 Yamaha R6 -05
  21.  
  22. #21
    Kiitokset ittellenne. Mieluista teemaa on mukavaa ja motivoivaa kuvata. Tossa vielä oottaa nippu Alastaron 7.8.-21 kuvia jo julkaisuvalmiina. Kun vaan tulee sopiva väli, niin pistän ne julkaisten. Se onkin lienee sitten tää kausi purkissa.

    Edit: Alastaronkin kuvat julkaistu.
    Viimeksi muokannut: Holtsu; 27.08.2021 klo 02:56.